tiistai 10. tammikuuta 2017

Kosmetiikkabloggaajan salaiset tunnustukset

Uuden vuoden kunniaksi teen tunnustuksia. Lupauksia en tehnyt koska en niitä pysty kuitenkaan koko vuotta pitämään. En siis yritä mitään ostolakkoa! Aina kannattaa tietysti harkita ostoksiaan, tämän lupauksen aion kuitenkin pitää ;)

Pannuprojektit. Minä kauhistun jos poskipunassa on pannu näkyvissä ja työnnän sen takaisin kaappiin. Pöpiä? Ehkä. Mutta osalla meikeistä on kova tunnearvo. Esimerkiksi tuon mosaiikkikuvioisen N.Y.C poskipunan olen saanut siskolta englannin tuliaisena. Pidin siitä kovasti ja käytin kuopalle. Kun pannu tuli näkyviin, työnsin sen kaappiin muistoesineeksi O_o myös NYX Taupessa on minmaalisen pieni pannu näkyvissä, en siis raaski käyttää!

PC190032.ORF

Olen nyt kuitenkin tajunnut ettei kaikkea voi säilyttää. Yves Rocherin bronzereita minulla on kaksi ( pakkaukset vaan erilaiset ) joten vanhempaa käytän huoletta. Smashboxin pinkkiä moniraitaista poskipunaa olisin halunnut säästää. Mutta pakkaukselle on tapahtunut kummia? Se muuttui tahmeapintaiseksi ja oli imenyt itseensä ihme kerroksen? Kerros lähti pois kynnellä raaputtamalla ja misellivedellä pyyhkimällä mutta jotain outoa tapahtui.

PC190035.ORF

Mieheni on joutunut tukemaan Ikean Malmia. Olen pelännyt huteran pohjan romahtavan meikkien painosta. Pelottaa vieläkin. Sisältö on kallisarvoinen!

PC190023.ORF

Hävettää ajatella että muutossa möin hirveästi meikkejä enkä edes muista mitä! Silti niitä on paljon, yksi Malm lipastollinen ja kaksi täyttä meikkipakkia. Plus ne mitkä ei sinne mahdu...ja yksi pussillinen vessassa ja ne neljä meikkipussillista huulimeikkejä...

PC190025.ORF

PC190029.ORF

Minulla ei ole hajuakaan montako kynsilakkaa omistan. Viime tietojen mukaan 740. Hävettää ajatella että olen antanut ainakin yhtä monta pois! Tai en tiedä onko siinä hävettävää? Ainakin kavereilla ja kummitytöllä on yllinkyllin kivoja lakkoja :)

PC190001.ORF

Teitkö sinä jotain uudenvuoden lupauksia? Vai oletko toivoton pitämään niitä?

28 kommenttia:

  1. Hassua. Minusta pannut on ihania 😂
    Liittyykö kauhusi kenties pelkoon ettet löydä tarvittaessa uutta tilalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla...tuotteisiin saattaa liityä myös muistoja. Ihonhoitotuotteita jne. kulutan mielelläni mutta joskus meikit on vähän...on nimittäin kulutettavia meikkejä ja jemmattavia meikkejä ;)

      Poista
  2. Uuden vuoden lupaukset on ihan turhia täällä, kun ei itsekuria löydy pätkän vertaa :D
    Huh tuota sun meikkien ja lakkojen määrää :o miten voit muistaa kaikki olemassa olevat jutut, kun mulla 300 lakan kanssa hirviä ongelma jo. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä muistan lakat. Käyn sen verran usein kokoelmaa läpi :) tosin ehdin lakata mieluisilla vähän liian harvoin! Huulimeikkejä on kyllä ihan liikaa ja niitä olen nyt yrittänyt olla hamstraamatta...

      Poista
  3. Onpa sulla paljon ihanan näköisiä meikkejä. Minä taas yritän käyttää vanhoja pois, että saisi hyvällä omallatunnolla ostaa uusia. :D Ne parhaat tuotteet vaan tuppaa loppumaan ensin ja ne jotka haluais pois ei kulu millään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ostan hyvällä omallatunnolla uusia vaikkei aina tarviisi ;D

      Poista
  4. Hauska postaus. 😊 Mä taas haluan pannut näkyviin! 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin joissain tuotteissa, esim. puutereissa!

      Poista
  5. Ihanat kosmetiikkajemmat sulla! En tehnyt, en ole koskaan tehnyt, enkä tee. Ei tarvitse miettiä stressata, pystyykö omia lupauksiaan pitämään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on se sokeriton menossa ja tosi hyvin on sujunut! Mieliteoille en ole ratkennut :)

      Poista
  6. Minä kun kerrankin saisin jotain loppumaan niin olis huippua. Puuteri on ainoa joka loppuu tietyin väliajoin, samoin misellivesi. Muuten hamstraan kaikkea kokoajan ja jemmat senkun kasvaa.
    Mun heikkous on highlighterit ja poskipunat (yht. noin 50kpl), luomiväripaletit (n. 30kpl) ja huulimeikit (n. 450 sis. rajauskynät).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herrajumala...ja minä luulin omistavani paljon huulimeikkejä :DDD

      Poista
  7. Mä innostun pannun näkymisestä ja tulee halu kuluttaa tuote loppuun :D.Tosin pannu ei vilku juuri muissa tuotteissa kuin puutereissa ja harvoissa luomiväreissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutamissa luomiväreissä ja poskipunissa täälläkin...nämä muutamat on nyt tehokäytössä :) kyllä me tässä keväällä loppuu!

      Poista
  8. aaah toi palettien asettelu tossa laatikossa oikein hivelee silmiä! :-D

    http://tthekidult.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  9. Mulla on Malmissa sama homma eikä sivuilla ole edes enimmäispainoa. Ja tuohon ei mielestäni edes mene liikaa tavaraa. Kävin hakemassa Ikeassa lisää noita kiinnitys ruuveja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietippä kun tämä on yhtenä päivänä romahtanut O_o pelottaa ajatuskin!!

      Poista
  10. Kiitos päivän piristyksestä, tää oli kyllä hauska :D Muttasiis eikä miten mieletön meikkikokoelma sulla on! ♥__♥ Vähän ehkä kadehdin ;)

    VastaaPoista
  11. Saisiko sinun meikkipaleteista/lempparipaleteista joskus esittelyä? Kuva pisti niin kovin silmään, t. Palettiaddikti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin joskus esitellä :) olen saattanut joskus aiemminkin niistä postailla, tuolta Meikkijuttuja-tagin alta saattaa löytyä ;)

      Poista
  12. En tee uudenvuodenlupauksia. Niistä tulee vain turhaa stressiä ja ahdistusta!

    Mulla on jotain meikkejä joihin olen kiintynyt. Sellaisia spessutapauksia. Sellainen jos alkaa osoittaa loppumisen merkkejä niin varmasti säikähtäisin! Nyt suuren meikkisiivouksen yhteydessä heitin pois yhteensä kaupan muovikassillisen meikkejä joista tiesin ettei enää tule käytettyä. Joukossa meni myös jotain LE-aarteita joita olen muistoesineinä säilyttänyt! Nopeasti viskasin pois ja äkkiä pussi kiinni 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua! Ja minä meinasin sanoa sulle että kysy ensin minulta, jos olet jostain luopumassa :D vaan olisiko se ollut taas mulle turhaa hamstrausta, en edes halua tietää mitä ihanaa meni kaatopaikalle!

      Poista
  13. Voi sinua :D Tämän päivityksen myötä lähes vaadin, että toteutat tälle vuodelle jonkun pannuprojektin ja kerrot sen etenemisestä meille lukijoille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D ainakin Smashboxin ja Yves Rocherin pannuprojektista kuullaan kyllä ;) minähän aloitin joskus sen huulimeikkien käyttämis-projektin mutta se loppui ennemmin kuin alkoikaan niin jätin kesken ;)

      Poista

♥ Thanks For The Comment ♥