maanantai 16. tammikuuta 2017

Freeman uutuuksia

Freeman on varmasti monille tuttu merkki. Minulle tuli ensimmäisenä mieleen värikkäät ja isot pakkaukset joilla on kuitenkin edullinen hinta. Olen käyttänyt monia erilaisia Freemaneja, osa ei ole herättänyt suurempia tuntemuksia mutta osa on noussut ihan kulttituotteiksi kosmetiikkabloggaajien keskuudessa. Tässä tuorein Freeman postaukseni jossa esittelin erilaisia naamioita ja putsareita.

Mutta kuinka moni tietää että Freemania saa myös maahantuojan nettikaupasta jossa on hyvin laaja valikoima tuotteita, joita ei varmaan kaupasta saa? Itselle nettikauppa tuli tutuksi kun Mohn siitä vinkkasi. Tilasin tuotteita joskus vuosi sitten ja nyt minulla on teille esiteltävän uutuuksia yhteistyön merkeissä.

Sweet Tea &; Lemon Peel-Off Clay Mask

Sweet Tea & Lemon Peel-Off Clay Mask
Freemanilla on ihan älyttömästi erilaisia naamioita ja suurinta osaa olen kyllä käyttänytkin. Tämä rasvoittuvan ja sekaihon naamio poistaa iholta ylimääräistä öljyä ja epäpuhtauksia. Naamio on siisti levittää ja se tuntuu iholla kivasti viilentävältä. 
Naamio kuivuu iholla irti revittäväksi. Näitä on kyllä hauska käyttää! 

Freeman kasvonaamiot

Naamio on kuin toffeeta iholla mutta tietysti hieman eri tuoksuista. Erotan teen tuoksun ja naamio tuntuu virkistävältä. On kuivuessaan kuin kynsien ympärille suojaksi laitettavaa lateksia. Näin talvella, en käytä peel-off naamioita kovinkaan usein. Ne ovat tehokkaita ja kuivattavat jonkun verran. Poimivat hyvin epäpuhtauksia kyytiinsä ja jos iho kestää, anna mennä vaan! Näitä on hauska kiskoa, se ei satu vaikka näyttää hassulta :)

Freeman kokemuksia

Sunrise Cosmetics maahantuo myös itselle uutta merkkiä; Iroha Naturea jolla on erilaisia kangasnaamioita sekä sukkia ja hansikkaita! Nämä olivat itsellekin uusia tuttavuuksia mutta kiinnostuin heti kuorintasukista ja kosteuttavista geelisukista. Noitahan pitäisi joskus testata! Kohtahan se kuorintasukkien aikakausi alkaa...

Iroha Nature kangasnaamio

Mutta nyt testaan ensin kosteuttavaa Aloe Vera kangasnaamiotaNaamio sisältää aloe veraa, hyalurinohappoa ja vihreää teetä. Se syväkosteuttaa, elvyttää ja virkistää ihon toimintaa parantaen sen kimmoisuutta. Naamio auttaa parantamaan ikääntymisen merkkejä. Naamiota pidetään kasvoilla 15 minuuttia.

Ihoni on kovilla pakkasilla rutikuiva. Puhdistuksen jälkeen sitä kiristää ja se jopa punoittaa. Vaikka käytän öljyä ennen rasvaa, se ei tunnu riittävän. Kosteutta tuovat naamiot ovat tehokäytössä talvella ja etenkin näitä kangasnaamioita suosittelisin kuivaihoisille. Kun asetin tämän märän naamion kasvoilleni, ihoni oikein huokaisi helpotuksesta. Tämä naamio tuntui ihanan virkistävältä ja juuri minun iholleni sopivalta. Erinomainen apu elvyttämään kuivaa talvi-ihoa. Hyaluronihappo, vihreä tee ja aloe vera ovat erinomainen yhdistelmä. 


Jos kovat pakkaset palaavat , kosteusnaamioita saisi käyttää pari kertaa viikossa. Tämä pitäisi muistaa niin iho ei olisi niin järkyttävä saharan autiomaa. Merkillä on erilaisia naamioita eri ihotyypeille. Yhden naamion hinta tuntuu vähän korkealta mutta toisaalta, nämä kyllä auttavat ihoa kestämään talven tuiverruksen. Ainakin tuntuvat hintansa arvoisilta, kuin kosmetologin kasvohoito kotona. Hieron aina naamion lopun kasvoille ja kaulalle ettei mitään mene hukkaan ;)

Iroha Nature kokemuksia

Mitä Freeman suosikkeja sulla on? Oletko shoppaillut Sunrise Cosmeticsin nettikaupassa vai ostanut Freemanit aina kaupasta?

22 kommenttia:

  1. Itsekin noita Irohan tuotteita sain testiin (aivan piakkoin postaustakin näistä tulossa..) ja tykkäsin kyllä - itse tosin olen muutenkin ihan hulluna kangasnaamioihin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä huomasin...tykkään kanssa kangasnaamioista etenkin talvella!

      Poista
  2. Mä tykkäsin yhdestä Freemanin käsivoiteesta tosi paljon, oli ihan vakkarituote pitkään. Yhtäkkiä se vaan hävisi joka paikasta, varmaan valmistus lopetettu. Harmitti ihan hitsisti ja harmittaa taas kun muistin sen. Se oli Freemanille tyypillinen iso tuubi ja sisälsi ainakin lakritsiuutetta. Tuoksusta tykkäsin myös ihan älyttömästi ja kosteutustehot oli erittäin hyvät. Onhan noita hyviä käsivoiteita tullut senkin jälkeen vastaan, mutta tämä on jotenkin jäänyt erityisesti mieleen.
    Mä tykkään käyttää kangasnaamioita just sen takia kun aineet saa jäädä imeytymään ihoon kunnolla. Nykyään ei tule mitään poispestäviä edes käytettyä, toi pois revittävä vois kyllä olla ihan jees.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä harmittaa jos kivan löytää ja sitten sen valmistus lopetetaan. Onkohan Freemanilla uutta vastaavaa? Kangasnaamiota on kiva käyttää illalla, tuntuu että iho saa kunnon kosteutuksen ja aamulla naama on ihan erituntuinen :)

      Poista
  3. Tykkäsin Freemanista tosi paljon kunnes erään kerran luin INCI-listan ja siltä löytyi tuo methylcloroisotiazolinone ja isotiazolinone, jotka ovat molemmat voimakkaasti allergisoivia herkistäjiä.Nämähän ovat siitä ikäviä, että allergisoituminen tapahtuu ajan kuluessa.Todella ikävä juttu ja outoa että luonnollisena itseään markkinoiva merkki sisältää tuollaisia mömmöjä. Jos nuo korvattaisiin vaarattomilla vaihtoehdoilla, palaisin innolla merkin käyttäjäksi.

    Sara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen käsittänyt ettei Freeman mainosta mitenkään luonnollinen olevansa. On mullekin tullut joistain Freemanin naamioista kutinaa ja herkkyyttä, sitä mansikka-suklaa (?) naamiota en voinut käyttää. Jotkut putsarit tai naamiot kirvelee silmiä mutta kaikista muista olen tykännyt :) ehkä 10 putelista 2 on ollut sellaista jota en ole voinut käyttää, loput kyllä loistavia hinta-laatusuhteeltaan :)

      Poista
  4. Freemanin pakkaukset on niin värikkäitä :) Itse ostan aina kaupasta, harmi kun en Anttilasta kerennyt ostaa kun olivat jo kaikki menneet silloin loppuunmyynnin aikana.

    Nämä on lisäksi todella riittoisia, joka on ihan hyvä juttu (paitsi itse kyllästyin totaalisesti siihen suklaa-mansikka naamioon, että heitin pois).

    VastaaPoista
  5. Siis tiesin nettikaupasta, mutta en ole tutkinut sitä tarkemmin, joten en tiennyt, että sieltä saa Irohan kangasnaamioita, jee! Ananasnaamio on Freemanilta ollut pitkään yksi suosikkituotteistani, samoin grapefruit-kuorinta-aine, huono puoli siinä on se, että sitä on vaikea saada tuubista ulos, mutta tykkään muuten paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ananasnaamio on ihan paras :) kuten myös se tuhkakuorinta!

      Poista
  6. Oi kuinka ihanan väristä on tuo Freemanin naamio. Mustakin tuntuu, että peel-off naamiot ovat ehkä liian rankkoja talvella ihon kuivumisen takia, mutta onneksi jemmassa on pari kangasnaamiota :)

    VastaaPoista
  7. Freemanin tuotteista olen aina tykkäillyt, mutta kyllä se Hiili-sokerinaamio on aivan yliveto tältä brändiltä :)

    VastaaPoista
  8. Aprikoosi-kuorintavoidetta olen käyttänyt jo varmaan 10 vuotta. Paras kuorintavoide ikinä, oikeasti sisältää kuorivaa materiaalia eikä pelkkää höttöä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa hyvältä! Pitäisi kokeilla itsekin :) mulla on Yves Rocherin aprikoosikuorinta ja siinä on tosi kivan tuntuisia kiviä :)

      Poista
    2. Mutta ne on harvassa, kivi siellä toinen täällä. Sitä ongelmaa ei ole Freemanin kanssa ;)

      Poista
  9. Olen ostanut joskus nettikaupasta varsinkin, jos on ollut ilmaiset postikulut. Löysin nettikaupan oikeastaan sen takia, kun tuntuu, että Freemanin valikoima on supistunut aika monessakin (käymässäni) kaupassa. Nettisivuiltahan löytyy kuitenkin paljonkin tuotteita. Itse tykkään erityisesti jalkavoiteista, jotka toimivat hyvin myös käsivoiteina. Kaikissa on hyvät tuoksutkin. Nuorempana ja köyhempänä käytin Freemanin kasvoputsareita ihan hyvällä menestyksellä, mutta nyt kiinnostaa enemmän vartalotuotteet. Toivoisinkin, että Freemanilta saisi enemmän jotain hyväntuoksuisia suihkugeelejä/vartalorasvoja/käsisaippuoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä käytän Freemanilta eniten erilaisia naamioita, kuorintoja ja putsareita. Salisyylihappoa sisältävä päärynäputsari ja ananasnaamio on olleet parhaita tuotteita :) samaten se musta sokeri/hiilihässäkkä :)

      Poista
  10. Kivan kuuloisia tuotteita! :) Mä ostin just vähän aikaa sitten jonkun Freemanin peel off -naamion (ei ollut tämä, purkki oli punainen mutta äkkiseltään en muista että oliko sitten granaattiomena vai mikä :D) mutta vielä en ole ehtinyt kokeilla. Sitä ennen en sitten muistakaaan milloin näitä olisi tullut käytettyä, varmaan joskus monia monia vuosia sitten :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista <3