keskiviikko 4. tammikuuta 2017

60 sekunnin naamio Neutrogenalta

Minä veikkaan etten ole ainut joka on suihkussa tai saunassa miettinyt, että olispa joku keksinyt höyryn ja lämmön kestävän naamion? Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin pitkin naamaa, silmiin valuva naamio joka täytyy lähteä pesemään pois kesken saunomisen. Minun rukouksiini on vastattu ja Neutrogena tuo markkinoille mielenkiintoisen uutuuden; Pore & Shine In-shower naamion!

Neutrogena Pore & Shine In-shower mask

Visibly Clear Pore & Shine In-shower Mask toimii 60 sekunnissa suihkun höyryn avulla. AHA-happoa sisältävä naamio vähentää kiiltoa ja auttaa avaamaan ihohuokoset. Tuloksena on puhtaampi ja mattapintaisempi iho. Naamio levitetään kasvoille ja sen annetaan vaikuttaa suihkussa. Olen naamion vaikutuksen ajan pää taaksepäin ettei naamioon mene heti vettä. 

Neutrogena Visibly Clear Pore & Shine In-shower Mask

Pieni vesimäärä ei kuitenkaan haittaa eikä tämä valu kokonaan pois. Kun naamio hieman kostuu vedestä, alan kuoria sillä kasvoja. Huuhtelen naamiota samalla pois ja todellakin tuntuu että iho puhdistuu hyvin. Naamio kestää vettä eikä valu heti hukkaan. Todella kätsä ja kaivattu tuote! Ihoni ei ollut rutikuiva naamion jälkeen mutta hyvin puhdistetun tuntuinen ja rasvoittuva t-alue oli kirkkaampi. 

Neutrogena kokemuksia

Pore & Shine sarja on kehitetty erityisesti rasvoittuvan ja sekaihon tarpeisiin. Kiiltelevä t-alue ja tukkeutuneet ihohuokoset saavat kyytiä tämän sarjan avulla. Ihosta tulee mattapintainen ja tasaisemman värinen. Vaikka tuotesarja on suunnattu nuorisolle, nämä sitrustuotteet ilahduttavat myös epäpuhtauksista kärsivää, jo ikääntyvää sekaihoa. Pidän tästä sarjasta enemmän kuin Pink Grapefruitista jota löytyy myös kotoa tältä hetkellä. Sitrustuoksu on mukavampi käytössä, Pink Grapefruitin tuoksu on sellainen että se alkaa tympiä melko äkkiä. 

Daily Wash puhdistusgeeli tuoksuu raikkaalta mandariiniltä ja limeltä. Geelin tuntu kasvoilla on miellyttävä ja raikas. Puhdistusteho on sopiva kaksivaiheisen puhdistuksen kakkososaan mutta joudun vielä pyyhkimään meikinjäämät misellillä. 
Salisyylihappoa sisältävä Daily Wash puhdistusgeeli poistaa ylimääräistä talia, syväpuhdistaa ihon ja tekee siitä mattapintaisemman. Koin ettei tämä ainakaan kuivattanut ihoani ja yleensä Neutrogenan puhdistustuotteita käyttäessäni ihoni pysyy kurissa. 

Pore & Shine Daily Scrub kuorinta auttaa supistamaan ihohuokosia. Se sisältää salisyylihappoa ja kuorivia rakeita jotka puhdistavat syvältä avaten ihohuokoset. BHA eli salisyylihappo auttaa rauhoittamaan akneihoa. Se lievittää tulehdusta sekä ärsytystä ja on antibakteerinen. Kuorinnan rakeet ovat biohajoavia jojobavaharakeita. Kuorinta on paksua ja kermaista muttei liian rajusti kuorivaa. 
Tuote sopii päivittäiseen käyttöön mutta itse käyttäisin pari kertaa viikossa. Aina oman ihon mukaan, minun ihoni ei vaan tarvitse enää iän myötä niin paljoa puhdistusta, ei rasvoitu niin paljoa kuin joskus. 

Naamio saatavilla Tammikuussa 2017. Neutrogenan tuotteita löydät apteekeista, tavarataloista sekä hyvin varustelluista päivittäistavarakaupoista. 

Hintatiedot:
Naamio ja kuorinta 7,29 e / 150 ml, puhdistusgeeli  7,29 e / 200 ml. 

Onko Pore & Shine sarja tuttu ennestään? Miltä tälläinen 60 sekunnin naamio kuulostaa, olisiko sulla tarvetta tälläiselle?

Tuotteet saatu blogin kautta. 

21 kommenttia:

  1. Tämä kyllä kiinnostaisi kovasti. Mutta luulen että on liian tehokas. Joten ehkä se pinkki voisi sopia paremmin. Voitko uskoa että mulla on tällä hetkellä vain yksi putsari ! Oon tyhjentänyt varastoja tehokkaasti 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletpa kyllä tehokas! Mulla on tosi monta putsaria odottamassa käyttöä, saattaa olla liki 10 :DD Pore & Shine sarjana on mulle parempi kesällä, talvella saattaa kuivattaa liikaa. Pinkin sarjan kosteusvoide on tosi ihana, kesällä ihan täydellinen sekaiholle meikin alle <3

      Poista
  2. Nyt on kiinnostava tuote! Tää täytyy kyllä hommata kokeiluun, tosin mä ostaisin vaikka tervaa jos se pienentää ihohuokosia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DD Pore & Shine on tällä hetkellä mun lempparisarja Neutrogenalta. Hyvä tuoksu ja säännöllisessä käytössä Neutrot pitää mun ihon kurissa. Ja plussaa hinnasta ja helposta saatavuudesta :)

      Poista
  3. Suihkunaamio kiinnostaa kovasti! 60 sekuntia kuulostaa niin helpolta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli ihanan helppo käyttää :) ei valu ja sotke!

      Poista
  4. Minäkin olen tykästynyt tähän sarjaan kovasti ja tykään tästä myös enemmän kuin Pink Grapefruitista. Täytyy ehdottomasti pitää tämä naamio mielessä ja ostaa joskus kokeiluun, nämä kun eivät ole hinnallakaan pilattuja :)

    VastaaPoista
  5. Aika mielenkiintoinen tuote kyllä! :)

    VastaaPoista
  6. Eipä ole hinnalla pilattu! Pakko testata!

    VastaaPoista
  7. Ooo, nyt täytyy sanoa että vaikuttaa todella mielenkiintoiselta! Voisi hyvin olla mulle kesäkäyttöön sopiva, kun sillon iho on rasvottuvampi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on mielenkiintoinen :) ja hyvä!

      Poista
    2. Arvasin oikein, nyt tuli testattua. Varmasti parhaimmillaan mulle just kesällä! :)

      Poista
  8. Voi ei! Ehdin jo innostua, koska itsellä on nimenomaan rasvoittuva sekaiho, mutta ASA-allergikkona en voikaan käyttää :( Hyvä, kun mainitsit salisyylihaposta! :) Neutrogena on kyllä muuten tuttu :)

    VastaaPoista
  9. Oi! Tuota naamiota täytyy ehdottomasti kokeilla joskus! :) Olen käyttänyt tuota kuorintaa kohta yhden tuubin loppuun ja olen kyllä tykännyt siitä kovasti! Kaipasin just mattapintaistavaa ja ihohuokosia supistavaa tuotetta ja tää on kyllä omasta mielestä toiminu tosi hyvin yhdistettynä hiukan kosteuttavampaan voiteeseen. Ainut miinus tulee siitä, että vihreitä rakeita jää "pyörimään" pitkin kasvoja/kaulaa vaikka kuinka yrittää tehokkaasti pestä kasvonsa. Ei ole ollut kerta eikä kaksi, kun on ihmetelly vihreää pilkkua poskipäässä tai kulmakarvoissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih :D mä pyyhin vielä kasvovedellä nassun niin lähtee ne pienet vihreät :) oon tykännyt tosi paljon tästä Pore & Shine sarjasta itsekin.

      Poista
  10. Hei, osaatko sanoa toimiiko tämä naamio myös saunassa ?

    VastaaPoista

Kiitos kommentista <3