sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Charming Nails 8-vee synttärit + arvonta!

Huh huh, taas on vuosi hujahtanut ja on aika juhlistaa blogisynttäreitä :) kyllä aika rientää, blogini täyttää tänään 8 vuotta! Se on hurjan pitkä aika. 

En oikein osaa nyt höpöttää mitään ihmeempää. Edelleenkin tämä on mulle henkireikä ja mukava harrastus. Sellaisena sen haluan pitää. Vaikka käytän tähän liian paljon aikaa ja tästä on välillä vaikea irtaantua, tämä on silti kivaa! Kiitän teitä ihania lukijoita kun olette pysyneet mukana. Kiitokset myös mahtaville yhteistyökumppaneille, ansiostanne blogissani on monipuolista sisältöä. 

Minulla on ollut tapana muistaa syntymäpäivänä lukijoitani pienellä arvonnalla. Tämä koko setti uusia ja avaamattomia tuotteita lähtee yhdelle lukijalleni. Arvonta ei ole sponsoroitu vaan itse kustantamani. Siksi haluan lahjoittaa tämän yhdelle lukijalleni.

Palkinto sisältää Sleekin IHANAN Goodnight Sweetheart luomiväripaletin ( haluaisin pitää tämän itse ) sekä kolme Ciaten minilakkaa; Heirloom, Amazing Gracie ja Antique Broch. Lisäksi Essien Cashmere Matte kokoelman. 

PA020133.ORF

PA020138.ORF

Arvonta on auki blogini seuraajille. Vastaa muutamaan kysymykseen ja jätä sähköpostiosoitteesi. En muuten saa sinua kiinni ja arvon palkinnon uudestaan. 
Voit myös laittaa s-postiosoitteesi minun s-postiini ( charmingnails@suomi24.fi ) jos et halua sitä tähän julki. Satunnaiset ohikulkijat jätän pois arvonnasta eli ne jotka eivät vaivaudu lukemaan osallistumisen sääntöjä. 

Toivon että jättäisit risuja tai ruusuja sekä postaustoiveita. Kerro myös mitä kautta seuraat blogiani ja kuinka pitkään olet pysynyt mukana ;)

Blogini seuraamismahdollisuudet: Blogger lukulista, Bloglovin`, Blogit.fiFacebook tai Instagram

Arvonta päättyy 6.11.2016. Ilmoitan voittajalle henkilökohtaisesti sekä julkaisen nimen seuraavan päivän postauksen lopussa. 

ONNEA ARVONTAAN!!! 

99 kommenttia:

  1. 8 vuotta on kyllä pitkä aika! Itse olen mukana roikkunut jostain 2010 kesästä, eli aika pitkään. Blogger-tili on, mutta fb ja insta on enimmäkseen käytössä. Yleensä kyllä tulen blogiin suoraan kirjanmerkin kautta.

    Mä tykkään lakkakuvista. Ihan siis puhtaasti sävyjen esittelystä. Oon superlaiska itse koristelemaan kynsiä mitenkään, joten sitä tietoa ei niinkään hyödynnä. Toinen mistä tykkään on meikkikuvat. Yhdistelet välillä niin jänniä värejä, mitä itse ei vaan tulisi ajatelleeksikaan. Inspiraatiota siis sen osalta :)

    Kiitos näistä vuosista, toivottavasti homma jatkuu :)

    Kuorotipu (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Onnea, kahdeksan vuotta on hurjan pitkä aika! Mie olen seurannut n. puolitoista vuotta vasta eli sen aikaa kun olen laitellut kynsiäni. Seuraan bloglovinin kautta. Miusta siun blogissa on parasta inspiraatio kynsienlaittoon sekä vinkit uusiin miulle tuntemattomiin tuotteisiin. Oon jopa innostunu meikkaamisen opettelusta siun ansiosta ja koen osaavani sen nyt paljon paremmin. Risujako. Kääk. En keksi mitään. No vaikka että Hippu ja sen kaverit enemmin esiin. Vaikka vaan kuvia heistä! Toiveita: Saisiko jonkun postauksen, jossa olis esitelty jollain tapaa siun valtava kynsilakkastash? (ansku.e(at)gmail.com

    VastaaPoista
  3. Olen mooonta vuotta jo seurannut :) sulla on aina uusia ideoita, oot todella inspiroiva. Haluaisin ehkä tietää susta enemmän henkilönä, oot pysytellyt aika anonyymina ja ymmärrän kyllä senkin :) facebookissa lähinnä nykyään seuraan ja sitä kautta käyn kurkkimassa mutä uutta blogissa. kaikkea hyvää ja kivaa syksyä! (Anni.jalava@gmail.com)

    VastaaPoista
  4. Heipsun, facebookista ja instasta seurailen blogiasi nykyään. Joskus taisin bloggeristakin mutta ei ole sitä enää tullut käytettyä piiiitkiin aikoihin. Muistelen seuranneesi blogiasi ainakin sen noin 7vuotta ollessani silloin esikon kanssa mammalomalla. Kynsilakkojen lisäksi erilaiset meikkijutut kiinnostaa, värikkäiden silmämeikkien ystävänä silmämeikit on mieleen :)Terv Hanne Kuopiosta hanskuli83@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Facebookin tai Instagramin kautta luen, olisinko lukenu pari kolme vuotta. Ruusuina: ovat " helppolukuisia" ja minua kiinnostavia. Aiheita ei ole mielessä, ei itellä oo mielikuvitusta 😆 kokkonina@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Seuraan facessa ja instassa. Luen puhelimella 😊
    En ole ihan sata varma mutta veikkaisin useita vuosia.. ehkä 4 vuotta olen seurannut sinua. Karkkipäivästä tulin kurkkaamaan meikkejä koska olemme kummatkin raskasluomisia. Jäin kyllä kynsilakka koukkuun aika pian. Kiitos sinulle että olen löytänyt kunnon pikakuivattajat ja lakka merkkejä joista en ollut kuullukkaan. 💜 siinä ruusut
    Risuja en anna, mutta tutoriaaleja voisi olla useamminkin. Lakkauksien rakentamisen selittäminen tumpeloille on välillä hyvä juttu.
    Pakko muuten kehua sinun kuvia. Monet blogit jää minulta lukematta huonojen kuvien takia.
    Marjo. Kiilavuo @gmail. Com

    VastaaPoista
  7. En muista enää, milloin aloitin seuraamisesi. Kauan sitten.... Rakastan kuviasi ja arvioitasi, niiden avulla on helppo tehdä itse ostoksia. ❤ morgaise1@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Onnea 8-vuotiaalle blogille, seuraan bloggerin kautta ja ollut mukana ainakin kaksi-kolme vuotta ja ihaillen lukenut kaikki postauksesi.
    Lakkauksesi kiinnostavat tälläistä kynsiin höyrähtänyttä eniten mutta muutenkin on hauskoja ja hyviä juttuja kaikenlaisista kauneuteen liittyvistä asioista.
    Kynsijuttuja ei voi koskaan olla liikaa eli kun huikean määrän kynsilakkoja omistat niin voisitko tehdä postauksen/postauksia joissa olisi jokaisen merkin ehdottomin lemppari lakka, tiedän että voi olla vaikea valita mutta olis kiva juttu. Myös leimauslaatoista voisi olla postaus.
    annanen75@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Upea saavutus onnea
    Oisinko lukenu 3-4 ei ihan tarkkaa muistikuvaa
    Teet upeita meikkejä ja kynsiä sekä postaat todella usein siitä plussaa
    Luen bloggerin kautta eekku80
    eekku80@netti.fi

    VastaaPoista
  10. Onnea blogille tästä eteenpäinkin!
    Olen seurannut blogiasi jo vuosia ja se on edelleen suosikkini. Kuten joskus jossain kommentissani mainitsinkin, on se minulle jokapäiväinen aamunavaus, kiitos siitä.
    Eniten ihailen sinun taitoa noiden kynsijuttuja kanssa, ihan huimia osaat tehdä! Siksipä toivoisinkin ohjeita "for dummies" johon kastiin luen itseni. Kynsilakkoja löytyy, muttei taitoa...
    Kaikki sinun postituksen ovat selkeää ja kivaa luettavaa, ja kosmetiikka kaikkinensa kiinnostaa, joten jatka samaan malliin!
    Risuja en keksi sitten millään :)
    mussuha@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Olen itseasiassa alkanut seuraamaan sun blogia joskus 2011 kun aloin enemmän laittamaan kynsiä ja täältä löytyy aina inspiroivia kuvia ja hyviä ideoita! Lisäks tykkään sun silmämeikeistä 😊 ainii ja instagramin kautta seuraan! ni-nah@windowslive.com

    VastaaPoista
  12. Onnea 8-vuotiaalle! Itse olen löytänyt blogisi pariin kuutisen vuotta sitten. Kynsien koristelu kiinnosti itseäni silloin aivan erityisesti ja tällaiselle satunnaiselle meikkaajalle meikkivinkkisi ovat oiva inspiraation lähde! Erilaiset tuotetestaukset ovat kivoja, esim kuorintasukat lähtivät testiin postauksesi jälkeen. (tiina.heinst(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  13. Onnea 8-vuotiaalle! Olen lukenut blogiasi monen monta vuotta,instassa seuraan. Ihastelen kauniita lakkauksia ja silmämeikkipostauksiakaan ei voi koskaan olla liikaa :-)

    antfin8(a)gmail.com

    VastaaPoista
  14. Paljon onnea synttäreiden johdosta, 8 vuotta on kyllä kunnioitettava ikä blogille! :)
    Olen seuraillut blogiasi noin 1,5 vuotta, viime vuoden keväästä siis! Seuraan bloglovinin, facebookin ja instankin kautta.
    Pidän monipuolisista postauksistasi, kivaa on kuulla myös karvalapsien kuulumisia aika-ajoin!
    Kehitettävää en nyt keksi, lisää juttuja käyttämästäsi luonnonkosmetiikasta voisi olla mukava lukea! :)
    N.myllyla85@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Siis wau, 8-vuotta ihan hirmuisesti onnea!

    Olen mä varmaan kohta nelisen vuotta tätä lukenut. :)

    Postaustoiveina haluaisin ehdottomasti kuulla sulta ihonhoitojuttuja ja sitten mielenkiintoni heräsi, kun kerroit käyttäväsi tässä yhdessä postauksessa samoja tuoksuja ympäri vuoden, mitä ne ovat? Olen muuten tykännyt, että kynsijuttujen lisäksi blogistasi on alkanut löytymään tätäkin puolta.

    Seurannassa olet Bloglovinin, Instan, Bloggerin lukilistan ja FB:n kautta.

    hakusanarakkaus(at)gmail.com

    VastaaPoista
  16. Onnea! Facessa seuraan ja täällä sekä instassa myös mutta ei ole tiliä (: Blogiasi olen seurannut nyt muutaman vuoden ja uuden postauksen luen aina heti aamulla :D Ois kiva lukea vähän ihonhoitovinkkejä talveen ja joulukynsiä odotan jo... :D Sulta saa aina hyviä tuotevinkkejä!
    emmi.koponen@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. katsomaisemaa / Mari30. lokakuuta 2016 klo 10.01

    Onnea!
    Itse olen suht tuore lukija, tullut seurattua vasta muutaman vuoden, Bloglovinin kautta. Mutta se mikä tänne johdatti, oli totta kai lakkaukset. Olen itse surkea tekemään koristeluja, mutta ilman lakkaa eivät kynnet ole päivääkään. Ja täältä bongailen ehdottomasti uutuuksia, vinkkejä ja arvioita kynsiin liittyen. Taisipa täältä tulla aikanaan suositus Trindin nail repairiin ja se mullistava lausahdus: kynnet eivät ole työkalu. Että kiitos! Vuoteen ei yksikään kynsi ole lohjennut! :D

    Mari
    marilaakso@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Mielenkiinnolla aina lueskelen jos luonnonkosmetiikkarintamalle tulee uusia tuotteita eli postauksia luonnonkosmetiikkauutuuksista kaipailisin.
    Seurailen bloggerin, fb:n ja instan kautta.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja en kyllä jaksa muistaa kuinka kauan olen seuraillut!

      Poista
  19. Nopeasti on kyllä aika mennyt! Onnea 8-vuotiaalle! :) Tämä taitaa olla niitä ensimmäisiä blogjea, joita aloin seuraamaan joskus reilu viisi vuotta sitten. Bloggerin kautta tulee luettua.
    Ruusuja siitä, että jaksat postata päivittäin ja olla ahkera noiden postausten sisältöjen suhteen. Risuja en oikein keksi, mutta postaustoiveina meikkikokoelman esittely ja lakkakokoelman esittely olisi kiva nähdä. :) belegwen81 at gmail.com

    VastaaPoista
  20. En kyllä yhtään muista kuinka kauan olen seurannut blogiasi - en ihan alusta asti, mutta ainakin 6 tai 7 vuotta. Eli aika kauan! Muistan kun sait sen oman kynsien leimauslaattasi... kynsijutut ovatkin se mitä eniten luen täällä. Nykyään enemmän uusien lakkojen esittelyt kiinnostaa eniten. Mulla ei töissä saa olla pitkiä kynsiä eikä lakka saa olla yli 2 päivää vanhaa, joten koristelut arkena menee mulla vähän "hukkaan". Mutta on niitä muiden koristeluja kiva katsoa, ja joskus juhliin haen blogeista inspiraatiota. Erilaiset kynsienhoitopostaukset on tosi kivoja! Etsin itse koko ajan uusia ja hyviä käsirasva, kynsinauhaöljy ym vinkkejä, täältä olenkin sanut niitä paljon vuosien varrella.

    Risuja hmm. No enpä tiedä oikein :D En tiedä muuttaisinko mitään. VÄhiten minua kiinnostavia juttuja blogissa on meikkijutut, olen itse niin laiska meikkaaja, etten ole vuosiin esimerkiksi käyttänyt luomiväriä. Luotan huulipunaan ja rajauksiin. :D

    Lifestyle lauantait on kivoja, olisi kiva jos niitä olisi enemmän :) niitä on kiva lukea.

    Luen bloggerin kautta. Kommentoin aika harvoin, mutta luen kyllä postaukset tarkkaan ;) mvainio15(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Onnittelut! En kyllä yhtään muista, milloin olisin alkanut tätä blogia seuraamaan. Aika alussa kuitenkin. Ja bloggerin kautta tosiaan seuraan nykyään. Minusta on todella hyvä ja mukava juttu, kun olet alkanut bloggaamaan paljon laajemmalti eri aiheista. Kyllä ne kynsipostaukset on vieläkin mun lemppareita, mutta välillä on kiva lukea muustakin. Tässä vuosien varrella olen saanut sulta tosi paljon inspiraatiota niin kynsiin kuin meikkiinkin ja tänne on aivan paras tulla heti tsekkaamaan, jos mulla on mielessä jokin uutuuslakka, sillä melko varmasti olet sen täällä arvostellut. Risuja eikä postausideoita nyt taida löytyä, sillä mun mielestä voit jatkaa ihan samaan malliin, tykkään kuitenkin. :)
    suvi.pehkonen(at)luukku.com

    VastaaPoista
  22. Mie olen tallentanut puhelimen Google-selaimeen sivusi ja kaikki postaukset olen lukenu vuoden verran. Välillä tietokoneen kautta etin haulla vanhempia julkaisuja. Ihania vinkkejä ja uutuuksia itelle.
    Luen etenkin kynsi- ja meikkijutut. Itse niin laiska koristelemaan että ihana katsoa miten toinen jaksaa ja viitsii 😁
    En oikeastaan anna risuja, sulla oikeus pitää juuri sellaista blogia kuin haluat ja kirjoittaa siitä mitä just tekee mieli. Lukija voi aina skipata jos ei kiinnosta.
    Ja enemmän *for dummies*-hommia varsinki koristeluihin... ja olid ihana jod viitsit tai vinkkaat mistä löytyy koristelusiveltimien ohjeet: miten niitä käytetään ja mihin...
    Ja jos viitsisit laittaa kosmetiikan inci-listoista kuvan ku esittelet. Olen itse aika tarkka ja esim. Yves Rocherin sivuilla ei ole incejä tai en ainakaan ole hoksannu.
    Kiitos vielä ja onnea!
    sanna.numminen@suomi24.fi

    VastaaPoista
  23. Onnea, onnea, 8 vuotta on huikean hieno ikä! En muista tarkalleen kauanko olen blogiasi lukenut, varmaan sen kuutisen vuotta. Ei ole minulla risuja tarjota, olen tykännyt blogistasi sellaisena kuin se on. Tykkään sekä kynsi- että muista kosmejutuista, sulla on sopivasti kaikkea! Täältä löytyy myös todella paljon ohjeita ja vinkkejä mikä on tosi hieno juttu! Lisäbonuksena eläinjuttuja, joita tykkään näin koiraihmisenä lueskella. :-) Tykkään sun tavasta kirjoittaa, postaukset ovat tasalaatuisia eli postausten sävy pysyy aiheesta riippumatta sellaisena sinunlaisenasi, en osaa nyt oikein selittää. Blogisi on iso mutta ihanan "henkilökohtainen", kiitos siitä!

    En osaa oikein postaustoiveitakaan esittää koska tuntuu, että sä postaat jo kaikesta minua kiinnostavasta. ;-) Jatka samaan hyvään malliin!
    pakolliset ät gmail.com

    VastaaPoista
  24. Onnea CN kahdeksan-vee! :3
    Olen ollut matkassa mukana muistaakseni vuodesta 2010 (tai '09??), ensin Anonyyminä ja sitten Googlen kautta. Ensin ihailin silmämeikkejäsi, sitten aloin kiinnostua itsekin kynsitaiteesta. Mahdottomasti ruusuja selkeistä ja siisteistä kuvista edelleen! Jatka samaa rataa <3 kielletty.hedelma.84(a)gmail.com

    VastaaPoista
  25. Oon tainu alusta asti seurata, näin ainakin itse muistelen. Joko siitä on 8 vuotta??!!
    Tykkään ja en tykkää joka päiväisistä posteista ;), siis kivaa kun niitä on ja sitten ahdistaa jos ei ehdi samana päivänä mukaan kommentoimaan ja sitten osa unohtuu, mut tää on vaan henkilökohtainen ajankäyttö ongelma =D

    Tykkään monipuolisesta sisällöstä ja teikäläisen kynnet ovat upeat!
    Laitan osoitteesta mailia.

    VastaaPoista
  26. Onnea 8- vuotiaalle blogille 😊 Olisikohan tästä vierähtänyt 4-5 vuotta kun aloin blogiasi lukea?! Kylläpä aika rientää!
    Tykkään ehdottomasti eniten sun lakkauksista, sä olet niin taitava 😍 Eläimet tulevat kyllä hyvänä kakkosena, niiden kuulumisia on mukava lukea 😊
    Olen bloggerin kautta lukijana, nykyään kyllä luen puhelimella suoraan kirjanmerkeistä.
    mari.79@windowslive.com

    VastaaPoista
  27. Ollaan blogisynttärisamikset! :D Onnea siis sinnekin! Taisin alkaa seuraamaan blogiasi noin vuosi sitten. Olisi kiva nähdä vaikka tutoriaaleja, siitä miten koristelet kyntesi :)

    lifeanddisasters(a)gmail.com

    VastaaPoista
  28. Oi, ihana palkinto! Onnea, 8 vuotta on pitkä aika!
    Luen Bloggerin kautta. Oon lukenut blogia oisko vuodesta 2010, tais olla toinen blogi, jota ylipäätään rupesin seuraamaan. Karkkipäivä oli ensimmäinen, ja sitä kautta tämäkin blogi löytyi.
    Innostuin ihanista kynsikuvistasi, sittemmin kynsi-innostus on vaihtunut omalta osaltani enemmän meikki-innostukseen, mutta onneksi täältä löytyy ihania meikkejäkin. Ja onhan upeita kynsikuvia kiva katsella, vaikkei enää itse kovin jaksakaan taiteilla.
    Tykkään myös satunnaisista lifestyle-postauksista, kissojen ja Hipun kuulumiset kiinnostaa. Olisi kiva saada tietää myös sinusta enemmän, mutta ymmärrän, jos haluat säilyttää tietyn yksityisyyden. Toivoisin myös tutoriaaleja blogiin, niin kynsistä kuin meikeistäkin.
    elkku_90@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Paljon onnea synttäreiden kunniaksi! Itse olen lukenut jo monta vuotta en osaa tarkalleen sanoa koska olen joka tapauksessa lukenut kaikki postauksesi silloin kun aloin lukemaan. Seuraan Facebookin kautta. Kaikki postauksesi ovat kiinnostavia, olisi kiva jos olisi enemmän tuoksu arvosteluja.

    Cindy
    kintsu_k@hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Onnea pitkästä harrastuksesta 😊 olen seurannut ainakin 5 vuotta ellei pidempään. Bongasin aikoinaan sut Sannin blogista.
    Nykyään Facebookin ja instan kautta seuraan.
    Tykkään meikeistäsi eniten vaikka kynsijututkin ovat ihania.
    -Hannele
    hannele.ruohonen@ gmail.com

    VastaaPoista
  31. Ihana tuo luomiväri <3 Blogia olen seurannut jo monta vuotta. Muut kynsiaiheiset blogit ovat jääneet yksi kerrallaan, mutta täällä on niin paljon muutakin, että mielenkiinto säilyy. :)
    Herkkupyllynä lempparipostauksia kynsien lisäksi ovat uutuuskarkkien ym. esittelyt. Ehkäpä jonkinlaiset tutorialit olisivat mukavaa luettavaa.: ) moona.haapoja@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Hyvää kahdeksan vuotis syntymäpäivää! Olen seuraillut blogiasi päälle vuoden, siitä lähtien kun itse olen aloittanut bloggaamisen ja blogien seuraamisen:)

    Ehdottomia suosikkeja blogissasi on kynsi ja meikki postaukset:)

    sanniijuliaa@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Seurailin blogiasi noin viisi vuotta sitten mutta unohdettuani bloggerin salasanan aika moni blogi unohtui. Kun aloin kolme vuotta sitten enemmän lukemaan jälleen blogeja päätyi myös sinun blogisi bloglovinin listalle.
    Itse tykkään blogissasi tietenkin kynsijutuista. Niistä saa inspiraatiota omiin kynsiin. Lisäksi loppuneiden tuotteiden listaukset on hyödyllisiä ja niiden perusteella monesti ostan jonkin tuotteen.
    Kaipailisin enemmän tutoriaaleja mutta niitä taitaa blogistasi jonkin verran löytyä, ehkä jokin postaus josta löytyy linkit suosituimpiin tutoihin?

    Mukavaa loppusyksyä ja joulun odotusta. Ja kissoille ja hipulle rapsutuksia ^^

    (saana.salonen.s@gmail.com)

    VastaaPoista
  34. Voi että, miten kiva arvonta :)))

    Oot eka kynsiblogi, mitä oon alkanut seuraamaan ja Bloggerin kautta oon ollut päivittäisenä lukijana varmaa vuodesta 2013, sitä ennen satunnaisesti :)

    Tykkään sun blogista, koska se on monipuolinen ja sun näköinen :) Jotkut blogit kilpailee enemmän kuvilla, sanallisella sisällöllä tms, mutta kynsiblogina et oo menettäny merkitystäsi matkan varrella, vaikka uusia blogeja tulee koko ajan :) Tykkään lukea kynsi- ja meikkijuttuja, rakastan eläinjuttuja, mutta ruokajutut ei niin nappaa. Tykkään lukea myös lifestyle-juttuja, mitkä vähän raapasee pintaa :)

    Mä en tiedä, onko tää risu varsinaisesti, mutta mulle on tullu vähän semmoinen kuva, et olet ehkä vähän pessimisti; joskus semmonen negatiivisuus hyppää postauksista esiin. Toki ymmärrän, että ei elämä aina ole ruusuista, eikä aina aika ja energia riitä sekä tää on sun blogi, mutta joskus se semmonen negatiivisuus vaa tupsahtaa esiin, esim. en muista koska olisit miehestäsi postauksien sisällä ohimennen tms. sanonut hyvää, vaikka teillä varmasti onnellisiakin hetkiä on :) Mut niinkuin sanoin, tää ei varsinaisesti ole risu, mut antanut tiettyä kuvaa sinusta/blogistasi.

    Pääsääntöisesti blogisi on yksi suosikkejani ja pysyy edelleen lukulistalla niinkauan kuin jaksat postailla! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin, ja koska siis mielelläni osallistuisin tähän arvontaan, niin säpo vielä tässä: vandaalia(ät)outlook.com

      Poista
  35. Olen seurannut blogia ehkä 3-4 vuotta. Instan kautta seurailen jonkin verran, mutta useamman kerran viikossa käyn kurkkaamassa sun postaukset suoraan tietokoneen kirjanmerkeistä.

    Postaustoiveena myös tutoriaalit, erityisesti haluaisin tietää, kuinka rumista, leveistä kynsistä sais tuollaiset nätit kuin sinulla.

    Anu (sähköpostiosoitteen meilaan sulle)

    VastaaPoista
  36. Olen seurannut blogiasi n 3-4 vuotta,nykyään bloglovinin kautta. Silmämeikit kiinnostaa, niitä lisää.
    Rusana.vainio@hotmail.com

    VastaaPoista
  37. Onnittelut kahdeksasta blogivuodesta! :) Olen lueskellut blogiasi useamman vuoden, rekisteröitynä lukijana noin vuoden. Seuraan sua Bloggerin ja Instagramin kautta. Sulla on mahtavan monipuolinen blogi ja postaat säännöllisesti. Mua myös kiinnostaa sellainen askel askeleelta-kynsien koristelututoriaali. :)

    smokyeyecandy@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Isosti onnea!! <3

    Itse olen seuraillut blogiasi ehkä nyt noin kolmen vuoden ajan, muistaakseni Karkkipäivän blogista sinuun blogiisi silloin joskus pomppasin ja urakoinkin kaikki postauksesi läpi alusta alkaen :D Seuraan bloggerin, fb:n ja ig:n kautta.

    Kynsikoristeluja on ihana seurailla - miten joku voikaan olla noin taitava! <3 Ja lifestyle-postaukset kissoista, koirista sun muusta ovat väliin aina mukavaa vaihtelua. :) En nyt osaa mitään risuja antamaan, koska tykkään sinun tyylistäsi - enhän täällä muutoin näin kauaa seuraamassa olisikaan ollut - joten sanon vain, että jatka omalla tyylilläsi eteenkinpäin! <3

    shimmerblinger@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Onnittelut pitkän iän saavuttaneelle blogille \o/
    En kyllä yhtään muista milloin aloittanut seuraamaan, olisikohan noin vuosi tai jotain takana? Eniten tullut kai seurattua uusien meikkien testailu -postauksia =) Meillä kun tuntuu olevan samaa sävyä oma iho ja silmät niin kiva katella mitä voisi itsellekin kokeilla :D Ja kynsien huolto -postaukset ovat aina ihan parhaimpia ja uusia tuotteita siltä saralta olisi kiva nähdä lisää =)

    dilenails(a)email.com osoitteen kautta saa kiinni pienellä viiveellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tosiaan bloggerista sekä instagrammissa seuraan =)

      Poista
  40. Onnea!! Mahtavan pitkä aika, 8 vuotta. :) Olen seurannut blogiasi varmaan 5-6 vuotta, blogisi oli yksi ensimmäisistä, joita aikoinaan aloin seurailemaan. Ja edelleen ainoa "kynsiblogi", jota seuraan. Ruusuja: kivat lifestylepostaukset, etenkin Hipun kuulumiset. Postaustoive: sama, mitä aina talvella, eli kuinka pitää kynnet ja kädet kunnossa (tiedän, että olet näistä monesti kirjoitellut) ja samaan vaikkapa uusia hyviä tuotevinkkejä?

    hoppipolla (at) hotmail (piste) fi

    VastaaPoista
  41. Onnea! 8-vuotta bloggaamista on pitkä aika! Sun blogi on pysynyt kokoajan todella mielenkiintoisena! Aina upeita laukauksia, joihin ei todellakaan kyllästy :) Ja Ihana palkinto, joten mukana arvonnassa ollaan!

    VastaaPoista
  42. Onnea, onnea! :) Ihania palkintoja!

    Ruusuja annan hienoista valokuvista ja rehellisistä tuotearvosteluista. Toivoisin taas lisää postauksia tavallisesta arjesta ja enemmän kuvia lemmikeistä ^_^ Seuraan blogiasi Bloglovinin, Instan ja Facebookin kautta.

    laura.kakkonen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  43. Onnea 8-vuotiaalle blogille! Itse olen seuraillut blogia bloggerin kautta muistaakseni vuodesta 2011, ellen jopa pidempään. Tykkään blogistasi, toivoisin kuitenkin enemmän kosmetiikka aiheisia postauksia. :)

    hrer@suomi24.fi

    VastaaPoista
  44. Eii, unohdin sanoa miten pitkään olen seurannut blogia! En yhtään muista enää, ainakin pari kolme vuotta :D
    (laura.kakkonen(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  45. Olen seurannut blogiasi 4-5 vuotta. Nykyisin seuraan facebookissa. Välillä luen satunnaisesti, välillä jokaikisen postauksen, vähän miten aika riittää. Eniten tykkään kynsijutuista =)
    Terv. kiljunenmari(a)gmail.com

    VastaaPoista
  46. Onnea 8-vuotiaalle! Yritin miettiä miten kauan olen seurannut blogiasi, mutta en muista. :o Suunnilleen vuoden 2010-2011 tienoolta kuitenkin. Nykyään seuraan Bloglovin kautta.

    Tykkään blogistasi, koska se ei ole pullollaan postauksia uutuuksista. Vaikka itse olet joskus harmitellut, ettei rahat riitä jatkuviin uusien lakkojen ostamisiin eikä esittelyjä siksi niin paljon ole, minusta se on pelkästään positiivista! Ei minullakaan ole rahaa ostaa koko ajan uutta, joten on kiva katsoa mitä kaikkea erilaista saa yhdestä ja samasta lakasta. Arvostan!

    VastaaPoista
  47. No niin, ja se s-postiosoite jäi kuitenkin uupumaan edellisestä: mmirkkunen@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Onnea, siinä on jo blogilla ikää :) Olen itse lukenut pari vuotta, kun innostuin kynsihommista. Seurailen ainakin bloggerissa ja instassa.

    Mua kiinnostaa nimenomaan kynsijutut ja muut kosmehömpät menee usein skipattaviin, mutta sen kummempaa kritiikkiä en keksi. Sä kirjoitat siitä mikä inspiroi ja mä luen ne mitkä mua inspiroi :D Eläinjutut sen sijaan sopii aina :D Terkkuja kissoille ja Hippuselle <3

    Hansikas@luukku.com

    VastaaPoista
  49. Onnea tosi paljon, 8-vuotta ahkeraa bloggailua on todella arvostettava saavutus !

    Täällä blogisi on ollut lukulistalla nelisen vuotta, bloggerin kautta luen. Ruusuja annan ihanan ahkerasta päivitystahdista ja kaikista kuvista. Sitten kun vielä kun tällainen kissabloggari törmää täällä aika välillä kissankuviinkin niin se on kiva bonus ;)

    Risuja ei tule, jatka samaan malliin vaan :)

    triolajanilsson@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Noin viisi vuotta olen mukanasi kulkenut ja hävettävän vähän kommentoinut vaikka kaikki tekstisi luen.
    Tykkään rehellisestä tyylistäsi ; et kehu tuotteita koska on ns. pakko vaan mielipiteesi ovat luotettavan rehellisiä.
    Pidän sinua myös kynsiblogien "äitinä", hyvällä sanottuna. Lakkauksesi ovat aina viimeisen päälle. Kynsijuttuja mieluiten edelleen luen.
    Ihana palkinto 💗 Nyt olisi setti josta kaikki tulisi käyttöön !
    Bloglovinin kautta luen.
    susatar8@gmail.com
    Ihanaa kohta alkavaa marraskuuta !!

    VastaaPoista
  51. Heippa ja onnea blogille! :)
    Luen blogia puhelimella, kirjanmerkeissä on suosikkina ja lähes päivittäin käyn lukemassa. Seuraan myös facea ja instaa. On kyllä ihailtavaa kuinka usein jaksat julkaista uusia juttuja, aina on uutta luettavaa. Ja aina olet vastannut kaikkiin kysymyksiin. Tutoriaaleja saa laittaa enemmän ja itseäni kiinnostaa eniten kynnet, silmämeikit ja karvakuonot.
    katjan.hei (at) gmail.com

    VastaaPoista
  52. Hurjasti onnea 8 vuotiaalle! Mahtava ikä! Oma blogini on puolet vasta, mutta perästä tullaan. ;)
    Seuraan Bloggerissa ja Instagramissa. Kosmetiikka kiinnostaa, mutta olen vähän sitä mieltä, että vaihtelevuus on IN ja sellainen SUN NÄKÖINEN bloggaus. Jos on jotain muuta, kuin omannäköistä, se puskee blogeissa esiin ikävällä tavalla. siksi mieluummin kaikkea elämään kuuluvaa sun juttua, kuin yhtä ja samaa, johon kyllästyy kaikki, sinäkin.
    somanyinspiration@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Seuraan bloggerin, FBn ja instan kautta. Enpä muista, mistä asti.
    Kynsikoristelut kiinnostaa ja kynsien huolto yleensä.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Paöjon onnea 8-vuotiaalle! Mä olen seurannut nyt varmaan vuoden tai vähän yli, en oo ihan varma:). Mä seurailen instan (@lottaaaemiliaaa) ja facessa nimellä Lotta J. Risuja ei mulla tuu mieleen, mutta ruusuja ssenkin edestä! Ensinnäkin tykkään tosipaljon kaikista kynsijutuista (sun kuvat on tarkkoja ja sävyt on hyvin lähellä todellista) ja sun värikkäitä meikkejä on aina ilo kattoo! Mun yks postaustoive olis sellanen kaikki meikkini! Toinen olis esim. Top 5 värikästä luomiväripalettia! Ja s-posti on lottajaa@welho.com

    VastaaPoista
  55. Onnea blogille! En olisi arvannut että olet näinkin pitkään kirjoitellut, kunnioitettava ikä blogille :)
    Seuraan bloggerin kautta, muistaakseni reilun vuoden. Tulin alunperin blogiisi joko arvontoja etsiessä tai Livbox-aiheisia postauksia lukiessa. Erityisesti meikit ja tuotearvostelut kiinnostaa, kynnet eivät niin paljon.
    millakko (at) gmail.com

    VastaaPoista
  56. Seuraan instan ja indiedaysin kautta, seurannut hieman yli vuoden nyt. Eniten kiinnostaa kynsi- ja lifestylejutut. Pidän sun kuvista, ne on esteettisiä ja hyvälaatuisia sekä oleellisia postauksiin liittyen. Enemmän olisi kiva saada tutoriaaleja! Meikki ja kynsi- tutoja etenkin :)
    terhi.kangasniemi00@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Upea saavutus, onnea! Olen seuraillut blogia reilun vuoden siitä lähtien, kun innostuin kynsipuuhista. Nykyisin seurailen myös instagramin kautta postauksiasi. Aivan upeita kynsiä viikosta toiseen :)
    tweetie_1987@hotmail.com

    VastaaPoista
  58. Seuraan Bloglovinin kautta. Aika on jotenkin vaikea käsite, mutta veikkaisin, että olen seurannut blogiasi 3-4 vuotta. Ruusuja vaihtelevasta ja monipuolisesta sisällöstä ja hyvästä kielestä. Kuvat ovat aina tyylikkäitä ja selkeitä. Risuja en kyllä vo antaa, kun tykkään tästä blogista ihan possuna 😍 ONNEA 8-VUOTIAALLE!

    Sähköposti tramp(@)netti.fi

    VastaaPoista
  59. Nyt on pakko ensimmäistä kertaa ikinä kommentoida! Palkinnoille todellakin olisi tarvetta. Kynsien koristeluvinkit kiinnostaa kovasti minua. Olen seurannut blogiasi reilun vuoden verran ja löysin sen muistaakseni livboxin kautta, kun olit valinnut jonkun tuotteen boksiin. Kynsienlaitto on aina kiinnostanut minua, joten koukutuin blogiisi. Sähköpostini on: mervi.lammi@hotmail.com

    VastaaPoista
  60. Seuraan sua bloggerin kautta nimellä Anniina ja oon tainnut seurata sun blogia nyt sellaiset 3-4vuotta!
    Sun blogissa varsinkin kynnet ja yleisesti kosmetiikka on sellaisia aiheita, joita yleensä tulen lukemaan. Sun tekemiä meikkapostauksia olisi kiva nähdä vielä useamminkin! :)
    Sähköposti löytyy nimellä anniinajulias(a)wippies.fi!

    VastaaPoista
  61. Onnea blogillesi, huiman pitkä taival jo takana. Ihana arvonta, tuo paletti on unelmien täyttymys :)
    Seuraan bloggerin, fb:n ja Instan kautta mutta en osaa sanoa yhtään kauanko olisin lukijana ollut.
    Ehkä vuoden, pari?
    Risuja ei ole annettavaksi, ruusuja ojennan selkeästä tekstistä ja laadukkaista kuvista ja ylipäätään kokonaisuudesta.
    Kehitysehdotuksiakaan ei tule mitään mieleen, suonet anteeksi :)
    heli.studiokaira@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Onnea blogille! :)

    Varmaankin kolmisen vuotta on tullut seurattua Charming Nailsia. Seuraan instagramin kautta sekä lisäksi blogi löytyy iPhoneni lukulistalta :)

    Ehdottomasti toivon, että jatkossakin tulee lifestyle lauantai- postuksia ja juttua ruuasta ym. Lisäksi tietenkin kaikki kynsi- ja kosmetiikkajutut kiinnostaa edelleen :)

    mikolaveera@gmail.com

    VastaaPoista
  63. Oikein, oikein paljon onnea Taina! ♥♥ Blogisi on aivan mahtava, suuri inspiraatio itsellesi. Ja se tarmo ja energia mitä sinulta irtoaa tähän harrastukseen on niin ihailtavaa! Aina luen postauksesi, ne on niitä mitä suurimmalla mielenkiinnolla availen. Rakastan lakkaustesi tyyliä, niissä on aina huikeaa asennetta ♥

    Arvontaan en tällä kertaa osallistu kun Cashemere Matet löytyy jo omasta takaa, niin menköön jollekin joka oikeasti ne tarvitsee :) Mutta kiitos vaan uudesta himotuksesta, tuo Sleek on ehkä pakko käydä ostamassa itselle :D

    VastaaPoista
  64. Olen seurannut jokusen vuoden bloggerin kautta. Pidän maustasi kauneuden saralla ja asut samalla suunnalla Suomea, joten sekin tuo mielenkiintoisuutta blogiin esim tuotesuositusten saatavuuden suhteen. Risuja tulee meikkikuviesi rajaustyylistä. Olet paljon kauniimman ja nuoremman näköinen ig:n kuvissa joissa kasvojasi näkyy enemmän ja meikin hahmottaa paremmin kokonaisuutena.

    Shadowcapture@hotmail.com

    VastaaPoista
  65. Seuraan bloggerin kautta, mutta en muista tarkkaan, kauanko olen blogiasi seurannut. Veikkaan 3-4v? Tykkään lueskella juttujasi. Meikkipostauksia toivoisin vielä enemmän =) Esim. pikkujoulujen lähestyessä tee postaus pikkujoulumeikistä kynsikoristeluineen?

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Seuraan blogiasi selaimen kirjanmerkkien kautta, mutta lisäsin nyt sinut myös blogilistalle virallisesti.
    Rakastan laadukkaita kynsiblogeja ja sinun blogisi on ehdottomasti kärkikastia.
    Olisin kiinnostunut näkemään tutoriaalina erilaisten kynsikoristelujen tekoa.
    Sen lisäksi kynsien hoitaminen. Varsinkin hauraiden ja ohuiden kynsien, kiinnostaisi kovasti. Millä siis saisi kynnet kestämään paremmin?
    violiini85@gmail.com

    VastaaPoista
  67. Lempiblogejani, kivan ystävällinen, selkeä sekä maanläheinen ulos anti. Huimaa että saat päivittäin julkaistua! Paljon onnea kasille <3

    VastaaPoista
  68. Olen ollut noin vuoden (vai jo kahden? mihin aika menee?) silloin tällöin lukija, eli en seuraa säännöllisesti vaan poukkoan paikalle aina välillä. Ruusuja siitä, että aina on tullut paljon postauksia sillä välin! :D Toivepostauksena olisi, että kertoisit (kuvin ja sanoin) miten tyylisi on muuttunut blogin aloittamisesta tähän päivään. :) Olisi myös kiva tietää, onko olemassa vähä-kemikaalisia kynsilakkoja ja jos on, oletko kokeillut/voisitko kokeilla niitä. :)

    minkamaaria@suomi24.fi

    VastaaPoista
  69. Onnea! Kyllä tuo 8 vuotta on pitkä aika!
    Seuraan Bloggerin kautta tätä, mutta taidan kommentoida enemmän kuvia Instan kautta. ;)
    Blogisi on varmaan ainoa, jota seuraan kunnolla. Yhteiset kiinnostuksenaiheet ja monta hyvää vinkkiä olen tätä kautta saanut. Ja, aina kun on ollut jotain esim. kynsiongelmia, neuvoja annetaan asiantuntevasti. Kiitos! <3
    Muutoksia en blogiisi kaipaa, omanlainen, omannäköinen - eihän sitä muuten jaksa kirjuutella. Sujuvaa jatkoa!

    VastaaPoista
  70. Onnea 8 vuotiaalle! Enää vaivaiset 2 vuotta niin on kymppi täynnä :)
    Oon lukenut sun blogia aika alusta saakka, vuodesta en oo varma, ehkä 2009. Instasta ja kirjanmerkeistä tulee seurattua.
    Niitä ruusuja tulee säännöllisestä postaustahdista, on kiva kun joka aamu on luettavaa. Kynsijutut kiinnostaa eniten, mutta kaikki muukin tulee luettua. Lifestyle lauantait on kans kivoja. On ollut kiva "tutustua" suhun muutenkin kuin kynsien kautta tässä vuosien aikana. Kynsijutuissa tää blogi on sellainen josta saan eniten inspiraatiota, meillä kun on melko samanlainen maku lakkojen suhteen. Risuja voisin antaa itselleni, kun olen ollut viime aikoina todella laiska kommentoimaan, vaikka kaiken luenkin. :/ Ja semmonen juttu vielä, että sun meikkikuvista olen saanut rohkeutta kokeilla vähän erikoisempiakin värejä silmämeikissä, kiitos siitä.
    Tykkään kovasti sun kirjoitustyylistä ja kuvat on aina viimesen päälle.
    Joku jo toivoikin lakkakokoelmasi esittelyä, niin minäkin :) Samoin esim. luomivärikokoelman esittely olisi jees. Taitaisi olla vaan aika iso homma, arvatenkin molempia on jonkun verran kertynyt ;) Montako lakkaa mahtaa tällä hetkellä löytyä?
    tarja.anneli12@gmail.com

    VastaaPoista
  71. Seuraan bloggerin lukulistan ja instagramin kautta. Löysin sun blogin aikoinaan Karkkipäivän kautta, kun olit jotain Sannille kommentoinut. Aika oli sitä, kun Sannikin vielä bloggasi nimimerkin takaa, eli kauan olen tätäkin blogia jo seurannut! 6-7 vuotta? Ruusuja valtavasta vaivannäöstä, kynnet joita teet ovat upeita! Tykkään myös lifestyle-postauksista :) Risuja en nyt äkkiä keksi. Ihana palkinto, etenkin nuo kynsilakat! Kyllä tulisivat käyttöön, itselle kun ei oikein raaski yleensä ostaa enää kynsilakkoja. millaneuvonen@outlook.com

    VastaaPoista
  72. Paljon onnea 8 vuotiaalle blogille! Seuraan bloglovinin kautta, ihan tarkkaan en muista kauanko olen seuraillut, mutta ainakin 4 vuotta näin pikaisesti laskettuna. :) Postaustoiveita ei tule mieleen, blogin sisältö on tähän asti miellyttänyt eli jatka samaan malliin!

    Ronja.1997@hotmail.com

    VastaaPoista
  73. Onnea blogisynttäriestä! Itse olen pysynyt blogisi mukana vajaat kuusi vuotta ja eniten kiinnostaakin meikki- ja kynsipostausket:). Toivoisin kuitenkin, että lisäisit esittelemiisi tuotteisiin inci-listat (osasta niitä on vaikea löytää netistä). Seuraan bloggerin ja instagramin kautta. katri.saari1@gmail.com

    VastaaPoista
  74. Onneksi olkoon! Blogisi on yksi niistä ensimmäisistä, jotka hitaasti mutta varmasti ovat imaisseet minut kynsilakkojen ja koristelujen ihmeelliseen maailmaan. Ainakin 4 vuotta olen seurannut CNää. Bloggerissa kautta seuraan nykyään nimimerkillä Marppa.

    Ruusuja saat välittömästä kirjoitustyylistä, loistavista kuvista, hyvistä aiheista ja tietysti kauniista lakkauksista ja meikeistä.
    Anteeksi nyt, mutta risuja en keksi.

    Tuotteiden testailut ja esittelyt ovat eniten mieleeni. Niitä lisää. :)

    Ja naerppae ( at) gmail.com. On osoite.

    VastaaPoista
  75. Paljon onnea kahdeksasta vuodesta! Blogi oli ensimmäinen kynsiblogi johon aikoinaan löysin(ehkä viitisen vuotta sitten?) ja silloin oli pakko kahlata kaikki kirjoitukset sinne aivan alkuun asti läpi. Sait mut siis jo silloin koukkuun :)
    Kirjoitat hyvin ja mielenkiintoisesti, ja kaikkien ihanien kosmejuttujen lisäksi olisi kiva taas lueskella teidän eläinten kuulumisia!
    Seuraan Bloggerin lukulistan kautta, johanna.kuronen (a) gmail.com

    VastaaPoista
  76. Ruusuja rutkasti hyvistä kuvista ja monipuolisista aiheista. Eläinrakkaana minusta on kiva lukea myös lemmikeistäsi.

    Tuote-esittelyt ja testaamiset kiinnostavat myös paljon. Bloglovinin kautta tulee seurattu ja olen nelisen vuotta varmaan seurannut.

    nina.sandberg2(at)gmail.com

    VastaaPoista
  77. Onnea :) Olen seuraillut pitkään bloggerin kautta, mutta nyt myös facen ja instan kautta. Sub blogi on mun inspisblogi ja kaikki mitä bloggaat, toimii :)

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  78. Onnea ja pitkää ikää blogille! Minusta sinulla on kauniita kuvia ja itse pidän lakkojen esittelyistä. En oikein osaa sanoa, mitä voisi parantaa. Tykkäisin myös hoitotuotteiden esittelyistä.

    Ulla
    ulla.ruostola@gmail.com

    VastaaPoista
  79. En muista kuinka monta vuotta olen blogiasi jo lukenut, hämärä mielikuva on että olen monen mutkan kautta törmännyt blogiisi eräällä bussimatkalla Jyväskylään, joten kyllä tästä jo useampi vuosi on vierähtänyt. Seuraan blogiasi bloglovinin kautta.
    Tykkään kovasti tuote-esittelyistä, erityisesti kynsilakkojen. Olen pienoinen kynsilakkahamstraaja vaikka parivuotiaan kanssa ei kyllä tahdo löytyä sopivaa rakoa kynsien lakkaamiseen. Risuja minulle ei tule nyt mieleen. Postaukset, joissa esitellään lakkauksia joissa on leimauksia jätän usein välistä, mutta ne eivät minua häiritse kun muutakin sisältöä on paljon :)
    Toivepostauksena voisi olla joidenkin suhteellisen nopeiden helppojen kynsien esittely, siis sellaisten joiden tekoon tarvitsee korkeintaan teippiä ja dotting-toolia :D

    tanjaliuska@hotmail.com

    VastaaPoista
  80. Onnea nykyiselle kahdeksan-vuotiaalle blogitaipaleellesi ja pitkää ikää blogille tulevaisuudessa :) Seuraan bloglovinin kautta nimimerkillä Akame (akame07). En ihan tarkalleen muista kuinka kauan olen seurannut, ehkä noin kaksi vuotta. Innoistuin enemmän lakkailemaan kynsiä, sinun hienojen postauksiesi ansiosta. En kylläkääm itse osaa koristella taidokkaasti, enkä omista mitään välineitä kuten laattoja, mutta sinun kynsikuvasi ovat erittäin taidokkaita ja voin vain ihailla kuinka upeita kynsiä saatkaan aikaan :)

    Toivoisin ehkä enemmän tutoriaaleja lakkauksista, näin tumpelomman ihmisen näkökulmasta. Kenties joku sellainen postaus, missä ei käytettäisi ollenkaan mitään laattoja yms. vaan mentäisiin perustarvikkeilla, mitä kaikilta normisti löytyy kotoa. Tuolla on myös aijemmin jo kommentoitu tota sun lakkakokoelma postausta, se olis kans mun mieleen :) Olen vähän huono aina kommentoimaan postauksiin, vaikka kaikki sun jutut aina luenkin.

    akame88@hotmail.com

    VastaaPoista
  81. Suuret onnittelut! 8 vuotta on kyllä pitkä aika! Olen seuraillut muutaman vuoden. Seuraan bloglovinin kautta.

    En ole kovin hyvä kynsien kanssa, joten en oikein osaa hyödyntää koristeluinspiraatiotasi. :) Pidän kuitenkin tyylistäsi, joten luen noin kaiken, mitä kirjoitat. Erityisesti pidän kauniista kuvistasi, tutoriaaleista, tuotevinkeistä ja omaan osaamiseeni paremmin kolahtavista ihonhoito- ja meikkipostauksista.

    msesmsesmses@gmail.com

    VastaaPoista
  82. PALJON ONNEA 8-VUOTIAALLE! :) Todella kunnioitettava ikä blogille!

    Häpeäkseni joudun myöntämään, että en muista, kuinka kauan olen kulkenut blogin mukana. Useamman vuoden kyllä jo, menisiköhän ihan harhaan, jos veikkaisin, että 3 vuotta?

    Ruusuja aivan upeista kynsikuvista ja hyvistä tuotearvosteluista. Ihan pikkuisen risuja siitä, että meikkikuvissa tyyli on aina aikalailla samanlainen, siis tarkoitan luomivärien asettelua luomelle, rajauksia jne. Mutta, annettakoon se anteeksi, sillä tämähän on ensisijaisesti kynsiblogi, ei niinkään kosmetiikkablogi ;)

    VastaaPoista
  83. Kääk! Ai niin. Seurailen bloggerin kautta ja säpo on tässä: noora.ruuhimaki@gmail.com

    VastaaPoista
  84. Huh oot kyllä kauan rustaillu tänne, hatunnosto siitä! Ja tietenki onnea! Mää oon jo monta vuotta seuraillu sua, oisko 4 vuotta vai valehtelenkohan x) Olit ensimmäisiä blogeja mitä rupesin seuraamaan. Luen blogia bloggerin kautta. Iso kasa ruusuja sulle, kirjotat tosi selkeästi ja on helppolukuista, kuvat on upeita, kynnet on upeat, meikit on upeita. Erityisesti kattelen swatcheja kans. Jos risuja antaisin niin ne onnnnn... Joskus kynnet on tosi yksinkertaisia ja hieman jopa tylsiä, mutta niihän kaikilla on ku pitää pikasesti tehä lakkaukset :D Postaustoiveena olisi lisää eläinten kuulumisia, ei mitään sen erikoisempaa tuu mieleen :)
    Seurailen siis bloggerin kautta ja säpo on s_kerola@hotmail.com

    VastaaPoista
  85. Löysin blogisi indiedaysin portaalin kautta. Nyt oon seuraullut pari kuukautta ja täytyy sanoa, että kyllä tykkään. :)
    julia_noora@hotmail.com

    VastaaPoista
  86. Paljon onnea!
    Bloggerin kautta seurailen :) Eipä löydy tällä hetkellä risuja, ruusuja siitä miten paljon erilaisista aiheista kirjoitat! En muista oletko sitä aiemmin tehnyt mutta mielipiteesi eri (hassuista) kynsitrendeistä kiinnostaisi, esim. bubble nails :D

    mrtlgrn @ gmail.com

    VastaaPoista
  87. Paljon onnea! Mukana ollaan oltu varmaan neljä-viisi vuotta aluksi Bloggerin ja nyttemmin Bloglovinin kautta seuraten :) tykkään erityisesti laadukkaista kuvista, mutta myös siitä että blogitekstit jaksaa myös lukea ja ne pitävät kiinnostusta yllä :)
    annamariakaroliina " hotmail.com

    VastaaPoista
  88. Onnea 8-vuotiaalle! Bloggerin ja Instagramin kautta seuraan. En muista montako vuotta olen lukijana ollut, mutta monta jokatapauksessa. En kai ihan alusta asti mutta melkein. :) Tykkään sun blogin selkeästä ulkoasusta & hyvälaatuisista kuvista, ylipäätään koko kokonaisuus on kaikkinensa hyvä. :) En nyt sen kummemmin tiettyjä postaustoiveita keksi, mutta eläin- ja lifestylejuttuja on aina kiva lukea, joten niitä jatkossakin, kiitos! ^_^ Kaikenlaiset tuote-esittelyt ja -arvostelut on myös kivaa luettavaa.

    T. Laziness / j.m-87@netti.fi (Olen miehen koneella joten en pääse kommentoimaan omalla blogger-tililläni, plääh. :D )

    VastaaPoista
  89. Facebookin kautta seuraan pääasiassa, vaikka Instagramissakin seuraan. Melkein alusta asti olen lukenut muistaakseni, etten jopa ihan alusta, kun linkkasit blogin eräälle foorumille.

    LivBox-arvostelut on aina kivoja, vaikka (tai ehkä juuri siksi) koska en itse sitä tilaa. Mietin vieläkin, että ovatko rahan arvoisia. Meikkipostaukset on myös mun mieleen, ja raskaiden luomien meikkikuvat (itsellänikin kun on).

    t: marketta / keesiaano at gmail.com

    VastaaPoista
  90. Seuraan bloglovinin ja instan kautta. Olen lukenut blogiasi 2-3 vuotta. Sinulla on kiva persoonallinen tyyli tehdä lakkauksia :)
    mielenmaisemia@hotmail.fi

    VastaaPoista
  91. Olen seurannut Bloglovinin kautta muutaman vuoden. Kynsitutoriaaleja olisi kiva lukea, tykkään kyllä myös meikkipostauksista.
    hennamari.koivumaki@gmail.com

    VastaaPoista
  92. Oon lukenut n.4 vuotta eli saman aikaa kun olen itse ollut kiinnostunut kynsien laitosta :) Tykkään etsiä blogista uusia kynsilakkoja joita tilata :D ja vinkkejä koristeluun. Facebookin kautta seuraan :)
    enxs22@gmail.com

    VastaaPoista
  93. Hirmu paljon onnea! Olen seurannut blogiasi bloggerin (ja instan) kautta tällä nimimerkillä nyt pari vuotta ja ennen oman blogini pystyyn laittamista toisella nimellä varmaan kanssa pari vuotta (:

    Risuja mulla ei ole, pelkkiä ruusuja vain! Sun postaustahti on ihan huikee<3!! En ymmärä miten pystyt ja jaksat joka ikinen päivä postata! Kuvat on hyvälaatuisia + lakkaukset ja meikit upeita! Postaustoiveiksi voisin vaikka sanoa, että tutoriaalit on aina super kivoja :)

    tinkerbellsnaildiary@gmail.com

    VastaaPoista
  94. Onnea! Facessa seuraan ja nykyään osoite on jo selaimeni suosituimpien joukossa eli joka aamu tulee tänne päädyttyä. Tovi on siis tullut seurattua... ;)
    Kynsihörhö kun olen, erilaisia tutoja lueskelen erityisesti ja niitä toivon lisää :)

    Tepa, joka laittaa mailiin säpönsä

    VastaaPoista
  95. Seuraan sun blogia Bloggerin kautta. En yhtään muista kuinka kauan olen seurannut, mutta tovin jos toisen kuitenkin.
    Ois kiva nähdä sun eniten käytetyt lakat ja sun lempparilakat.
    Ruusuja kauniista kuvista ja ulkoasusta. Pidän eniten swatch-postauksista.
    yuenkynnet(ät)gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentista <3