torstai 13. lokakuuta 2016

Te tykkäätte, minä inhoan

Lyhensin taas kynsiäni. Pakko todeta että vihaan tätä pituutta. Kynteni näyttävät järkyttäviltä! Ei tee mieli lakata millään värikkäällä ettei vaan korosta näitä enempää :/ pahoittelen tätä ainaista valitusta mutta olisi ihanaa kun kynnet pysyisivät aina hyvässä pituudessa.

PA020047.ORF

Positiivista tässä on se että sain kasvatettua pois sen etusormen rajun lohkeaman. Se oli niin paha että kynsilevyt olivat irronneet toisistaan. Yksikin osuma niin koko kynsi olisi revennyt ihan nysäksi. Käytin jokaikinen päivä CND Rescue RXx tehohoitoa, sivelin joko paljaalle kynnelle tai laitoin tipan kynnen alapuolelle kynsien ollessa lakattu. Kynsi vahvistui koko ajan ja pääsi kasvamaan sen verran pituutta että rujon kärjen sai leikattua pois. Mahtavuutta!

Koska kynnet ovat nysät, halusin lakata nudelakalla. Aluslakkana käytin happiteknologian avulla kynttä vahvistavaa Color Club GRO2 aluslakkaa. Päätin tehdä liukuvärin kahdella Color Clubin nudelakalla. Barely There on puolipeittävä hiekan värinen sheerlakka. Sitä kynnellä pari kerrosta. Kärkiin tuputin New-Trial lakkaa, se on vaaleanpunainen nude. Hieman peittävämpi kuin Barely There.

PA020078.ORF

Liukuvärin päälle OPI Pure valkokultalakkaa. Tässä vaiheessa mietin mitä teen. Leimaanko joka kynnelle jotain hennolla värillä vai teenkö muutamaan kynteen mustat leimat kontrastin saamiseksi. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon joka ei näin jälkikäteen katsottuna ollutkaan se fiksumpi valinta. 

PA020114.ORF

Leimakuvion valitsin Ùberchicin 6-02 laatasta. Kuvio on kyllä kiva mutta ei. Joku näissä kynsissä taas tökki :D Ehkä se että lyhyet kynnet korostuvat entisestään leveäksi lapioiksi jos kynsillä on monta kerrosta lakkaa. Pikakuivattaja oli paksuuntunut ja ilmeisesti oli pakko käyttää juuri sitä :D

PA020124.ORF

En myöskään pidä lakkauksen väreistä näin syksyllä. Haluan käyttää vain tummia lakkoja enkä näin hempeitä!

PA020058.ORF

Mitä sä tykkäät näistä? Kerro rehellisesti :D yleensä siinä käy niin että minä inhoan mutta teistä ne ovat kivat!

Color Clubin lakat saatuja CesarsShopista. 

46 kommenttia:

  1. Minusta pelkkä liukuväri olisi ollut erittäin hienostunut ja kaunis. Tosi kivat kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, pitikin mennä sotkemaan leimoilla :)

      Poista
  2. Nämähän ovat aivan ihanat! Mitä ihmettä sinä näissä inhoat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä arvasin :D en vaan tykännyt väreistä enkä leimoista. Ehkä keväällä, syksyyn eivät tuntuneet istuvan yhtään :)

      Poista
  3. Mun mielestä tuo kynnnen mitta on ihan täydellinen. Tarpeeks pitkä että siihen saa jotain, mutta tarpeeks lyhyt ettei näytä kotkan kynsiltä :D Vaalea leimaus olis voinu olla hempeiden lakkojen kanssa parempi. On vähän jotenkin turhan kontrastinen tuo hempeys ja raskas musta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, ehkä olisin pitänyt näistä enemmän jos leimat olisi olleet valkeat :)

      Poista
  4. Anteeks nyt vaan, mutta en olis edes huomannut että olet lyhentänyt kynsiäsi, jos et siitä olisi erikseen maininnut. Tietty ne omaan silmään näyttää ja tuntuu nysältä, mutta kukaan muu tuskin edes huomaa tuollaista lyhentämistä. Eri asia jos kynnet olis lyhentynyt tyyliin sormenpäihin asti. Pyysit suoraa palautetta, ja tää ei oo nyt mitenkään pahalla sanottu, mut mua lähinnä naurattaa tuo sun marina :D Lakkaus on tosiaankin ihan kiva, ei mikään erityisen upea tai erikoinen, mutta kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä arvaan että teitä ketuttaa tämä minun narina lyhyistä kynsistä :D enkä ota pahalla :) kun pitkiin tottuu, nämä tuntuvat lyhyiltä. Jos mulle sattuu talvella joku onnettomuus ja kynnet napsahtaa sormenpäitä myöten niin kynsikuvia ette tule varmaan viikkoihin näkemään :) ei ole onneksi vuosiin sattunut niin kamalia juttuja.

      Poista
  5. Ihanat <3
    Sulla on niin nätin malliset kynnet, että ne näyttää hyvältä missä pituudessa tahansa :)

    VastaaPoista
  6. Äläs nyt. Voin yrittää lohduttaa tiedolla, että asiat voisivat olla huonomminkin. Sulla on kiva pituus kynnissä eikä liuskottumia. <3
    Mulla on kynsissä pituutta tasan ei_mitään ja liuskottumia nyt melkein kaikissa. Epätoivo.
    Just sutasin taas RescueRxx:ää pintaan... Aloitin myös kalkkitablettikuurin. Keletana.
    Tsemppiä sinnekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 mä aloitin myös talvea vasten kalkkitabletit. En ole syönyt niitä pitkään aikaan. Tsemppiä sinne <3 kyllä ne ahkeralla hoidolla kuntoon tulevat!

      Poista
  7. Minusta kynsien pituus on kiva, mutta kieltämättä noissa mustissa leimoissa joku tökkii - jotenkin ne noin nudeista kynsistä pomppaa vähään liikaa silmille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, jotenkin ei ollut tasapainoinen kokonaisuus :/

      Poista
  8. Eivät nuo ole lyhyet kynnet :D Ja totta on että tummat värit sopivat syksyyn. Nuo kynnet ovat kuitenkin ajattomat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu nämä olisi kivemmat keväällä tai kesällä :) ilman mustia leimoja!

      Poista
  9. Minusta tuo sun "lyhyt" kynnen mitta on "pitkä" 😀 Ja sinulla on hyvin kauniit kynnet!
    Lakkaus ei oo mun suosikki, tai ehkä ne on ne mustat kuviot jotka tökkii. Kynnet näyttää hempeän vaaleiksi lakattuina pidemmiltä ja sormet sirommilta. Ja sit ne pari joissa on se musta kuvio - niissä ei tapahdu samaa "taikaa". Se on varmaankin se pieni mua häiritsevä juttu tässä. Vaikkakin taas jälleen kerran upeat lakkaukset! Ja musta kuvio näyttää (jos sitä tutkii erikseen) niin kauniilta kynnellä, kuin mustaa pitsiä 🌸💐🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :) kuvio oli minusta kaunis ja ehkä sitä pitää käyttää jsokus toiste. Jos tämä mielleyhtymä rumista kynsistä vaan menee ohi ja sillä haluaa vielä leimata :)

      Poista
  10. Nää on just kauniit! Ja kynnetkää ei oo mitenkää pahan näköset :D

    VastaaPoista
  11. Nää lakkauksethan näyttää hyvälle mutta ymmärrän ulinasi. En ehkä itse viihtyisi tällä hetkellä noin vaaleissa.

    VastaaPoista
  12. Kynsien pituuksissa eikä lakkauksissa ole mitään vikaa, päinvastoin! <3 Sain omat kynteni vaivalla kasvatettua about tuohon pituuteen ja sitten ne aloitti joukkoliuskottumisen, niin oli pakko leikata ihan lyhyiksi :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi :/ öljyllä ja Trind Nail Repairilla saan itse pidettyä liuskoittumat kurissa ja jaksan toitottaa tätä aina muillekin ;)

      Poista
  13. Sun lyhyet on mun pitkät, ja minusta nämä on sievät - kuten osasit arvata. Mietin otsikon pohjalta että mikähän kynsilakka on kyseessä, josta kaikki tykkäävät mutta sinä vihaisit... Mutta kyse olikin pituuksista. :)

    VastaaPoista
  14. Tosi upea lakkaus! Hauska idea tehdä liukuväri vaaleanpunaisella ja nudella. Mä teen yleensä liukuvärin saman värin tummemmalla ja vaaleammalla sävyllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) mä teen yleensä kanssa tummalla ja vaalealla mutta nyt teki mieli tälläistä. Tosi kivahan siitä tuli!

      Poista
  15. Sun lyhyet kyntesi on mun superpitkät. Tuon putemmiksi ei kasva vaikka minkä tekisi.
    Kaunis nudelakkaus. ♢

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) ei mullakaan ennen kasvaneet, katkeilivat aina. Trindin Nail Repair on tehnyt ihmeitä <3

      Poista
  16. Ei todellakaan ole lyhyet, mä tykkään! :D Kauniit kynnet, ihanat nuo leimat. :)

    VastaaPoista
  17. Sievä tuo liukuväri ja tuo kultahippu siinä päällä! En oo pitkään aikaan ehtiny blogeja lueskella, mutta piti tulla tunnustamaan että ostin viikonloppuna siitä essien syyskokoelmasta kaksi lakkaa ihan vaan siks ku ne jäi kummitteleen mielen perukoille sun postauksesta. Kimono-over ja go go geisha liittyivät kokoelmiin. :) Ihania ovat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, tosi kivat valinnat :) Essien syyslakat oli ihania <3

      Poista
  18. No tuntuuhan ne nyt itsestä lyhyiltä. Tosin monelle pitkät kynnet on kaikki sormenpään ylittävät. Mun mielestä on kyllä hyvän näköiset. Ei sillä pituudella niin väliä, kun kynnet ovat huolitellut ja siistit.

    Lakkauksestakin tykkään. Pohja on mielestäni tosi onnistunut. Ei nyt ehkä ihan sellainen klassinen tumma syksyinen, mutta kaunis:) Ja leimatkin ovat itsessään hienot ja hyvin onnistuneet. Mutta tosiaan kokonaisuus voisi olla hennompi ja harmonisempi vaaleammilla leimoilla. Olisi muuten mustana magee leima esim punaisen päällä!
    -Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) punaisen päällä voisi olla hieno, ehkäpä näemme sellaiset kynnet joulun alla ;) olen samaa meiltä että lyhyetkin kynnet on kivat, kunhan ne on siistissä kunnossa. Mulla on paksut sormet ja levenevät kynnet niin lyhyt pituus ei näytä hyvältä :D

      Poista

♥ Thanks For The Comment ♥