lauantai 26. syyskuuta 2015

Color Club Halo Hues 2015 Swatches

No niin nyt, vihdoin ja viimein kuvia uusista Halo Hues lakoista!! Minusta nämä ovatkin vähän erilaisia kuin aiemmat Halo Huesit ja ihan hyvällä tavalla! Mukavaa etteivät kaikki ole samanlaisia ja että Color Club keksii jotain uutta.
Ensinnäkin nämä ovat enimmäkseen vähän vaaleampia kuin aiemmat Halo Huesit. Näissä on enemmän scattered holoa, eivätkä nämä ole niin voimakkaan virtaviivaisia linear hologrammeja. Omalaatuisia metallisen välähdyksen takia, mikä joka lakassa on. Se tuo tavallaan kaksi väriä yhteen lakkaan. Esimerkiksi hopeita on monta tässä kokoelmassa mutta kun kääntelet pulloa, siinä välähtää toinenkin väri.


P9250043.ORF

Olen kuvannut lakat lightboxissa. Aurinkoa ei yksinkertaisesti ole saatavilla syyskuussa. En halunnut myöskään kuvata lakkoja salamalla koska se vääristää aina vähän värejä. Hologrammiefekti on siis tottakai voimakkaampi auringossa.
Kaikissa lakoissa on samanlainen koostumus. Levittyy hyvin eikä raidoitu. Minä käytin aluslakkana Glisten & Glow Stuck On Bluta eivätkä lakat levinneet yhtään laikuille tai epätasaisesti. Joskus hololakat tekevät niin mutta nämä eivät! Kuivuvat hyvin nopeasti ja jokaista lakkaa riittää kaksi kerrosta. Kuvissani ei ole päällyslakkaa.


just my luck.ORF

Just My Luck
Hopea hologrammilakka limenvihreällä hohteella


star light, star bright.ORF

Star Light, Star Bright
Haalea kultainen hologrammilakka


crystal baller

Crystal Baller
Deniminsisininen hologrammilakka


date with destiny.ORF

Date With Destiny
Lilanvioletti hologrammilakka


what´s your sign.ORF

What´s Your Sign?
Hopea hologrammilakka vaaleanpunaisella hohteella


fingers crossed.ORF

Fingers Crossed
Hopea hologrammilakka hennolla kultaisella hohteella


sidewalk psychic.ORF

Sidewalk Psychic
Kuparinpunainen hologrammilakka

Toivottavasti piditte kuvistani! Ja ennenkaikkea, löytyikö sieltä mitään ostoslistalle? Minun on nyt hankala valita suosikkeja. Pidin hyvin paljon noista vaaleammista, ne olivat tosi eteerisen kauniita. Ja kuten mainitsin, lakat tekevät hyvin hologrammisen kuvion vaikka se ei lightboxin kuvissa niin hyvin välity. Auringossa nämä holottavat todella hienosti, sen mitä muutaman välähdyksen näin.

Color Clubin Halo Hues hologrammilakkoja voit ostaa suomesta CesarsShopista. Lakat 15 ml / 12,90 e. Yli 30 euron tilauksissa postikulut ovat ilmaiset! Lakat saatu kuvattavaksi. 

24 kommenttia:

  1. Crystal Baller ja Sidewalk Psychic on näistä ihanimmat. Mä olin jotenkin pettynyt noihin vaaleisiin, kun ei ne oikein eroa toisistaan enkä tajua niiden ideaa. Miksi tässä kokoelmassa on sitten nämä kaksi vähän tummempaa? Jotenkin epäselvä kokoelma. Noista vaaleista tulee mieleen A-enkun ballerinat tuon jäisen olemuksensa takia. Color Clubin Halo Hueseilta kuitenkin odottaa voimakasta lineaariholoa, joten olisi ollut kiva jos se olisi yhdistetty uusiin sävyihin. Nyt jos tästä ottaisi pois nuo kaksi (mistä tykkään) ja muuttaisi nekin vaaleiksi niin kokoelman nimi voisi olla Halo Hues Iced. Sitten tässä olisi (ehkä) jotain tolkkua :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin samaa. Tulee mieleen Ballerina kokoelma! Nuo vaaleat on äkkiä samanlaisia mutta tuo hohtavuus tekee niistä keskenään erivärisiä.
      En ole vielä valinnut mitkä olisi parhaat noista vaaleista. Kultaiset on nättejä ja tuo What's your sign.

      Poista
  2. Vautsi, yleensä en tykkää sinisistä lakoista yhtään, mutta näistä hienoin oli kuitenkin tuo Crystal Baller. :)

    VastaaPoista
  3. Ehdottomasti haluan nuo kaikki kokoelmaani. <3 Omistan kaikki aikaisemmatkin holot, joten nämä on myös pakko saada<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvä kokoelma :) onhan nämä kaikki ihania, etenkin ne tummat.

      Poista
  4. Hyvä swatchit!! Näissä huomaa hyvin noiden vaaleampien halojen sävyerot, vaikka ne lähtökohtaisesti ovatkin suht samankaltaisia.
    Mä sain juuri toissapäivänä omat suosikkini, Sidewalk Psychistin ja Chrystal Ballerin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen tyytyväinen että sain nuo hohdot näkyviin. Ne ovat "se juttu" ja parasta lakoissa :)

      Poista
  5. Näistä varmaan ainakin yksi lähtee mukaan, kun vaan osais päättää :D

    VastaaPoista
  6. Ovatpa kaikki niin kauniita, vaikea olisi yhtä ylitse muiden valita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun olen päivän mietiskellyt niin Sidewalk Psychic ja Star light, Star bright on mun ykkösvalinnat kokoelmasta. On kyllä monta muutakin nättiä, myös nuo lila & vaaleanpuna hohtoiset .)

      Poista
  7. Jotenkin vähän pettynys tämä kokoelma, liian samanlaisia noi vaakeat sävyt. En vaan millään pysty perustelemaan itselleni, miksi niistä tarvitsisin useamman. En oikeastaan edea tiedä, minkä näistä kävin yksi päivä hakemassa, se oli ehkä joku kullanhohtoinen.. Ihan nättejä, mutta vähän tylsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos meinaa joitakin hankkia niin kannattaa vertailla hyvin. Nuo vaaleat tosiaan ovat ensi katsomalta ihan samanlaisia. Mutta yksikään ei ollut kynnellä identtinen. Minusta tämä on hyvä kokonaisuus; kaksi aiempaa Halo kokoelmaa olivat värikkäitä. Ja itsellä tulee ehkä enemmän käytettyä neutraaleja, nuo vaaleat on kivoja koristeluiden tai leimausten alle. Koen aina että tumma lakka on hankalampi koristella, älä kysy miksi :D

      Poista
  8. Hmm, nyt ei kyllä oikein säväyttänyt tää kokoelma. Mut luulen et se johtuu ihan siitä et pidän enemmän tummemmista lakoista. Pelkkä haalean hopean toistaminen hieman eri sävyillä on vähän meh mun mielestäni :D Mutta Sidewalk Psychic olis aika jees ja Crystal Baller, vaikka mulle tulee siittä vähän mieleen Color clubin Over the Moon :D (toki niissä on sävyeroa, mut se kuitenki ny pomppas tuosta Crystalista ekana mieleen :D )
    Ja lineaariholo on lähempänä sydäntä ku scattered :D Taidan olla vähän vastarannan kiiski, mut nää on makuasioita.
    Ihanan laadukkaat swatchit muuten ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kun tykkäsit kuvista! Minäkin pidän enemmän tummista mutta nyt...jotenkin nämä vaaleat nappasi. Ehkä siksi koska Crystal Baller on tosiaan melko lähellä Over The Moonia ja sitten Sidewalk jääkin ainoaksi toiseksi tummaksi. Onneksi on vielä Oil Slickit jäljellä, niissä onkin tummia kerrakseen! Jätän niillä lakkaamisen ensi viikonlopuksi, en jaksa nyt swatchata. Välillä on kiva vaan koristelakata kynnet :)

      Poista
  9. Odotin näitä innolla, mutta voih, mikään ei sytyttänyt. :( Pitäisi varmaan nähdä livenä, holot on parhaimmillaan kuitenkin aina auringonvalossa. Sininen oli eniten mieleeni, mutta omistan jo jonkun vastaavan niin jää tällä kertaa hankkimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, kauneimmillaan ovat päivänvalossa. Nyt vaan oli sula mahdottomuus kuvata auringossa eikä lightbox vedä vertoja auringon säihkeelle :) kannattaa käydä kurkkaamassa livenä!

      Poista
  10. Noi vaaleimmat sävyt on ihania! Tietystihän kaikki holot on mut :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on vähän erilaisempia, siksi kivoja :D

      Poista
  11. Löysin vahingossa tämmösen, tosin monien muidenkin kuvia tuolla käytetään kuvina, tuskinpa ovat lupaa kysyneet :D http://www.ebay.com/itm/Color-Club-Halo-Hues-2012-2013-2015-Collection-Choose-Your-Shade-/172205810629?var=471038684231&hash=item28184423c5:g:jJIAAOSwt7pXNlKV

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäpä niitä kyselemään tai lähdettä mainitsemaan :/

      Poista

♥ Thanks For The Comment ♥