torstai 18. kesäkuuta 2015

Yves Rocherin uudistuneet kynsilakat

Kun omistaa yli 500 kynsilakkaa niin on aika hankalaa löytää uusia sävyä joista todenteolla kiinnostuu. Toki minä lakkoja ostelen mutta ne ovat uniikkeja indieitä tai tuttujen merkkien uusia kokoelmalakkoja sillä periaatteella että kyseistä väriä minulta ei jo löydy. Näin työni puolesta kuitenkin tulee kokeiltua erilaisia merkkejä ja löydettyä uusia tuttavuuksia. On mukava kartuttaa käyttökokemuksia ja näin ollen minulla on antaa suosituksia eri merkeistä.


P6110063.ORF

Yves Rocherilta tuli parikin eri pakettia joissa oli uudistuneita kynsilakkoja. Minua kiinnosti miten ne ovat uudistuneet ja löydänkö niistä jotain uusia pirteitä sävyjä näin kesää varten? Yves Rocherin pikku lakat saivat innostumaan koska ne todellakin ovat hyviä! Minulla ei ole hirveästi kokemusta Yvesin vanhoista lakoista. Olen kyllä käyttänyt niitä vuosien saatossa teini-iästä asti mutta jotenkin ne ovat jääneet. En ikinä kokenut niitä tarpeeksi kiinnostaviksi vaikka löysinkin todella hyviä sävyjä joita käytin jopa loppuun asti. Vaikka tilaan säännöllisesti YR:ltä niin ostoskoriini ei ikinä päädy kynsilakkoja. En tiedä muuttuuko tilanne nyt, Yves Rocherin kynsilakat ovat uudistuneet 50 uudella sävyllä!


P6110067.ORF

Yvesin kynsilakat ovat pigmenttisiä ja sisältävät kiiltoa tehostavaa luonnollista elemihartsia. Lakat ovat 3-free eivätkä sisällä tolueenia, formaldehydiä eikä kamferia. Uusien pullojen koko on 5 ml. Uutta siis on pullon muoto ja värimaailma. Minusta sivellin on myös uusi, sellainen viuhkamainen tyyliin Essien suomisuti. Lakka levittyy kauniisti ja itse pidän pitkän mallisesta pullosta, aika helppo lakata! Etenkin varpaankynsissä tosi kätsä!


P6090231.ORF

P6090229.ORF

P6090227.ORF

Camélia Nacré - Kevyesti helmiäishohtoinen vaaleanpunainen
Rose Azaléé - Lämmin melonipinkki creme
Rose Dalhia - Hotpinkki creme
Citron - Sitruunankeltainen creme
Menthe - Vihreäpohjainen minttu creme
Bleu Nigelle - Taivaansininen creme
Bleu Volubilis - Navysininen creme
Gris Armoise - Harmaa creme
Argent Pailleté - Hopeashimmer hologlitterillä
Rose Perle - Nude vaaleanpunainen geelilakka
Rouge Impérial - Sexy punainen geelilakka

Geelilakat ovat pitäneet pintansa jo pari vuotta ja ne uudistuvat koko ajan kotikutoisempaan suuntaan. Enää ei tarvitse mennä salonkiin saadakseen geelilakkausta kynsiin, nyt sitä voi tehdä kotona. Ilman uunia, ilman pitkää kuivatusta. Käytät näitä kuin tavallista kynsilakkaa ja poisto onnistuu ihan normaalilla kynsilakanpoistoaineella. 
Yvesin geelilakat ovat huippukiiltäviä ja kestäviä. Värit ovat intensiivisiä ja ne kiiltävät tavallista kynsilakkaa paremmin. Muista käyttää geelilakan päällä Yvesin omaa geeli top coatia joka antaa manikyyrillesi sileän ja kiiltävän, jopa 10 päivää kestävän pinnan. 


P6110058.ORF

Tätä mainoslinkkiä klikkaamalla pääset tutustumaan koko Yves Rocherin lakkamallistoon. Valikoimissa on myös edelleen pienet söpöt Luminelle lakat :) ne on niin tuttuja etenkin nuoremmilta vuosilta! Uudistuneet kynsilakat 5,90 e ja geelilakat 7,90 e. Normaalit lakat mustalla korkilla ja geelilakat hopealla.

Lakoista on tulossa kuvia kynsillä!

18 kommenttia:

  1. Nämä Yves Rocherin lakat on kyllä ainakin sävyjen puolesta ollut ihan parhautta, pysyvyyttä ja levittyvyyttä on kanssa kehuttu. Harmi etten pääse niitä testaamaan, mulle nimittäin selvisi että meidän Jyväskylän Yves Rocher on lopettanut! :(

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi! Mutta onneksi on nettikauppa ja googlettamalla löytyy hyviä kuvia :) on nämä ihan kehujen arvoisia, kiekollekin leivttyivät niin nätisti!

      Poista
  2. Itse tilasin juuri 3 lakkaa ja kyllä voin sanoa, että tyytyväinen olen. En kyllä olisi uskonut, että tilaan YR:n lakkoja koskaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tiedä jos minäkin tilaan. Tosin täällä on YR liike joten kävisin kyllä siellä varmistamassa sävyt :)

      Poista
  3. Eikä, noi on kyllä niin ihanan värisiä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä 1 tai 2 vaan oli sellaisia joista välitin vähemmän...muut kyllä iski lujaa :)

      Poista
  4. Tiedätkö, voiko noita geelilakkoja käyttää tavallisen pikakuivattajan kanssa vai pitääkö olla toi oma geelipäällyslakka? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä mutta se geeliefekti menee sitten ihan hukkaan :) mulla on nyt tuota punaista geelilakkaa jonka päällä YR gel top coat. On huomattavasti kiiltävämpi kuin käyttämäni pikakuivattaja ja pikakuivattaja ei anna samanlaista geelimäistä pintaa ja lookia :)

      Poista
  5. Aivan ihania sävyjä :) Pitäisi itsekin näitä testata :)

    VastaaPoista
  6. Mä tykkään näistä tosi paljon, toisaalta hinta ei ole mitenkään edullinen, kun ajattelee pullokokoa, joten onkin hyvä, että myös laatu vastaa hintaan. Peittävyys näissä on ihan huippua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiekolla lakat peittivät jo melkeinpä yhdellä kerroksella. Laitoin kuitenkin vielä toisen ohuemman. Hieno uudistus, nämä lakat ovat laadukkaita. Hintaa tietysti on pullon kokoon nähden mutta minua ei haittaa. Saapahan käytettyä pois joskus :D

      Poista
  7. Tykkään ulkonäöstä, noita glittereitä voisi tarvita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä glittereitä taisi olla enemmänkin :)

      Poista
  8. Voiko tuota geelipäällylakkaa käyttää tavallisen lakan päällä, osaatko sanoa? Upeita värejä kyllä, iskevät!
    Krisuli

    VastaaPoista
  9. Mulla on tuo tipukeltainen, aivan ihana kirkas sävy ja nätti kiilto ilman päällyslakkaakin. Toki lisään sen aina joka tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo on todella kiva keltainen :) kiilto näissä on mieletön!

      Poista

♥ Thanks For The Comment ♥