Täytin 43 vuotta heinäkuun alussa. Alkaa jo elämä olla loppupuolella ja toinen jalka haudassa. Alkaa nimittäin siltä tuntua. En vaan nauti ikääntymisestä, jotenkin kaipaa sitä aikaa kun oli nuorempi, villimpi, elävämpi. Oli menoja ja kavereita. Silloin eli. Tää varmaan oikeesti on joku keski-iän kriisi, kun tuntuu että kaikki on lipunut ohitse, en tajunnut asioita aikanaan kun ne olisi pitänyt tehdä ja nyt on liian myöhäistä. Aina ajatteli että "kyllähän sitä kerkii" mutta eipä kerennyt kun elämä on jo ohitse.
Kuuma on ollut. Ja anteeksi epäsuosittu mielipiteeni mutta voi jumalauta mä vihaan tätä kesää!! Tukka on huonosti, liimaantuu pitkin otsaa, meikki sulaa, näytät petolinnun perseeltä, turvottaa, mahaan koskee, mikään vaate ei mahdu päälle ja näytät hirveältä. Kädet on täynnä aurinko-ihottumaa ja sitten jankutetaan "käytä aurinkosuojaa" No miten kun se sulaa naamassa? En ole kertaakaan nyt helteillä käyttänyt enkä ole palanut koska haluan vaan maata sisällä sohvalla.
The Strain sarjasta on 4.tuotantokausi menossa, hyvin on ollut helteillä aikaa katsoa. Mitä tuolla ulkona pystyy tekemään kun on niin kuuma? Koira läkähtyy, itsellä valuu hiki ja päähän koskee. Kolmannella helleviikolla rupesi asuntokin lämpenemään ja sisällä on inhottava olla. Läpiveto on yötä päivää ja sälekaihtimet kiinni. Parvekkeen ovi on 24/7 auki.
Sen verran on ulkoiltu että käytiin uudessa kirjastossa! Iisalmen Kulttuurikeskus/kirjasto meni remonttiin joka kestää vuosia. Väliaikainen kirjasto ( kuvassa ) avattiin lähemmäksi minua ja nyt käytiin palauttamassa lainoja, ja haettiin yksi varaus. Koira meinasi kuolla tällekin matkalle vaikka se on alle kilometri. Tulomatkalla poikettiin sitten uimapaikan kautta, muutamia kertoja on käyty vilvoittelemassa ja kyllähän se siitä tykkää, vaikkakaan itse en tykkää märästä koirasta ja hiekasta autossa, jos on autolla menty kauemmaksi rannalle. Uimapaikatkin on vähän ahdistanut kun niissä on ihmisiä ja liikaa hälinää. Onneksi tässä mun asunnon lähellä on uimapaikka koirille :)
Ja tottakai uimisesta saatiin sitten palkinnoksi hotspot! Kaksi kertaa kerettiin käymään, peräkkäisinä päivinä :/ ikinä ennen ei ole tullut mutta nyt...ihmettelin vähän sitä pyllyn nuolemista ja itseasiassa eilen ihmettelin kun veljen koira kovasti haisteli Hipun pyllyä. Nostin häntää ja ta-daa mikäs se siellä hännän tyvessä muhi :(( kävin ostamassa desisuihketta ja nyt on suihkuteltu ja putsailtu. Talkkia on myös että kokeilen sitäkin ja pitääköhän kauluri käydä ostamassa tänään. Kyllä harmittaa ja suututtaa, se siitä uimisesta sitten. Oma vikahan tämä on ja teettää työtä. Vielä on viimeisenä vaihtoehtona viilennysliivi, varmaan kokeillaan sitä onko ulkoilu sen kanssa helpompaa.
Hämmästyin yhtenä aamuna kolmelta herätessä töihin. Siis yöllähän on pimeää!! Minä kun olen no life, kasilta-ysiltä nukkumaan ja kolmelta ongelmitta ylös, sitä näkee miten ihanan pimeää jo on ja syksy lähestyy. Ostinkin aurinkokennovalot Halpa-Hallista parvekkeelle.
Kyllä mä tykkään kesästä mutta tämä helle on mulle liikaa. Satunnaiset hellepäivät menisi mutta kun sitä on jo kolmatta viikkoa putkeen niin mikä järki??!! Onneksi mun kesäloma sattui ennen tätä, pystyi menemään ja tekemään. Jos koko loma olisi ollut helleöllötystä niin huh huh. Mieluummin hikoilen töissä kun lomalla.
Turvottaako muita? Ärsyttää kun on ihania kesämekkoja niin nyt ei voi käyttää niitä :D ei mene mitkään farkut jalkaan, pelkät löysät legginsit ja iso t-paita. Tykkäätkö helteestä vai ottaako hermoon? Mitä keskellä kaupunkia asfalttihelvetissä asuva ihminen voi kesäkuumalla tehdä?
Täytyy sanoa että en ois uskona että oot 43!! luulin oman ikäisekseni eli 34 :D
VastaaPoistaja siis tää helle on iha persiistä! nimernomaan turvotuksen takia ja kun mitään voi mennä tekemään ku hikoilee ku sika ja tuntuu ettei happia saa :D teretuloa vaa ihanat syksyillat <3
Kiitos, kuvassa on kyllä filtteri :)) ihan samaa mieltä, tuntuu että mitkään vaatteet ei mahdu päälle, ihan hirveetä on!
PoistaOttaa todellakin hermoon! Ulkona ei haluaisi liikkua ollenkaan, korkeintaan töihin nopeasti ilmastoinnin alle :D
VastaaPoistaEn minäkään ole pihalla kuin pakolliset :)
Poista"Alkaa jo elämä olla loppupuolella ja toinen jalka haudassa" - Kiitos nauruhepulista 😅
VastaaPoistaMä täytän marraskuussa 42 ja ajattelen vaan "Enää 8 vuotta ja oon viiskyt". Se tuntuu ajatuksena jotenkin absurdilta 🙄
Kesä on parasta aikaa, mutta mullakin on meinannut järki lähteä näihin helteisiin. Ei oo kiva, kun koko ajan kauhee hiki ja uupunu olo. Suomen kesä on kummallinen. Joko on kylmä ja vettä tulee kuin saavista tai sitte on niin kuuma, että naama sulaa irti. Miksei voi olla jotain kultaista keskitietä? 😱
Ole hyvä :))
PoistaÄlä edes puhu vitosella alkavasta iästä, ai kauhee…mut luulin muuten sinuakin paljon nuoremmaksi!!
Minä ihmettelen kanssa että miksi pitää olla aina ääripäät? Mun kesälomalla oli kyllä kivat ilmat, no okei yhtenä päivänä pystyi vaan pitämään mekkoa mutta kyllä niissä keleissä oli enemmän järkeä. Ei ollut tälläinen totaaliuupumus ja turvonnut olo. Vaikka söi mitä sattuu. En ymmärrä!
Ihmettelin tuossa alkukesästä miten nyt on jotenkin niin erilainen olo kuin aiemmin kesällä. No, viileyshän se oli syynä. Iän myötä (48) lämmönsäätely on (kaiken muun lisäksi) mennyt päin peetä, niin liityn valituskuoroon. Olisihan se kiva jos voisi nauttia helteistä, mutta kun ei niin ei. 30 astetta kohta kolmatta viikkoa, ei kiitos. Kohta onneksi viilenee kun tulee syksy ja talvi ;D Siihen asti on vaan kärsittävä. Onneksi loma on vasta edessä, itsellä olisi kyllä mennyt ihan hukkaan jos olisi ollut nyt. Ei jaksa/pysty tekemään muuta kuin olla röhnöttämään.
VastaaPoistaJos mun loma olisi ollut nyt niin olisin vaan maannut sohvalla. Kaikki olisi mennyt ohi. Ehkä tämä valitus on jonkun mielestä ärsyttävää ja kesästä pitäisi nauttia mutta miten? Kun mitään ei voi tehdä?
PoistaJoo on kyllä ihan liian kuuma ulkona. Tuohon asunnon kuumenemiseen kyllä pakko sanoa että ikkunat ja ovet kannattaa ehdottomasti pitää kiinni päivällä koko sen ajan kun ulkona on kuuminta. Muuten se kuumuus vaan tulee asuntoon enemmän. Jos on pieni ilmavirta niin se huijaa helposti luulemaan että asunto viilentyy, mutta ei se oikeasti viilenny vaan päin vastoin. Yöllä sen sijaan on hyvä tuulettaa kun ulkoilma on oikeastikin viileämpää kuin sisällä.
VastaaPoistaKyllä, juuri näin :) kun on tosi öllötyskuuma niin silloin laitan ovea pienemmälle. Olen siitä onnekkaassa asemassa että aurinko paistaa tähän vain parin tunnin ajan päivällä, mutta tykkään että ilma vaihtuu ja eläimet pääsee työpäivän aikana parvekkeelle. Ei koira siellä varmaan käy mutta kissa kyllä viihtyy :) kun aamulla herään niin silloin avaan kaikki ikkunat ja ovet selälleen :)
PoistaVoi apua, olet tosi nuorekas ja ehkä sit viiskymppisenä alkaa aueta, että ikä on vaan numero. Elät joka päivä ja on itsestä kiinni alkaako valmistautymaan kuolemaan jo mahdollisesti noin 40v etukäteen. Kukaan ei tiedä mitä elämä on huomenna, niin anna mennä vaan, älä itse rajoita itseäsi. Olet upea ja sulla on paljon hirnoja juttuja edessä, jos et jää märehtimään jotain niin turhaa kuin ikävuosia. :)
VastaaPoistaKiitos :)) viisaita sanoa, voi kun sitä osaisi ajatella noin! Se on vaan kun niitä hienoja juttuja ei osaa yksin toteuttaa…kun ei yksin tule lähdettyä eikä tehtyä :)
PoistaMä oon siis 55, mutta sanon kaikille, että 28. Keski-iän kriisi kroonistunut. Pistän surutta rahoja reissaamiseen (toki puskuri on olemassa vielä) saadakseni kokemuksia ja vielä kun ehtii. Mistä sitä tietää missä kunnossa on sitten, kun on joskus eläkkeellä. Rahaa ei ainakaan ole silloin. Ja tämä helle... Noh, olin pari viikkoa Kaakkois-Aasiassa. Siellä vasta oli kuuma, mutta siellä oli ilmastointilaitteet hostellissa ja sisätiloissa. Eli siellä pärjäsi ihan hyvin helteessä , joka oli kuumaa ja kosteaa. Täällä kotona on kuin saunassa ja en saa läpivetoa tähän asuntoon. Kaksi isompaa tuuletinta tarvittaessa käytössä. Sisällä jotain kuumina kesinä kolmekymmentä astetta lämmintä, mikä on vuosien varrella parantanut lämmönsietokykyäni. Mutta nukkuminen on vähän huonoa kyllä näillä helteillä, se tässä eniten nyppii. Ajattelin ostaa uuden koiran viilennysmaton itselleni lakanan alle, semmoisen isoimman mahdollisen. Koirani kuolemasta on kolme vuotta ja viilennysmatto oli jo tullut tiensä päähän. Ei enää viilentynyt .
VastaaPoistaHuh, kuulostaa lämpimältä asunnolta! Toivottavasti saataisiin vähän viileämpiä kelejä välillä :)
PoistaMistä sitä oikeasti tietää onko hengissä eläkeiässä. En tiedä…tuntuu pitkältä ajalta mutta äkkiä tämä elämä jotenkin menee vaan ohi :) ihana kun olet löytänyt tavan nauttia elämästä!
Olen myöskin ihan täynnä tätä hellettä! En tykkää valittaa, mutta ei tässä ole mitään järkeä. Menee viikot kotona istuessa verhot kiinni. Alkukesästä tykkäsin kun oli viileää. En ole koskaan kyllä ollut muutenkaan kesäihminen, mutta menisi jos olisi sellaiset säät kuin yleensä lapsuuden kesinä oli. Nykyään voisi hypätä suoraan toukokuusta syyskuuhun :)
VastaaPoistaEn muista kyllä oliko lapsuuden kesät tälläisiä :) mielikuvat on kyllä vähän erilaiset…voitaisiin jo kieltämättä syyskuuhun mennä..
PoistaHei sä voisit olla joku hätäseen 30v kuvien perusteella.😄
VastaaPoistaOlisinpa ;) mut kiitos :))
PoistaSamaistun jollain tavalla tuohon siun ajatukseen iästä ja siitä, et harmittaa, ettei ole ihan kaikkea uskaltanut ja ehtinyt tehdä, mitä haluaisi tehdä. Ja toisaalta ei ole ollut varakaan tehdä, kun miun ikäisillä (34) suurimmilta osin työelämä on pelkkää silppua ja määräaikaista (varsinkin naisilla). Itä- Suomessa palkat ovat todella pienet, vaikka tekisit asiantuntijaduunia.. Tästä voisin avautua enemmänkin. Miulla jotenkin itellä heräsi ajatukset omasta iästä enemmän, kun isä menehtyi 59- vuotiaana. Just oli ehtinyt täyttää 59, oli työelämässä edelleen. Jotenkin hurjaa ajatella, et itelläkin ois enää alle puolet elämästä jäljellä. Aika paljon on tullut kipuiltua näiden aiheiden kanssa, mut yhtä suurta haavetta yritän/ yritämme toteuttaa mahdollisuuksien mukaan. :) <3
VastaaPoistaHelle taas... No onhan tää liikaa, mut toisaalta talossa pystyy pitämään läpivetoa, metsä antaa hieman varjoa taloon ja käydään päivittäin uimassa. Uima- altaasta haaveilen! Yritin raahata tassuammeen pihalle et sais siihen kylmää vettä virkistäytymiskylpyihin, mut pitäis jalat irroittaa et mahtuu kylppäristä ulos. Yleensä ei ole näin kuumaksi mennyt sisällä, nyt on ollut noin 26-27 astetta sisällä, niin en tykkää. Viileämpää on kuitenkin kuin ulkona!
Joensuun keskustassa kerrostalossa asuessa olin kuumina kesinä pääosin ulkona kavereiden kanssa. Rannalla, museossa, baarissa tai puistossa istuskelemassa. Se kämppä oli ihan helkkarin kuuma kesällä ja kissan takia ei voinut pitää läpivetoa, kun ei ollut verkkoja (vuokrakämppä). Sit seuraava oli vuokra okt, mut hyi helkkari mikä pullo - lämpötila kesällä yli 30 ja ilmankosteus älytön. Ei asuttu siinä kuin yksi kesä ja ostettiin sille yhdelle kesälle sellainen parin sadan isompi tuuletin :D
Miulla kans turvotus ja vatsakivut ovat helteellä enemmän läsnä, ääh. Välillä tuntuu et vesi menee läpi vaan, niin pitää varmaan hakea elektrolyyttijauhetta ja katsoa, et saa tarpeeksi suoloja. Ihmeellisen kuuma heinäkuu on kyllä ollut, kun viimeisinä viitenä (?) vuotena heinäkuu on ollut sateisempi kuin touko- kesäkuu ja elokuu. No, sieltä se syksy tulee! <3 Halaus ja tsemppiä helteisiin, ei vissiin pitäisi enää mahdottoman kauan jatkua!
Toivottavasti kohta helpottaa :) teillä on ihana kun voitte omakotitalossa olla ja viilennellä pihalla!
PoistaJotenkin noin se ajatusmaailma muuttuu. Että voit sairastua jo 5-kymppisenä ja menehtyä. Tämä on itsellekin läheltä liippaava asia niin siksi niitä pohtii :/ ja totta, nuorempana ei ollut vara tai mahdollisuus toteuttaa niitä asioita ja kyllä, Itä-Suomessa asuvana ja sielläpäin asuneena niin eipä ollut kokopäivätyötä tarjolla…
Sinä olet ihan nuori vielä! Mulla on lasissa 54v. ja koen eläväni lopun alkua. Isä oli kuollessaan 56v. ja pahoin pelkään, että menen yhtä nuorena. Mutta: mulle nämä helteet ovat olleet autuutta! Ei ilmastointia kämpässä, en omista tuuletinta, ikkunat päivän aurinkoon päin. Hikoilen yöllä ja päivällä meikki valuu paksun aurinkosuojan päältä, mutten valita yhtään (ja on verenpainetautikin yms.)! Kyllä Suomessa on aina kylmää ja pimeää enemmän kuin hellepäiviä. Et muuten näytä ikäiseltäsi vaan ihan tytöltä vielä!
VastaaPoista