sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Lokakuun kosmetiikkaostokset

Lokakuun alku lähti heti vauhdikkaasti käyntiin. Kicks -20% alekuponki muistutti menevänsä vanhaksi joten nappasin Urban Decay Naked Cherryn* tilaukseen. Ihan hyvään alehintaan sain ja palettihan on aivan ihana! Nyt olen käyttänyt sitä enemmän ja se on suosikkini Smokyn ja Naku 3:n lisäksi :) ihanampi kuin Heat!

PA070003.ORF

Pitkästä aikaa CesarsShop tilaus. Tilasin uuden Moyran laatan ja PP Amber lakan. Ostin myös bloggaajakirpparilta Tarten Shape Tape meikkivoiteen. Tätä on niin kehuttu ja ajattelin että eipä tämä muualla tule ikinä eteen. 

PA140096.ORF

The Body Shopista ostin joulun sesonkituotteita, mintun tuoksuisen käsivoiteen ja suihkugeelin. TBS joulutuotteita voit tilata myös nettikaupasta* vaikkapa joululahjoiksi tai sitten itselle ;) joulukalentereitakin on vielä jäljellä. Itse olen nyt enemmän innostunut sarjan tuotteista ja innolla odotan kalenterin luukkujen availua...en edes muista enää mitä kalenteri sisältää, pari juttua vaan :)

Tässä kuussa kosmeostoihin meni 86 euroa. Aika hyvä kuukausi! Ostoksia on 6 kappaletta, Cherry tietysti syö jo puolet summasta mutta minusta kuukausi meni ihan maltillisissa merkeissä :) Miten sun lokakuu, mitä tuli ostettua?

Postaus sisältää *-merkittyjä mainoslinkkejä. Kiitos jos ostat linkkieni kautta, osallistut blogin ylläpitokulujen maksuun ja toimintaan :)

22 kommenttia:

  1. Todella maltillista! Mulla,vähän lähti mopo käsistä, kun tuli tilattuu se look fantasticin kalenteri. Mutta esim hiustenhellimis viikolta en hankkinu ku shampoon ja hiuslakan!

    VastaaPoista
  2. Pari kuukautta mentiin täällä nollalinjalla kosmetiikkaostosten suhteen, joten pian näette räjähtikö potti lokakuussa xD

    VastaaPoista
  3. Mä ostin ainoastaan pari mun suosikkituotetta clarinsia ja vitamiineja. 😅 Joten pääsin vähällä.

    VastaaPoista
  4. Ootpas ollut järkevä kosmetiikkaostaja tässä kuussa :) Hyviä hankintoja! Tuleeko Tartesta raporttia blogiin?

    VastaaPoista
  5. mä rakastan kaikkea minttua, tuo TBS candycane -sarja uppoisi minulle ihan totaalisesti :D

    VastaaPoista
  6. Minä haluaisin Tartelta sellaisen poskipuna paletin, voisi kokeilla useimpia sävyjä samoin tein. Kerroppa sitten minkälainen meikkivoide on.

    VastaaPoista
  7. Lokakuussa oli kauneusmessut, Hullut Päivät ja hiusviikot. :D Kauneusmessuille meni noin 120 euroa. Sillä ostin Nuin meikkivoiteen, Whamisan kasvoveden, liudan Hurraw!'n huulirasvoja, Pain ruusunmarjaöljy, Benecosin huulipuna sekä sama Black & White -hammashiili, jota esittelit lokakuun lemppareissasi. Kiitos vinkistä, tuli vihdoin ostettua kokeiluun. :D
    Hulluilta Päiviltä ostin UDDP:n (en voinut vastustaa tarjousta;)) sekä Lumenen kulmageelin.
    Hiuspäiviltä matkakokoisen hiuslakan. 3+1-päiviltä ison 4 reasonin sampoon ja Ecotoolsin poskipunasudin.
    Ostin myös Linda Hallbergin kirkkaan punaisen rajauskynän. Tämä oli minun kuponki vanhenee -ostokseni. ;)
    Tuli tehtyä paljon ostoksia, mutta onneksi kaikki tarpeellisia ja melkein heti käyttöön pääseviä. :D

    Noita TBS:n joulutuotteita kävin tuoksuttelemassa. Ihana tuo PMC-tuoksu. En vielä ostanut, koska ei ole tarvetta ja tein jo isot ostot tässä kuussa. :D
    t. TQ

    VastaaPoista
  8. Haluaisin kyllä sikana ostaa noita TBS:n tuotteita mutta ne on niin kalliita + mulla on kaapissa jo ainakin viis muuta saippuaa käytettäväks ennenkun viittii ostaa mitään. Ehkä käytän ne nyt nopsaa pois ja sitten panostan laatuun :) Ihana varmasti näin joulukauden tullen tuo tuoksu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne suihkugeelit ja käsivoiteet ei minusta ole kalliitta. Jotkut voiteet ja seerumit ovat mutta ne taas kestävät sitten pidempään, kalliita tulee käytettyä säästeliäämmin :)

      Poista
  9. Tosi maltilliset ostokset! Mulla paloi I love me -messuilla rahaa, ei kuitenkaan niin paljon kuin olisin kuvitellut :D

    VastaaPoista
  10. Ihania ostoksia<3 Cherry houkuttelisi niin paljon, mutta hitto kun pitäisi saada joskus käytettyä noita muitakin paletteja.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, onneksi meikkaan kuitenkin joka päivä niin kyllä niitä tulee käytettyä :)

      Poista
  11. Kivat ostokset! Mä en oo viel ostanut TBS:n uusia kausituoksutuotteita vaikka kovasti tekis mieli. Kaapit kun tursuu jo ennestään mut toisaalta, kohta tuota piparminttua ei enää saa, joten kai see on ostettava :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista <3