tiistai 27. helmikuuta 2018

Mavala Scientifique K+

*Tuote saatu testiin, postaus sisältää mainoslinkin.

Sain maahantuojalta testiin paluun tehneen kulttituotteen. Olen käyttänyt Mavalan kynnenkovettajaa Scientifiqueta aiemminkin. Silloin se kovetti kynsiäni liikaa ja jätin tuotteen käytön kesken. Moni tätä kuitenkin kehuu joten mielenkiintoni heräsi, pitäisikö minun antaa tälle vielä mahdollisuus!

P1270160.ORF

Mavala Scientifique K+ on mastiksipistaasipuun kristallisoituneen pihkan tehoon pohjautuva kynnenkovettaja. Tämä sisältää myös öljyjä ja on vapaa formaldehydistä. Scientifique vahvistaa kynnen heikointa kohtaa eli kärkeä. Kynnenkovettaja on tarkoitettu pehmeille, lohkeileville ja liuskoittuville kynsille.

P1280202.ORF

Mun kynnet ovat nyt melko hyvässä kunnossa. Koputetaan taas puuta tässä kohti...eli mulla ei ole liuskoittumia mutta parissa kynnessä on heikompi kohta josta olen viilannut liuskoittumia tasaisemmaksi. Ei siis tee pahaa vahvistaa kynsiä kauttaaltaan! Mutta kovat nämä ovat enemmän kuin pehmeät. Eivät kuitenkaan napsahda poikki pienestä iskusta mutta kynsilevyt irtaantuvat helposti toisistaan.
Mavalan kovettajan vaikuttava ainesosa kovettaa kynsiä pitämällä kynnen keratiinikuidut yhdessä, jolloin kynnen kolme kerrosta kiinnittyvät paremmin toisiinsa.

Scientifique K+ on nestemäistä ja sitä sivellään kynnen puolesta välistä kärkeen. Aine imeytyy nopeasti. Pidä sitten sormiasi alaspäin minuutin ajan. Sitten voitkin laittaa normaalia aluslakkaa :) Tuotetta suositellaan käytettäväksi 2-3 kertaa viikossa kunnes haluttu tulos on saavutettu.

P1280199.ORF

Minä käytin Scientiqueta n. kerran-pari viikossa. En halunnut kovettaa kynsiäni liiaksi koska käytän Trind Nail Repairia aluslakkana. Öljyän kynteni päivittäin joko kynsiöljyllä tai Rescue RXx:llä. Kun olin käyttänyt Scientifiqueta parisen viikkoa, huomasin eron kynsissäni. Liuskoittumia ei ole ja kärjet ovat vahvemmat oloiset. 
En tietenkään voi sanoa että se johtuu tästä yhdestä tuotteesta vaan uskon että kaikki hyvät hoitotuotteet auttoivat. Otin myös oikean tehokuurin ja panostin tosissani kynsien hoitoon. Mutta ehdottomasti tämä jää jokaviikkoiseen rituaaliini, voisin jatkossa käyttää tätä kerran viikossa. Koska tämä ei niin kallista ole ja yksi pullo kestää ikuisuuden!

Muita Scientifiquen nimeen vannovia?

Scientifiqueta voit ostaa eleven verkkokaupasta hintaan 12,80 e.

2 kommenttia:

  1. Tätä täytyykin kokeilla. Mikään muu tökötti ei ole tehonnut näiden kahden sormen vuosia kestäneisiin liuskottumiin. Olen jo luovuttanut, kaikkea on kokeiltu - sekä sisäisesti nautittuna ja sivellyinä. Argh. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on nyt ainakin tämä talvi, joka päivä saa hoitaa mutta silti olla tosi varovainen kynsien kanssa. Mavalasta on ollut selkeä apua kunhan maltilla käyttää ettei koveta liiaksi :)

      Poista

Kiitos kommentista <3