maanantai 11. joulukuuta 2017

Joulukalenterieni luukut 1-10

Ajattelin esitellä joulukalenterieni luukut kolmessa osassa. Tänään siis katsotaan luukut 1-10, ensi maanantaina luukut 11 - 17 ja Tapaninpäivänä luukut 18 - 25. Olen vilauttanut luukkujen sisältöä jo Insta Storyssä, seuraathan minua Instagramissa eli nickini on @tainacharming.

Olen esitellyt joulukalenterini jo blogin sekä Instan puolella. Mulla on siis itseostettu elevenin kalenteri sekä saatu L´occitanen kalenteri. Jälkimmäisestä olin tosi innostunut koska mulla ei ole paljoa L´occitanen tuotteita ja ylipäätään tämähän on ensimmäinen jouluni kun ylipäätään kosmiskalentereita on!
elevenin kaltsusta olin huolissani koska kuulin siitä tosi paljon negaa. Peloteltiin että sisältö ei vastaa odotuksia eikä luvattua 500 e arvoaan. Tulin jo katumapäälle että voi ei, entäs jos se onkin huono..mutta sitten ajattelin että eihän kukaan ole avannut tätä vielä tosissaan, ehkä niitä riemunkiljahduksia tulee sitten kun luukkuja aletaan availla?

Mitäs ne ekat 10 luukut pitivät sisällään?

eleven luukut 1-10


Luukku 1: Swiss Clinic Dry Mask - elevenin kalenteri starttasi vakuuttavasti 29 euron arvoisella kuivakangasnaamiolla. Naamiota voi käyttää jopa kolme kertaa ja se on tarkoitettu ikääntyvälle iholle. Häivyttää juonteita ja ryppyjä palauttaen iholle sen elinvoimaisuuden. Mukava kokeilla tälläistä kuivaa versiota vaikka en kyllä inhoa kosteitakaan kangasnaamioita :) tässä on lenksut joilla tämä laitetaan korvan taakse kiinni. Pidetään 15 min kasvoilla ja taitellaan takaisin pakkaukseen. En olisi ostanut muuten joten kiva kun tämä tuli kalenterista. 

Luukku 2: Mario Badescu Glycolic Acid Toner - Joo! Just tälläistä sisältöä mä elevenin kalenterista toivoin! Eikä haittaa että tämä tuote minulta ennestään löytyy, tälle kyllä on käyttöä. Alkoholiton kasvovesi sisältää glykolihappoa ja greippiuutetta. Se irrottaa iholta kuollutta ihosolukkoa kirkastaen ihoa. Cruelty Free, sopii myös kuivalle ja herkälle iholle pitämään epäpuhtaukset loitolla. Loistava tuote! Lue postaukseni tuotteista tästä

Luukku 3: Clarins Instant Light Natural Lip Perfector - Tämäkin mulla on ennestään :D voi harmi! Olispa tullut edes muussa sävyssä mutta tämä mulla jo on. Joulunpunainen olisi ollut ajankohtaisempi. Hyvä tuote mutta sävy ei niin mieleinen joten lähtee kiertoon. Höh, toivottavasti huomenna tulisi joku uusi tuote.

Luukku 4: Sensai Lotion II Moist - On ilmeisemmin jonkun sortin hoitovesi. Mielenkiintoinen tuote koska en ole Sensaita ikinä käyttänyt! Hyvä matkakoko 20 ml, riittää pitkäksi aikaa. Ehkä niillä pienillä näytepakkauksilla peloteltiin ihan turhaan, alkaa vähän tuntumaan ;)

Luukku 5: Sensai Emulsion II Moist - Jaa tämä on seuraava askel eilisen lotionin jäljiltä. Mukava kokeilla tätäkin mutta ei kai huomenna ole enää Sensaita luvassa?

eleven christmas calender

Luukku 6: Gucci Bamboo edp - Ooh, parfyymia! Ja ihan hyvänkokoinen näyte, 5 ml. Riittää pitkäksi aikaa :) tuntuu että hajuvedet kestää muutoinkin ikuisuuden ja kyllästyn aina tuoksumaan sitten samalta ;) hyvä luukku oli!

Luukku 7: Sigma matkakokoiset siveltimet - Uijui! Ensin säikähdin että eih, nytkö niitä näytepussukoita tuli! Huijasivat, nämä paljastuivatkin matkakokoisiksi Sigman siveltimiksi. Kaikki ihan uusia mulle, nämä oli kyllä tosi hyvät!
Kannattaa aina vaihdella meikkisiveltimiä eikä jämähtää samoihin. Uusilla siveltimillä voi tulla ihan eri jälkeä. Mulla on tosi paha tapa käyttää aina vaan niitä kolmea MAC sivellintä mutta nyt kyllä kokeilen näitä! Ihan huippujutut kyllä!

Luukku 8: Decléor vartalonkuorinta - Hedelmäentsyymejä sisältävä kuorinta tuoksuu aivan ihanalta! Tulee varmasti käytettyä, oli ihan hyvä tuote kalenteriin. Ihan uusi merkki mulle. Myyntikoko 50 ml.

Luukku 9: Kérastase Bain Thérapiste shampoo - Shampoo vaurioituneiden ja paljon käsiteltyjen hiusten tuotelinjasta. Kyllä kiitos kokeilen mielelläni koska Kérastase on jäänyt vähän tuntemattomaksi merkiksi ;) tästäkin tuli iso 75 ml koko. 

Luukku 10: Akademikliniken Skincare Glow Oil - Oho, nyt tuli luksustuote. Tämän 30 ml myyntikoko maksaa 168 euroa. Tämä ensin pieneltä vaikuttava pullo on 5 ml kokoinen ja arvoltaan 28 euroa! Kiinnostuin tästä kyllä heti koska runsaasti c-vitamiinia sisältävä kasvoöljy tuo helpotusta monille eri alueille. Häivyttää ikääntymisen merkkejä ennenaikaisesti vanhentuneelta iholta, kirkastaa ja heleyttää sekä auttaa kosteusköyhää ihoa. Öljy sisältää myös lakritsaa ja raparperia, onpa kyllä hyvänkuuloinen tuote jota kokeilen tosi mielelläni!

eleven joulukalenteri

L’occitane luukut 1-10


Luukku 1: Cherry Blossom suihkugeeli - Mieluinen ja ihanan tuoksuinen! Mulle Loksun tuotteet ovat aika tuntemattomia joten juuri tälläistä sisältöä kalenterista odotankin. Suihkugeelit on aina tarpeellisia.

Luukku 2: Shea Butter käsivoide - Kuivan ihon käpälävoide joka sisältää runsaasti karitevoita. Eikun toiveiden toteutus vaan jatkuu, toivoin kalenterin sisältävän juuri näitä hyviä käsivoiteita. Tätäkin minulta löytyy ennestään joten jääkö itselle vai pukinkonttiin, saa nähdä ;) Hauska sattuma että molempien kalentereiden 2.luukusta löytyi tuotteet jotka mulla on ennestään ;D

Luukku 3: Mantelisaippua - Kuoriva mantelisaippua on minulle uusi tuttavuus. Ehdottomasti hyvä tuote siis :) tuoksuu kivalta!

Luukku 4: Verbena vartalovoide - Tuntuu että ihankuin olisin tämän joskus käyttänyt. Ihan jeppis muttei erityisen kiinnostava tuote. Loksun kalenteri on kyllä ollut tasaisen hyvä, juuri tälläistä sisältöä arvelin tässä olevan.

Luukku 5: Pivoine Flora käsivoide - Oijoi kun kiva luukku! Onko tämä apilankukan tuoksuinen? Tuoksu on aika vahva ja kukkainen mutta kuten todettu, tykkään erilaisista käsivoiteista joten oli mieluisa luukku :)

idkuva

Luukku 6: Aroma Repairing hoitoaine - Hoitoaine joka korjaa ja kosteuttaa viiden öljyn avulla. Pakko sanoa että tämä L`occitanen kalenteri on kyllä tosi hyvä! Mun tekisi mieli avata kaikki luukut kerralla koska odotan kieli pitkällä tuleeko tässä niitä tuotteita joita kovasti odotan! Jännittää!

Luukku 7: Ultra Rich Lotion - Tämä varmaan menee eteenpäin koska käytän todella vähän vartalovoiteita. Ihoni ei myöskään ole kovin kuiva niin ultra-rich pelottaa ;DD

Luukku 8: Comforting voide - Tämä taitaapi olla päivävoide? Kokeilen kyllä mielenkiinnolla koska sisältää 5% sheavoita. Sopii normaalille ja sekaiholle. Oliskohan täydellinen talvella?

Luukku 9: Aroma Repairing shampoo - No niin tulihan se shampookin saman sarjan hoitsikalle :) vaurioituneiden hiusten shampoo joka sisältää mm. vehnäproteiinia. 

Luukku 10: Verbena saippua - Palasaippua joka sisältää murskattuja rautayrtin palasia. Interesting! 

L`occitane joulukalenteri

Luukkuja oli tosi jännä avata! Joka aamu herätessä oli kalenterit mielessä :D En voi allekirjoittaa haukkuja siitä että elevenin kalenteri on pelkkiä sampleja täynnä. Kyllä nuo pienetkin koot kestävät pitkän aikaa ja tosiaan voidaan puhua osan kohdalla matkapakkauksista. Sitä mä pelkäsin että tulee vaan näytepussukkaa mutta se on kyllä eri asia kuin matkakoko joka saattaa olla jo myyntikoko joissain tuotteissa. Nythän tässä tuli näyte-/matkakokoa ja täysikokoista. 
Clarinsin kiilto oli ainut plääh koska olisi voinut tulla eri värissä, eikä tässä samassa joka on ollut LivBoxissa ja toisessakin joulukalenterissa tänä vuonna. Mutta huipputuote muutoin että en voi enempää siitä tai muistakaan valittaa.

L`occitanen tiesin sisältävän näitä pienempiä kokoja mikä ei todellakaan haittaa. Jos joka luukusta tulisi täysikokoinen suihkugeeli tai käsirasva niin olisin pulassa :) Loksuun olen ollut äärettömän tyytyväinen ja en tosiaan malta odottaa loppuja luukkuja ;) pääsen kokeilemaan montaa uutta tuotetta, todella mukavaa :)

Olisitko sä tykännyt luukkujen sisällöstä?

elevenin kalenteri ostettu itse, L`occitane pr-näyte. Postaus sisältää mainoslinkkejä.

20 kommenttia:

  1. Olisin kyllä. Kuolaten oon ihaillut look fantasticin kalenteria myös. Kyllä ensi vuonna aion hankkia jonkun kalenterin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ostan ensi vuodeksi ainakin The Body Shopin, LF:ssä on ollut vaan pari kiinnostavaa :)

      Poista
  2. Kiitos, kun olet laittanut kaikista luukuista Instaan aina avauksen. Jännittää ihan ruudun tälläkin puolen. :D
    Itse olen avaamiesi luukkujen perusteella tyytyväinen, että en hankkinut tuota Elevenin kalenteria, mutta hienoa että olet pitänyt siitä, se on tärkeintä!
    Lookfantasticin kalenteri on ollut hyvä. Osa tuotteista on pitänyt vaan googlata, että mitä niillä kuuluu tehdä, kun ovat olleet ihan utopiaa. Mutta joukosta on löytynyt jo kaksi helmeä, joita käytän tulevaisuudessakin.
    Ensi vuodelle kiinnostaisi tilata myös Biothermin kalenteri. Ensi joulua odotellessa... hahaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi joulua odotellaan jo täälläkin :D mä tykkään myös seurata muiden kalenterin avauksia ja mulle taas LF ei olisi ollut mieleinen. Tähän astisista 3 on ollut mielenkiintoista, suurin osa lähtisi kiertoon. Body Shopista olisin tykännyt, sen hankin ensi vuodeksi. Onneksi tämä eleven nyt on ollut hyvä ja toivottavasti paranee loppua kohden ;)

      Poista
  3. Tosi kivasti kirjoitettu aidot reaktiot noihin luukkuihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka päivä rustasin, on ollut myös tosi kiva kuvata aamuisin Instaan ja sitten kirjoittaa tännekin mitä tykkäsi :)

      Poista
    2. Toi onkin hyvä tapa, koska jos jälkikäteen kirjoittaa, ei sitä omaa reaktiota enää osaa kirjoittaa yhtä aidoksi ja reaaliaikaiseksi. Aika voi lisäksi kullata muistot. :D

      Poista
  4. Mun suurta hupia on seurata blogeissa ja instassa kalenterien aukomista. <3 Ite auon kolmea teekalenteriani. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minunkin, puhelimestakin ruennut akku kulumaan eri tahtia kun videoita seurailee :P mä ostin ison teepakkauksen ja ehkä käyn joulun jälkeen katsomassa olisko niitä alessa...teejoulukalenteri olis kanssa ollut kyllä kiva mutta en raaskinut ostaa :) ihankuin se nyt niin kallis olisi ollut tämän elevenin rinnalla..

      Poista
  5. Kivoja merkkejä:) Kalenterittomana katselen haikeana tätäkin satsia...<3

    VastaaPoista
  6. Tän perusteella elevenin ekat 10 luukkua ovat tosi hyviä! Arvokkaita tuotteita ja hyvän kokoisia näytteitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Isoja näytekokoja ja osa hyvinkin arvokkaita :)

      Poista
  7. Mua vähän ärsyttää toi L'occitanen kalenteri, koska odotin uusia tuotteita mut ainakin tähän mennessä kaikki on ollut samoja kuin viime vuoden kalenterissa :/ Jos olisin etukäteen tiennyt, en olis tänä vuonna L'occitanen kalenteria ostanut vaan jonkun muun..

    Mut toi Elevenin kalenteri vaikuttaa ihan kivalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole Loksun kalenteria ollut ennen joten minua nämä ilahduttaa ;)

      Poista
  8. Mäkin luin niitä kommentteja elevenin sivuilla, mutta eihän nämä nyt huonoja ole mitä tuolta on tullut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole elevenin sivuja lukenut, pitäisköhän kurkata... ei ole minustakaan, pääasia että eivät ole ihan pieniä kokoja :)

      Poista
  9. Heissan😊 Osaisitko vinkata joitain parhaita ja upeakiiltoisia ruusukulta-sävyisiä kynsilakkoja sekä parhaita päällyslakkoja ( värittömiä), jotka antaisivat upean kiillon? T. Hanna

    VastaaPoista

Kiitos kommentista <3