lauantai 2. tammikuuta 2016

Pitkästä aikaa pinkkiä

Joulukynsien jälkihuumassa tulee ihmeempiä värihimotuksia. Pinkkiä keskelle talvea! Oli ihan pakko saada! En ole lakannut pinkillä tosi tosi pitkään aikaan kun tuntuu ettei se niin enää ole värini.

Omistan ihania OPI pinkkejä ja vaaleanpunaisia. Mielestäni OPI cremet ovat parhaimmistoa ja oikein muilta merkeiltä en pinkkejä ostakaan. Tämäkin lakka on vuosikausia vanha muttei ole mennyt miksikään. Pink Flamenco on kaverilta saatu, ihan peruspinkki cremelakka. Peittää kahdella kerroksella ja koostumuksessa ei ole moitteen sijaa.


PC200026.ORF

Mutta pinkki ei miellytä ellei siinä ole mukana lempiväriäni eli mustaa. Tein mustat leimadecalit, ruusut Pueenin laatasta 70. Voisin ehkä kertoa miksi pidän nykyään enemmän leimadecaleista. Olen kertonut että olen ollut 3 viikkoa sairaslomalla käteni takia, sen saman minkä kanssa olen paininut pitkään ja jota operoitiin keväällä. Kivut palasivat ja työssä käynti alkaa olla hankalaa.
Oireet ovat puutumista, tunnottomuutta, otteen menetystä, kipuja ja voiman heikentymistä. Vasemman ja oikean käden puristusvoimissa on suuri ero. Olen oikeakätinen ja oikealla kädellä leimaaminen alkaa olla tuskaa kun sitä puristusvoimaa ja otetta ei ole.
Leimaaminen vaatii sen näppäryyden ja ranneliikkeen, sitä minulla ei enää ole. Harmittaa koska pidän kovasti leimaamisesta mutta ärsyttää kun se ei onnistu. Tai onnistuuhan se oikeaan käteen vasemmalla kädellä mutta ei vasempaan eli kuvauskäteen johon leimaan oikealla.


PC200029.ORF

Siksi ratkaisu ongelmaan ovat leimadecalit! Messy Mansionin matolle leimaaminen ei vaadi pyöräytystä ja voimaa. Leimat onnistuvat ja ne on helpot siirtää kynnelle. Kivaa!
Pinkit kynnet olivat kyllä ihanat pitkästä aikaa, ehkä pinkkiä ei pitäisi vierastaa :) musta toi tietynlaista kovuutta ja ilmettä, pelkät pinkit eivät kiinnostaisi.

Tällä hetkellä odottelen pääsyä kaulan ja päänalueen magneettikuviin. Tavalliset röngtenit jo otettiin mutta tulokset kuulen tiistaina lääkärissä. Lääkäri mietti jos minulla olisi synnynnäinen tai kolarissa tullut hermopuristus niskassa joka säteilee oikeaan käteen. Koska minulla on kipuja oikealla niskassa. Fysioterapeutti sanoi että oikean olkapään etuosan lihas/rintalihas on tulehtunut, lavat ei mene yhteen ja hartiaseudulla on todella pahaa lihasjumia. Ehkä asia tästä ratkeaa. Jos on kohtalotovereita, niin kommentoikaa kokemuksia. Myös kynsistä saa tykätä vaikka mentiin vähän aiheen ohi :)

24 kommenttia:

  1. Toivottavasti saat avun käden ongelmiin, kun se vahvempi käsi ei toimi niinkuin pitäisi niin joutuu aika paljon asioita laittamaan uusiksi ja pohtimaan mitä tekee ettei satu vahinkoja :/

    Ja ihanat on kynnet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) inhottava vaiva ja ei kukaan halua tässä iässä olla vielä käsivaivainen..

      Poista
  2. Pakko tykätä kynsistä, tässähän alkaa iskeä lakkaus himot! Paranemisia sinne, mitkään krempat ei ole kivoja.

    VastaaPoista
  3. Voi ei ole kivaa kun sattuu :(
    Mulla on myös ollu pienenrintalihaksen (juuri siinä olkapään etuosassa) tulehdus. Jumppa lääkkeet ja hieronta auttoi.
    Toi otteen menetys kuulostaa pahalta. Eikä hermopinteet ole hauskoja juttuja. Tsemppiä! Sulla on hyvä työterveys jos olet jo päässyt kuviin.. usein kun noi lekurit yrittää säästää kuvissa määräävät vain buranaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on työnantajalta sellainen vakuutus että pääsee nopeasti. Se on tosi hieno juttu. Kiitos! Eilen salill venyttelin ja pumppailin pikku painoilla niin tuntui vähän auttavan :)

      Poista
  4. Toivottavasti saat pian vastauksia ja kuulet mikä on vaivana. :/ Valitettavasti kokemusta ei tuosta ole, mutta tiedän miltä susta tuntuu. Itselläni kun on jalassa vähän samantapainen ongelma.
    Kynnet on ihanat. Pinkki ja musta toimii aina!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) se on inhottavaa jos joutuu koko ajan juoksemaan tutkimuksissa...pinkki ja musta on oikeastaan yksi parhaiten toimivista yhdistelmistä!

      Poista
  5. Tsemppiä kovasti käden kanssa. Toivottavasti vika löytyy ja sen saa hoidettua kuntoon! <3 IHanat kynnetkin taas. ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) nyt ainakin tutkitaan kunnolla, onhan tämä vaivannut jo toista vuotta..

      Poista
  6. oivoi, inhottavalta kuulostaa tuo käden temppuilu.. Tsemppiä <3 kynnet on todellakin mun mieleen, ihanan värinen tuo OPI !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) kyllä tälläinen hotpinkki on se ihan oikea pinkki!

      Poista
  7. Pikaista paranemista ja kaunis sävy lakassa

    VastaaPoista
  8. Noi käsijutut on niin pirullisia! Toivottavasti syy löytyy ja se voidaan korjata. Itse ole aivan mielettömän onnellinen, että "pakotin" käsikirurgin suostumaan ranteen luuduttamiseen. Mun oireet käsissä johtuu synnynnäisestä yliliikkuvuudesta eikä tällaista vikaa ollut kukaan nähnyt aiemmin. Käsikirurgin piti itse keksiä miten ongelmaa kannattaisi lähestyä eikä valmiita säveliä ollut kellään. Kauan meni ennen kuin kukaan edes uskoi miten paljon muhun sattuu ja miten hankalaa elämä on viallisen käden kanssa. Just pahimpia oli kun kädessä oli yhtään painoa (esim. leipälautanen) ja samaan aikaan rannetta liikutti johonkin suuntaan. Pöytääkään ei voinut enää pyyhkiä, kun käteen sattui rätin painaminen pöytää vasten. Nyt alan tuntea samoja oireita myös vasemmalla puolella, mutta onneksi ei vielä pahoja. Jos olisi rahaa niin menisin luuduttamaan vasemmankin ranteen jo nyt. Esim. pyörällä ajaessa tunnen miten ranneluut muljuaa ilkeästi vasemmalla puolella mutta oikealla käsi on tukeva ja kivuton. Mulla taisi olla vasta viiden käsikirurgi, kun otti asian tosissaan ja lähti etsimään ratkaisua, jota ei ollut suoraan käsikirjassa. Eli kannattaa ehdottomasti pitää puolensa ja olla tiukkana lääkärin luona, vaikka välillä koko touhu tuntuu pään hakkaamiselta seinään. Tsemppiä <3. Ja ihanat kynnet :D. Mulla on sama juttu, että pinkin kanssa on pakko olla mustaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yyh kun tuli kylmät väreet! Mullakin on rannekipua ja se tuntuu ilkeeltä. Muttei ihan tuollaista, on vaan sellaista vihlomista. Onneksi nyt on useampi aika varattu sekä yksityiselle että kunnalliselle. Kyllä se tästä. Magneettikuvaus vaan pelottaa, miten siinä voi olla paikoillaan ahdistumatta O_o

      Poista
  9. Hienot kynnet! Mun ei mitenkään pitänyt laittaa kynsille pinkkiä, mutta cremekasasta sitten valikoitui pinkki mullekin! Saattaapi tulla myös mustaa ;) Käsiongelmat kuulostaa pahalta, mutta onneksi etsit tilanteessa elämiseen hyviä puolia, kuten tuon decalien tekemisen. Toivottavasti selviää =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) musta kyllä sopii pinkin kanssa <3 kun haluaa kynsiä harrastaa, niin on pakko kehitellä jotain vaihtoehtoja jos ei voi jotain tehdä :)

      Poista
  10. Voi miten ihanat kynnet, tossa OPIn lakassa on niin upea sävy, kunnon sähäkkä pinkki! Näitä kynsiä katsellessa tulee lämmin vaikka nyt onkin ihan hurjan kylmä :). Tuo musta leimadecali on kaunis piste iin päälle.

    Tuollaiset krempat on todella ikäviä, toivottavasti ne saadaan pian hoidettua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) toivotaan että käsi tokenee, on se nyt parempi. Itseä voi piristää ihanilla lakoilla ja onneksi käsi ei ole niin huono ettei voisi ollenkaan lakata.

      Poista
  11. Ei oo kiva jos ei saa koristeltua, toivottavasti tulee kuntoon. Mutta hyvä tuo Messy-matto kikka ☺
    Kauniit kynnet jokatapauksessa, ihana pinkki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messy Mansionin matto on ihan huippu! Kiitos, pinkki piristää :)

      Poista

Kiitos kommentista <3