sunnuntai 1. helmikuuta 2026

Tammikuun kosmetiikkaostokset

**Mainoslinkki

Heti joulun jälkeen hyökkäsin alejen kimppuun! Odotin Sokos Emotionin aleja mutta ne on kuulema alkanut jo ennen joulua!?? Ne meni sitten vähän ohi vaikka olisin halunnut suosia omaa kauppaa, ja halunnut ostaa alla olevan tuoksusetin mutta nyt meni näin. Tietääpähän tulevana jouluna käydä siellä ennen aattoa jos rohkenee...

Lohdutuksena itselle jätetyksi tulemisesta Pradan tuoksupakkaus sekä Fentyn kiilto. **Kicks tilaus 114 e. Paras keino lohduttaa itseään on syöminen ja shoppailu. Molempia harrastin joulu-tammikuun ajan ihan surutta. Eipähän ole kukaan mäkättämässä tyhjänpäiväisestä rahan tuhlaamisesta. Töiden tekeminen on myös kolmas lohtukeino ja hyvä tapa rahoittaa edellämainitut paheet. Nyt onkin ollut paljon pyhiä jotka omasta tahdosta olen halunnut olla osapäiväisesti töissä. Lisäksi tehnyt lauantait/sunnuntait ettei tarvii olla yksin.

Tuli myös himo mennä Normaliin. En käy siellä usein koska aina tulee ostettua kaikkea "turhaa". Tai ei nyt turhaa mutta you know. Nyt en ostanut yhtään suklaata tai karkkia! Nämä oli kaikki ihan tarpeellisia eli ihonhoitoa....ostokset 20 e. Hada Labon ja Soqu naamiot on Prismasta, tuo Hada kiinnostelee sarjana todella kovasti! Varmaan vitskan oli nämä naamiot.

**Godiesin alesta tilasin ihonhoitoa eli suosikki silmänalusnaamioita, essenceä ja sheet maskeja. Tilaus 50 e. Hada Labon putsari oli puoleen hintaan Prismassa joten se matkaan, Biozell & Scandyt Cittarista, osa niistä alessa. 23 e.

S-Marketista poistoja halvalla, nämä olivat 10 e.

Onko sulla samanlaisia paheita kuin mulla?


21 kommenttia:

  1. Mä myös usein voimaannun töiden tekemisestä, kun muu elämä on mullinmallin. Samoin shoppailu on keino palkita/lohduttaa itseään. Tänä vuonna päätin olla ostamatta mitään kosmea, mitä en tarvitse.

    Tammikuussa tein 3 ostosta, mikä on varmaan vähin määrä viiteen vuoteen 😄 Näistä oli 2 vakkarituotetta (Diorin ripsariprimer ja MACin se 38-tyylinen mascara, täältä joskus bongattu, kiitos siitä ❤️) ja 1 uusi tukan kasvatukseen (K-18 hoito).

    Toi Scandyn puhdistusvaahto on ollut ihan sairaan hyvä! Muista ei juurikaan kokemuksia, toivottavasti ovat mieluisia ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä päätös! Minäkin olen yrittänyt järkiintyä meikkien ostamisen kanssa, ettei tulisi niitä hutiostoja :) hullua ajatella miten niitä ennen osteli ihan päättömästi. Kivoja ostoksia sulla ja tuo MAC ripsari on ihan best, kiva että löysit siitä uuden suosikin :) mahtavaa kuulla Scandystä, ainakin hinta oli halpa!

      Poista
  2. Herkkuja menee kyllä enemmän, jos on semmoinen väsynyt ja vähän ketuttaa kaikki -fiilis. Koko viime syksy oli sellainen. Ja kyllä tulee helposti shoppailtua liikaa kosmetiikkaa. Nyt yritän käyttää sitten niitä pois. Normalissa käy kyllä helposti niin, että tulee ostaneeksi enemmän kuin on ajatellut. Nyt olen hiukan yrittänyt vältellä. Toki asun melkein Hgin keskustassa ja Normaleja on kyllä kiitettävästi kulkureittieni varrella. Siinäpä haastetta Normalin väliaikaiseen välttelyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se fiilis mulla on aika usein...ketuttaa ja masentaa kaikki :) sitä lohduttautuu syömällä. Ohoh, no tietysti siellä on vähän enemmän Normaleja :) onneksi tuo on sellaisessa kauppakeskuksessa missä en yleensä käy niin helppo vältellä :D

      Poista
  3. Hei, odotin jo ostoksia! Yks huulikiilto! Nyt ihailen sua..mulla on useampi meikkijuttu. Ja ihonhoitoa tarvii aina, että nekin sulla oli tosi hillityt. Mulla on ostoksissa välipäivien alen löydöt ja tammikuun alun löydöt. Nyt oon ollu 2 vkoa ostoslakossa ja aion olla koko helmikuun. Purkkia on niin paljin ja rahat lopussa😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla <3 mä tykkään hamstrata ihonhoitoa koska sitä kuluu, ja tykkään että on uusi aina jemmassa. Lisäksi vuodenaikojen mukaan on eri tuotteet käytössä. Ihan mahtavaa että on ostolakko noin hyvällä mallilla! Sulla on toki sitä purkkia kuten mullakin, ja paljon ihania meikkejä. Vaikkakin osa niistä nyt "epäsopivia" <3 Odotan innolla sitten sun uusia viileitä meikkejä, vitsit että haluaisin sen Hudan poskipunapaletin mutta loppu kun viimeksi katsoin, ja periaatteessa siinä on mun silmiin vaan yksi sopiva sävy :/

      Poista
    2. Ostin Too Facedin paletin alesta, että Huda saa odottaa. Päätin, että nyt käyttelen ne lempipersikat loppuun ja annan pois ne ns melkein hyvät. Ostolakko on hyvä juttu ja päätin, että se on totaali lakko..mulla on varmaan yhteensä 1000 purkkia olenassa..jos jokainen luomiväripannukin lasketaan

      Poista
    3. Mulla ei ehkä kamalasti ole poskipunia, pitäisköhän käydä ne oikeastaan läpi? Kohta loppuu se lemppari ja uusi pitäisi saada. Käytän joka päivä samaa poskipunaa :DD sulla on kyllä enemmän poskipunia, sen tiedän ;)

      Poista
  4. Mie ostin myös S-marketista Scandyn putsarin, kun oli alessa :D Siellä oli muutakin mm. hiusvärejä, sävytteitä yms. mutta ne ei niin kiinnostaneet. Hyvin kyllä on tässä viikon aikana ne alekorit tyhjentyneet, kun ohi olen siitä kävellyt.

    Kyllähän tuota tuli käytyä mm. Normalissa, tilasin Godiesilta pari juttua, Sokokselta kahmin myös ostoksia.. :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ruokakaupasta löytää aina hyviä poistoja, tuota Silver naamiota olen sieltä aina hamstrannut :)

      Poista
  5. Itsekin yritän rajoittaa tuota Normalia, että käy noin kerran kuussa ja ostaa juttuja, mitä tulee oikeasti käytettyä sitten enemmän kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin se kannattaa tehdäkin, minäkin ehkä kerran kuussa tai jopa harvemmin käyn siellä. Sokos Emotion on myös toinen paha paikka :))

      Poista
  6. Ihanaa, olet ostanut kasvivalon! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ostin sen syksyllä :) ja huonekuusi voi hyvin, en ole päästänyt sitä kuivumaan ja suihkuttelen usein. Ja tuo kasvivalo on auttanut sitä voimaan hyvin ja tekemään uutta oksaa <3

      Poista
    2. Mahtavaa! Sattumalta juuri eilen tuli netin ihmeellisessä maailmassa vastaan lehtikuusen hoito-ohjeita. Muistaakseni siinä juurikin sanotiin, ettei saa päästää kuivumaan. Ei tietenkään liian märkänäkään saa pitää. Olet hoitanut ilmeisen oikein, kun tulee uuttakin! :)

      Poista
    3. Hei muuten kiitos kommentoijille. Taisi olla tätä palstaa luettuani kun innostuin ostamaan kasvivalon viime syksynä. Nyt on eka talvi kun enkelinsiipi tekee uutta lehteä jatkuvasti, sen sijaan että pydottelisi niitä viimeistä myöten. - HH

      Poista
    4. Onkohan se muuten liian märkä vai kuiva, jos tekee oksien/lehtien päähän vähän kellertävää joka sitten kuivaa? Vai lannoituksen puute? Tuo on kyllä TOSI tarkka kukka. Äitillä on kans ja sillä pääsi kuivumaan useampaan otteeseen ja silloin on ihan menetetty tapaus. Vain jäi ranka jäljelle :DD mutta hänellä kuusi on kesällä verannalla varjossa ja voi että se kukka siitä tykkää!

      Siis tuo on just parasta että voi jutella asian vierestä, saada vinkkejä kun täällä on varmasti joka alan asiantuntijoita <3 kasvivalo oli kyllä tosi hyvä hankinta :)

      Poista
  7. Sie kun käytät paljon erilaisia sheetmaskeja, olisi kiva lukea suosikeistasi sellainen top 5 parhaat maskit -postaus😊

    VastaaPoista
  8. Toi Hada Labon putsari on ihana. Käyttänyt sitä jo pari tuubillista. Mä just törsäsin, kun Sokoksen verkkokaupassa oli -20%. Ostin himoitsemani tuoksun ja sitten ihonhoitotuotteita, jotka oli lopussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooh, kuulostaa hyvältä, uskon että tykkään sitten siitä :) Ihania ostoksia varmasti sulla, jotain tosi luksus ihonhoitoa arvaan <3

      Poista

Kiitos kommentista <3