maanantai 9. tammikuuta 2023

Boxycharm Joulukuu 2022

Joulukuun Boxycharmia en edes odottanut saapuvaksi jouluksi koska postilla näytti olevan ruuhkaa. Kotimaan paketitkin matkasi normaalia hitaammin. Pääasia olisi aina kun saisi boxin ehjänä perille. Toivoin saavani muutaman kivan tuotteen joita eri variaatioista näin koottuna mun choicen ympärille. Sainkohan niitä?

Boxin teema on jouluinen `Tis The Season. Joulukuun boxin toivoisi olevan aina vähän spessumpi ja kun tätä piti tosi pitkään odotella ja jännätä saako sitä mitä toivoo ;) olen vielä niin lapsenomainen ja yllätyksien perään, joten kiva kun aikuisille on tarjolla yllätysboxeja :D

Ja vielä ennen boxin paljastusta kurkkaaminen choiceen. Choicena oli joko Lys Beauty peiteaine tai Dominique Cosmetics luomiväripaletti. Jälkimmäinen näytti niin nätiltä joten nappasin sen, peiteaineille ei oikein ole tarvetta. 

Joulukuun boxi saapuikin heti joulun jälkeen ja ehti mulle uudeksi vuodeksi. Ja sisälsi kyllä toivomani tuotteen ;) 5 täysikokoista meikkituotetta joista maksan sen about 70 e suomeen postitettuna ja tullattuna. Boxycharm onkin nyt ainut kauneusboxi mitä mulle tulee.

Dominique Cosmetics Unconditional Palette / arvo 28 dollaria
Lemppariosastoa Boxycharmissa on erilaiset paletit. Ihan kaikkia en aina tarvii mutta näteille on käyttöä. En tiedä tarviinko tätäkään mutta kaunis punaluumu vangitsi katseen ja muutenkin arvelin paletin olevan käyttökelpoinen. Hopea glitter on upea vaikkakaan en itse suurin glitterien fani ole. Dominique Cosmetics on vakkari tuotesarja Boxycharmissa, mutta itse olen tainnut kerran-pari sitä saada joten testaillaan!

Laruce Beauty Special Edition 3 Piece Eye Brush Set / arvo 38 dollaria
Mainoksissa näkemissäni versioissa paletin mukaan boxiin oli ympätty Larucen sivellinsetti jonka toivoin saavani. Ja mikä yllätys kun se siellä oli, jeee!! Olin näistä siksi niin innostunut koska ihastuin totaalisesti aiemmin saamiini Larucen siveltimiin. Niiden varsi ei mikään kaunein ole mutta jösses miten käytännöllinen. Röpelöpintainen varsi pysyy napakasti kädessä ja siveltimen pituus on just hyvä. Lisäksi aiemmin setin poskipunasivellin oli ainutkertainen kokoelmassani rikotun sivellinosan takia ja se ottaa poskipunaa sopivassa määrin pannusta. Kyllä erilaiset siveltimet on aina lempiosastoa boxissa ja nämä vielä niin nätin värisetkin!

Realher Blurring Veil-Set Your Goal / arvo 25 dollaria
Ihoa blurraava, kevyen satiininen irtopuuteri. Olen kyllä saanut tosi paljon irtopuutereita boxissa joten laitan tämän avaamattomana eteenpäin, en pidä kevyen persikkaisesta sävystäkään saati mistään hohdosta. Toivoisin myös saavani välillä muuta merkkiä kuin Realheria joka on vähän sellainen halpismerkki, Goodieboxissakin nähty. 

Complex Culture Executive Level Mascara / arvo 28 dollaria
Kaarevuutta, pituutta ja volyymia tuova mascara. Tässä käsittääkseni on kumiharjamainen pää. Harmi kun tässä on propanediolia, en uskalla ottaa käyttöön. Lukijani hyvin kuvaili mitä propanediol tekee silmien lähettyvillä yliherkillä, se tuntuu siltä kuin silmissä polttelisi happo kokoajan. Näin se on ja siltä se tuntuu! Tosi harmi kun en kertaakaan ole saanut omaan käyttöön boxissa tulleita ripsareita, tämä lähtee myyntikasaan. Olisi kyllä kiinnostanut kokeilla mutta en viitsi avata huvikseen.

Goldfaden MD Vital Boost Even Skintone Daily Moisturizer / arvo 75 dollaria
Kaikille ihotyypeille sopiva iholle hehkua ja kosteutta tuova kosteusvoide. Tämä tuotemerkki on uusi boxissa enkä ikinä ole itsekään tästä kuullut, silmät vaan meinasi tippua päästä kun näin hinnan! Vaihtoehtoina oli mm. Muradin eye serum, olisin ottanut sen mieluummin koska en Muradia ole kokeillut, ja sellaiselle olisi enemmän tarve. Mutta eiköhän tämäkin mene jonon jatkoksi. Tuubin ulkoasun perusteella en tästä kiinnostuisi mutta sisältö voi tosiaan olla vaikka miten hyvä. 

Joulukuun boxin arvo oli 194 dollaria. Tuotteista jäi 3 itselle joten ihan voiton puolella ollaan ;) Ei mikään huono setti vaikka pari tuotetta ei jää itselle. Tykkäsin paletista ja siveltimistä, ne ilahduttivat kovasti :) välillä kyllä voisi nyt tulla ihonhoitotuotteitakin, etenkin toivoisin erilaisia kasvovesiä tai naamioita/kuorintoja. Joku huulipunakin olisi kiva kun en ole montaa saanut, huuliöljyjä kyllä taas siitäkin edestä. Rasvoja on myös ja puutereita kyllä vähäksi aikaa :D myöskään en pidä Realherin tapaisista halpismerkeistä mutta ymmärrän ettei joka tuote voi olla ökykallis ;) Ihan kiva setti ja tilaus se vaan jatkuu ;) 

Mitä tykkäsit joulukuun boxista?



8 kommenttia:

  1. Ihan kiva sisältö ja hyvä jos itse sait rahoillesi vastinetta! Paletti on nätti, vaikka itse vieroksunkin oranssin sävyjä. Tuo voide on erittäin kiinnostava, hinta ja ulkonäkö ei jotenkin täsmää, mutta sisältöhän sen kertoo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti voide tosiaan on sisällöltään hyvä ;) paletti näyttää kuvassa ehkä hitusen liian lämpimältä mutta arvelin että tuollaisille perussävyille on käyttöä, ja peiteaineita en tarvinnut joten helppo valinta ;)

      Poista
  2. Mulla saapui vasta eilen joulukuun Ipsy Plus postiin, kun ne hitto soikoon panttasi sitä siellä Vantaallakin käytännössä viikon verran :D Sä oot siis tosiaan saanut tän boksin todella nopeasti!

    Toi paletti on tosi kaunis<3 Tosin mä olisin varmaan itse valinnut ennemmin ton peiteaineen, kun koitan näitä paletteja muutenkin saada vähemmälle. Toi Goldfaden kasvovoide on tullut mulle joskus Ipsystä, mutta jos en ihan väärin muista, annoin ton kesällä mun isosiskolle. Tuubi on ulkoisesti tosiaan erittäin tylsä, mutta onhan toi sen verran arvokas, ettei luulisi sisällön ihan kuraa olevan :D Larucen siveltimet on tosi laadukkaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, yllättävän nopeasti sitten! Tästä kun ei tullut edes ennakkotullausta ja se tullaaminen jumittaa mulla aina, etenkin kun tänne on pidempi matka Vantaalta. Postituskin kestää sitten. Mulla on paljon peiteaineita ja työ saada nekin loppuun :D toivottavasti voide on hyvä ja minustakin Larucen siveltimet on tosi hyviä joten olin näistä mielissäni <3

      Poista
  3. Realher ei olisi innostanut miutakaan, muuten ihan hyvä sisältö! Tuon luomiväripaletin kultainen sävy pisti kyllä heti silmään, on niin kimaltelevan häikäisevä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hopea, näyttääköhän näytöt eri tavalla, mutta koko paletti on liian lämpimän näköinen muutenkin kuvissani :) kun ei ole päivänvaloa, nyyh...

      Poista
  4. Tosi kaunis paletti<3 just erityisesti tuo luumu sekä glitter. Myös siveltimistä olisin tykännyt. Muut sellaisia ihan ok tuotteita, mutta kieltämättä Realher vähän itseänikin tympii merkkinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sitä ei tule tässä kuussa ;)) paletti on kaunis, jämäkkä rasia ja ihan laadukkaan tuntuinenkin <3

      Poista

Kiitos kommentista <3