maanantai 26. syyskuuta 2022

Syyskuun kosmetiikkaostokset

**Mainoslinkki

Syyskuun kosmetiikkaostokset tähän väliin ( vaikka kuukausi ei ole vielä lopussa ), kun ei ole Boxycharm vielä saapunut, sen postaus olisi luvassa ehkäpä seuraavana ;) nykyään menee aina ihan kuukauden viimeisille päiville että se saapuu!

Cocopandalta tilasin vähän laadukkaampia hiustuotteita, mulla on tukka aika kurjassa kunnossa ja se kaipaa oikeasti laadukkaita tuotteita. Joicosta ja Lanzasta olen tykännyt, käyttänytkin niitä aikoinaan ja hyviksi havainnut. Otin mukaan myös Wet n Wildia, hyväksi havaittuja tuotteita nekin. Tilaus 66 e. Säästin muuten kampaajakäynnin verran kun äitini leikkasi latvoja ja tukka tuntui heti paremmalta osittain ainakin. Loppuvuodesta on kyllä käytävä raidoittamassa tyvi ja leikattava lisää. 

Sheet Maskeja olen ostanut Prismasta sekä Tokmannilta tarjouksista, vähän kaikkia erilaisia ;) 15 e.

Ja sitten vielä **Nobe Beautyn tilaus aleista + extra alekoodin kera. **Suvan sivellinsetille jäi hintaa 27 e joten nyt raaskin tilata!! Nobella on nyt alet ja setti maksaa 31 e niin ei ole paha hinta 10 siveltimestä, minusta tässä on tosi kivat häivytyssiveltimet ja aika kehuttuja ovat. Nämä on olleet aiemmin loppu kun olen yrittänyt tilata mutta nyt niitä taas saa!

Kicks julkaisi kosmetiikkakalenterit ja tilasin tämän **meikkikalenterin. Hintaa jäi 117 e joka on kyllä kohtuullinen hyvään sisältöön nähden! Tosi innoissani aion avata tätä ja koonti joulun jälkeen tulee tänne blogiin, mutta joka aamu luukkuja avataan Instassa ( @tainacharming ). Sieltä voipi seurailla. Pari hyvää tuotetta jäi kalenterista mieleen esim. Anastasia, Buxom, MAC, Carolina Herrera...mutta, suunnilleen siis tiedän mitä on luvassa mutta ei se haittaa, olen unohtanut jo jouluun mennessä. Voi myös olla että ostan myös Kicksin **ihonhoitokalenterin, se on myös tosi hyvä, etenkin jos luvassa on vielä henk.kohtaisia alekoodeja jotka voi käyttää kalentereihin ;)

Pakko todeta että hintojen nousu kyllä tuntuu vähän kukkarossa, siinä mielessä että raha mikä tulee myös menee. Toki mä säästän kaikki veronpalautukset tmv. mutta palkka menee kyllä kädestä suuhun tällä hetkellä. Kaikessa on niin kovin hinnat noussut, just esimerkkinä tuo Boxycharm joka nostaa hintaa taas 2 dollarilla. Postitus maksaa nykyään hullun paljon enemmän kuin vaikkapa vuosi sitten. 

Kaupassa on kyllä ruennut X-trat ja Rainbow`t kelpaamaan enkä osta enää lempparituotteita. Päähänpistot jää ostamatta ja liki kaikki mieliteot. Silti tuntuu että kauppaa menee kamalasti rahaa. Polttoaineesta en edes puhu, varmaan puolet hupiajoista jäänyt pois ja silti tankilla itkettää. Lehtitilaukset olen lopettanut ja tarkkaan harkitsen mitä tilailen. Vaikka tämä minunkin blogi on tälläinen hömppäpaikka ja kepeää ajatusvirtaa kosmetiikasta + muusta aihetta sivuavasta, niin hyvä aina vähän miettiä näitä elämän realiteettejä! Tulevasta talvesta ja sähkönhinnasta en edes aloita, tulee varmasti tuntumaan vaikka meillä edullinen sopimus on mutta hinta vaihtuu kesken talvikauden. 

Mitä sinä olet hankkinut syyskuussa? Tuntuuko nousseet kustannukset kukkarossa ja mistä asioista olet valmis tinkimään tai joutunut tinkaamaan? Mulle kyllä eläimet on asia josta en tingi, en niiden ruoista enkä terveyskustannuksista. Syön sitten itse vaikka huonommin. 


26 kommenttia:

  1. Olen ostanut vain muutaman tuotteen nyt syyskuussa. Testasin kuorivaa shampoota, täytyy tehdä siitä postaus. Hiustuotteihin kannatta minusta satsatakin, tosin joitain helmiä löytyy edullisestikin. Kampaajakäynnit olen itse lähes lopettanut, en enää värjää hiuksia ollenkaan ja käyn ehkä kerran vuodessa leikkauttamassa. Hierojalla en ole enää pitkään aikaan käynyt säännöllisesti, on se meinaan aika hurjaa joka kuukausi laittaa yhteen käyntiin melkein 40e. Saatan toivoa lahjakorttia jouluksi. :)
    Meillä lasten tarpeet menee kaiken edelle ja seuraavaksi tulee kissan tarpeet. Kissalla on sairauksia joten lääkkeisiin ja el-käynteihin menee ihan mukavasti rahaa vuodessa.
    Välillä mietin, että onko minun kaikki kosmetiikka ihan tarpeellista, mutta jos ei mitään omaa kivaa ole, niin aika ankeaksi menee silloin. Toki asiat hoidetaan tärkeysjärjestyksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, pitää sitä olla vähän omaa hemmotteluakin. Mullekin tämä kosmehömppä on oma harrastus ja sellainen oma juttu jota voin puuhata :) Olen kyllä löytänyt edullisiakin hiussuosikkeja kuten Biozellin värihoitsikat ja Garnierin Repair hoitsikka kuten myös ne banaani yms. naamiot :) Minäkään en enää värjää kuten ennen vähintään 8 vko välein, mutta raitaa käyn ottamassa tyveen kun en tykkää omasta väristä, ja tykkään aika kylmänä pitää tukan. Onneks nyt keksin että äiti voi leikata :DD

      Poista
    2. @Minna, voitko suositella sitä kuorivaa sampoota? Vai onko postaus tulossa kohtapuoleen? Mulla on päänahka alkanut pahasti hilseillä, mutta se kai on ymmärrettävää kun se hautuu peruukin ja myssyn alla 24/7.

      Poista
    3. Paljastuksena, että voin ehdottomasti suositella sitä kuorivaa sampoota. Postaus on melkein valmis, katsotaan milloin saan sen viimeisteltyä. Kurkkaa blogistani yhteystietoni jos et löydä tuotetta :)

      Poista
  2. Mulla oli ihan oikeasti syyskuussa kahden viikon älä osta mitään aika. Meinasin jatkaakin, mutta sitten ihon kuivuus räjähti ja tilasin hyvinvoinnin tavaratalosta halpoja hylauroni seerumeita ja Dermalociga sitten Stoccalta. Oonko ostanu meikkejä, mun mielestä en. Mutta katsotaan sitten instassa tunnustuksia. Meillä auto on seisonnassa tälläkin hetkellä ja sähköyhtiö meni konkkaan ja ruokakorin hinta nousee viikottain. Että jotain täytyy tehdä shoppailulle. Kävin katsomassa eilen tuon Kicksin Ihonhoito kalenterin sisältöä ja sekin oli hyvä. Eniten kyllä kiinnostais Lancomen kalenteri. Mutta en taida ostaa mitään.. Sulla oli hillityt ostokset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kuussa mulla oli oikeasti hillityt ostokset paitsi nyt sitten tuo kalenteri :) joku Lancome tai YSL olisi ihan luksuskalenteri mutta kelpaa halvempikin, Kicksin ihonhoito olis hyvä vaikka ei sekään nyt ihan halpa.
      Olen kans miettinyt että jotain täytyy tehdä shoppailulle ( tää ihan naurattaa kun sanon näin, hyväpä oon sanomaan ) eli aina miettiä tarviiko oikeesti jotain uutta vaatetta tai tavaraa...se hyvä puoli täällä asumisessa on että täällä ei ole kauppoja mistä ostaa mitään! En käy täällä kuin kaupassa tai tankilla, joskus Tokmannilla tai apteekissa. Mutta sitten joutuu kaiken tilaamaan...ostan kyllä vaan alekoodeilla ja tarjouksissa, niitä seurailen. Ja mietin just äsken että jos ei olis autoo, kylläpä säästäis rahaa! Mutta kun ei ole julkista liikennettä, ei mitään bussiyhteyksiä tai junia kotiseudulleni, pakko olla se auto että sielläkin pääsee käymään. Onneks pääsen vielä entisillä talvirenkailla että ei nyt ole tiedossa isoja yllätyskuluja auton kanssa...

      Poista
    2. Joo eipä monessakaan paikassa pärjää ilman autoa. Me asutaan nyt 2 km Helsingin keskustasta, joten pärjättäis. Mutta kun lähdetään vanhempien luo, niin autolla mennään. Yleensä viedään heille kaikenlaista ja palataan auto täynnä kaikkee heidän meille poimimaa ja kasvattamaa. J aina en terveyden takia jaksa matkustaa julkisissa vaan melkein makuulla omalla autolla. Täällä noita kauppoja olis, mutta runsauden pulan keskellä klikkaan ennemmin koneen auki😉. Mun mielestä tuo kicks kalenteri oli vielä hillitty ostos kantisalella ja se ihonhoitokalenteri oli hyvä.. Jos mun jemmat ei ois niin isot, niin sieltä löytyis monta testattavaa. Totuus on, että viime joulun jälkeisistä aleista ostettua Cliniquen kalenteristakin on vielä monta tuotetta käyttämättä. Tulee niin paljon kevyitä voiteita, joita en yl voi käyttää eded kesällä. Olispa kalenteri aikuiselle kuivalle iholle. Ai niin ja toissa vuoden skincityn kalenterin jämiä on vielä jemmassa, sieltä tuli niin paljon taas kuorintavoiteita🙄

      Poista
    3. En muista onko mulla enää mitään kalenterijemmoja, ei suurempia ainakaan ihonhoidon puolella. Viime joulun NYXin minihuulijuttuja on, mutta säilyvät kyllä. Mulla on kans aina porukoille vietävää ja onhan se koirakin mukana, sitten taas kuskailen kortittoman äitini juttuja ja asioita niin tarvii kyllä autoa..

      Poista
  3. Joo todellakin on vaikuttanut. Vähän aikaa sitten ei tullut yhtään mietittyä tankilla tai murehdittua sähkölaskua. Onneksi on varaava takka kotona, aion tehdä siinä jälkilämmöllä ruokia ja nipistää mistä vaan voin. Nopeasti tämä tilanne muuttui! Kosmetiikkaa olen ostanut mutta vain tarpreseen, enkä mitään jemmaan. Meikkiä olen maskikauden jälkeen käyttänyt niin vähän, että ainoa kuluva meikki tuntuu olevan ripsari. :)
    Sama juttu kuin sulla, että itse syön vaikka kaurapuuroa koko päivän, mutta koirien ravinnosta ja hoidosta en tingi. Ostan isompia pakkauksia toki, kun niissä on kilohinta halvempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ostetaan kanssa ruoka eläintehtaalta jos mahdollista ja kohta tulee hirven jauhelihaa ja -roippeita, Yrjölän puuroa keitän kaveriksi niin ei tarvii koko talvena ostaa kuin vähän napuja lisäksi ja jotain piimää, raejuustoa tms. Siinä säästää todella paljon ja molemmat koirat on voineet hyvin tällä ruokavaliolla <3 Meillä on ilp koko ajan päällä, lisänä lämmityksessä sauna, takka ja leivinuuni-hella. Kaikki ruoka pyritään tekemään sähköttömästi leivinuunissa ja hellalla. Vaatii aikaa ja vähän hermoja mutta en halua pyörtyä sähkölaskujen takia vaikkakaan meillä ei holtittoman kallis sopimus ole, mutta silti.

      Poista
  4. Kivoja ostoksia! Kiinnostavia noi hiustenhoitotuotteet :) Mä nappasin tänään just mukaan Prismasta noita Esfolion sheet maskeja. Oli hauska käydä katselemassa Prisman kosmevalikoimaa, kun me käydään yleensä aina Cittarissa ruokaostoksilla. Nyt alkoi vähän liikaa ärsyttää tietyt asiat meidän vakikaupassa niin päätin, että tällä kertaa tehdäänkin ne viikon ruokaostokset sitten Prismassa, eikä todellakaan harmittanut, että rahaakin meni huomattavasti vähemmän :D

    Mulla on myös kissat ja totta kai nyt vauva, joihin menee just sen verran rahaa kuin menee enkä heidän hyvinvoinnista tingi. Toki ostan lapsellekin suurimman osan esimerkiksi vaatteista kirppiksiltä, kun vauvanvaatteet nyt ei mihinkään oikein ehdi siinä parin kuukauden käyttöajalla kulua ja noi maksaa ihan älyttömästi kuitenkin kaupassa uusina, kun miettii miten vähän aikaa yksi koko menee. Meilläkin poika nyt 5,5 kk ja nyt jo neljäs vaatekoko menossa. Saa olla onnellinen, että meillä maksaa sähkö alle 6 snt/kWh ja sopimus on voimassa vuoden 2024 loppuun. Toki kerrostalossa sitä sähköä ei muutenkaan (yleensä) kulu samalla tavalla kuin vaikkapa omakotitalossa tai rivarissa, mutta ei silti paljon naurattaisi alkaa tällä hetkellä sopimaan uutta sopimusta..

    Mä säästän kosmetiikan osalta nyt sillä, että peruin sen Boxycharmin ja jätän joulukalenterin ostamatta :) Keskiviikkona käyn Sokoksen 3+1 Päivillä nappaamassa jotain tarpeellisia juttuja alesta! En oo itse kattonut mitä toi Kicksin meikkikalenteri sisältää ja ajattelinkin seurailla sun IG:stä sen availua sitten joulukuussa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on toki vain minun mielipide mutta itse olen kokenut Prisman halvemmaksi kuin Cittarin. Tosin Cittarissa voisin joskus käydä katselemassa kosmeosastoa, lisäksi siellä tuntuu uutuudet olevan aina nopeammin esillä. Kuten joulusuklaat :D
      Oi ihanaa kun seuraat availuja <3 mä odotan itsekin sitä tosi kovasti, varmaan tänään tulee postissa! Ja nuista vauvanvaatteista, ei mitään järkeä ostaa uutena kun helposti saa hankittua kirpparihinnoin, kuten myös myytyäkin. Ihan siistejä vaatteita ovat ja menevät hyvin sen pienen hetken ;) Teillä on kyllä mukavan halpa sopimus vaikkakaan kerrostalossa sitä sähköä ei samallalailla mene kuin omakotitalossa. Ja teillä on varmaan lämpimämpi olla kuin meillä :D muistan kyllä kun 2018 muutin omaan kämppään niin oli ihanan pienet sähkölaskut kun nuukailin ja kaukolämpö... :DD

      Poista
  5. Ihania hankintoja, ihana sheet mask armeija <3 Koirani saa edelleen syödä laadukasta ruokaa, makso mitä makso, samoin kaikki EL käynnit ym rokotukset otetaan eikä mitään jätettäis hankkimatta kustannuksista viis. Omassa ruokakäyttäytymisessä jo semmonen tilanne, että ostan halvempaa, mielusti niitä kauppojen omamerkki tuotteita kuin vaikka brändituotetta. Koitan myös ostaa hieman vähemmän turhaa kosmetiikkaa, ostan harminnan mukaan kun siltä tuntuu :) Koitan säästää tällä hetkellä kaiken ylimääräisen sillä haavessa olisi kodin hankintaa. Myös auto olis kiva vaihtaa kun ajaa 20 vuotta vanhalla corollalla, mutta mikä sitä hyvää vaihtamaan, 20 vuotta sitten on tehty autoja jotka ei hajoa tielle! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kanssa vaihtanut tuotteisiin joita en ennen ostanut. Ja joudun edelleen luopumaan kun kohta maksaa 3 e yksi Gefilus juomatölkki. Teen koko ajan halvempia valintoja kaupassa ja nyt yritän vieläkin enemmän kiinnittää huomiota siihen mitä ostan. Yksi pahe on turhat herkut joita maistelen ja annan sitten muille jos en tykkää. Ja kaikenlaiset Skyrit jne jne proteiinirahkat, ne on tosi kalliita. Pitäis kattoo onko niissä hyviä halvempia.
      Autoa ei kannata nyt vaihtaa. Mulla on vanha sekä uusi auto. Maksoin tästä uudemmasta dieselistä oikein mehukkaan summan ja sen arvo on romahtanut ainakin tällä hetkellä, mutta mulle sillä ei ole väliä koska aion sen pitää, koska sillä on iso käyttöarvo ja edelleen on ja tulee olemaan ihmisiä jotka haluavat dieseleita. Kaiken maailman humpuuki sähköautoihin tai hybrideihin en lähde. Mulla on ollut 20 vuotta vanha Corolla ja vaikka se oli noh...vanha ja vaatimaton, se oli pirun halpa pitää ja kulutti vähän. Lisäksi sen osaa joka Erkki korjata jos se särkyy, verrattuna nykyautoihin johon ei pysty edes itse öljyjä vaihtamaan. Sinuna säästäisin ja kerralla sitten ihana kämppä ja uusi auto <3

      Poista
    2. Yritän just vaihtaa irto jugurtteja litraisiin, se on hirveää. En muista jaksa tai halua ottaa kuppiin erikseen tuosta isosta purkista sitä juguttia. Kyllä se annostelu helpompaa niissä pikareissa. yös herkkuja ostan vähemmän, mutta olen nyt myös laihdutellut juhannuksesta 3 kiloa ihan terveysmielessä, kyllä herkutkin on isohko kuluerä. Ennemmin ostaa välilä parempaa ruokajuttua sitten kotiin :) Tuo Corolla on siitä loisto, että saa just pienet jutut tehtyä itse pihassa avun kanssa + jos joku avaa oven kylkeen ku on ite kaupassa ni ei paljo harmita. Jos ois tän vuoden BMW pihassa ni kyllä v*tuttas ihan 110%.

      Poista
    3. Minä tämän päivän kauppareissulla vaihdoin normaalisti ostamani proteiinirahkat Rainbow vastaaviin, ihan yhtä hyviä. Isot litran jogurtit on ihan jees, oikeestaan aina ostan niitä. Kun maustamatonta lähinnä vaan syön myslin kanssa :) ja vein hyllyyn takaisin jotain herkkumuroja kun tajusin mikä kuluerä ne herkut ja uutuustuotteet on mun ostoksissa.
      Mä en parkkeeraa kauppojen pihassa muiden autojen lähelle. Ja jos on pakko parkkeerata, otan kuvan vierekkäisistä autoista sitä varten jos on hakattu ovilla :DD sitä oikeesti tapahtuu päivittäin ja se oikeesti vtuttaa uudessa autossa. Vaikka olis mitkä vakuutukset mutta niissäkin on omavastuu. Mulla on kerran entisestä autosta avaimella vedetty koko kylki niin ei naurattanut, onneksi oli ilkivaltavakuutus. Ihmiset on uskomattoman kateellisia ja osaavat sikamaisen käytöksen.

      Poista
  6. Tuo Joicon hoitis onkin tosi hyvä, ja Wet'n'Wildin primeristä oon kuullut vain kehuja.

    Mutta toi kupliva naamio....uh...se teki kyllä kerran senpäiväisen sotkun täällä kotona, että toiste en kyllä koske.

    PS: Oletko ikinä kokeillut Kiehl'sin auringonkukkahiusnaamiota? Se on kyllä mun erityissuosikki, ja olen käyttänyt sitä varmaan 10 vuotta. Vaikka mitä muuta kokeilen, aina palaan siihen.

    Onhan sillä hintaa, mutta se on todella riittoisaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kokeillut mutta ihanalta kuulostaa! Tuo Wet n Wild pohjustaja on ihan ässä, seuraavana se sitten käyttöön <3

      Poista
  7. Kivoja ostoksia! Munkin pitäisi piakkoin naputtaa tilausta Cocopandalle tai Bangerheadille hiustuotteiden merkeissä. Lanzasta olis kiva kuulla kokemuksia!

    Ja kyllä huomaa hintojen nousun ruokakaupassa! Olen yrittänyt tehdä edullisempia valintoja eli suosia sesongin kasviksia, kaupan omia merkkejä ja tehdä perusostokset Lidlissä. Asun suuren kaupungin keskustassa kerrostalossa eikä mulla ole autoa, joten sähkön ja polttoaineen hinnat eivät rokota mua samalla tavalla kuin monia muita.. Uuden sähkösopparin myötä hinta pompsahti tietty ylöspäin, mutta kerrostalossa pienellä kulutuksella en joudu konkurssiin ja rahaa jää muuhunkin elämiseen ja iloitteluun. Kyllä monella on edessä raskas ja kylmä talvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lanzasta voin sen verran kertoa kokemuksia että olen valinnut aina itselle kosteuttavaa tai silottavaa linjaa, ja kaikki tuotteet on toimineet erinomaisesti mun pörröisellä luonnonkiharalla <3 etenkin tuo Moi Moi ja Healing Smooth sarja on just ollut ihana <3
      Kerrostalossa ne sähkölaskut ei tosiaan niin hirveitä ole ja hyvin pystyy säästämään ilman että ihan tarvii paleltua :) toista varmasti pienituloisilla vanhuksilla jotka asuvat tälläisissä vanhoissa rintamamiestalossa, paleltaa ja kylmä puskee sisään vanhoista rakenteista. Eikä se lapsiperheille, saati kellekään, kiva yllätys ole saada satojen, tai tuhansien eurojen sähkölaskuja. Talvikausi on aina paha ja tänä talvena pahempi :/

      Poista
  8. Meillä kävi kyllä niiiiin superhyvä tuuri, että sähkösoppari piti uusia jo maaliskuussa niin saatiin vielä aika edullisesti verrattuna nyt viime aikaisiin hintoihin ja sekin on voimassa sen 24 kk. Ollaan seurattu sähkönkulutusta ja meillä se vaan laskee joka kuukausi, vaikka ei nyt oikeastaan mitään sen kummempaa säästökuuria kulutuksen kanssa olla tehty (ja kerrostalo, kaukolämpö). Ihmetellen ollaan kyllä katsottu, kun energiankulutus aina laskee :D

    Meillä tosin pompsahti vuokra ja tietty asumistuki tipahti pois, niin nyt on sen osalta kulut suuremmat, kun miulla on palkkakin hieman korkeampi kuin viimeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, oispa meilläkin joku määräaikainen edullinen sopimus :) meillä vaihtuu hinta aina 3kk välein eikä se vielä hirmu korkea ole, mutta korkeampi kuin mihin on tottunut..

      Poista
  9. Syyskuussa tuli tehtyä kosmetiikkaostoksia jonkin verran ja muutamien tuotteiden kohdalla yritän hillitä itseäni ostamasta. ;) Menossa on Hullut Päivät ja 3+1-päivät, niin siellä on monia hyviä alennuksia. Laskin tänään, että minulla riittää varastossa kasvovesiä 6 kuukaudeksi, seerumit suunnilleen saman verran ja öljyjä ja voiteita vuodeksi. Kyllä niillä varmaan hetken pärjää. ;)
    Ostokset: Weledan skin food x2 (ei varmaan yllätä:D), Cultivator'sin caramel-sävy, jota on jo laitettukin, Taiga sy-voide anti-age, Lavera vartalovoide loppuvan tilalle, PP neko ja pari TBS suihkugeeliä.

    Paljon hankintoja on ensi kuussa kotiin tehtävä uudesta patjasta alkaen. Yritän hillitä kosmetiikka- ja herkkuostoksiani. Ostetaan aika paljon aletuotteita ruokakaupassa. Saa nähdä, minkä verran sähkö meillä nousee. Joulukalenteria en osta, kun löysin kaapista avaamattoman. ;D Ihan kiva, kun on kerrankin kalenteri avattavana.
    t. TQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pärjää kyllä hyvänkin hetken ;)) eikä, minua naurattaa ajatus että "ohoh, mulla onkin täällä yksi joulukalenteri valmiina" :D Mä ostaisin kanssa aletuotteita mutta käyn ehkä siihen aikaan kaupassa ettei niitä liiemmin ole, tai sitten ne on sellaisia että päiväys on sinä päivänä. Lihassa en mielellään osta saman päivän päiväyksiä, sais olla se pari päivää. Vaikkakaan ei se heti mene pilalle mutta kun laitan aina pakkaseen, niin en sitten muista paljonko siinä on käyttöaikaa. Mulla on nyt 2 kalenteria ( toinen tulossa ), ne ehkä tuntui vähän turhilta ostoilta kaiken tämän keskellä, mutta yritän sitten nipistää kaikessa muussa, etenkin kauppaostoksissa ;)

      Poista
  10. Kivoja ostoksia jälleen:) Tuo Wet n wildin pohjustaja on luottopohjustajani, mitä tulee luomivärien pysyvyyteen. Joicon tuotteita olen itsekin käyttänyt. Söpöjä nuo ésfolion naamiot<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti nuo naamiot on kanssa hyviä ;) Olen joskus käyttänyt WtnW pohjustajaa ja se oli kyllä tosi hyvä, vaikkakin vähän kuivakka mummuluomilla :)

      Poista

Kiitos kommentista <3