maanantai 10. elokuuta 2020

Truvivity - Kauneutta sisäisesti

Saatu ilmaistuote.


Sen jälkeen kun rupsahdin, aloin miettimään jonkun sisäisen tuotteen nauttimista. Tulikin ihan hirveen sopivaan saumaan kun mulle tarjottiin näitä Truvivity ravintolisää ja -juomaa testattavaksi. Testiin saamassani paketissa oli 30 päivän annos ja päätinkin jo käytön aloittaessa että kirjoitan näistä vasta loppusuoralla. Jotta voin raportoida mitä tapahtui vai huomasinko mitään ulkopäin muuttuneen.


Täytin viime kuussa 38 vuotta ja tuntuu että olen kauneusbloggaajien aikuiskastia. Silmäpussit ja uurteet ovat tulleet jäädäkseen. Iho tuntuu välillä samealta ja elottomalta. Sellainen hehku puuttuu verrattuna muihin samaa ikäluokkaa oleviin. En ole ikinä käyttänyt sisäisesti nautittavia ravintolisiä muuta kuin Tyrni omega 7-kapseleita. Niitäkään ei ole tullut nyt aikoihin ostettua. Niitä käyttäessä huomasin ihossani kimmoisuutta ja sellaista elinvoimaa. 

Truvivity OxiBeauty on ravintolisä, joka tarjoo kokonaisvaltaisen ja tehokkaan ratkaisun säteilevän ihon saavuttamiseksi. Tuotteen sisältämät ravintoaineet ja kasvipohjaiset ainesosat suojelevat ihoa oksidatiiviselta stressiltä eli ihon hapettumiselta. Nämä voivat vähentää solu- ja kudosvaurioita, jotka ovat merkittävä tekijä ihon ikääntymisessä.


Truvivity OxiBeauty -kauneuslisäravinne sisältää kuparia sekä kestävästä viljellystä aroniamarjasta ja salviasta koostuvaa PhytoVibrant yhdistelmää. Kupari suojaa soluja oksidatiiviselta stressiltä ja tukee ihon normaalia pigmentaatiota. Salvia sisältää luonnollisia antioksidantteja, jotka myös auttavat suojaamaan soluja ja kudoksia oksidaatiolta. Aronia auttaa suojaamaan soluja vapailta radikaaleilta ja oksidatiivisen stressin aiheuttamalta vahingolta. 
Pakkaus koostuu 30 päivän annoksesta, päivässä otetaan yksi levy jossa kaksi tablettia. Hinta 85,91 e.


Tuvivity OxiBeauty -kauneusjuoma sisältää E-vitamiinia ja PhytoBeauty -yhdistelmää, jossa on kamomillaa ja mustaherukkaa. E-vitamiini tukee soluja oksidatiiviselta stressiltä. Kamomilla sisältää luontaisesti esiintyviä yhdisteitä, jotka auttavat suojaamaan soluja ja kudoksia oksidaatiolta. 
Yksi annospussi päivässä, sekoitetaan lasilliseen vettä. Juoma maistuu aroniamarjalta ja on ihana nauttia kesäkuumalla. Juoma nautitaan aterian yhteydessä. Hinta 47,57 e.

Summasummarum, ravintolisä ja kauneusjuoma yhdessä lupaavat säteilevältä näyttävän, luonnollisen hehkuvan ihon joka on koko päivän suojattu vapailta radikaaleilta. Mitä minä tuumin kuukauden tuotteita käytettyäni? No ensinnäkin YRITIN muistaa ottaa nämä joka päivä mutta joitakin päiviä saattoi jäädä välistä. Huomasin kuitenkin että nämä oli melko äkkiä helppo ottaa rutiiniin mukaan, join juoman ja otin tabletit päiväruoan yhteydessä. Ihoni oli kyllä hyvinvoiva kuurin aikana mutta osansa tekee huolellinen ihonhoito. Iho tuntui säteilevältä, kimmoisalta ja terveeltä. En siis usko että tämä kuuri pahitteeksi oli ainakaan, voisin ehdottomasti ottaa tälläisen tuotteen päivittäiseen rutiiniin mukaan.

Tuotteiden ainesosaluettelon voit kurkata tästä

Onko sinulla kokemuksia tästä tai vastaavista? Esim. jostain kollageenituotteesta?

ps. Olen lomailemassa joten kommentteihin vastaaminen kestää ennenkuin pääsen läppärin ääreen kotiin ;)

10 kommenttia:

  1. Ihana eka lause =DD *huutonaurua* !

    VastaaPoista
  2. Syön silloin tällöin jotain vahvaa biotiinia kuureissa enkä tiedä onko vaikutus lumetta vai onko hiuksilla juuri silloin aina kasvukausi muutenkin meneillään. Nestemäistä rautaa juon kuureissa myös kun hemoglobiini on usein huono. Kaikista näistä en tiedä mutta ainakin mainostetut "makuvedet" joissa iholle kaikkea hyvää on täysin huuhaata :D samoin kollageenista juotuna löytyy paljon tietoa, että se ei vaikuta sisäisesti millään tavalla.. Eli itse en ainakaan rahojani laittaisi jos joku mainostaa kollageenijuomaa, lähipiirissäni muutama hurahranut tälläiseen verkostomarkkinointiin että ihan hirvittää. Toki kaikenlaiset vitamiinit varmasti hyödyttää nautittuna jos kärsii jonkun vitamiinin puutteesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä söin kesällä rautaa ja biotiinia kuurina, sitten lopetin kun se rauta sattuu mahaan, nyt on taas kynnet selkeästi huonompana. Syksyn tullen aloitan taas kuurin ja jatkan läpi talven :)

      Poista
  3. Olen käyttänyt kevään ja kesän erilaisia vitamiinivalmisteita. Kynsissä olen niiden vaikutukset huomannut. Vaihdoin tuotetta pari viikkoa sitten, niin odottelen näkyisivätkö vaikutukset myös ihoon käytön jatkuessa.
    Ihanaa ja aurinkoista lomaa sinulle! :) Omani ehti jo päättyä, mutta kivaa oli. :)
    t. TQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, aurinkoista loppukesää vaikka lomat jo lusittu ;) mä huomasin kanssa biotiinin ja raudan vaikutukset, mutta mahakipujen takia piti se rauta jättää pois. Kun söin vielä näitäkin samalla :)

      Poista
  4. Syön kans rautaa tällä hetkellä anemian takia ja biotiinia ja tyrniöljykapseleita oon syönyt vuosia. Kollageenia löytyy kans iso purkki kaapista. Se on jäänyt ottamatta...kun 6 isoa kapselia päivässä pitäis ottaa. Ehkä syksyllä vois ne vetäistä...sais ainakin sen valtavan purkin pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onnistumisen tunne kun joku iso purkki tyhjenee <3

      Poista
  5. Mähän olen syönyt niitä Halo Beautyn kapseleita kohta pari vuotta, enkä luopuisi niistä. Toisinaan saatan ottaa buustiksi vielä kollageenia (Puhdas+), mut hyvin harvoin enää. Toki myös sitten muita vitamiineja esim. D-vitamiini ja multivitamiinitabletin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa kun olet löytänyt sulle sopivat tuotteet <3

      Poista

Kiitos kommentista <3