perjantai 15. toukokuuta 2020

Apu liuskoittuville kynsille? Testissä Apteq Nail Extra

Mun kynnet on taas kerran talven jäljiltä karmeassa kunnossa :( oikean käden etu- ja keskisormen kynnet liuskoittuvat kroonisesti. Kuvauskäden eli vasemman keskisormi liuskoittuu aina samasta kohdasta. Mietin teenkö sillä tietämättäni jotain mikä altistaa vaurioille.

Olen viilannut liuskoittumat pois mutta lohkeamia tulee heikkoihin kärkiin. Kynnet eivät oikein saa pituutta kun ne murtuvat koko ajan kärjistä. Joudun pitämään kynsilakkaa koko ajan mutta lakat ei kestä kuin max.pari vuorokautta. Ja silloinkin on kärjissä kulumia jotka taas altistavat liuskoittumille ja lohkeilulle. Sitten on pakko lakata joka päivä ja tästä hommasta tulee pakkopullaa.


Nyt ollaan siinä pisteessä että jos tämä ei auta, sitten antaa olla. Jätin Trind Nail Repairin pois pitkälti toista kuukautta sitten. Siinä ei ole enää formaldehydeä joka auttoi liuskoittumiin. Vanhaa versiota ei saa myydä enää suomessa. Seuraavana käytin Mavalan Mava-strongia mutta siitä ei ollut apua. Öljyän ja käytän hoitavia aineita joka päivä että siitä ei ole kyse. Kalkkitablettia käytän satunnaisen epäsäännöllisesti mutta niistä ei tämä kriisi johdu. 

Vaan tarvitsen hyvän aluslakan/kynnenkovettajan joka oikeasti auttaa liuskoittumiin eikä vaan lupaa!! Törmäsin alunperin Apteq Nail Extraan Glitteri Addikti -blogissa. Kynnenkovettaja jäi kummittelemaan ja katsoin onko sitä meidän apteekissa. Olihan sitä ja Mavalan loputtua kävin ostamassa tätä.


Apteq Nail Extra sisältää biotiinia, kynsiä hoitavia ja ravitsevia vitamiineja, proteiineja sekä värjäytymistä estävän uv-suojan. Aluslakka muodostaa kynnelle kovan, värittömän kalvon joka on vettä läpäisemätön. Kalvo estää kynsien halkeilua ja liuskoittumista antaen niiden kasvaa vahvemmiksi ja pidemmiksi. Käytetään normaalin aluslakan tavoin kynsilakan alla, tai levitetään kynsille kerran päivässä kunnes kynnet vahvistuvat. 


Mulla on paha juttu että joudun käyttämään töissä kertakäyttöhanskoja ja pahimmillaan muhittamaan niitä koko päivän kädessä. Käytän töissä myöskin astianpesuainetta, käsidesiä ja saippuaa. Nämä tekee tosi hallaa lakkaukselle ja käsille. Sormissa on kipeitä halkeamia ja ne ovat rutikuivat välillä. 

Olen käyttänyt tätä aluslakkaa maaliskuusta. Viikon verran käytettyäni kynnet näyttivät terveimmiltä mutta sitten tuli taas takapakkia. Ne eivät tunnu saavan pituutta kun murenevat koko ajan kärjistä. Nyt alkaa tosissaan huomata sen miten Trind Nail Repair on jäänyt pois. Mua oikeasti harmittaa se miten kauniit ja pitkät kynnet mulla ennen oli. Ennen olin hyvä kynsibloggaaja joka jaksoi koristella ja jota asia aidosti kiinnosti. Nykyään hyvä jos saan kerran kuussa jonkun kynsipostauksen ulos. Tuntuu että olen sellainen ex-kynsibloggaaja, ihan surkeus nykyään. Mulla on oikeasti ikävä mun upeita kynsiä, hienoja koristeluita ja kuvia. Nyt ne tuntuvat niin makeilta vaikka silloin ne oli vaan jotkut. Käytin kyllä tosi paljon aikaa kynsien tekoon ja postausten luomiseen.

Ehkä jossain vaiheessa Nail Extraa käyttäessäni aloin huomata ilon pilkahduksia. En välttämättä halua saada kynsistäni enää epäkäytännöllisen pitkiä, mutta haluaisin saada ne terveiksi. Liuskoittumat pois, se olisi pääasia. Minua ei lyhyet kynnet enää haittaa kunhan ne olisivat hyvässä kunnossa. Silloin lakkaukset näyttäisi kivemmilta ja se voisi innostaa koristelemaan enemmän :) 
Ilokseni huomasin että kolmisen viikkoa Nail Extraa käytettyäni, kynnet alkoivat vaikuttaa hieman vahvemmilta ja niissä alkoi olemaan "terveen tuntua". Kärjet olivat vahvemmat eikä lakka kulunut enää alle vuorokaudessa pois.

En ylistä tätä vielä ylivoimaisen parhaaksi vaan jatkan käyttöä. Lopullinen mielipide sitten loppuneissa ;) Kaikkia liuskoittumia en tällä saanut pois, ikävä kyllä. Tämähän lupaa vahvistaa kynsiä mutta mun kohdalla se lupaus ei täyttynyt. Niin pitkään kuin mulla on liuskoittumia, kynnet ovat alttiit katkeamaan. Tämä kyllä suojaa jonkun verran mutta kauniisiin, pitkiin kynsiin on vielä matkaa.
Suosittelen myös vahvasti hankkimaan laadukkaan kynsiöljyn ja käyttämään sitä 1-2 kertaa päivässä. Itse käytän NCLA ja CND öljyjä jotka oikeasti auttavat hyvän aluslakan rinnalla. Mun mielestä ilman öljyä liuskoittumat ei vaan pysy poissa.

Apteq Nail Extra apteekeista n.11-12 e. 

Ja nyt, onko suosituksia hyvästä ja toimivasta kynsienhoitotuotteesta/aluslakasta? Oletko sattumoisin kokeillut Apteq Nail Extraa?

16 kommenttia:

  1. Kokeilitko syödä biotiini kapseleita samaan aikaan kun käytit tätä lakkaa? Mulle sitä apteekissa suositeltiin, kun kynnet oli niin mahdottoman huonossa kunnossa. Tehokuurina molempia ja se todella auttoi. Lakka tietysti vaatii sen että sitä käyttää jatkuvasti ja itse olen huomannut, että kun lakan jättää pois, edes pariksi päiväksi, niin ollaan taas alkupisteessä. Harmi että kynnet ei kestä, toivottavasti saisit ne parempaan kuntoon💪

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En syönyt, mulla on tuossa kalkkitabletteja. Mutta nekään ei tunnu kovin hyviä olevan :/ jospa nämä tästä, harmi kyllä ettei tämä ihan toiminut...ainakaan nyt kun kynnet on niin huonona :)

      Poista
  2. Hitsi toi on kyllä hankalaa. Olisikohan mitään parempia hanskoja, jos itse ostaisi? Ei varmaan oikein... Oliko sulla sitten aiemmin sellaista työtä, ettei hanskoja tarvinnut koko ajan vai onko tilanne nyt vaan pahentunut?

    Mä haluaisin kyllä myös nähdä kuvia näistä ongelmista. Ymmärrän, ettet varmaan halua sellaisia julkaista, kun kynnet/kädet ovat rumat, mutta uskon, että niistä voisi olla jollekin jotain apua. Tai ainakin sen suhteen, että jos näkee toisella samanlaisia ongelmia joita itsellä on oppinut pitämään normaalina, voisi tulla oivallus sen suhteen, että niitä voisi kokeilla hoitaa.
    -Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin ensin ottaa kuvat mutta en sitten halunnut. Kun sellaisia ennen-jälkeen kuvia ei saanut kun kynnet on yhtä hirveät koko ajan :D ei ole oikein parempia hanskoja. Samanlaisia olen aina käyttänyt ja mulla on kyllä puuvillahanskat alla. Tuntuu että ihokin on ruennut reagoimaan :( kuumottaa ja kutittaa. Jos mulla olisi toisenlainen työ niin kynnetkin varmasti olisi paremmassa kunnossa. Lomallahan ne aina saa levätä ja olla normaalisti ;D

      Poista
  3. Mullakin on tää testissä kun mulla on myös ihan murenevat kynnet, vaikka syönkin aina jotain biotiinilisääkin. Ihan hyvin tämä pitää mulla kynnet kasassa, silloin kun vaan muistan käyttää tätä joka päivä... :D Toisaalta kun tätä on jokusen päivän ajan kerrostanut, niin tämä alkaa irtoilemaan kynnen pinnalta. Eli vähän ristiriitaisin fiiliksin täälläkin vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se murenee mullakin. Välillä olen ilman kynsilakkaa ja vaan tätä kynsillä mutta se on ihan virhe, ei kestä kynnet yhtään ilman suojaa. Pitäisi kyllä ostaa joku hyvä biotiinilisä, muutenkin unohtunut kaikki vitamiinit. Oon kyllä miettinyt onko silläkin vaikutusta...

      Poista
  4. Jaa-a. Aiemmin suosittelin noita Nailtiques-lakkoja. Niitä vaan on himen hankala Suomeen saada kohtuuhinnalla.

    Nyt kun olen ollut koronapaossa Suomessa ja Nailtiquesit jäivät ulkomaankotiin, niin hyväksi olen havainnut myös ainakin Yliopiston apteekista saatavat La Roche Posayn lakat:

    https://www.yliopistonapteekki.fi/catalogsearch/result/?q=la+roche+posay+silicium

    Nyt jo kolmas pullollinen menossa, pitäisi varmaan vaihtaa jo sävyä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä etsin niitä eBaystä mutta tuli hinta vastaan :/

      Poista
  5. Niin, ihan niinkin perusjuttu kuin lisärauta auttaa, ainakin jos on taipumusta alhaiseen hemoglobiiniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä kattoo tuo hemoglobiini kun olen verikokeisiin menossa. Mullahan on tuota väsymystä ja vetämättömyyttä, useampi muukin oire täsmää. Kun oon sitäkin miettinyt onko mulla joku puutostila joka aiheuttaa tätä väsymystä ja kynsien heikkoutta...

      Poista
    2. Aivan uusi tuote minulle. Voisin kokeilla, jos RB alkaa tökkiä.
      Verikokeissa kannattaa pyytää myös ferritiiniarvojen mittaus. Paljastaa parhaiten raudanpuutoksen. Tänä vuonna olen suositellut parille kaverille rautakuuria väsymykseen ja heikotukseen. Toimi heillä. Alkuvuodesta otin itsekin rautaa C-vitamiinivalmisteen kanssa, sillä se parantaa raudan imeytymistä. Toivottavasti löydät tavan kohentaa omaa vointiasi ja kynsiäsi. :)
      Mukavaa päivää. :)
      t. TQ

      Poista
    3. Kiitti vinkistä! Ehkä mä voisin kokeilla ceetä ja rautaa verikokeitten jälkeen. Ei kai niistä haittaakaan ole :) Mukavaa päivää :)

      Poista
  6. Mulla on vielä jemmassa vanhaa Trindiä, mutta eipä sitäkään kannata ostaa uutta, jos sillä ei samoja tehoja ole. Saa nähdä miten nyt käy kun jouduin lyhentämään kynnet nysäksi Rymyn flexin kanssa tapellessa, mutta ainakin toistaiseksi näissä ei vielä ole liuskottumia. Kesällä mulla on yleensä aina ollut hyvässä kunnossa kynnet, saa nähdä miten tällä kertaa käy.
    Mulla on vähän samaa ongelmaa kuin sulla, että jos ei ole kivat kynnet, niin ei se innosta lakkaamaankaan! Tsemmpiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti <3 onneks nämä nyt tuntuvat kasvavan kun on toinen aluslakka testissä. On alkanut innostaa enempi lakkaamaan ja koristelemaan :) eikä mua haittaa lyhyet kynnet jos ne olisi vaan hyvässä kunnossa. Pidän vaan enemmän pidemmistä kun niihin mahtuu enempi koristeluja <3

      Poista
  7. Essencen nail hardener on toiminut mulla, ja siinä on (ainakin ollut) formaldehydiä! Ongelmaksi muodostui sitten säännöllisessä käytössä että kynnestä todella tuli kova, ja samalla iskusta herkästi lohkeava. Mutta jos testailemalla löytäisi omille kynsille sopivan rytmin välipäivineen..https://www.karkkainen.com/verkkokauppa/essence-ultra-strong-nail-hardener-vahvistava-kynsihoito-hoitava-kynsi-lakka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiätkö mitä? Aloin miettimään että olen varmasti tuota kokeillut ja oikeassa olin:

      http://charmingnails.blogspot.com/2017/11/marraskuun-suosikit.html

      Muistan että tuossa oli formaldehydiä mutta ei taida olla enää, ja taitaa olla poistunut myynnistäkin. Jotenkin muistelen kuitenkin etten siitä pidemmän päälle tykännyt, oisko sitten kovettanut liikaa tai ei ollut vaan Trindin veroinen ;)

      Poista

Kiitos kommentista <3