torstai 19. maaliskuuta 2020

Maaliskuun kauneussuosikit

Hei ja pahoittelen että kauneussuosikkien ja meikkilaatikon kirjoittelu on jäänyt. Niissä pyörii tavallaan niin arkisia ja samoja tuotteita, että niitä on hankala eritellä. Ja haluan kirjoittaa silloin kun inspiraatio iskee...ja nyt se iski! On muutamia ihania tuotteita joita erityisesti haluan suositella. Osa on vanhoja tuttuja mutta miksei niitä voisi nostaa taas esille ;) olette myöskin toivoneet kuukauden suosikkien listausta niin yritän oikeasti parantaa tapani!


Talven ja kevään aikana olen erityisesti tajunnut oikeasti hyvin ja kosteuttavan primerin tärkeyden. Laitan kyllä aina hoitonestettä ja seerumia/voidetta mutta tarvitsen vielä meikin alle oman primerin. Kaikki ei käytä ja hyvä ihonhoito käy primerista mutta kuulkaa kaikki kuivaihoiset, tämän tuotteen te tarvitsette talvella käyttöönne. Kyseessä on tottakai Smashboxin Photo Finish Primerizer. Omani olen ostanut pari vuotta sitten ja mulla tämä kesti kaksi talvea jokapäiväisessä käytössä. 
Kyseessä on kallis tuote mutta tätä löytyy usein tarjouksesta ja taisipa tämä olla Kicksin joulukalenterissa hyvässä alessa! Kevyt seerumi oikein humahtaa ihoon ja antaa meikkipohjalle hyvän pinnan levittyä. Meikkivoide ei takkuile vaan levittyy kauniisti tämän päälle. Iho jää kosteutetun tuntuiseksi ja tuote selkeästi auttaa pintakuivuuteen.

Levitän tuota lähelle silmänympärysihoa mutta laitan silmänympärysiholle vielä oman sy-ihon primerin. Tähän kun kerran koukuttui niin eipä osaa olla ilman...kärsin kuivasta silmänalusihosta jossa on silmäpussin alkupää, sellainen löysä pussi :// inhoon sitä ja menisin vaikka heti veitsen alle jos olisi rahaa. Meikki oikein jumähtää tähän kohtaan, kuivuus korostuu ja ilmeeseen napsahtaa heti 10 vuotta lisää. 
Ongelmaa olen ratkassut levittämälle silmänalusiholle ensin hoitonesteen, sitten juuri ennen meikkaamista silmänympärysvoiteen jääkaapista ja vielä viimeiseksi Smashbox Photo Finish Hydrating Under Eye Primerin. Minä meikkaan silmät aina ensin niin tämä trio ehtii kosteuttaa silmiä meikatessa, ennenkuin siirryn meikkipohjan tekoon :)


En levitä meikkivoidetta silmien alle vaan käytän siinä pelkästään peiteainetta. Peiteaineen taputan meikkimunalla ja puuteroin kevyesti tällä Laura Mercierin Secret Brightening Under Eye Powderilla. Kyseessä on erittäin hienojakoinen puuteri silmien alle. Normaaleista puutereista poiketen tämä ei korosta juonteita, ei tunnu kuivalta eikä kasaannu silmien alle. Tämä on erittäin kevyttä ja hyvin peiteaineen paikoillaan pitävää. Tämä ei kimalla tai kiillä, ei erityisemmin näy mutta hoitaa tehtävänsä! 


Levitän puuteria kevyelti Real Techniquesin Expert Concealer siveltimellä. Yritin ottaa tästä swatchia mutta kun tämä on niin hienojakoista iholla, se ei vaan näy kuvissa ollenkaan ;D korkeintaan hento kimallus erottuu mutta sävy on läpikuultavan valkea. Meikkikuvassa lopputuloksen erottaa paremmin, mun mielestä näyttää tosi hyvältä!


Taisi olla jo tarpeeksi mummoilua ;) jatketaan meikeillä! Lookfantasticin joulukalenterissa tullut Morphen Always Golden luomiväripaletti osoittautui varsin nerokkaaksi! Tykkään tosi paljon tästä lämpimiä ja kylmiä sävyjä yhdistelevästä paletista. Suosikkimeikkini on laittaa harmaata ja mustaa ulkonurkkaan ja lämmintä ruskeaa banaanivarjostukseen. 
Tosi helppoa ja nopeaa :) en varmaankaan olisi palettia muutoin hankkinut joten kiva kun se tuli kalenterista. Mulla toki vastaavia sävyjä on mutta maailman eniten tykkään näistä sävyistä arkisessa meikissäni. Ja toki tällä saa sitä tummempaa smokymeikkiäkin aikaan. Laatu paletissa on hyvä, pigmenttiä on, häivyttyvät toisiinsa jne. Paletti on myös mukavan kompaksi ottaa mukaan matkoille eikä taas liian kallis että harmittaisi jos katoaa/rikkoontuu. 


Tälläisen meikin teen yleensä paletilla. Joskus vieläkin nudemman ja yhdistän siihen punaiset huulet. Tuntuu hassulta etten ennen uskaltanut käyttää punaista huulilla mutta nykyään voin lähteä vaikka kauppaan punaisessa huulimeikissä. Töissä en kehtaa koska mummotyö ja jaksa mitään kommentteja. Ja oon kuullut että vain kaupunkilaiset, hienommat ihmiset tälläytyy eikä tälläisten maalaisten tarviisi laittautua kylälle menoa varten. No, mulle se on ihan sama kun minusta on kiva meikkailla ;)

Mitä suosikkeja sulla on noussut esille viime aikoina?

14 kommenttia:

  1. Mä annan ton Morphen pois, en tykkää sen tunkkaisuudesta. Smashboxin primer wateria pitäs tilata, olispa ollu ny alennuksen aikaan jotain uutuus tuoksuja, se yksi kesätuoksu oli ihana.
    Sokoksen 3+1 tilaaminen on tehty vaikeaksi, niitten nettisivutkin on niin köykäiset että ihan säälittää, eikä niillä ole kaikkia maksutapoja joita suurinosa muista käyttää.
    Oliko ne LA girlin peittarin hyviä?
    Tokmannilla oli kirsikka asuisia Batisten kuivashampoita ja vain 2.99 e.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas tykkään just tuollaisista Morphen sävyistä :DD mä meinasin Sokokselta jotain tilata mutta jäi sitten, kun en välttis tarvii mitään. Paitsi jos Tokulla on Batisteja, pitäis käydä kattoo :) ainakin mulla ne L.A.Girlit jämähti heti ihoon kiinni kun on tosi kuiva sy-iho. En tykännyt kun en saanut mitenkään häivytettyä niitä :/

      Poista
  2. Höpsis, musta on kiva meikata vaikka oisin mökillä joten lilaa luomeen just silloin kun hyvältä tuntuu. Sitäpaitsi sun meikit on ihan iloa silmille ♥

    VastaaPoista
  3. Toi smashboxin silmänalusprimeri mikä lie...on lojunu liian kauan käyttämättä. Nyt heti otin sen mukaan meikkiin ja ehkä se autto. Tuota kasvoprimeriä on kans jemmassa...mutta pakotan käyttään minikoon maybeliniltä ensin pois...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin meni alussa aikansa että sain Smashboxin rutiiniin mukaan, mutta nyt oon huomannut mikä apu siitä onkaan <3

      Poista
  4. Ja suosikkeja...ostin Sensain meikkivoiteen ja peittarin...yli hyviä!!

    VastaaPoista
  5. Pakko hankkia toi mercierin puuteri. Toimiiko muuallakin kuin silmien alla?
    Oma suosikkini on dermosilin kulmaväri. Saman tapainen kuin ABH mutta jotenkin parempi. Toinen suosikki on joe blascon meikkivoide. Joka on jo vanha mutta täysin kunnossa. Meikkimunalla ole sitä peitevoiteen tapaan käyttänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on se Dermon kulmaväri ja se on hyvä! Lauralla on myös kasvoille oma irtopuuteri, en ole itse sitä kokeillut. Minusta tämä olisi liian hienojakoista ja hohtavaa koko kasvoille. Se hohto ei siis silmien alla näy mutta jos koko kasvoilla olisi?

      Poista
  6. Taas tosi hyvä postaus eli tuo silmän alle laitettava puuteri on varmaan seuraava ostos :) Mitä hoitonestettä käytät silmien alle?
    Suosikkeja: Mä ostin juuri Sensain irtopuuterin (hintava mutta just niin hyvä mitä on kehuttu). Nyt mä kuolaan Sensain poskipunaa....
    Idun Mineralsin eye primer. Vähän sellainen heräteostos mutta onkin tosi hyvä.
    - Bemu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla <3 Mulla on just Sensain meikkejä testissä ja mietin just eilen että meikkivoidetta olisi kiva kokeilla ja just joku irtopuuteri olis varmasti ihana :) Mulla on Holika Holikan se sininen neste, sitä koko kasvoille ja sit silmien alle. Siinä on vaan minua allergisoivaa ainesosaa niin en voi ihan päivittäin käyttää :)

      Poista
  7. Aina voi meikata, kun siltä tuntuu. :D Pitää rikkoa vanhoja käsityksiä kaupunkilaisista ja maalaisista. ;)
    Joskus minulta kysyttiin, miksi lakkaan kynsiä. No omaksi iloksi. :D
    Ablaze on ollut paljon käytössä. Clarinsin huuliöjy myös.
    t. TQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ablaze on ihana <3 uusi huuliöljy tulikin Goodieboksissa, täytyisi ottaa se käyttöön :) mä yritän olla maalaistunut kaupunkilainen tai sitten toisinpäin ;) maalta olen aluperin kotoisin mutta 20v asuin kaupungissa.

      Poista

Kiitos kommentista <3