sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Mun ihanat kosmetiikka joulukalenterit

Tänä vuonna onkin historiallinen joulu, minulla on avattavana ensimmäiset kosmetiikka joulukalenterini ikinä! Olen aina ollut kalenteri-ihmisiä mutta nämä kosmiskalenterit ovat jääneet hankkimatta. Olen pitänyt niitä liian hinnakkaina mutta nyt kun tarkemmin tutustuu, eihän kaikki sitä ole. Ja tokihan on halpojakin kalentereita kuten W7 mutta sen sisältö on sitten hinnankin mukainen. Essencen kalenteri voisi olla kiva ja monipuolinen. Sitähän löytyykin nyt myynnistä essenceä myyvistä pisteitä, korjatkaa jos ihan väärässä olen!

Mutta kun eleven julkaisi heille tulevan 500 euron arvoisen kalenterin, en epäröinyt hetkeäkään. Olen aina valittanut hintavista kalentereista mutta ajatus unohtui vaikka tälläkin oli 145 e hintaa O_o mutta tiesin että se on varpilla sen arvoinen! Ja jos tulisi jotain samaa kuin mulla jo on, laittaisin niitä arvontaan teille. Tai sujauttaisin joululahjoihin ;)

elevenin joulukalenteri

elevenin kalenteri on tosi massiivisen kokoinen. Se on 45 cm leveä kiinni ollessaan, 69 cm korkea ja 15 cm paksu. Saati sitten avattuna, silloin se on ihan jätti! Hyvä että oikeasti sain tämän autoon kun oli niin hankalan mallinen kantaa. Se ei ole hirmu painava mutta ei viitsi pudottakaan jos siellä on särkyvää.

eleven joulukalenteri

Luukuissa rapisee, vitsit että tekisi mieli avata...miten tässä malttaa odottaa vielä monta viikkoa! Tämä kalenteri on tosi kaunis ja odotan kovasti että on hintansa arvoinen! Tässä on 25 luukkua, luukku 25 löytyy 24 alta. 

elevenin joulukalenteri

Hirmu mieluisa yllätys oli kun sain blogin kautta L`occitanen joulukalenterin. Hihkuin ja hypin riemusta kun tämä saapui. Se on niin ihana ja tuoksuu hyvältä! Sisältö on kuulema spoilattu takakannessa joten sinne en ole kurkannut. Kalenteri on hyvänkokoinen ja pysyy jämäkästi pystyssä. Tätä pystyy ostamaan L`occitanen verkkokaupasta ja myymälöistä sekä Sokoksista että Stockmannilta. Hinta on 49 euroa mikä on mielestäni hyvin kohtuullinen.

L´occitane joulukalenteri

Kalenteri on pystysuunnassa 31 cm ja leveydeltään 20 cm. Paksuutta on 7 cm ja se sisältää erikokoisia luukkuja. Jokaisessa on joku näytekokoinen pullo tai tuote? Ehkä eniten odotan erilaisia käsivoiteita! Kalenteri pysyy hyvin pystyssä.

L´occitane joulukalenteri

Nää kalenterit säilytän toisessa makkarissa. Sen ovi on aina yöt ja työpäivät kiinni. Ettei kissat mene syömään kukkia ja koira kalentereiden kimppuun. Koirat veks joulukalenteista! Hippu ei ole aikoihin enää tehnyt niitä meikinsyömis-hommiaan mutta ikinä ei voi varmaksi sanoa...sehän se olisi kun kosmiskalenterit olisi avattu ja tuotteita testailtu ilman lupia!! Tai jos ne ei niitä syö niin kissat saattavat tiputtaa pöydältä.

L´occitane joulukalenteri

L´occitane joulukalenteri

Tulen avaamaan luukut joka päivä ja esittelen sisällöt blogissa viikottaisessa koontipostauksessa. Insta Storyyn saatan laittaa jotain, seuraathan minua nimellä @tainacharming :) kannattaa vaan avata ne omat luukut ensin, sitten vasta kurkata Instaan ;)

Mitä joulukalentereita sulta löytyy tänä vuonna?

44 kommenttia:

  1. Mulla on se LF-kalenteri ainoastaan, mutta musta sekin on ihan riittävä! :D Mielenkiinnolla odotan mitä noista sun kalentereista paljastuu! :)

    VastaaPoista
  2. Tuota Essenceä löytyy Suomesta kai vain yhdestä ainoasta pisteestä Helsingistä eikä netistäkään taida kovin hanakasti olla saatavilla. Onneksi sisältö oli käsittääkseni melkolailla samanlainen kuin viime vuonna kun se minulla oli niin en tänä vuonna jo senkään takia olisi siihen tarttunut.

    L'Occitanen kalenteri minulta on myös pari vuotta sitten löytynyt eikä senkään sisällössä ole kovin suurta vaihtelevuutta tainnut olla jos viime vuoden sisältöä ajattelen, joten sen vuoksi jätin senkin tänä vuonna väliin (harkitsin kyllä sitä hinnakkaampaa, mutta kun tiesin, että tulen elevenin kalenterin tilaamaan niin sekin jäi :D)

    Joulukalentereista minulta löytyy siis myös tuo elevenin kalenteri minkä lisäksi ostin Sokokselta teekalenterin - jossain vaiheessa odottelen myös toisen kosmetiikkajoulukalenterin saapumista, kannattaa kurkkailla Instagramin ja blogin puolelle ahkerasti niin paljastan sitten aikanaan siellä mikä tuo kolmas on ;) Katsotaan tyydynkö tuohon kolmikkoon vai vieläkö innostun jotain hankkimaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iik, mites me nyt maltetaan odottaa kun sä tuollee vihjailet ;) se teekalenteri olisi ollut kiva! Teenystävä kun olen..

      Poista
  3. Elevenin kalenteri on kyllä mahtavan kokoinen! Tokihan se muakin houkutteli, mutta jätin kuitenkin hankkimatta. Seuraan kyllä joulukuun ajan innolla mitä sieltä paljastuu :) Ostin itselleni Essien kalenterin, kynsijutut kun ovat eniten mun juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en Essietä kun niitten lakkoja on jo niin paljon. Varmasti tulisi samoja sävyjä. Muutoin se on kyllä tosi jees jos omistaa vähän Essieitä :)

      Poista
  4. Itsellä myös tuo Elevenin kalenteri. Nyt harmittaa,että menin edes hankkimaan sen,kun pääsin sisällön tietämään. Nähtävästi moni muukin hankkinut tuon ja jo avannut ja pettynyt sisältöön. Varmasti Eleven tulee samaan vielä joulukuun aikana palautetta tuosta. Tuo L'occitanen kalenteri vaikuttaa hyvältä. 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyllä avaan luukun joka päivä, mikä järki avata etukäteen? Se on osa jännitystä, avata päivä kerrallaan :) mä en usko että tulen pettymään sisältöön :)

      Poista
  5. Hahhhaa, nauroin koirat veks jutulle ääneen 😂👍
    Ei oo kalenteria..pärjään ilmankin.

    VastaaPoista
  6. Ihanaa! Onnea kalentereista. :D Minulla syys-lokakuun kosmeostokset olivat jo sen verran isot, etten viitsinyt lisää ostaa. ;) Luen kuitenkin todella mielelläni postauksia näiden kummankin kalenterin sisällöistä. :)
    Kiva, kun on erilaisia joulukalentereita saatavilla.
    Vielä ei löydy joulukalenteria. Olen kuitenkin jo käynyt viime kuun puolella sellaisia katselemassa.
    t. TQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minustakin on kiva nähdä eri kalenterien sisältöjä, voi sitten miettiä mitä ensi jouluksi :)

      Poista
  7. Toi elevenin kalenteri on kyllä mahtavan kokoinen<3 :D Toivottavasti sen sisältö on myös mieluinen :) Mulla jää tänä vuonna kaikki kalenterit hankkimatta, mutta aina on kiva seurailla näiden avaamista muista blogeista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin, kiva seurata availua. Kyllä mä uskon että jos on 25 luukkua niin valtaosa olisi mieluisaa tuotetta :)

      Poista
  8. On sulla melkoista mannaa tulossa :)
    Viime vuonna mulla oli kynsilakkakalenteri ja ei tunnu että ostaisin toista tänä vuonna.
    Luonnonkosmetiikassa ei ole ollut kalenteria joka olisi sopivan hintainen tai sitten sisältö olisi sopiva. Katselen vielä mutta olen jo alistunut ajatukseen ettei tänä vuonna ole :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On :) jos ei sopivaa löydy niin ostaa sitten jotain tosi kivaa itselleen lahjaksi!

      Poista
  9. Elevenin kalenteri on kyllä jäätävän kokoinen! :D Mua viehättää kovasti tuon L`Occitanen kalenterin ulkonäkö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kunnon jytky! Tuo Loksun kalenteri on sievä ja nätisti kuvin koristeltu :)

      Poista
  10. Multa ei löydy tänä vuonna ainuttakaan joulukalenteria ja vähän jopa mietin, että tulenko edes hankkimaan sellaista :) Luonnonkosmetiikan joulukalenteri on ainoa, joka kiinnostaisi, mutta jotenkin tänä vuonna mietin, että onko sekään tarpeellinen. En tiedä mistä nämä fiilikset, aiemminhan kalenteri on ollut mulle melkein jopa pakollinen :D Mutta kiva seurata silti muiden blogeista, mitä kaikkea luukuista paljastuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole ennen ollut kosmekalenteria joten olen näistä nyt tosi happy :)

      Poista
  11. Mulla kans ekat kosmekalenterit ja luonnonkosmetiikkaa käyttävänä ne on luonnollisesti Dr. Hauschka ja Joik ja suklaan ystävänä löytyy myös Lindtin kalenteri... Taisi tulla pieni hullaannus kalentereihin :) Mutta kiva seurailla kaikkien kalentereiden availua sitten joulukuussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai Lindtilläkin on kalenteri, se on varmasti suussasulava :)

      Poista
  12. Hommasin itse uutuuskalentereina Lumenen ja Dermosilin kalenterit. Valitettavasti en Elevenin kalenteria päässyt työpäivän takia hankkimaan, mutta odotan kovasti vielä Cliniquen kalenteria! Olen kysellyt sen perään ties mistä, mut nyt on tieto mihin ja milloin sitä tulee tarjolle. Cliniquen kalenteri oli jo viime vuonna ja tykkäsin sen sisällöstä ihonhoitotuotteiden runsaan määrän takia.

    Toki vielä hankin Partiolaisten kalenterin ja täytän suklaalla jokavuotisen seinäkalenterin... Onpahan joulukuun aamuina kiva herätä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi sulla on kyllä paljon kivoja luukkuja avattavana :)

      Poista
  13. Mulla on teejoulukalenteri, jota oon jo availlu pari luukkua. Aattelin hommata vielä toisenlaisenkin teekalenterin. :D

    VastaaPoista
  14. Mulla on Essencen kalenteri taas, koska se on aina hyvä. English teashopin tee ja Heilemannin suklaakalenteri ja siskolta sain Dermosilin.

    VastaaPoista
  15. Mua kiinnostais kovasti Sleekin kalenteri, kun satuin katsomaan yhden videon, jossa sen sisältö esiteltiin. Mutta eipä sitä taida saada mistään. Taidan tänäkin vuonna tyytyä syötävään sisältöön ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sleekin kalenteri olisi kyllä kiinnostava mutta en ole kyllä kuullut siitä mistään, mistä sitä lie saakaan?

      Poista
  16. Mä jätän tänä vuonna ostamatta, kun täytyy priorisoida rahoja uuteen kotiin :) Mutta ehkä ens vuonna sitten! Odotan innolla että pääsen seurailemaan kalenterien luukkujen avaamista virtuaalisesti ^_^

    VastaaPoista
  17. Multa löytyy Ciatén kynsilakkakalenteri, josta olen huippuinnoissani... Ööh, kuinka vanha mä olinkaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, varmaan yhtä vanha ja lapsellisesti intoileva kuin minäkin ;)

      Poista
  18. Mullaki tänä vuonna ekaa kertaa kosmetiikkakalenteri. Päädyin the body shopin ultimate versioon. :)

    VastaaPoista
  19. Toi Eleven on kyllä massiivinen! :D Odotan mielenkiinnolla tyyppien InstaStorieseja luukkujen sisällöstä..! :))

    Mä ostin ekan kosmekalenterini koskaan ja ostin LF:n kalenterin <3 On sekin aikamoinen laatikko! Ei kans ihan siroimmasta päästä :D Vitsit että odotan innolla joulukuuta! <3

    VastaaPoista
  20. Sehän se otustalouksissa on et ei riitä et pystyy ite pitämään käpälänsä irti jostain vaan pitää huolehtia et muutki tassut pysyy kaukana :D Muistan mitä tahtojen taistelua se oli puputin kans,ei oo muuten niin yksinkertasia otuksia mitä vois kuvitella xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä pidän tämän huoneen oven kiinni, täällä on kaikki syötävät kukat ja availtavat joulukalenterit ;D onneks eivät auo ovia. Puput kyllä ovat yllättävän viisaita :)

      Poista
  21. Lookfantasticin kalenteri olisi varmasti sellainen, josta tykkäisin. Siinä on niin monipuolisesti erilaisia tuotteita. Jännä nähdä mitä mieltä olet elevenin kalenterista, jonka sisällön näin instassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. LF:n kalenteri on varmasti hyvä. Vähän jänskättää tuo elevenin kalenteri mutta uskon sen kyllä olevan hyvä :)

      Poista
  22. Mä mietin tota elevenin kalenteria, mutta jäi hinnan takia ostamatta. Mielenkiintoista nähdä blogeista, että mitä sielä paljastuu!

    Mulla on tänä vuonna L'occitane ja teekalenteri. Meinasin tilata look fantasticilta Ciaten kalenterin (maksaa melkein 30e vähemmän kuin suomes), mutta ne ei toimita tänne kynsilakkoja ): voi kyynel. Suomesta tilattuna kalenteri maksaa niin paljon, että jää sekin hankkimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. L`occitanessa ja teekalenterissakin riittää kyllä avattavaa ;)

      Poista

Kiitos kommentista <3