lauantai 26. joulukuuta 2015

Lifestyle Lauantai: Joululahjoja ja Holikointia keskellä talvea

Heräsin ajatukseen että hitsit kun jalat raapii sänkypeittoa. Pitäisi varmaan joskus rasvata niitä. Sitten muistin, hei mullahan on sellainen Holikan naamio vielä testaamatta! Kesällä käytin Holikan jalkakuorinnan ja sain samalla jalkanaamion. Piti kyllä käyttää mutta unohtui koska jalat olivat paremmassa kunnossa.


PC190028.ORF

Nyt niiden hoidosta on lipsuttu ja kyllähän sen huomaa. Holikan Baby Silky Foot Mask Seet naamiosukat ovat helppokäyttöiset eivätkä nämä kuori ihoa. Pelkästään hoitavat ja kosteuttavat. Sukat laitetaan 20 minuutiksi ja that´s it. Jaloista tulee todella pehmoisat ja sileät sekä nuo tuoksuvat aivan ihanalta! Nyt on jalat talvikunnossa :)

PC190045.ORF

Tajusin myös että Holikan tuotteita olisi voinut ostaa joululahjoiksi. Nyt se oli myöhäistä mutta ehkä sitten ensi vuonna :) Holikan tuotteita saa CesarsShopista. Mietin että naamio käsille olisi myös talvella erittäin hyvä!


ennen

jälkeen

Miehen kanssa sovittiin ettei osteta toisille mitään. Käytetään raha Hipun lahjoihin, remontteihin tai auton pikku korjailuihin. Mutta olihan se sitten ostanut lahjan; sellaisen oloasun. Onneksi mulla oli arvonnassa voitettu Galtierin tuoksu antaa takaisin, olin jemmannut synttärilahjaksi mutta tuli tyhmä olo kun ei ollut mitään :)
Hippu saikin tosi ihania lahjoja, onhan se ollut niin kiltti tyttö pitkin vuotta ;) ei ole tehnyt tuhoja niin suuressa määrin, pari kertaa oli levitellyt vessan roskiksen jne. muttei ole syönyt kenkiä tai pistorasioita seinästä!
Ostin Hipulle vinkuleluja koska niistä tykkää ihan kamalasti. Kirpparilta iso nalle ja Mustista & Mirristä taas yksi aktivointipallo. Lahjat oli tottakai mieluisia! Vinkupossu sai heti kyytiä ja kalkkunalta syötiin koivet! Kuvat ovat puhelinkuvia joten koot vaihtelevat mutta eiköhän niistä selvän saa ;) neitillä muuten alkoivat juoksut joten nyt meidän tyttö on virallisesti iso tyttö. Muilla sisaruksilla ei ole vielä tullut, sisko kuuluu olevan vielä ihan pentumainen mutta Hippu olikin isoin tytöistä.






Joulupäivän aamuna aloitettiin leikit omalla lahjanallella :)



Olin ollut itsekin ihan kiltti koska sain kivoja lahjoja. Toivoin Muumi joulumukia ja Katja Ketun Kätilö kirjaa. Sain myös suklaata, rahaa, pari pulloa, kynttilöitä, horoskooppimukin, Pentikin tuikun ja Dermosil paketista paljastui suosikkini Saksanpähkinäkäsivoide jee! Pidän myös lahjan Vitamin E käsivoiteesta ja Energy suihkugeeliä en ole kokeillut :) teen ystävälle teejuttuja, muumimagneetti ystävältä, kosmetiikkaa ja vähän kaikkea kivaa ystäviltä. Ei se määrä vaan se ajatus :)



Isältä sain kauniin joulukukka-asetelman. Itse en hankkinut mitään joulukukkia koska Pipsa on niin innokas hortonomi. Olihan se tämänkin kimpussa ihan koko ajan!



Mieluisin lahja oli kuitenkin perheen kanssa yhdessäolo ja se lasten joulumieli. Oli mukavaa ilahduttaa kummityttöä Frozeneilla ja muita veljen lapsia mieluisilla lahjoilla. Nyt on taas joulu vietetty, tuntuu että vastahan se viime joulu oli :) me saimme valkean joulun josta olin tosi iloinen :)



Mitä te saitte pukilta? Oliko teidänkin eläimet olleet näin kilttejä, mitä he saivat lahjaksi?

22 kommenttia:

  1. Onpas tehokkaat nuo jalkanaamiot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei yhtä tehokas kuin kuorinta mutta tehokas!! Huomasin pari päivää myöhemmin että jaloista vielä irtoili paloja. Tuo kuiva, paksuuntunut kohta ukkovarpaan alta lähti pois liuskoina :)

      Poista
  2. Me oltiin sovittu et hankitaan vaan rakkaalle pojalle.No mie vähän lipsuin ja ostin puolisolle pari arpaa,hajuveden ja pienen kuumavesipullon batman kuosilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se haittaa jos lipsuu...tosi kivoilta lahjoilta kuulostavat!

      Poista
  3. Ihanaa kun muistutit noista sukista.. mulla on jemmassa samanlaiset ja sama tilanne jalkojen kanssa. Hyviä tuloksia!!
    Kivoja joululahjoja sait. Olisit laittanut kuvan siitä oloasusta ;)
    Mä unohdin tänä vuonna koiran lahjan.. mietin viellä aattona että löytyiskö ärrältä jotain... mutta joku oli muistanut meidän koiran! Se on niin onnellinen kun joulupukki sanoo että hänellekin on paketti. Laku osaa hienosti odottaa eikä pelkää pukkia ollenkaan. Se on oppinut että pukki merkitsee herkkuja ;). Mieluisia lahjoja tuli.. mm. Ekat lushit :D jee.. mies osti 2 nro liian pienen yöpaidan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin se oloasu unohtui :) semmonen harmaa...tosiaan hyviä tuloksia tulee ja nuo sukat on hyvä näin talvella. Sitten kesällä voi suorittaa varsinaisen Holika kuorinnan :)
      Eikä...tietää että Pukki tuo herkkuja :D aika hyvä! Hippu ei ollut enää kun Pukki kävi eikä sitä olisi voinut pitääkään. Lapset oli niin hulluina ja se olisi ollut yhtä riehumista. Lushit on hyviä mutta mulla ei ole ollut niitä nyt aikoihin. Voi miestä, ei kai saanut kuulla kunniaansa...kai kuitti on tallella? Minun oloasu sattui oikeaa kokoa ja on vähän laihdutusvaraakin :DD on mulla kuitti jos haluaisin vaihtaa isompaa, ei liian tiukka oloasu ole hyvä. Löysässä on mukavempi hengata :)

      Poista
    2. Nääh.. mä laihdutan siihen yöpukuun ;)

      Poista
  4. Pelkäsin vähän, että tästä joulusta tulisi ihan tyhmä, kun en jaksanut alkaa väkertämään lainkaan leipomuksia enkä ruokia. Lahjojakaan ei ollut kuusen alla kuin kaksi ja muut oltiin ostettu itse itsellemme. Aika yllättäen tämä joulu on ollut yksi kivimmistä, kun ei tarvitse hössöttää ruokien kanssa. Voi ihan rehellisesti vaan olla ja tehdä sitä mitä haluaa. Eli syödä suklaata, rapsuttaa kaneja ja tuijottaa Netflixiä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään tehnyt itse ruokia. Kinkku oli ainut itse paistettu. Laatikot on kaupasta mutta ei ne niin hyviä ole kuin toisten tekemät :) torttuja olen tehnyt mutta en tee pipareita. Nekin ostin. En ole ikinä kokenut että kahdelle ihmiselle pitäisi niin tehdä....ehkä sitten jos meille tulisi joku syömään, enhän minä kehtaisi valmislaatikoita tarjota :D
      Minäkin olen lukenut tosi monta kirjaa,katsonut tv-sarjoja boxilta ja vaan ollut. En ole jaksanut käydä lenkillä enkä mitään. Joskus on pakko saada relata :) blogi on ainut työ jonka hoidan :)

      Poista
  5. Mä oon ihan kuitti...kaikesta makaamisesta ja syömisestä , vaikka en ole ylettömästi syönytkään ei se kulu pelkillä nokosilla 😁.
    Tytöt sai Ikean minileluja ja keksejä sekä sian saparoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on maha tosi kipeä :/ mutta se on ollut arvattavissa, oma syy :D olen vain maannut ja syönyt.

      Poista
  6. Oli meidän eläimet tosi kiltteja ja saivat paljon herkkuja ja kyljessä ovat olleet paijattavina. <3 <3 Sydämellistä tapaninpäivän iltaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia, teille myös mukavaa Tapaninpäivää :) täällä ollaan köllötelty eläinten kanssa, nyt nousin vähän ja kävelin tietokoneelle :D

      Poista
  7. Voi ei, onpa Hippu ollut tosi kiltti tyttö!!! Häpeäkseni myönnän, että meidän koirat eivät saaneet tänä vuonna mitään lahjoja. No oli isäni sentäs tehnyt niille itse avattavat joulupaketit, joissa oli herkkuja sisällä:)

    Mä olen varmaan jo niin kyynistynyt koiran omistamiseen, etten ajattele niiden ymmärtävän joulun konseptia. Ja toki kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta käyttötavaraa, leluja tmv on ehtinyt yli kymmenessä vuodessa jo kertyäkin sen verran, että varsinaisia tarpeita ei oikein ole.

    Mun koirat saa kyllä avata paketteja aika usein muutenkin ihan aktivointi mielessä. Lähes aina, kun tyhjenee mikä tahansa sopiva pahvipaketti, mihin voi laittaa muroja ja teipata kiinni... Lelujakaan meillä ei pyöri lattioilla, joten niitäkin voi aina silloin tällöin paketoida ja ne ovat joka kerta ihan uusia:D
    -Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hippu on kiltti tyttö :) piti ensimmäisenä jouluna hemmotella. Ja uusi, parempi aktivointipallo tuli tarpeeseen.
      Teidän koirilla on aina joulu :D minäkin annan joskus jonkun maitotölkin remuttavaksi. Aika hyvin se leikkii omilla leluilla ja tuota lahjanallea kantaa suussa. Myönnän että hemmottelen liikaa aina välillä :)

      Poista
    2. No ei mun mielestä liikaa voi hemmotella. Paitsi siinä vaiheessa, jos se korvaa kurinpidon kokonaan...

      Meillä ei tosiaan niitä leluja ole kotona, kun yksi ei välitä ja tuo senioriosasto on pikkusen kuumuvaa sorttia. Ja onhan ne lelut toki töissä paljon motivoivempia palkkoja, kun ei niillä saa leikkiä yksinään koko ajan.

      Hyvännäköinen aktivointipallo. Onko mitä materiaalia ja miten monimutkainen? Siis millainen labyrintti siellä on sisällä, vai onko? Itse olen oppinut vuosien varrella hankkimaan vain kumisia aktivointileluja, kun muutenkin varsin suoraviivaisesta tyylistään tunnettu mummukoira on aina tahtonut ratkaista niitä ensisijaisesti heittämällä seinään. Ai että kun vielä asuin kerrostalossa ja asunnossa oli suorakaiteen mallinen keittokomero! Sinne oli erihyvä oviaukosta paiskata kovamuovisia muropalloja kolmen aikaan aamuyöstä:D (Muualla asunnossa ne karkasivat ikävästi huonekalujen alle)
      -Tiia

      Poista
    3. Kuri kyllä löytyy :) on löytynyt kasvatusvaiheesta asti. Neiti pisti aina ranttaliksi ja ei sellaista meillä katsota :) eilen koirapuistossa puhuttiinkin että Hipulla ei ole ollut varsinaista uhmaa. Verrattuna muihin koirakavereihin. Vähän se kokeili mutta ei mitään kamalaa. En tiedä tuleeko sille vielä mutta kiltti on uskollinen koira on. Luonteeltaan ihan täydellinen tälläiselle ensikertalaiselle :)
      Se on kyllä eri juttu kun teillä on senioreita ja työkoiria. Meidän seuraneitillä pitää olla sitten työpäivän ikävöintiin jotain lievitystä :) tämä aktivointipallo sisältää monimutkaisen labyrintin. Nappulat ei tosiaan tule pikku pyörittelyllä. Huomasin että kissatkin leikkii tällä ja vaikka kaikki kolme yhdessä leikkii, kaikki nappulat ei kerrallaan tule.

      Ensin ostin tämän; kovempaa kumia mutta joustava ja heiteltävä. Mutta liian helppo labyrintti!

      https://www.mustijamirri.fi/little-bigger-spin-a-treat-pallo-pinkki-c128675-1

      Nyt se sai joululahjaksi tämän. Tämä ei kimpoile vaan menee lattiaa pitkin. On vaikea koska se labyrintti sisällä ei pyöri ja nappulat vaihtaa paikkaa aika hitaasti. Minusta tätä ei saa purtua rikki. Materiaali tässä on kovempaa muovia, en usko että rikoontuu :)

      https://www.mustijamirri.fi/little-bigger-roll-a-treat-ball-aktivointipallo-035240-1

      Poista
    4. Tuo on hyvännäköinen pallo! Ja kuvauksessakin sanotaan, ettei kolhi tai kolise. Täytyykin käydä huomenna Mustissa ja Mirrissä katsomassa. Kiitos vinkistä!

      Meillä on kyllä kaikkia muunlaisia kongeja, labyrinttejä ymv pelejä, mutta palloissa on mun mielestä liian helpot labyrintit, eikä niistä ole sen suuremmin iloa.

      Mun koirat ei onneksi juurikaan revi tai riko mitään. Mummokoirakin on bouvieriksi aika pieni ja siro, mutta jotenkin silti ihan sementistä valettu. Sen kropasta lähtee ihan hirmuinen voima paiskata tavaroita. Enkä tosiaan tarkoita, että tassuilla viskoo, vaan ottaa suuhun, kiertää koko kroppaa ja paiskaa. Sellaiset kovamuoviset lelut sen viskomina pitävät kamalaa ääntä ja tekevät lommoja seiniin ja keittiökaappeihin...

      Meillä on ehkä vähän erilainen tilanne muutenkin, kun koiria on useampi, kaikki ovat aikuisia ja osaavat olla yksin. Lisäksi mä teen sen verran erilaista työrytmiä, että koirat harvemmin joutuvat olemaan yksin yli neljää tuntia.

      -Tiia

      Poista
    5. Ole hyvä :) oletko kokeillut Brit Caren nappuloita? Olivat tarjouksessa niin otin kokeiluun. Olen kokeillut nappuloita laidasta laitaan, kaikki on mennyt. Nyt juoksujen aikaan nappulat ei tahdo upota ja haluaa enemmän liharuokaa.

      https://www.mustijamirri.fi/brit-care-adult-salmon-potato-c70103-1

      Hipulle pahin hetki on se lähtö. Olen antanut jotain tekemistä eli näitä palloja, hammastikun, herkkuja tai pakastetun maksalaatikolla täytetyn kongon, joskus suuren herkun eli raakaluun. Muttei koskekaan luuhun, ei koko päivänä. Vasta kun minä tulen kotiin niin alkaa nakerrus. Nyt palkattiin hoitaja joka käy pissittämässä kesken päivän. Jos mies on kotona niin joutuu olemaan n. 6 tuntia yksin mutta jos on reissussa niin sitten sen 8 tuntia mutta pääsee pissille kesken päivän. Ei ole vielä vapaana koko talossa vaan portin takana makkarissa, sänky on peitetty autonpeitteellä koska tekee pissin sänkyyn :/ harmi kun sillä on tuo eroikävä. Se nimittäin pissaa kangassohvalle jos on koko päivän vapaana. Lyhyitä aikoja on kyllä kissojen kanssa keskenään. Tarkoitus on tietysti isompana olla koko päivä vapaana kissojen kanssa.

      Poista
    6. Tulipa sitten haettua tuo pallo tänään:) Pakko kyllä sanoa, että ainakin mun yksilö on jotenkin vähän "halvan" oloinen, ei ihan pallon mallinen ja päällikumikin vähän miten sattuu. Mutta labyrintti on hyvä ja luultavasti huomenna haen noita vielä pari lisää... Ajattelin teipata toisen pään umpeen, niin vaikeutuu vielä vähän.

      En ole kokeillut Brit Carea. Eikä tossa sisällössä oikein mun mielestä ole mitään niin ylivertaista, että ainakaan tahtoisin siihen vaihtaa. Mä annan nappuloita n.1/3 tai 1/4 ruoasta ja loput sitten ihan vaan lihaa. Tahtoisin syöttää pelkkää lihaa, mutta en koe olevani niin perehtynyt koiran ravitsemukseen, että osaisin raakaruokkia niitä aiheuttamatta itse mitään puutostiloja tmv. Ja lisäksi murot sopii hyvin aktivointileluihin tai kiireeseen jne.

      Näistähän riittää ihan loputonta väittelyä ja vääntämistä, varsinkin netissä. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että jos löytyy muro, millä koira pysyy hyvässä kunnossa, korvat ei tulehdu ja turkki on hyvä, maha toimii ja muro on sopivan kokoinen, mallinen ja omistajan lompakolle sopiva, niin sitä sitten vaan. Sanoivat netin keskustelupalstat mitä tahansa! Ja varmasti helpoin ja halvin tapa lisätä ruoan lihapitoisuutta on antaa koiralle lihaa, eikä ostaa jotain superhypermuroja 100e/10kg, vaikka eläinkaupan myyjä niin väittäisikin...

      Mä haen lihaa Kennelrehulta http://www.kennelrehu.fi/. Heillä on omat pakasterekat, jotka kiertää maata koko ajan. Mullakin on valittavina tässä lähiympäristössä ainakin 4 pysäkkiä, joten melkein joka viikko pystyisin hakemaan, jos tarvitsisi. Käytännössä haen 4-6 viikon välein. Sieltä saa ihan mitä vaan ja melko järkevään hintaan. Vaatii toki sen, että on edes pieni pakastin, mihin laittaa.

      Kurja, että yksinolo on ongelmallista. Siihen en oikein osaa ottaa kantaa, mutta kyllä se melko pitkän ajan ja laajan tukiverkoston vaatisi, jotta sen saa pennulle täysin stressittömästi opetettua. Me voidaan käydä tästä vaikka sähköpostikeskustelua, jos haluat. En viitsi blogia enää enempää spammata...

      Mutta tosiaan en liene paras henkilö näissä asioissa neuvomaan. Mun toistaiseksi ainoa pentukoira on ollut pienenä mun kanssa töissä joka päivä ja vetänyt silloin aina itsensä niin piippuun, ettei ole kamalasti jaksanut muuten touhuta mitään ylimääräistä. Kaikki muut koirat ovatkin sitten tulleet semiaikuisina.

      Tätä ei varmaan saa sanoa ääneen, mutta mä en niin välitä pentukoirista. (Ymmärrän olevani vähemmistöä tämä asian suhteen) En myöskään pidä yleistä häiriökäyttäytymistä niin pahana... Arkuus, sisäsiisteys ja yksinolo ovat sellaisia, mitä en halua käsitellä. Ne ei ole mun koiria. Kaikki muut ongelmat, esim. agressiivisuus, räyhääminen, tuhoaminen jne käy kyllä. Yleensä ne (varsinkin pk-rotuisilla) tarkoittavat sitä, että koiralla on ominaisuuksia, mutta ei tarpeeksi mahdollisuuksia toteuttaa niitä. Eli kumpuavat ihan puhtaasti tylsyydestä ja mä osaan kyllä tarjota koiralle tekemistä.

      -Tiia


      Poista
    7. Tosiaan se on halvan oloinen mutta toimiva! Toinen linkkaamani pallo on hienompi mutta liian helppo. Hyvä idea teipata toinen pää umpeen :) Hippu ja kissat on tykänneet tuosta ja pääasia että se toimii ja antaa hetkeksi päänvaivaa. Illalla raksuaikaan saatan laittaa Hipun raksut siihen ja laittaa sen leikkimään, kissat syö omansa ihan kupista.

      Minä syötän nappuloita siksi koska ajoitin Hipun ruokarytmin pennusta asti kissojen aikaan. Eli kaikki saa aamulla ja päivällä lihan ja illalla on raksuaika. Hippu tykkää enemmän lihasta mutta itsekin pelkään että ei saa tarvittavia vitamiineja joten siksi turvaudun nappulaan. Saa ehkä 1,5 dl raksuja päivässä. En minäkään pelkkään raksuun turvautuisi mutta pitäähän niitä olla pallojen sisään. Monihan syöttää pelkkää nappulaa ja tosiaan nämä on loputtomia väittelyn aiheita.
      Ajattelin kuitenkin että pennusta asti kokeilen kaikkea erilaista. Mitään allergiaa ei näytä olevan ja maha toimii koko ajan hyvin. Turkki kiiltää, ei ole korvissa mitään eikä oksentele. Pääpaino on lihassa joka minustakin on paras vaihtoehto. Mutta vitamiinien turvaamiseksi rinnalle nappula ja silloin tällöin hyvä koiranmakkara. Silloin pentuna se koiran ruokinta ja etenkin raakaruokinta oli mulle ihan uusi maailma. On ollut mielenkiintoista perehtyä ja kokeilla erilaista. Mulle on pääasia että kaikki eläimet syö hyvää ja laadukasta ruokaa. Kissallakin on sairautta niin on erityisruokavalio. Itse sitten tingin omista menoista mutta eläimillä pitää olla hyvä ruoka :)

      Ruoat tosiaan haen Oscarin tehtaalta Kuopiosta. Halpoja sieltä haettuna, hyvä valikoima koiranmakkarasta lihaan ja raakaluihin. Pidän siitä että sieltä saa lihat 1 kg pötköissä, helppo pieniä ja purkittaa raejuustorasioihin. Sillä tavalla on aina sopivat annokset pakkasessa :) Jotain pakastetta ostan myös Mustista ja Mirristä. Kurkkasin Kennelrehua ja kyllähän se Kuopiossa ajelee. Ihan mielenkiinnosta voisi joskus käväistä.

      Onneksi Hipulla ei ole tuhoamista tai aggressiivista käyttäytymistä. Kun niitä en osaa käsitellä :) me lenkkeillään ja koirapuistoillaan. Saa olla pihapuuhissa mukana tai sitten istuskelee pihalla ja seuraa kadun tapahtumia. Aika paljon yritän ottaa kyläpaikkoihin mukaan. Minusta sosiaalistui hienosti muiden koirakavereiden avulla koirapuistossa. Sille on päivän kohokohta jos lähetään puistoilemaan. Hyvä ja sopiva koira luonteeltaan minulle :)

      Poista
    8. Ai teillä on Oscarin tehdas! No eipä sitä sitten paljon muuta tarvita:) Me ostetaan aina mökkimatkalla niitä mahapullia (kaupasta siis). Täällä ei oikein ole mitään vastaavaa paikkaa, missä pystyisi tehtaalta suoraan hakemaan, niin olen turvautunut "jakeluautoihin". Ja tuo on kyllä totta, että vähemmän syöjämäärän kanssa se pakkausmuoto on vielä tärkeämpi. Kennelrehulla lihat on yleensä 500-600g pusseissa tai vakuumissa ja sellainen täytyisi kyllä sulattaa melkein kokonaan, ennen kuin sen saa jaettua rasioihin.

      Mun mielestä kaikista tärkeintä on, että on itselleen sopiva koira! Ihan sama millainen, kunhan sen kanssa on kiva elää ja touhuta. Kaikista kurjinta on kun, varsinkin kovin nuoret, ihmiset ottavat itselleen ihan liian vaikeita koiria. Sitten eivät rakkaudesta halua niistä luopua, mutta joka päivä on kurjaa ja jatkuvaa taistelua.

      Hippunen kuulostaa kyllä kaikin puolin ihan täydelliseltä pikkuneidiltä!
      -Tiia

      Poista

Kiitos kommentista <3