40

Muistan kun täytin 30 vuotta. Ostin siideriä ja olin että jeeeee nyt juhlitaan. Tänään täytän 40v, muistaakseni 11:46 päivällä ja ajattelen vaan että saispa nukkua.

Viime vuosina lähestyvä 40 on tuonut mukanaan silmäpussit, veltostuneen ihon silmien alla sekä luomilla ja viimeisenä kaunistuksena hamsteripussit. Vihaan näitä ikääntymisen meikkejä. Kaikki muut on niin nuoria ja nättejä. 

Kun katselen vanhoja kuvia minusta, muistan miten ajattelin olevani lihava ja etten voi käyttää kivoja vaatteita. Nyt ajattelen että olisinpa noin laiha. Tuntuu että vyötärömakkara on tullut jäädäkseen, joka paikkaan kolottaa, aina väsyttää, ei saa nukuttua ja palautuminen on todella hidasta! Tunnen olevani vanha, rupsahtanut kurppa :D harmittaa että olen murehtinut tosi paljon sitä että olenko lihava ja aina verrannut itseäni muihin. Nyt kaduttaa ja mietin niitä aikoja että olisinpa ymmärtänyt olleeni ihan normaali. Nykyään...no, laihdutan koko ajan ja mietin miten tätä on taas päässyt kertymään.

Asioita mitä haluan elämässäni. Terveyttä toivon mutta olen varautunut siihen että nyt kääntyi sivu loppuelämään :D Työpaikalla ei ole merkitystä, en ole ikinä ollut ihminen joka haluaa edetä töissä. Pakko vaan tehdä jotain että saa rahaa. Omaisuutta on toki kertynyt tähän ikään mennessä ja olen ihan tyytyväinen tilanteeseen että ei ole köyhä kuin kirkonrotta. Toivon että saisin pitää lemmikkini pitkään ja lähisukulaiseni pysyisivät terveinä. Isäni kuolemasta tulee kohta vuosi ja suren sitä jokaikinen päivä. Mun lähiperhe on mulle tosi läheinen ja tärkeä.

Haluaisin oman asunnon. Omistusasunnon, rivarikaksion. Siihen olisi varaa. Sellaisen missä olisi Hipulle pikku piha ja joka olisi mun oma ja jossa ei tarvii tapella kenenkään kanssa. Jonka saisin laittaa just sellaiseksi kuin itse haluan. Mulla ei ole ikinä ollut asuntoa jonka saisin laittaa mieleiseksi :/ 

Sellainen omituinen levottomuus vaivaa koko ajan. Inhoan Nurmesta. En viihdy täällä. Mulla ei ole täällä sukulaisia tai ystäviä, jotain kavereita kylläkin. Onneksi on tietysti auto että pääsen käymään savon puolella vanhojen ystävien luona. Mutta se kokoaikainen levottomuus, haluaisin omistusasunnon kotikonnuilta mutta sitten en uskalla ottaa sitä askelta. Ihailen salaa ihmisiä jotka uskaltavat tehdä elämässään haluamiaan asioita.

En tiedä, onko olemassa 4-kympin kriisiä? Onko mulla sellainen? Mitä pitää olla saavuttanut tämän ikäisenä? Voiko mulla olla joku kriisi kun tuntuu ettei mikään ole hyvin ja kaipaan koko ajan jotain muuta? Monilla on perhe ja lapset jo isoja. Ovat naimisissa, on jo kohta maksettu asuntolaina. Hyvät työpaikat. Mulla on vakituinen työ, parisuhde ihan mallillaan, ihanat lemmikit ja hyvät, rakastavat välit perheeseen. Kaikkea haalittu mitä tarvii, onpahan perillisillä kauhistelemista. Missähän sitä on 10 vuoden päästä, 5-kymppisenä? Vieläköhän kirjoittelen täällä postauksia?

Täältä tullaan, uusi luku elämässä! Kuvissa tähänastisen elämäni valopilkku ja tärkein asia päällä maan.