keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Kun kynsibloggaaja leikkasi kyntensä lyhyiksi

No niin nyt tapahtui jotain mitä en ole kokenut vuosikausiin. Vedin nimittäin kynteni aivan lyhyiksi. Liki kynsipetiä myöten. Meni vaan hermot!


Olen kärsinyt jo monta kuukautta pahasti liuskoittuneista kynsistä. Se alkoi talvella ja eteni aika pahaksi. Ensin loppui Trind Nail Repair jota en ostanut uutta. Tuntuu ettei se enää toiminut. Sitten loppui Mavalan Barrier Base, aluslakka johon luotin yhden pullon verran. Oikean käden etu- ja keskisormien kynsissä oli liuskoittumat pitkälle kynsipetiä pitkin, tuntui etteivät ne parantuneet millään. Vasemman käden tilanne oli parempi keskisormea lukuunottamatta.

Käytän joka päivä kynsiöljyä, CND Rescue RXx keratiiniöljyä sekä kynsinauhavoiteita ja käsirasvaa. Viilaan lasi- ja taikaviilalla enkä käytä kynsiä työkaluina. Suojaan kynnet aina aluslakalla. Mutta huonokuntoisissa kynsissä värilakka lohkeaa joka päivä ja kierre on valmis. Joudun lakkaamaan joka päivä ja taas lakka lohkeaa vieden mennessään kynsien liuskoittumua. En vaan jaksanut sitä enää.


Annoin pois lakkaus- ja kuvauspöytäni. Kuvauslamput on pakattu muuttolaatikoihin. Eikä lyhyillä kynsillä esitellä nättejä lakkauksia, eipä sillä että olisin niitä enää aikoihin tehnytkään. Ei siis ollut paineita pitää kynsiä blogia varten!


Tosi moni on sanonut että kynnet ovat parantuneet kun niitä ei lakkaa. Päätin että en jaksa enää stressata kynsien takia. Annan välillä niiden olla luonnontilassa. Viilaan epätasaisuudet sekä rosot pois ja hoivaan päivittäin mutta kokeilen mitä tapahtuu jos niitä ei rasita kynsilakalla. Käytän kyllä 5- ja 7-free lakkoja mutta ehkäpä kynnetkin kärsivät kynsilakanpoistoaineesta. Äkkiä ne tästä kasvavat ja pääsee suunnittelemaan uusia kivoja lakkauksia ;)

Muilla samaa ongelmaa? 

36 kommenttia:

  1. Toivotaan, että alkaa pian vaikuttaa! En ole koko talvena ehtinyt lakata kynsiä, ja todellakin: ne eivät ole yhtään liuskoittuneet. Ennen se oli jatkuva ongelma. En ole edes öljyillyt niitä. Silti mieluummin katselisin joitain piristävän värisiä lakkauksia kynsilläni, jos olisi vain aikaa. -HH

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajanpuute se on joskus itselläkin. Mutta pääasia olisi että saisi nyt kynnet kuntoon!

      Poista
  2. Mä en voi lakkailla kynsiäni juuri ollenkaan, koska ne menevät kaikista varotoimista huolimatta hyvin äkkiä liuskoittumisasteelle. En ole vuosikausiin jaksanut taistella ko. ongelmaa vastaan, vaan käytin useita vuosia ammattilaisen laittamia rakennekynsiä, joista olen niistäkin nyttemmin luopunut. Olen nyt ihan luonnontilaisten kynsieni kanssa, en jaksa ajatella kynsiä enää ollenkaan;) Ehkä joskus myöhemmin, jos hyvin käy;)

    VastaaPoista
  3. Mä olen joskus tehnyt niin, että "pakotan" liuskottuman kasvamaan pois sillä, että teen Orlyn nail rescue -setillä paikan päälle ja sillä olen sitten saanut kynnen viilattua ehjään kohtaan ajan kanssa.
    Nyt ei itsellä ole onneksi yhtään liuskottumaa kynsissä, mutta aloitin eilen pesuhuoneen silikonien vaihdon ja sain heti illalla näpsästä lyhyemmäksi kynsiä. Ei vaan kestä remppahommaa. :D

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti saat kynnet kuntoon ja jaat vinkit.. sama ongelma on tullut itselle tänä talvena. Mulla ei ole koskaan ollut superpitkät kynnet mutta on ne kuitenkin kohtuullisesti kasvaneet. Nyt joutuu pitämään melko lyhyinä eikä ole paljon viitsinyt lakkailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin CND Rescue RXx:stä on suuri apu, se on auttanut mulla aina. Ihan luottotuote! Mutta voin toki kirjoitella suosikeista jossain vaiheessa :)

      Poista
  5. Voi on ollut samaa, siksi mulla nytkin geelatut kynnet koska omat liuskoittuvat etenkin talvella.
    Anna vaan kasvaa rauhassa ja vahvistua ♥ Vaikka sun ihania kynsikuvia tuleekin hetkeksi ikävä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla itselläkin on niitä ikävä kun en ole viikkoihin laitellut tai koristellut kynsiä!

      Poista
  6. Kyllä ne siitä kasvaa 💞 toi lemon butter on ihana tuote

    VastaaPoista
  7. Mulla on myös kynnet ihan superhuonossa kunnossa - eli se lakkaamattomuus ei ainakaan täällä toimi. Toisaalta tässä elämäntilanteessa kynsien lakkaaminen on hieman haastavaa, koska silloinhan se älähdys toki sängystä kuuluu kun äiti oli kynsilakkapullo kädessä.. Ehkä vielä joskus :D

    VastaaPoista
  8. Pahalta näyttää tuo liuskottuminen, itse vihaan juuri sitä! Toivottavasti kynnet paranevat pian.

    VastaaPoista
  9. Mä uskon että pian saat kyntesi taas loistokuntoon! Olet niin sinnikäs ja taitava kynsien huollossa että varmasti tulee tulosta.

    Mun kunsiongelmat loppui kun siirryin kesällä geelauksiin. Nyt ei lohkeile eikä liuskotu, kunhan käyn säännöllisesti huolloissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas tykkään niin itse laittelusta ja kun on noita tuotteitakin...sinnikäs kyllä jaksan olla eikä näitä viitsi ihan laiminlyödä :)

      Poista
  10. Minulla on aivan sama ongelma. Olen ollut ilman kynsilakkaa reilun kuukauden ja aion olla ainakin niin kauan, kunnes kynnet ovat kokonaan uusiutuneet. Lakkaaminen ja lakanpoistoaineet kuivattavat kynsiä suunnattomasti. Vuosia sitten pidin lakkaamisesta taukoa kolme vuotta. Silloin kynteni olivat todella vahvat, ehjät ja kasvoivat huomaamatta pitkiksi. Niin mukavaa kuin lakkaaminen onkin, se haurastuttaa kynsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottahan se on, kyllä sen huomaa että kynsilakanpoistoaine kuivattaa!

      Poista
  11. Noi pituudet on mulle normaalia ja pidän ne tarkoituksella lyhyenä, koska ne juurikin liuskoittuvat nopeasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks nää kasvaa kuitenkin nopsaan :) itse tykkään vähän pidemmistä ;D

      Poista
  12. Mun kynnet lohkeilee nykyään poikittaissuunnassa puolesta välistä kynsipetiä, tekee hemmetin kipeää :( En tiiä onko syypää talvi ja pakkanen vai viimeiset raskauden/imettämisen jälkeiset hormonit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, kuulostaa tosi kipeältä! Toivottavasti helpottaa sitten jossain vaiheessa <3

      Poista
  13. Oliko kynnet pitkään kipeät jos olet ollu ilman aluslakkaakin? Mun ei tarvi olla kun yön yli ilman lakkoja niin kynnet on aamulla kipeet :/ Itselleni on taas pitkään ollu kynnet hyvässä kunnossa, mistähän lie johtuu. Peukalon kynsi on vissiin vaurioitunu pysyväsyi kun halkee pystysuunnassa koko ajan, ei ole mitkään temput auttanu. T. Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sormenpäät oli arat ja kynnet kipeät kun ei ole tottunut näin lyhyisiin kynsiin :) mullakin on kynnet kipeät jos ei ole aluslakkaa mutta parissa päivässä tottuu ja kipu hävisi! Voi harmi, eikö auta edes jos sitä buffaa ohueksi ja kasvattaa vaurioitunutta kohtaa pois? Vaurioihin mulla on auttanut CND Rescue RXx.

      Poista
  14. Mulla loppu kynsien lohkeilu ja liuskoittuminen kokonaan kun 2v sitten lopetin kynsien lakkaamisen. En muista enää tarkkaan, että kuin kauan meni, että se loppu, mutta joku kuukausi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäis olla niin kärsivällinen että jaksaisi kuukauden odottaa :D en kuitenkaan halua lakkaushommia lopettaa, se on niin mukavaa :)

      Poista
  15. Toivottavasti tämän hetkiset toimet auttavat kynsiesi vahvistumiseen. Minulla kynnet ovat kasvaneet yllättävän hyvin ja liuskoittumaa on tietyissä kynsissä selkeästi havaittavissa. Lakat lohkeilevat tiettyjen kynsien kärjistä helposti. Tulisipa jo kesä. ;) Rescue RXx on ollut täälläkin käytössä.
    Käytän Dependin vihreää kynsilakanpoistoainetta. Se on hieman hellempää kynsille kuin tavalliset. Oletko kokeillut sitä?
    t. TQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kokeillut ja itseasiassa pitäisi ostaakin sitä! Jotenkin jumin tuossa X-trassa kun se käy leimausvälineiden putsailuun ;)

      Poista
  16. Mulla on kans joskus menny hermot huonokuntosiin kynsiin ja pätkäsin ihan super lyhyiks. Onneks nyt on kynnet pysyneet jostain syystä todella hyvässä kunnossa. Jopa toisesta kädestä ne mitkä katkeaa koko ajan on nyt saaneet pituutta :o Yleensä varsinkin talvella on just ihan päinvastanen tilanne.

    VastaaPoista
  17. Tiedän tuskan!
    Itsellä sama ongelma ollut jo 2 vuotta. En tiedä mitä ihmettä on tapahtunut.
    Vaikka mitä tekisi - hoitoöljyjä, vitamiineja, hoitokynsilakkoja, lakkaamattomuutta you name it. Mikään ei hauta. Kynnet liuskottuvat eikä loppua näy. Kynsilakat pilaantuu laatikoissaan kun ei ole mitään järkeä käyttää niitä.
    Ja ei se lakkaamattomuus auta. Noh, eipä tartte haistella lakkoja ja käyttää tuntitolkulla tekeleisiin aikaa.
    Miiruli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh! Trind Nail Repair on aluslakka joka on mulla joskus auttanut, pitäisi vaan ostaa sitä taas :) toivottavasti sinunkin tilanne paranee ja pääset käyttämään ihania lakkoja :)

      Poista

Kiitos kommentista <3