sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Madara City CC-voide

Kokeilin joskus kesällä näytepussin verran Mádaran silloista uutuutta eli City CC-voidetta. Ihastuin voiteeseen sen verran että oli aika kokeilla ison tuubin verran. Tuote on saatu pr-näytteenä.


Mádaran City CC-voidetta löytyy kahdessa eri sävyssä; Light Beige ja Medium Beige. Minulla on sävy medium joka oli jo kesällä sopiva. Voide suojaa ilmansaasteilta ja sisältää suojakertoimen 15. Se sisältää hyaluronihappoa, kasviuutteita ja aloe veraa. 


Ihastuin tämän CC-voiteen kevyen kuulaaseen ja kevyelti peittävään lopputulokseen. Voide antaa työstöaikaa eikä jämähdä kasvoille. Tämä on helppo työstää kasvoille ja kun ihon vielä puuteroi, lopputulos on niin nätti! Ehdottomasti CC-voiteiden kärkikastia! Minulle CC-voide tarkoittaa kevyttä meikkivoidetta joka tarvittaessa peittää ja on nopea käyttää. Tämä on juuri sellainen! Erittäin hyvä arkikäyttöön ja pysyykin kasvoilla hyvin, iltapäivällä nyt tietysti lisäilen puuteria. Mutta tämä pysyy pitkälle iltaan asti siistinä, aivan kuten meikkivoide. 



Mádaran City CC levittyy meikkisienellä tai beauty blenderillä. Sormin en ikinä meikkipohjaa levitä joten siihen en osaa ottaa kantaa. CC-voiteeksi tämä on hintava ( n. 30 e ) mutta tämä on riittoisaa kuten tuosta swatchista jo huomaa. City CC ei rullaa päivävoiteen tai primerin päällä. Se ei ole klähmäinen vaan mukavan tuntuinen pintakuivalla sekaiholla. Lupaan teille meikkikuvia tämän kanssa heti kun pimeys väistää ja on mahdollista ottaa kasvokuvia. Mulla ei ole mitään kuvauslamppuja nimittäin ;)

Oletko sinä kokeillut Madaran CC-voidetta?

8 kommenttia:

  1. Tää oli viime keväänä tosi kovassa käytössä, käytin ihan yksinään. Kesällä se ei enää onnistunut, kun suli kasvoilta kiitos helteiden. :D Mä levitin itse pelkästään sormin tätä ja musta niin oli paras, meikkisieni söi liikaa tuotetta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en osaa levittää sormin, meikkimuna on itselle aina paras vaikka se imeekin tuotetta :) Helteillä suli kyllä kaikki, mutta itse käytän ennemmin cc-voidetta kuin paksua mrikkivoidetta joka ei kuitenkaan pysy :D

      Poista
  2. Eikö sulle tuu enää näytteenä betteä kun et oo postannu siit?

    Mulla herjaa selain ettei sun sivu oo turvallinen.. Muistelen että joku muukin tästä joskus kommentoinut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee, postasin siitä Instaan kun en ehtinyt tehdä blogipostausta :) päivitä tai aja virusohjelma koneen läpi, mulla ei herjaa enkä tiedä mikä voisi olla vikana.

      Poista
    2. Hei mäkin ihmettelin. Kun ei oo tullu postausta. - V

      Poista
    3. Minä en ehtinyt tehdä blogipostausta kun sain boksin aika myöhässä :)

      Poista
  3. En ole vielä testannut madaraa vaikka se on kovin suosittu ja kehuttu. Mulla on nyt joku perushyvä Lumenen CC-voide. Pitää selvittää, olisiko ensikerralla parmepi kokeilla vaikka tätä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumenen CC oli kanssa kyllä hyvä :) minusta tämä on aika samanlainen joten tykkäisit varmasti!

      Poista

Kiitos kommentista <3