perjantai 11. tammikuuta 2019

Lumihiutalekynnet Milv 3D decaleilla

Sain joku tovi sitten CesarsShopista uusia Milvejä esiteltäväksi. Ostin niitä itsekin taas jonkun verran, Milvit on vaan mun lemppareita. Aiheita on tajuttomasti, ne on helppoja käyttää ja hienoja kynsillä! Että ei mikään ihme että pidän niistä niin paljon ;)


Tänään halusin kokeilla 3D Milvejä. Näissä kuviona on valkea lumihiutale joten nämä decalit sopivat eri väristen kynsilakkojen päälle. Tämä lumihiutale liukuväri oli mielessä jo viime vuonna, en muista teinkö ne ja jäivätkö kuvaamatta blogiin. Epäonnistuivat jotenkin? No nyt uudella yrityksellä liikkeelle! 3D Mivit ovat hiukan koholla olevia, eivät siis perinteisen tasaisia. Ne ovat kuitenkin yhtä helppoja käyttää ja asetella. Liika decal sulaa kynnen reunoilta päällyslakan alta pois joten vaikka decalit olivat näin isot, ne sai asettumaan nätisti osalle kynttä. Ei siis tarvinnut leikellä.


Tässä arkissa on decaleita tavallista enemmän joten näistä tekee useammat kynnet, jos laittaa joka kerta 10 decalia. Nämä maksavat kyllä hieman enemmän; 2,50 euroa mutta minusta hinta ei ole liikaa. 3D decalit eivät jää perinteisen tarran tapaan koholle päällyslakan alla. Milvien kanssa käytän Glisten & Glow Top Of Heaven pikakuivattajaa. Varo kuitenkin koskemasta siveltimellä decaliin, saattaa sulattaa kuviota pois. Paksu kerros ja nopea levitys niin hyvin menee.


Violetin liukuvärin toteutin lakkaamalla kynnet ensin Picture Polish Heavenilla. Sen jälkeen tuputin kynnelle valkeaa essencen Wild White Ways lakkaa sekä Picture Polish Orchid lakkaa. Sitten decalit! Kynnet näyttivät vielä vähän valjuilta joten päädyin lisäämään vähän glitteriä Essie Rock At The Top lakasta. Glitter kyllä kruunasi kaiken, ai vitsit että tuli hienot kynnet! Itse tuijottelin näitä pitkin päivää, tosi juhlavat, talviset ja uniikit.


Milv decalit / CesarsShop, saatu
Glisten & Glow Top Of Heaven / CesarsShop, saatu
Picture Polish Heaven / CesarsShop, saatu
Picture Polish Orchid / CesarsShop

Jokos sinä olet intoutunut hankkimaan uusia Milvejä?


23 kommenttia:

  1. Huisin kauniit! Tuommosia decaleja pitääkin kokeilla!

    VastaaPoista
  2. Oi miten kauniit kynnet ja ihanat nuo lumihiutaleet :).

    VastaaPoista
  3. Ihanat ja nätit kynnet. :)
    Kiva, kun annoit käyttö- ja laittovinkkejä. Miten sait nuo glitterit tuohon päälle ilman kuplintaa tai milvin suttaantumista?
    Minulle tammikuu on nude ja valkeiden lakkojen kuukausi. ;) Mikä väri sinua viehättää tammikuussa? :)
    t. TQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan vaan töpötin glitterlakalla suoraan, ei kupli tai suttaannu :) aika paljon olen käyttänyt tummia lakkoja, ihan selkeää suosikkiväriä ei ole mutta valkeat lakat on nättejä näin talvella!

      Poista
  4. Ai että, nämä on hurjan kauniit! <3 En oikein tiedä, innostuisinko itse tarran tavoin koholle jäävistä decaleista, mutta tässä ne ainakin näyttävät ihanilta :)

    VastaaPoista
  5. Upea värimaailma! Juuri ihastelin Jullen Kynsiblogissa liiloja hiutaleita ja nyt näen nämä kaunokaiset. Pitänee seuraavaksi itsekin laittaa. -HH

    VastaaPoista
  6. Ihan mielettömän kauniit! Sä se vaan osaat<3

    VastaaPoista
  7. Nämä on kyllä tosi kauniit. Glitter kruunaa hienosti! :) Mä oon tässä varmaan reilu parin viikon ajan pyöritellyt Heavenia kädessä, että mitä siitä taikoisin kynsille. Näistä sai kivaa inspistä, kiitti!

    VastaaPoista
  8. Nämä on kyllä ihanat. Pitäny jo muutaman kerran palata ihailemaan! 🤩

    VastaaPoista

Kiitos kommentista <3