sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Sensationail geelilakkaus + arvonta

Sain kokeiltavaksi Sensationail geelilakkaus paketin.




Muistanette että geelilakkaus on minulle tuttu juttu. Viime talvena suojasin kynteni geelilakkauksella, aiheesta kannattaa lukea lisää Geelilakkaus -tunnisteen alta. Käytin uv-uunissa kovetettavia geelilakkoja joten nyt pääsin kokeilemaan led-uunissa käytettäviä lakkoja. Ja mikä minun mielestäni on parasta Sensationail geelilakoissa? Näitä saa ihan Seppälästä! Itsekin olen näitä joskus siellä nähnyt. Myös Halpa-Halli ja Tuuri myy näitä.



Miksi geelilakkaus? Jos haluat aina kiiltävän lakkauksen tai olet kyllästynyt parissa päivässä lohkeaviin kynsilakkoihin. Et kuitenkaan halua rakennekynsiä mutta et jaksa koko ajan lakkaillakaan. Geelilakkaus on todella helppo tehdä, lakan värin voit päättää itse tai tehdä hyvin luonnollisen väriset kynnet. Geelilakkauksen päälle voit lakata tavallisella kynsilakalla tai tehdä Konad leimauksia. Geelilakkaus suojaa kynttä iskuilta mutta jättää kynnet luonnollisen näköisiksi.



Starter Kitistä löytyy kaikki tarvittava geelilakkauksen tekoon. Led-uuni ( joka on hassun pieni ), kaikki tarvittavat lakat + aineet, pumpulia, puutikkuja ja todella tarkat ohjeet jotka kannattaa aluksi lukea. Näytän teille nyt kuva-kuvalta kynsien teon.



Ensin työntelin kynsinauhat käyttäen apuna Snowcrystalin ainetta. Kynsinauhat kannattaa työnnellä jotta kynsiin ei jää mitään mikä heikentäisi geelilakkauksen pysyvyyttä. Kynnen pinta karhennetaan viilalla jotta lakkaus tarttuu paremmin. Pyyhin kynnet Cleanserilla. Kuivatus ilmassa 15 sek.

Sitten kynsiin Primer, kuivatus ilmassa 30 sek.



Kynsille aluslakka. Varovasti, mieluummin ohut kuin paksu kerros. Tämä pätee alus-, geeli- ja päällyslakkaan! Kuivatus uunissa 30 sek.




Kynsille geelilakka. Minun sävyni on Babydoll Pink jota laitan yhden kerroksen. Tällä saa YNBB lopputuloksen. Eli jos haluat luonnollisen ja lähes värittömän lopputuloksen niin tällä lakalla teet sen. Levitä varovasti, ei kynsinauhoihin kiinni, varo liian paksua kerrosta ettei valu kynsinauhoille tai kynsien sivuun. Kuivatus uunissa 60 sek.



Päällyslakkaa kerros, kuivatus uunissa 30 sek. Alus- ja päällyslakka ovat sama tuote tällä sarjalla.



Valmista! Lopputulos on niin luonnollinen kuin voi olla, ihan kuin luonnollinen kynsi mutta kiiltävä ja kaunis lopputulos. Geelilakkauksen luvataan pysyvän jopa 2 viikkoa. Kerron teille kahden viikon sisällä mitä näille kynsille kuuluu. 



Pientä infoa:

Sensationail sivut suomenkielellä, sieltä löytyy mm.jälleenmyyjät ja vastauksia kysymyksiin.

Hinnat: 

Starter Kit 79 e
Geelilakat 16,95 e
Essentials Kit 19,95 e
Poistotyökalut alle 7 e



Arvatkaa mitä? Sain arvottavaksi teille toisen Starter Kitin ja siihen mukaan geelilakkoja! Arvonta päättyy 15.9.2013, osallistua voit kertomalla miltä Sensationail geelilakkaus vaikutti, jättämällä nimimerkin ja sähköpostiosoitteesi.

Onnea kaikille arvontaan, kannattaa osallistua! Palkinto on tosi kiva ja kitissä on kaikki tarvittava joilla voi opetella geelilakkauksen tekoa. Kyseessä on arvokas palkinto ja yksi onnellinen voittaa sen :)

174 kommenttia:

  1. Olisi tosi mielenkiintoista koittaa geelilakkausta, kun itsellä ei ole sitten minkäänlaista kokemusta näistä.. Jos nyt sitten onni potkaisisi. :)

    VastaaPoista
  2. Vaikuttaa ihan hyvältä ja kivalta, oon kuolannu tota jo jonkin aikaa mutten malta ostaa. Lisäksi sitä ei löydy meidän seppälästä. Kiva tuo olisi juurikin antamaan kestoa normi lakkauksille ja lisäksi haluaisin kokeilla tätä äitini kynsiin.
    lauratuulia.aarnio@gmail.com // Looren

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa mahtavalle, itse en ole vielä kokeillut vastaavia. Ilmeisesti tämän päällä myös normilakat pysyy paremmin?
    -J-
    johak(at)netti.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynsilakka levittyy ehkä vähän huonommin geelilakan päälle mutta pysyy paremmin kun alla on hyväkuntoinen pinta :)

      Poista
  4. vau, toi setti vaikuttaa toi hyödylliseltä! omat kynnet nimittäin lohkeilee niin paljon :( nimimerkki kanerva m, sposti kanerwa.m@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Aika hyvältähän tuo vaikuttaa <3 :)
    nimimerkki: Nana
    säpö:johannawall1503@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Geelilakkaus on aina kiinnostanut ja tuollainen aloituspaketti vois olla just sopiva. Ei ainakaan liian kallis investointi :) Ja tuo näyttää tosi kivalta :)
    MinnaK.
    m.kuivanen@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Vaikuttaisi oikein loistavalta! Itse kun en voi enää pahemmin lakkailla kynsiä, koska opiskelen kokiksi :( mutta olisi kiinnostaavaa päästä kokeilemaan tätä äitini kynsiin, jotka tuntuvat katkeilevan kokoajan. +hän ei jaksa lakkailla kynsiään, sillä lakkaukset eivät kestä kauaa...

    Nimimerkki Hempsu
    hesaarijarvi@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Tätä olisi todella mukava kokeilla, koska opiskeluni metalli- ja kivitöiden parissa on aina rankkaa kynsille. Geelilakkaus varmasti suojaisi kynsiä jonkin verran :) Ja ainakin tämä kokeilemasi väri näyttää tosi hyvältä sellaisiin päiviin, jos ei jaksa tai ehdi tehdä uutta lakkausta päälle.

    Anni
    annis.design@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Itse saanut tällä vuosikymmenten kynsien pureskelu kierteen katkeamaan( ammattilaisen laittamana). Nyt raskauden myötä kynnet taas huonossa kunnossa niin tulisi kyllä tarpeeseen etten taas sorru pureskelemaan kynsiä! anni.anttonen@netti. fi

    VastaaPoista
  10. Wow, todella mielenkiintoiselta vaikutti, mulla kun tuppaa lakat lohkeilemaan...

    helmisbeautyblog@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Tämä vaikuttaisi ihan täydelliseltä lahjalta äitilleni, joka haluaisi nätit ja kestävät kynnet.:)

    Nimimerkki:Nymphadora
    nelli-99@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Ompa siistin näköiset! Ei yhtään paksut. Omille hauraille kynsille olisi lottovoitto!
    arjainen (at) suomi24.fi

    VastaaPoista
  13. Voi kun kävisi tuuri, olisi ihana kokeilla! Nimellä Lunalii osallistun ja maili on korukynsilla (at) gmail piste com.

    VastaaPoista
  14. Herätti kyllä kiinnostusta vaikka geelilakat ovat minulle ennestään tuttuja. Olisi kivaa päästä testaamaan tätäkin merkkiä.
    Maranen
    maranen@suomi24.fi

    VastaaPoista
  15. Ahhh vaikuttais niin unelmalta mun kynsille! Omani on ihan liuskoittuvat ja hennot, geelaus tekis niin hyvää näille, mutta ei tuommosia välineitä opiskelijan budjetilla ostella...
    millaturunen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  16. Lakkaus näytää kauniilta, mutta silti tosi luonnolliselta. Olen itse katsellut tuota aloituspakkausta, mutta en ole raaskinut ostaa sitä. Pakkauksen hinta on stopannut ostoreissun. Omat kynteni ovat todella lyhyet ja katkeilevat helposti. Toivottavasti onni suosisi tällä kertaa.
    S-posti: neeariikka@gmail.com
    nimi merkki: Neea

    VastaaPoista
  17. Tää vaikutti aika kivalta, saattais olla väliaikainen helpotus mun liuskottuville kynsille!

    ooonavv@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Olisi mielenkiintoista kokeilla geelilakkauksia! Olen jo kauan ollut aikeissa ostaa tälläsen setin :)

    VastaaPoista
  19. Nää Sensationail geelilakkaukset vaikuttaa niin kivoilta ja helpolta tavalta saadat kauniit kynnet pidemmäksikin aikaan. Jos itsellä löytyisi tuollaiset 80€ ylimääräistä niin olisin heti käynyt jo ostamassa Starter Kitin, mutta eipä ole vielä tuollaista päivää näkynyt, joten josko tässä arvonnassa onni olisi kerrankin minun puolella :D

    Manni
    anmye@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Vaikuttaa mahtavalta tuo geelilakkaus ja olisi kiva päästä kokeilemaan, kun en ole sitä itse raaskinut ostaa! :)

    Noora
    noora.tuominen@windowslive.com

    VastaaPoista
  21. Mielenkiintoiselta vaikuttaa ja palkinto tulisi kyllä todellakin tarpeeseen! :)
    Nimimerkki Essi ja osoite suklaapeikko@hotmail.com

    VastaaPoista
  22. Vaikka mun kynnet onkin suhteellisen vahvat, pelkään jatkuvasti mihin ne lyön ja ne lohkeaisivat, sen verran pitkät kun ovat. Tämä luultavasti olisi täydellinen apu siihen! Suolaisen hinnan takia en vielä ole käynyt ostamassa mutta suunnitellut olen sitäkin, eli tarpeeseen tulisi todellakin :)

    Masa
    coammber@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Hyvältä näyttää! Itse olen miettinyt olisiko geelilakkauksesta apua lohkeileviin kynsiini.. ne kun eivät tahdo kasvaa millään. Geelilakkaus ehkä auttaisi pitämään kynnet parempanna :)

    Annika
    ansun1(a)luukku.com

    VastaaPoista
  24. Täytyy nyt vaan kommentoida, että näyttää tosi hienolta ja mielenkiintoista kuulla miten geeli kestää, mutta en nyt itse tällä kertaa osallistu. Menisi ihan hukkaan palkinto tässä ammatissa, eli joku toinen saisi nauttia palkinnosta huomattavasti enemmän :) Tänäkin kesänä oli muuten lomalla tarkoitus käydä laittamalla geelikynnet, mutta se jäi. Ensi vuonna sitten :)

    VastaaPoista
  25. Tosi luonnollinen lopputulos tuolla värillä ja kivasti peittää hieman keltaisuutta. Itse käytän uv-kovetteisia geelilakkoja, lediä nopeampana olisi kiva testata.
    kunsiih at gmail.com

    VastaaPoista
  26. Hyvältähän tuo vaikuttaa! Kokeilin nyt kesällä ekaa kertaa geelilakkauksia kesälomareissulla ja olin ihan myyty! Löytyi vielä niin täydellinen väri kynsiin että sitä jaksoi katsella sen pari kolme viikkoa ihan kummasti... Vielä kun saman sävyn löytäis jostain ihan omaankin käyttöön... Enpäs edes tiennytkään että seppälässäkin on noita geelilakkaussettejä. Täällä meidän tuppukylässä ei ole :( Mutta kerrasssan aivan mahtava palkinto! Kun kerrankin onni suosisi... :P

    nimim. satuh83 satuh83@yahoo.com

    VastaaPoista
  27. Oi haluaisin niin kokeilla, mutta opiskelijan budjetilla ei kalliita värkkejä ja laitteita ostella! Tälläkin hetkellä harmittelen ihanan pitkää peukalonkynttäni, joka on sivusta lähtenyt lohkeamaan, mutta en millään raaski sitä leikata, vaikka tiedän, että tuo reuna saattaa johonkin tarttua. Täytyy kokeilla "liimata" sitä vielä kynsilakalla. :)

    kowalski1@luukku.com

    VastaaPoista
  28. Oon aina luullu että geelilakkaus olis paljon vaikeampaa, mutta toi näytti kivan helpolta, haluaisin tosi kovaa kokeilla tota. Palkinnon väritkin on tosi kivat, sopis mulle kuin nakutettu!
    Ps: mun mielestä noita saa myös MiniManista ;)

    Katri
    katri.ylisalmi@netikka.fi

    VastaaPoista
  29. Olen jo pitkään miettinyt geelilakkauksia, koska syksyisin ja talvisin kynnet menevät aivan hirvittävään kuntoon rasvoista ja öljyistä huolimatta! Lisäksi koulun alettua joudun koulun takia läträämään liuottimien ja maalien kanssa, ja käsiä joutuu pesemään lähes koko ajan. Tuo aloituspaketti ei ole hirvittävän kallis, vaikkakin opiskelijalle aika iso investointi n. puolet kuukauden käyttövaroista. Mutta on ihana että tällaisia on alettu myymään "tavallisissa" kaupoissa. Näyttää helpolta ja yksinkertaiselta :)

    iidalotta
    meet_my_darling@hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Aivan mahtavat kynnet saa tuolla! Olisi kiva kokeilla! Itselläni kynnet ovat todella hauraat niin geelilakkauksella saisi varmaan suojattua :)
    Roosau
    Ronsu4@windowslive.com

    VastaaPoista
  31. Tämä vaikuttaa siltä että jopa minä voisin onnistua tällä! Kynsien lakkailuinnostus meinaa kärsiä kokoajan siitä, että kynnet liuskoittuu ja lakkaukset on pilalla aina jo samana iltana tai viimeistään seuraavana päivänä.

    Warjotar
    warjotar@kapsi.fi

    VastaaPoista
  32. wau, vaikuttaa kivalle!
    läyrra/ oonkolaura@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Tää ois huippu ku oon nii laiska lakkailemaan kynsiä!:)
    tiinami.anttila@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Oletpas kivan arvonnan saanut tänne. :) Haluaisin kyllä itsekin kovasti päästä kokeilemaan geelilakkausta! Moni ystävä on nimittäin ainakin kehunut sitä. Itse teen harrastuksenani geelirakennekynsiä, mutta olisi kiva laajentaa tähän geelilakkaukseenkin! :)

    VastaaPoista
  35. S.posti vielä: emilia.f@luukku.com :)

    VastaaPoista
  36. Mää kans osallistun arvontaan onneani koettamaan!

    T: Morre / morre@laiskiainen.org

    VastaaPoista
  37. Ihanat kynnet kyllä tuli, olis varmaan mulle hyvä kun kynnet on niin haperot talvisin... :)

    sari piste susanna at hotmail piste com



    VastaaPoista
  38. Rakastan lakkailla ja koristella kynsiä,mut kuulun just niihin joitten lakka+koristelu pysyy kauniina sen 2päivää :D En tiedä johtuuko se töistä vai kynsistä mutta tämmösen vaihtoehdon nähtyäni olen haltioissani :D En oo ikiin tuommost kokeillu mutta näyttää niin hyvältä ja lupaavalta miun kynsiraukoille että pakkohan tuota on testata!
    Nyt vaan toivotaan että arpaonnetar potkasee oikein kunnolla :3

    nonjonna
    nonjonna@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Tuli kyl tosi nätinnäköiset kynnet :) olis siistiä saada tommonen setti itellekin!

    Katariina
    katariina_o@hotmail.com

    VastaaPoista
  40. KIvalta näyttää, noita onkin Seppälässä tullut hiplailtua mielenkiinnolla!
    -Norre
    ntjapp@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Viime aikoina on kynsien lakkaus tökkinyt, mutta kun omat kynnet on niin heikot, niin on ihan pakko yrittää. Olen miettinyt jo pitkään geelivälineiden hankkimista. Tuo uunin pieni koko olisi ihan loistava, kun on muutenkin säilytystilasta puute! pirkko@runollinen.fi

    VastaaPoista
  42. Geelilakkaus alkaa olla aika ajankohtainen asia, ollaanhan jo syyskuussa :) Keväällä kokeilin (kaveri teki) geelilakkausta ja tykkäsin paljon! Kynnet olivat paljon vahvemmat ja kiille upea. Mieskin tykkäsi, koska kynnet olivat erinäköiset, kuin tavallisilla lakoilla lakattuna. Joskus täytyy alkaa pistämään rahaa säästöön tuollaista uunia ja lakkoja varten :)

    katsykissa@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. Ooo tää ois niin kiva päästä kokeilee tätä:)
    kati.rinkinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  44. Geelilakkaus vaikutii siltä että sitä on päästävä kokeilemaan, siis ihan pakko. :) Miracle, mira.engman (@) gmail.com

    VastaaPoista
  45. Olen todella laiska lakkaamaan kynsiä, joten geelilakkaus olisi minulle varmasti sopiva kaveri! :)

    VastaaPoista
  46. Geelilakkaus vaikuttaa ihanan vaivattomalta ja jälki on kaunista. Mulla talvisin on ainakin se ongelma, että kynnet napsuu poikki.. Tämän avulla niitä vois kasvattaa ehkä hieman pidemmiksi.:)

    maria.kuoppala@netikka.fi

    VastaaPoista
  47. Vaikuttaa kivalle ja helpolle.. Ja väritkin on hienoja.. :)

    mirva.ojala@gmail.com ja Mirva on nimimerkki :)

    VastaaPoista
  48. Vaikuttaa kyllä tosi simppeliltä systeemiltä ja oliski mielettömän kiva kokeilla! Mun kynsienlakkaus on myös hiukan laiskanpuoleista vaikka kovasti kyllä tykkäisin pitää aina kynsilakkoja:) alisa.ojala (a) suomi24.fi

    VastaaPoista
  49. Tätä olis tosi kiva kokeilla, kun tavalliset lakkaukset alkaa aina lohkeilla viimeistään seuraavana päivänä, vaikka laitan alus- ja päällyslakkaa.

    RH(at)saunalahti.fi

    VastaaPoista
  50. Vaikuttaa todella hyvältä! Olen sellaisessa työssä, jossa kynnet katkeilee ja lohkeilee heti kun ne on vähänkin kasvanut, joten tällainen voisi olla pelastus!:)
    saranea-@hotmail.com

    VastaaPoista
  51. Geelilakkausta haluaisin kyllä kokeilla. Mietin jo hetken, että tylsää vaan jos pitää hankkia uusi uuni (led), ja kuinka paljon se veisi tilaa. Mutta sitten olitkin laittanut kuvan uunista kaukosäätimen kanssa, voi miten söpö pikku-uuni! ♥ :D Selittelyt sikseen, siniemilia ilmoittautuu mukaan arvontaan! :)

    siniemilia at hotmail piste com

    VastaaPoista
  52. Vaikuttaa tosi yksinkertaselle ja helpolle. Mulla on paha tapa hermostuksissani repiä lakkauksiani pilalle ja kynnet jo nyt todella huonossa kunnossa. Olis kyllä mahtavaa päästä itse testaamaan. (:

    Altsu
    altsu313(at)gmail.com

    VastaaPoista
  53. Geelilakkaus olisi niin täydellinen lomille ja silloin kun ei muuten ehdi kynsiä laittamaan vähään aikaan! Olen jo jonkin aikaa geelilakkausvälineistä haaveillut, mutta aloituspaketti on aika hintava...

    suffeli92@windowslive.com

    VastaaPoista
  54. Vaikuttaa loistavalta! Ei tarvitsisi kuivatella lakkausta ja lakkaus pysyy siistinä pitkään.

    starlight@live.fi

    VastaaPoista
  55. Olen juuri aloittanut voimistelu/akrobatiaharrastuksen, jossa kynnet kokevat väkisinkin kovia... Pitkistä kynsistä en halua luopua, mutta kynnenvahvistajista sun muista lakkauksista ei ole suurta apua, koska olen niiden kanssa aika laiska. Tää vaikuttaisi ihan kokeilemisen arvoiselta jutulta! nuuppis (nuuppis(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  56. Kuulostaa mahtavalle,oon itseasiassa näitä katsellutkin blogeista mutta on silti vähän liian tyyris mun opiskeliabudjetille!:)

    susski
    suskiit@hotmail.com

    VastaaPoista
  57. Oi mikä arvonta! Geelilakkausta oon miettinyt todella paljon, uunin ja lakkojen hankkimista olen harkinnut ihan jo siksi että tuttavapiiristä löytyisi myös geelilakkauksesta kiinnostuneita, jolloin voisin myös heille tehdä tällaista kynsiin :) Itselläni ei normaalit kynsilakat pysy kuin vuorokauden yleensä, parhaassa tapauksessa kaksi. Geelilakkaus voisi olla ratkaisu. Tämän merkin uuni näyttää kätevän pieneltä, sitä olisi helppo kantaa vaikka mukana jos menee jonnekin tekemään toiselle geelilakkausta, ja nuo lakkojen värit...! Millaisia herkkuja!

    viiruzka@hotmail.com

    VastaaPoista
  58. Kauheasti tullut jo kommentteja :D Noh tollahan sais huomattavasti kestävemmät kynnet ja ehkä jopa etusormieni kynnet saisin kasvamaan pidemmiksi, yleensä niin lyhkäiset että huh huh.. Ja se, että näitä saa ihan tommosista "lähikaupoista" eikä vaan HKI:stä tai Oulusta niin se on suurta plussaa!

    emmi.kivijarvi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  59. Vaikutti juuri sellaiselta, että tälläinenkin tumpelo pystyisi taikomaan itselleen upeat kynnet :D

    heinonen.noora@hotmail.fi

    VastaaPoista
  60. Minua kiinnostaa geelilakkojen monikäyttöisyys. Niiden päälle saa tehtyä koristuksia ihan normaalisti ja pysyvyys on parempi.
    Olen kuolannut näitä Sensationail geelilakkoja, mutta kun niitä ei meidän seppälästä saa niin ei ole tullut vielä hankittua :)

    jansku410@hotmail.com

    VastaaPoista
  61. Geelilakkaukset kuulostaa tosi kivalle ja helpoille tehdä! Oon monesti käynyt katsomassa tätä pakettia Tuurista, mutta kai tuo hinta sitten on vähän kauhistuttanut, ettei ole tullut ostettua.

    Ansguu1@wippies.fi

    VastaaPoista
  62. Geelilakkaus vaikutti hyvältä ja toimivalta. En ole itse kokeillut sitä, joten olisi hauska päästä testaamaan ja erityisesti kokeilla myös kaverille, jonka kynnet eivät meinaa kasvaa millään lohkeamien takia. S-posti nailsbyxalla(at)gmail.com

    VastaaPoista
  63. ehdottomasti haluaisin kokeilla! Töissä joudun vaihdella usein kumihanskoja ja lakka kuluu tosinopeasti :/

    Tiijuska-@hotmail.com

    VastaaPoista
  64. Vaikuttaa työläältä :D Talvella tulee kuitenkin ottaa kaikki kikat käyttöön. Itselläkin on talven kylmälle ja kuivalle ilmalle herkät kynnet. Lopputulos näyttää hyvältä!

    sp. janedee@jippii.fi

    VastaaPoista
  65. Kyllä kiinnostaisi kovasti kokeilla! Kivat värit ja vaikuttaa aika helpolta hommalta.
    aniiluap@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Vaikuttaa tosi hyvältä ja kätevästi saa tehtyy luonnolliset kynnet, mutta samalla kestävämmät.

    rebekka.peltomaki@hotmail.com

    VastaaPoista
  67. Mulle! En ole raaskinut ostaa joten koitetaan tätä tapaa:)

    betternailday(a)gmail.com

    VastaaPoista
  68. Oon hiplaillu just tuota starter kitia monet kerrat kaupoissa, mutta opiskelijabudjetilla ei ole ollut mahdollista ostaa sitä. Olisi kiva suojata kynnet ankaraa talvea vasten, niin ei tarvitsisi tuskailla alati lohkeavien kynsien kanssa.

    unelmiakynsilla@gmail.com

    VastaaPoista
  69. Osallistun arvontaan! Upea kiiltohan tuossa geelilakkauksessa on ja pysyvyys on myös plussaa! :) Ymmärtääkseni Sensationaililla on kohtuullisen laaja värivalikoimakin! Itse en ole ikinä geelilakkoja kokeillut, joten nyt siihen tarjoutuis oiva tilaisuus! :)

    aadankynnet@gmail.com

    VastaaPoista
  70. Setti vaikuttaa ratkaisulta mun kynsiongelmaan. Poistin rakennekynnet ja niiden jälkeen oma kynsi tuntuu erittäin ohuelta ja pehmeältä. Aluksi ne tuntuivat jopa kipeiltä. Omalla kynnellä lakkaus kestää hyvänä päivän. Olen kokeillut erilaisia aluslakkoja eikä apua tunnu löytyvän ongelmaan. Asiakaspalvelu ammatissa ulkonäkö vaikuttaa ja olisi mahtava jos kynsilakkaukset eivät lohkeaisi kynneltä pienestäkin kolauksesta..

    Meikki_monsteri@luukku piste com

    VastaaPoista
  71. Tää geelilakkaus vaikutti tosi helpolta jutulta! Itselläni kun lakkaukset jo päivässä halkeilee nii tälläinen vois olla toooosi hyödyllinen! Lisäksi kynnetkin lohkeilee nii tämä suojaakin sitten kynsiä!

    kati.welling@hotmail.com

    VastaaPoista
  72. Oh, sopisi täydellisesti mun laiskuudelle! En jaksaisi heti parin päivän päästä poistella lakkoja ja lakata uusia, siksi useinkin kuljen viikkoja samoilla kynsilakoilla :P Kiva myös, että näitä saa niinkin lähellä olevista kaupoista, kuten Seppälä!
    mira.n.jaaskelainen@gmail.com

    VastaaPoista
  73. En ole ikinä kokeillut geelauksia joten olisi kiva päässä testailemaan. Vaikuttaa helpolta, nopealta ja vaivattomalta! Ei tarvitsisi myöskään olla lakkailemassa kynsiä jatkuvasti.

    ennimaria@hotmail.fi

    VastaaPoista
  74. Luulen että geelilakkaus ratkaisisi aika pitkälle kynsiongelmani. Hiukseni ovat pitkät ja vahvat mutta kynnet sen sijaan...hädintuskin kasvavat sormenpäätä pidemmälle kunnes ne heikontuvat (? en keksi kuvaavampaa sanaa, menevät siis ohuiksi ja lopulta taipuvat jolloin ne on leikattava). Geelilakkaus varmaan vahvistaisi kynsiäni, kun opiskelijan budjetilla ei ole varaa ottaa geeli-/akryylikynsiä enkä halua että kynteni huononevat entisestään.
    Kynsilakkani myös lähtevät todella nopeasti ja olisi mukava jos lakkaukset, joita yleensä väkerrän pitkään kun laitan timantteja, leimauksia jne. kestäisivät pidempään kuin päivän tai kaksi!

    saara.iivari@hotmail.com

    VastaaPoista
  75. Mä oon jo ikuisuuden halunnu kokeilla geelilakkauksia, sillä välillä tuntuu ettei aika riitä vaihtamaan halkeilevia lakkauksia päivittäin..
    Jos en voita niin tarttee varmaan käydä ostamassa setti kerta seppälästäkin saa.. :)

    Kynnenverran@gmail.com

    VastaaPoista
  76. hienolta näyttää ja kiva olisi kokeilla :)

    enxs22@gmail.com

    VastaaPoista
  77. Vaikutti ehdottomasti kokeilemisen arvoiselta. Mielessä on käynyt muutamaan otteeseen, että pitäiskö tuollainen hankkia.

    nsandbe@welho.com

    VastaaPoista
  78. höh, oli liian nopeat sormet. Meiliosoite jäi vajaaksi.

    nsandbe1@welho.com on oikea osoite, jos sattuu lykästään.

    VastaaPoista
  79. Huhhuh, mikä arvonta! Näyttää todella jännittävältä. Geelilakkauksia olisi kyllä kiva päästä joskus kokeilemaan :)

    hen-nzu@hotmail.com

    VastaaPoista
  80. Hyvältä näyttää! Itse olen halunnut kokeilla geelilakkauksia jo pitemmän aikaa, sillä kynteni ovat ohuet ja katkeilevat helposti. Lisäksi olen laiska lakkailemaan niitä, joten tämä kuulostaisi täydelliseltä minulle :)

    hrer@suomi24.fi

    VastaaPoista
  81. Toistan taatusti muita kommentoijia, mutta geelilakkaukset olisivat taatusti jonkinasteinen pelastus kynsilleni! Kynnet kasvavat kyllä aika tavalla ja ovat vahvat, mutta alkavat aina hyvin pian liuskoittua ja lohkeilla, joka toki vaikuttaa kynsilakkojen kestävyyteen. Ja vaikka miten tykkään askaroida kynsilakkojen kanssa, niin joskus olisi kyllä kiva että kynnet näyttäisivät hieman pidempään huolitelluilta kuin sen 2-3 päivää minkä kynsilakka yleensä kestää virheettömänä... :)

    VastaaPoista
  82. Voi minua hömelöä eli edelliseen kommenttiini liittyen se s-posti... :D justme85@gmail.com

    VastaaPoista
  83. vaikuttaa kohtalaisen helpolta ja näppärältä. ja jos lakkaus vielä kestää pari viikkoa, niin loistava juttu.
    buffy57200@gmail.com

    VastaaPoista
  84. Mielenkiintoiselta vaikuttaa :)

    T. EliZaaa, ellu_1990(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  85. Olen kokeillut geelilakkauksia ennenkin ja ovat kylla kivat ja kestavat. :)
    rusinapulla82@gmail.com

    VastaaPoista
  86. Mulla on pari kertaa ennenkin ollu geelilakkaus ja oon kyllä tykännyt! Ei tartte odotella lakan kuivumistakaan eikä pelätä että jos lyö kynnet johonkin että lakkaus menis pilalle. =)

    Minna H.
    minnam_@msn.com

    VastaaPoista
  87. Olispa kiva päästä testaamaan!
    Sposti: lifeofbambi@gmail.com

    VastaaPoista
  88. Helpolta vaikutti, tuo sävy (mitä sulla on kynsissä)olisi niin passeli töihin.

    VastaaPoista
  89. Näyttää ainakin hyvältä, mielenkiinnolla odottelen raporttia lakkauksen kestävyydestä. Olen kahdesti ottanut ammattilaiselta geelilakkauksen, ja viimeksi se ei kestänyt edes viikkoa. S-posti arvontaa varten: anna-riitta@netti.fi

    VastaaPoista
  90. Kiinnostais hirveesti päästä kokeilemaan tätä! Omat kynnet on menny tosi heikoiksi ja tästä vois olla apua (:
    shinyandglossy(ät)luukku.com

    VastaaPoista
  91. Hyvältähän toi vaikuttaa! Ja uuni on sopivan pieni, ei vie liikaa tilaa :)

    missvilmam@gmail.com

    VastaaPoista
  92. Vaikuttaa oikein hyvältä ja olisi kiva päästä kokeilemaan geelilakkausta :)

    ppiaa--@hotmail.com

    VastaaPoista
  93. Setti vaikuttaa todella kivalta! Mulla on todella ohuet kynnet niin tuollaisilla pitkäaikaisilla lakkauksilla saisi varmaan kynnet katkeilemaan vähemmän :)

    Camilla, seenafter@gmail.com

    VastaaPoista
  94. Vaikuttaa mukavan yksinkertaiselta tavalta vahvistaa omia kynsiä ilman suurempaa operaatiota!

    Ruusuiset Kynnet
    heidi.har@hotmail.com

    VastaaPoista
  95. Ai miten mahtava palkinto! Mulla on kokemusta vain Shellaceista, jotka eivät pysy kynsilläni hyvinä edes viikkoa, joten tosi mielelläni kokeilisin tätä merkkiä! Mukana arvonnassa siis, ehdottomasti :) outipapu at gmail piste com

    VastaaPoista
  96. Hoo, täähän vaikuttaa just hyvältä mun tarpeisiin! Oon maailman laiskin lakkaamaan kynsiä (ja varsinkin putsaamaan lakkoja!), mutta oma kynsi on niin liuskoittuvaa että tarttisi suojaa. Arvontaan siis, piiahokas at gmail piste com

    VastaaPoista
  97. Aivan mahtava lopputulos! Minusta tuo uuni on näppärä kaikessa pienuudessaan, sillä sen säilyttäminen ei veisi tuhottomasti tilaa :) Omat kynteni ovat todella hauraat (kaikista vahvistavista tuotteista huolimatta), joten ne repeilevät, taittuvat ja lohkeilevat aina ilman kynsilakkaa ja joskus siitäkin huolimatta. Pitkissä kynsissä minun olisi aina pidettävä lakkaa varjellakseni niitä edes vähäsen, mutta olen vain niin pahuksen laiska ja kiireinen lakkailemaan kynsiäni jatkuvasti. Pidän kynsien lakkaamisesta ja laittamisesta, mutta aina sille ei ole aikaa. Geelikynnet vaikuttaisivat melkoiselta arjen pelastukselta kestävän lakkauksen tekoon! Arpaonni tuskin suosii, joten täytyy ryhtyä harkitsemaan sukan varteen säästämistä :D

    Sini-K
    sini_liinamaa@hotmail.com

    VastaaPoista
  98. Teki kyllä vaikutuksen helppoudellaan ja näyttävyydellään ja ennen kaikkea yksinkertaisuudellaan. Vielpä kun on Seppälästä saatavilla :)

    Terkuin Emppu (emppuliini_91@luukku.com

    VastaaPoista
  99. Vaikuttaa kiinnostavalta ja haluaisin kokeilla tuota! Kahden viikon kestävyys on hieno plussa :)

    Heidijee, heidijeea@gmail.com

    VastaaPoista
  100. Geelilakkaukset on kiinnostanut jo jonkin aikaa. Ja juttusi sai entisestään pohtimaan tätä vaihtoehtoa. olisi huippua voittaa aloitussetti.
    nittanne(at)gmail.com

    VastaaPoista
  101. Vaikuttaa mielenkiintoiselta ja ois kiva testata
    eekku80
    sähkäri eekku80@netti.fi

    VastaaPoista
  102. Tuon tekemisen helppous iski tännekki. Ja siisti lopputulos miellytti silmää! :)
    Itsellä lohkeilevat kynnet niin toi ois just omiaan niille kun ei jaksa eikä ehdi jatkuvasti lakkailemaan! :)

    yhdenkissanorja (yhdenkissan(at)luukku(piste)com)

    VastaaPoista
  103. Hauskan näköistä touhua :D Mukaan

    lof73(at)mbnet.fi

    VastaaPoista
  104. Kiitos vinkistä! :)
    Kun joskus saan kynteni johonkin kauniiseen pituuteen kasvatettu (pari kertaa vuodessa) tökkään ensimmäiseksi oikean käden keskisormen johonkin - naps. Siitä se sitten tuho alkaa ja on leikattava kynnet lyhemmiksi.
    Tämä voisi olla pelastus. Rakennekynsiä en kuitenkaan aio koskaan ottaa.

    VastaaPoista
  105. Vaikutti hyvältä, toivottavasti kestää. Varsinkin hyvä saatavuus kiinnostaa. Oon halunnu kokeilla geelilakkausta niin pitkään. Ei vaan oo ollu ylimäärästä. Opiskelijabudjetti ;) anna_.94@hotmail.com

    VastaaPoista
  106. Unohin nimimerkin anna_.94@hotmail.com nimimerkkini on Anna

    VastaaPoista
  107. Aivan ihana setti! Niin mukavalla ja suht helpolla tavalla saa kauniit,kestävät ja superkiiltävät kynnet! Pitkään olen minäkin haaveillut "geeli-setistä"! Jospa haaveet kävisivät pian toteen...;-)

    Elina Elina.vuorma@gmail.com

    VastaaPoista
  108. Vaikuttaa niin helpolta,et voisi onnistua multakin :) Ois ihan kivaa vaihtelua kun ei tarviis koko ajan stressata,että millon katkeaa seuraava kynsi!

    hepanen@jippii.fi

    VastaaPoista
  109. Rupesi kyllä kiinnostamaan tämä tosi kovasti :) Ehdottomasti mukaan arvontaan ja onnea kokeilemaan. Tahtoisin tällaista kyllä kovasti päästä kokeilemaan.
    ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  110. oonki kuullu geelilakkauksesta ennenki ja miettiny et se olisi itselle hyvä vaihtoehto kun töissä ei voi rakennekynsiä pitää :)

    viivi.korpela@hotmail.com Viivi. K

    VastaaPoista
  111. Minuakin kiinnostaisi kovasti saada tällainen itselle :) melko helpolta ja näppärältä vaikuttaa.
    millal@luukku.com

    VastaaPoista
  112. Tahtoisin kovasti uv -lakkoja! Auttaishan se myös liuskoittuville kynsille...! Oon kattonu ja ettiny kaikki mahd. kaupat jos löytyis värillisiä geelilakkoja, mutta en oo viel löytäny :(

    jutta.tuunanen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  113. En välitä rakennekynsistä, mutta geelilakkaus voisi olla hyvä pohja esim. lomareissulle ja kun muuten tietää ettei ehdi kynsiä kovin laittamaan. Geelillä värilakka pohjalle ja vaikka leimaa päälle :) Utelias olen mutta kovin varaton ;D

    keittiorakkautta@gmail.com
    Erya, keittiorakkautta.blogspot.fi

    VastaaPoista
  114. Tuote vaikuttaa kokeilemisen arvoiselta. Itelläni on vähän sama juttu ku sulla. Pitäis talveksi saada kynsille suojaava kerros. En ole koskaan testannut geelilakkoja, joten olisi todella kiva päästä testaamaan.

    VastaaPoista
  115. Luultavasti jos ei arvontaonni osu kohdalle niin pitää tämä hankkia itse :) Vaikuttaa hyvältä vaihtoehdolta vahvistaa kynsiä, kun juuri olen luopunut rakennekynsistäkin... milla_ollikainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  116. Voi todellakin tahtoisin päästä tätä opettelemaan :)
    snow_angel85@jippii.fi

    VastaaPoista
  117. Näyttää aika helpolta ja kivalta! Tuo olisi niiiiin kiva voittaa, voisin omia kynsiä vahvistaa ja tehdä rakkaille siskoille geelilakkauksia <3

    <3:Sara (cupcakezblogi@gmail.com)

    VastaaPoista
  118. Aivan ihanan nopealta ja kätevältä vaikuttaa! Ja tuo uunin pieni koko on pelkkää plussaa. Onnea minulle arvontaan :)

    VastaaPoista
  119. Voi tuo olisi mulle varmasti täydellinen kynsikumppani! Olen niin laiska lakkaaja, mutta lakkojen rakastaja, että yhteinen matkamme olisi varmasti täydellinen. Toivottavasti osuu onni kohdalle :)

    myfantazya@gmail.com

    VastaaPoista
  120. Tuo uuni olisi niin paljon kivempi kuin tällä hetkellä käytössä oleva uv-uuni...

    -Riina
    riina_87_@hotmail.com

    VastaaPoista
  121. Olen jo pitkään halunnut kokeilla geelilakkausta kynsiini. Rakennekynnet ei oo mun juttu ollenkaan, sillä teen paljon käsitöitä ja pitkät kynnet haittaa näpertelyhommia. Tämä paketti vaikutti kivalle! Toivottavasti onni suosii :)

    gesina.sundstrom@gmail.com

    VastaaPoista
  122. Vaikuttaa täydelliseltä! Helppo ja kestävä lakkaus olisi ihan unelma. Työssäni kynnet pitäisi suojata todella hyvin tai ne kärsivät pahoja kolhuja ja tämä geelilakkaus vaikuttaisi juuri sopivalta siihen tarkoitukseen.

    karolii-@hotmail.com

    VastaaPoista
  123. Kokeilin kesälomalla hoitalassa tehtyä Dependin geelilakkausta ja tykkäsin siitä tosi paljon. Siisti, kiiltävä ja kestävä lakkaus on juuri sitä mitä haen. Hiukan arvelutti, että tässä paketissa kynnenpintaa karhennetaan ennen lakkauksen tekemistä. Kynteni ovat kuitenkin tällä hetkellä niin pehmeät, että mikä tahansa apukonsti toivotetaan tervetulleeksi.

    kahvimaitoa [a] gmail piste com

    VastaaPoista
  124. Sensationail vaikuttaa ammattimaiselta, vaikka sitä myydäänkin ihan "normi" kaupoissa. Kuulostaa helpolta ja luotettavalta tuotteelta. Innolla kokeisilisin (:

    elisa_lallukka@hotmail.com

    VastaaPoista
  125. Mulla on jo pienen ikuisuuden ollu haaveissa kestolakkaus setti.. Aloitin juuri työt eräässä lääkärivastaanotossa ja siinä olisi huippua olla kwstävät lakkaukset :) tämä siun postaus sai sen näyttämään niin helpolta ja simppeliltä että tätä on pakko kokeilla jos onnetar mulle sen suo :)!

    vekku_94@hotmail.com

    VastaaPoista
  126. Olen tämän kesän aikan rakastunut uudelleen kynsien laittoon ja kynsilakkoja on tullut hankittua paljon. Monta kertaa olen ihastellut kaverin hienoja geelikynsiä jotka käy säännöllisesti laitattamassa mutta itse en raski moiseen ryhtyä kun rahareikiä on muitakin, itse jää silloin vähemmälle. Katselin kyseistä pakkausta seppälässä mutta en raaskinut sitä vielä ostaa, ajatuksella ehkä sitten joskus.... Tämä olisi kyllä varmaan täydellinen juttu minulle joka joudun lähes päivittäin vaihtamaan lakkaukset, olen käsienpesu neurootikko ja siksiköhän lakat kuluu tai lohkeolee huippu vauhtia.

    annanen75@gmail.com

    VastaaPoista
  127. enpä ole jostain syystä geelilakkaukseen kenelläkään törmännyt, mutta kyllä pehmeäkyntistä aina kiinnostaa :)

    rahien999(at)gmail.com

    VastaaPoista
  128. Geelikynsien tekovälineet ovat olleet hankintalistalla ikuisuuden, joten pitäähän tähän arvontaan tarttua! Varsinkin talveksi olisi hyvä saada näihin superpehmeisiin kynsiin jotakin apua. :)

    kaisakaroliina@hotmail.com

    VastaaPoista
  129. Wau! Heti heräsi kiinnostus kokeilla näitä. Millä muuten tuo geelilakka poistetaan? Onko siihen ihan oma aine?
    Toivottavasti onnetar suosii :)

    katriina.snellman@hotmail.com

    VastaaPoista
  130. katselinkin näitä seppälässä ja kiinnostaa ihan vietävästi! en oo koskaan ennen geelilakkausta kokeillut ja kampaajan hommissa ei lakat kestä päivääkään hyvänä, niin olis kiva kokeilla. :)

    arjensankaritar@luukku.com

    VastaaPoista
  131. Hei, geelilakkaus vaikuttaisi ihan näppärältä! Oma motivaationi kynsien laittamiseen on vähentynyt roimasti töiden takia kun lakkaukset lohkeavat siellä jo seuraavana päivänä :/ Geelilakkaus varmasti toimisi kestävämpänä ja voisi herättää taas kynsifriikin eloon, kynsilakat odottavatkin jo laatikoissa ;)

    pinja.lind@luukku.com

    VastaaPoista
  132. Vaikuttavat kivan helpoilta tehdä, näillähän saisi aikaan vaikka mitä kivaa! :) Mun kynsilläni ei pysy lakkaukset lohkeilematta 2 päivää pitempään, eikä aina jaksaisi tehdä uusia lakkauksia. Näistä olisi suuri apu :)


    tiusintti@hotmail.com

    VastaaPoista
  133. Voi tämmöinen on ollut haaveissa ja nyt olisi kyllä loistava hetki voittaa, kun tulisi sitten sopivasti itselle synttärilahjaksi :D
    millamagia30@gmail.com

    VastaaPoista
  134. Itselläni on ohuet, hauraat liuskoittuvat kynnet jotka sain aikoinaan pysymään vahvoina vain tekemällä päälle rakennegeelikynnet. Noh, nehän oli ihan kivat, mutta niiden poisoton jälkeen vielä kauheammassa kunnossa kuin ennen käytön aloittamista!
    Nyt näitä olen yrittänyt kaikilla mahdollisilla hoitolakoilla pysymään liuskoittumatta, ja aika kenhnoin tuloksin. tämä geeilakkaus vaikuttaa paljon hellävaraisemmalta kuin itse geelikynnet, joten kovasti kiinnostaisi näitä kokeilla.
    Oletan, että poisto-operaatioakaan ei vahingoita niin paljoa kynsiä kuin rakennekysnsigeelien kanssa?
    Osallistun siis arvontaan :)
    kipa1978@jippii.fi

    VastaaPoista
  135. Olen aiaksiemmin kokeillut geelilakkausta ja kynteni olivat tosi hyvässä kunnossa sen jälkeen. Tämä vaikutta todella kivalta :)

    empilia@hotmail.com

    VastaaPoista
  136. Oon pitkän aikaa halunnut kokeilla geelilakkausta, ja varsinkin kun omistan niin heikot kynnet, niin näillä saisi varmaankin vähän vahvistusta omiin. :)

    sohviamalia@gmail.com

    VastaaPoista
  137. Minäkään en ole koskaan geelilakkausta kokeillut, mutta kiinnostaisi kyllä kovasti. Lisäksi vaikutti helpoltakin tuo :)
    mmaria@luukku.com

    VastaaPoista
  138. Ompa kiva arvonta! :) Itse en ole geelilakkausta koskaan päässyt kokeilemaan mutta vastaava kotipaketti ollut harkinnassa hommata ihan itselleni kotiin. Joskus innostuin kaupassa selaamaan värivalikoimaa mikä vaikutti varsin hyvältä ainakin omaan makuuni. Toivotaan että onni potkaisisi tällä kertaa! :)
    kangasluoma.hanna@gmail.com

    VastaaPoista
  139. Ihana arvonta! Mun on pitäny pitkään hommata joku vastaava geelilakkaussysteemi, mut on ollu rahasta sen verran tiukkaa, että on ollu pakko laittaa välttämättömät menot geelijuttujen edelle! :> Värit vaikutti kivoilta :)
    sinny.o.92@gmail.com

    VastaaPoista
  140. Vaikuttaa hyvältä! En ole itse vielä kokeillut geelilakkausta, vaikka olenkin siitä jo pitkän aikaa ollut kiinnostunut. Kiinnostaisi kovasti :) pidän peukkuja!

    annamariakaroliina@hotmail.com

    VastaaPoista
  141. Kesällä kävin testaamassa kynsisalongissa geelilakkausta, ja kyllähän se hyvältä vaikutti. Tämä setti näyttää hyvältä kotikäyttöö, passelin kokoinen. Kovasti suunnitellut itselleni hankkivan geelilakkaus setin, jäänny vaan vielä sinne suunnitelma asteelle.. Nyt olisi synttäritkin pian ovella ;) Kauniita värejä :)
    -Nanne, nannemarianne@hotmail.com

    VastaaPoista
  142. vautsi vaikuttaa tosi kivalle :)
    sara.pynnonen@gmail.com

    VastaaPoista
  143. Huippu arvonta!

    Tuo tulisi niin tarpeeseen, jospa vaikka auttaisi salilla katkeileviin kynsiin :)

    huudot10@gmail.com

    VastaaPoista
  144. Wau,olisi tosiaankin kiva kokeilla :)
    anuroininen at hotmail dot com

    VastaaPoista
  145. Elikkäs elikkäs, geelihommista en oo aiemmin hirveesti inspaantunu, mutta tänä kesänä on lähteny tää kynsien lakkailu ihan käsistä ja kylähän toi Sensationailin setti ihan mukavalta näyttää. Ois kiva kokeilla ite, ku en mihinkään kynsistudioon uskalla mennä sisään :---(

    maria.kozulya@gmail.com

    you little charmer

    VastaaPoista
  146. Voi tämä olis kyllä ihan huippu palkinto :) Vaikuttaa sellaiselta että minäkin tämän homman oppisin ja voisi kynnet sitten jatkossa kestää töissä ollessakin :)

    kulta89@luukku.com

    VastaaPoista
  147. Oh, en osaa enää olla paljain kynsin (eikä näillä kellastuneilla hapertuneilla hirvityksillä voi oikein ollakaan), mutta en enää ehdi lakata kynsiä tarpeeksi usein. Geelilakkausta olisi kiva kokeilla!

    aurinkokuivattu_tomaatti@hotmail.com

    VastaaPoista
  148. Pitkään olen miettinyt, että pitäisi kokeilla geelilakkausta, mutta opiskelijabudjetti ei ole antanut myöten - on kuitenkin melko hinnakas kertasijoitus :) Hirmu hyvältä kyllä vaikuttaa!

    nooroonan@gmail.com

    VastaaPoista
  149. Toi näyttää juuri siltä mitä mun kynnet kaipaa nyt, kun ylioppilaskirjotuksetkin lähenee ja aika rupee olemaan kortilla ja mistään ei haluaisi tinkiä...


    suvi.tanhuanp@gmail.com

    VastaaPoista
  150. Kuvan perusteella ihanan luonnollisen näköiset kynnet tuolla kyllä tuli! Ehdottomasti tahtoisin päästä kokeilemaan :)

    lumikkinen2@gmail.com

    VastaaPoista
  151. Olisipa ihana saada kestävät kynnet vähällä vaivalla, itse en millään jaksa laittaa kynsiä säännöllisesti ja sen kyllä huomaa, mutta parin viikon välein tehtävä lakkaus luonnistuisi varmasti minultakin!

    Anne

    anne.happonen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  152. Kiinnostavalta ja yksinkertaiselta vaikuttaa, voisi sujua jopa minultakin :D
    enkulii7@suomi24.fi

    VastaaPoista
  153. hyödylliseltä!

    susa.horze@hotmail.com

    VastaaPoista
  154. Itselläni on jo UV uuni ja useammalta merkiltä UV lakkoja, ja ne ovat suorastaan pelastaneet elämäni. Ennen niiden hankkimista tavalliset lakat piti aina poistaa 2-3 päivän välein, koska alkoivat olemaan kärsineen näköisiä. Minun mielestä on tosi kauhean näköistä, jos naisihmisellä on kulahtaneet lakat kynsissä. Se antaa jotenkin epäsiistin kuvan, vaikka olisi muuten huoliteltu. Näitä olisi kiva testata ja verrata UV systeemiin...

    paloan123@windowslive.com

    VastaaPoista
  155. Näyttää ihanilta ja just siltä, mitä voisin tarvita ja olla pelastukseni:)

    Olen arponu tämän tai Kicksissä myytävien Orlyn tai Dependin välillä nyt...

    Omat kynnet liuskottuvta helposti ja ovat lyhyet opiskelujen takia. Opiskelujen takia lakkauksen tulle myös olla siisti. No, mulla pysyy lakat hyvänä sen 1 päivän. Jos sitakään. Geelikynnet mulla on ollu useammalta sarjalta ja tekijältä, mutta neki pysyy hyvänä sen viikon ajan, sit rupee nouseen ja repeileen.

    Nämä vois olla ny se mun pelastus, mutta vielä arveluttaa laittaa rahaa likoon, ku entä jos ei pysykään. Mulle viikon verta olis passeli, sen verran haluisin ja pystysin laittamaan uudet :)

    sanna.numminen@suomi24.fi

    VastaaPoista
  156. Olen kokeillut ja on hyvä.
    Tytärpuolelle olisi kiva saada oma setti.

    psu_100@hotmail.com

    VastaaPoista
  157. Kirkas tai vaalea geelilakkaus voisi olla juuri se mitä kynteni tarvitsevat. En halua koristeellisia rakennekynsiä koska tykkään lakkailla itse, mutta kynteni ovat todella heikot ja liuskoittuvat&lohkeilevat jatkuvasti. Geelilakkaus varmasti auttaisi pitämään kynnet ehjempinä, eikä tuore lakkaus lähtisi kärjistä kynsien liuskoittumisen myötä.
    j.v.keskinen ät gmail.com

    VastaaPoista
  158. Tällainen olisi kyllä tarpeellinen :) Jos ei onni suosi, pitää muistaa vinkata joululahjatoiveeksi :D
    mnmnmn@luukku.com

    VastaaPoista
  159. Toi vaikuttais tosi mukavalta ja pysyvältä. Kun mun lakat pysyy kynsissä päivän ja välillä ei sitäkään. Koirien kanssa kun touhuu niin välillä koiran hammas osuu ja lakka menee pilalle.

    nannajustiina@gmail.com

    VastaaPoista
  160. Voi, tosi kiva arvonta! Kiinnostaisi kyllä kovasti tuo ja melko helpolta vaikutti.
    whateverneed@gmail.com

    VastaaPoista
  161. Mä olen tästä erittäin kiinnostunut talvea silmällä pitäen. Mulla on niin hauraat kynnet että talvisin joudun pitää niitä ihan nysänä ja en tykkää siitä yhtään. Senpä takia olen alkanu tätä alotus settiä harkitsemaan että saisin pidettyä kynnet normaali pituudessa :)
    Olit kyllä tehny hyvän ja selkeän ohjeen!

    -ninni
    mizuno-chan@hotmail.com

    VastaaPoista
  162. Todella hyvältä vaikutttaa näin luomu kynsien pitäjälle :) suvi.kajuutti@hotmail.com

    VastaaPoista
  163. Olen kokeillut sensationail lakkausta, ja olin erittäin tyytyväinen. Pitkälti kolmatta viikkoa lakkaus kesti siistinä, hankintalistalla siis itsellekin tämmöinen. :) Opiskelijalle olis mukava ylläri pimeisiin syysiltoihin, olis joku "hyvä" tekosyy jättää kouluhommat nurkkaan ja näperrellä kynsiä. ;)

    iina_k @ hotmail.com

    VastaaPoista
  164. olisi mahtavaa opetella tekemään geelilakkauksia! Heikot kynnet säilyisivät varmasti pitempään ehjinä geelilakkauksen alla, lohkeilu ja repeily olisivat historiaa :)

    heidi.rattya@gmail.com

    VastaaPoista
  165. Olen pitkään jo halunnut kokeilla geelilakkausta, josta saisi mahdollisesti vähän lisävahvistusta omille kynsille. Vaikuttaa mielenkiintoiselta setiltä :)

    closetomemore@gmail.com

    VastaaPoista
  166. Arvonta, yayy!

    Hyvältä näyttää geelilakkaus. Joudun töissä läträämään paljon veden kanssa, ja lakat lähtee halkeilemaan yleensä jo päivässä, kynnet kuivuu ja haperoituu. Tällainen neutraali geelilakkaus voisi olla ihan hyvä keino suojata omia kynsiä.

    vaapukka@postiloota.net

    VastaaPoista
  167. Oi, oi, OI! Olisipas ihana voittaa tämä! Anopin "kotigeelikynsiä" ihailleena ja kadehtineena. ;) Tämä vaikuttaa erittäin helpolta, ja plussaa pienestä koosta eli ei vaadi isoa tilaakaan. Jos vain lakkaus pysyy, unelma kiireiselle uraäidille, jolla kynnet kärsii eikä ehdi hoitaa edes viikoittain. ;)

    waascageles (ÄT) hotmail piste com

    VastaaPoista
  168. Vaikuttaa tosi kivalta ja näppärältä :) Jos voittaisin niin tämä löytyisi tyttären lahjapaketista ;)
    lumikki1@luukku.com

    VastaaPoista
  169. Oi joi, tuo olisi ihana! Olen niin halunnut itselleni tuon, mutta en ole raskinut ostaa :/ Ehdottomasti mukana arvonnassa siis :) karita3@luukku.com

    VastaaPoista
  170. Aivan ihanat! Tahtois kovasti koittaa! karai@netti.fi

    VastaaPoista
  171. Oon nyt lukenut useammasta blogista näistä tuotteista ja ainakin itsellä on sellainen mielikuva, että nämä olisi tosi hyvät :) Varsinkin sellaiselle ihmiselle, kuten allekirjoittanut, joka ei välttämättä jaksaisi edes joka viikko uusia kynsilakkoja! On myös tosi hyvät varmaankin juuri tähän tarkoitukseen, jossa sinäkin käytät, eli suojaamaan kynnen rakennetta :)
    Olisihan tämä ihan mahti päästä kokeilemaan!:D

    ESSIKA
    essika@hotmail.com

    VastaaPoista
  172. Heei meikän hauraille ja liuskottuville kynsille tämä ois oikein mainio. Ei taho pystyä pitämään lakkauksia pitempään ku rupeaa kynnet liuskottumaan. Vaikuttaa just tarpeelliselle meikälle.

    Maijjueh
    maijuheiskanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  173. Kuulostaa hyvältä! Itse teen itselleni usein geelikynnet ja niiden paksuus ja hidas poisto/huolto kyllästyttää. Olen myös erittäin laiska lakkaamaan kynsiäni. Geelilakkaus kuulostaa siis juurikin sopivalta välimuodolta! En ole saanut hankituksi vielä geelilakkaustarvikkeita, joten tässäpä hyvä tilaisuus!

    Emma
    emmakaroliina1(ät)gmail.com

    VastaaPoista

♥ Thanks For The Comment ♥