maanantai 22. heinäkuuta 2013

Charming Nails Indiedays Inspirationissa

Charming Nails -blogi sai ilon ja kunnian liittyä mukaan Indiedays Inspirationiin. Olen todella iloinen päästessäni mukaan!



Mikään ei tule muuttumaan, olen edelleen Bloggerin alustalla ja minua voi seurata ihan samalla tavalla. Mutta pystyt lukemaan minun blogiani myös Indiedaysin kautta, lisäät minut vain suosikkeihin. 

Toivottavasti tämä sopii kaikille lukijoilleni. Kiitos siitä että olette jaksaneet seurata blogiani ja uusiakin lukijoita eksyy joukkoon :) pitkä tie on tullut tallustettua, aloitin aikoinaan bloggaamisen ihan mielenkiinnosta ja olin suomen ensimmäinen vai toinen perustettu kynsiblogi. Joten ihan vanhukseksi minua voi jo kutsua :) Kiitos kuuluu tietenkin teille yli 2300 Bloggerin kautta seuraaville sekä sadoille muille päivittäisille eri kautta tuleville kävijöille.

Saan itse enemmän näkyvyyttä liittyessäni mukaan Indiedaysiin. Tottakai minulla on tavoitteena parantaa blogiani, kuviani, suosiotani. Sitä ei voi kieltää ja tuskin olen ainoa tavoitteissani. Vaan omaksi harrastukseksi blogia edelleen pidän ja vilpittömästi tykkään esitellä teille manikyyrejä sekä uutuustuotteita. 

 Muistattehan syksyllä tulevan 5 -vuotis arvonnan, palkinnot tulevat olemaan kivat. Ei siis muutakuin liittymään lukijaksi jotta pääset osallistumaan arvontaan. 

Kuulisin myös oikein mielelläni palautetta uudesta valkeasta pohjasta. Ihan muutenkin, anna nyt positiivinen tai negatiivinen palaute. Mitä tahtoisit muuttaa täällä? Millaiset postaukset ilahduttavat ja saavat hyvälle mielelle? Mitkä postaukset ärsyttävät ja saavat klikkaamaan sivun pois? Mikä jäi kiinnostamaan, mistä haluaisit kuulla lisää? 

Pyydän että jokainen siellä ruudun takana viitsisi käyttää aikaansa pari minuuttia antamalla palautetta. Jos et jaksa/halua kirjautua niin pystyt kommentoimaan myös anonyyminä.
Palaute on aina tärkeää. 

48 kommenttia:

  1. Mä tykkäsin enemmän siitä tummasta pohjasta, ihmettelen aina kun muut eivät tuntuneet tykkäävän :) Äänestin tuolla sivupalkissakin tumman pohjan puolesta ja vaalea oli saanut paljon enemmän ääniä :P Noh anyway jatkan toki lukemista.

    Sun blogi on parantunut huomattavasti viime kuukausina, oon sitä joskus maininnutkin. Huomaa, että uusi kamera sai ottaan parempia kuvia ja blogin entuudestaan jo hyvät kuvat parantuivat huomattavasti.

    Keep up the excellent work! ;) Oot ihan ensimmäisikä blogeja mitä oon lukenut ja oonkin ollut lukijasi jo useamman vuoden. Sun blogista on tosi hyvä hakea esim. lakkojen sävyistä swatcheja, oon esim. Color Club - tilauksia tehdessä viettänyt lukemattomia tunteja vertaillen sun ottamia kuvia kaikista color club - tunnisteen postauksista. Loistava hakuteos siis tämä blogisi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos palautteesta :) itsekin tykkäsin paljon enemmän tummasta pohjasta. Se oli persoonallisempi ja enemmän omaa tyyliä. Mutta mutta, enemmistö voitti ja kokeillaan nyt taas tätä :D

      Poista
  2. Vaalee tausta on mun mielestä parempi kun edellinen joka oli ehkä liian tumma :) muuten tykkään blogista just tälläsena ku se onki :D toivon että joskus munki blogilla olis lukioita enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laske 5v eteenpäin ja blogillasi on lukijoita :) kyllä niitä vuosien mittaan siunaantuu. Meikä lähti nollasta, en tiedä oliko silloin jopa hankalampi saada lukijoita kuin nykyään?

      Poista
  3. Edellinen pohja oli kyllä persoonallisempi! Mutta totta on, että tumma teksti vaalealla pohjalla on helppolukuisempaa. Ehkä joku välimuoto... Eniten kiinnostaa esittelyt lakoista, joihin on helppo päästä käsiksi, eli saatavilla joko kivijalkaliikkeistä tai suomalaisista nettikaupoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään enemmän esittelenkin helposti saatavia lakkoja koska ei tule itsekään enää niin tilailtua. Ja nykyään kun Essie, OPI, China, Color Club, A England merkit on suomalaisissa nettikaupoissa niin tilaaminen on helpompaa :)

      Poista
  4. Niin ja kissojen esiintymiset ilahduttaa aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, yritän aina jahdata niitä kameran kanssa...tilannekuvat on parhaimpia :)

      Poista
  5. Mää kyllä tykkään tästä valkoisesta pohjasta, vaikka olihan se tumma toisaalta tosi tunnistettava ja hyvä sekin. Pääasia on kuitenkin hyvät postaukset ja blogin taustalla ei nyt niin isoa merkitystä mulle ole :)
    Sun kuvista oon aina tykännyt ja muutenkin postauksista. Et jaarittele turhaan (niin kuin mulla itsellä on taipumusta tehdä :D) ja kerrot asiat sopivan lyhyesti ja ytimekkäästi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni on sanonut etten jaarittele. En niin, en osaa edes. Olen luonnostani enemmän töksäyttelijä ja jopa hiljainen uudessa seurassa. Välillä kyllä rasittava äänessä olija, riippuu niin juttuseurasta :)

      Poista
  6. Tykkäsin enemmän siitä tummasta pohjasta, loi jotenkin kontrastia tälle blogille enemmän. Toki valkosesta taustasta on helpompi tekstiä lukea, mutta ehkä ulkoasua kaipais jonkun pienen väripilkun... ;)

    Seuraan mielelläni ihan kaikkia postauksiasi, jostain syystä en jaksa kokonaan lukea meikki- ja uutuustuoteselostuksia, mutta niiden olemassaolo ei tietty minua haittaa! Parasta on se et kirjotat melko lyhyesti ja ytimekkäästi miten asiat on! Kuten jostain kommentistas bongasin että et jaarittele!

    Rakkautesi lakkoihin on niin ihanaa luettavaa kun kehut jotain lakkasävyä maasta taivaisiin, se on tosi söpöä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitsin tarkoituksella nyt ihan neutraalin pohjan, ei mitään sivubanneriakaan. Katsotaan jos myöhemmin lisään sellaisen :)
      Voi kiitos kivasta kommentista! Osaan varmaan olla jopa lapsellisen innoissaan jostain uutuuslakasta kuten tänään ostetuista olen ihan täpinöissäni. Mutta säästän ne syksyyn. Ostin muuten teillekin arvontaan jotain :)

      Poista
  7. Vaikka edellinenkin ulkoasu oli kaunis ja yksilöllisempi, niin pidän ehkä kuitenkin enemmän tästä vaaleammasta ratkaisusta. On heti paljon raikkaampi fiilis. :D

    VastaaPoista
  8. Onnittelut uudesta aluevaltauksesta. Tykkään vaaleammasta blogipohjasta, itse suosin blogipohjassa kevyttä liukuvärjäystä. Tällöin blogiin tulee väriä ja se on silti helposti tunnistettavissa.

    VastaaPoista
  9. Hieno juttu, onnea! :) Charming Nails on muistaakseni ihan ensimmäinen kynsiblogi, jota aloin seuraamaan, ja varmasti seuraan jatkossakin.

    Tykkään tästä vaaleasta pohjasta enemmän, koska tätä on mun mielestä miellyttävämpi ja helpompi lukea. Tumma tausta tekee sivusta vähän synkän näköisen, ja mun mielestä kuvatkin näyttää jotenkin paremmalta vaalealla pohjalla.

    Mun lempparipostauksia on erilaiset kynsikoristelut. Mulla on taas joku Konad-vaihe menossa, ja muiden leimailuja on aina hauska katsella :) Ja muutenkin sulla on aina tosi kivoja ja omaperäisiä koristeluja. Myös uusien lakkojen esittely on aina hyödyllistä, niiden avulla voi kasvattaa tai karsia omaa ostoslistaa.

    Hmm, en keksi mitään mikä blogissa ärsyttäisi. Meikkipostaukset tulee usein skipattua, koska ne ei niin paljon kiinnosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti seuraat, olet kuitenkin niitä tuttuja vakkareita pitkältä ajalta :) Kiitos palautteesta, pistän nämä korvan taakse :) mulla on taas ollut vähän taukoa leimailusta, aina välillä yleensä on.

      Poista
  10. Kyllä tätä vaaleaa on miellyttävä lukea, mutta en muista, että mulla mitään vaikeuksia olisi aiemminkaan ollut.

    Toivoisin postauksia hoitotuotteista, alus- ja päällyslakoista yms. Niitä kuluu ainakin mulla eniten ja aika usein käyn täältä katsomassa suosituksia, kun joku loppuu ja haluan kokeilla jotain uutta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Vanhoja postauksia löytyy tuosta sivupalkista mutta taidanpa tehdä postauksen kaikista tällä hetkellä käytössä olevista!

      Poista
  11. En muuttais mitään, ja olen lukenut alusta saakka kaikki postaukset vaikka olenkin laiska kommentoimaan (varsinkin jos tuntuu ettei ole järkevämpää sanottavaa kuin "ihanat kynnet taas"). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä kyllä Hottis olet yksi vakkareista <3

      Poista
  12. Indiedaysiin siirtyminen on huono juttu, ainakaan mun blogger ei tunnista kun yritän lisätä sen sun uuden blogin osoitteen. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun ei tarvii tehdä mitään, tämä toimii edelleen Bloggerissa ja on sama blogi kuin ennenkin. Osoite ei muutu. Mutta postaukset näkyvät suoraan myös Indiedayssissä ja olen nyt mukana sielläkin :)

      Poista
  13. Onnittelut! :) Mä en muuttaisi mitään, koska tykkään blogista juuri sellaisena kuin se on. Kuuluu niihin melko harvalukuisiin kynsiblogeihin, joita seuraan tunnollisesti, enemmän kun olen sellainen meikkityttö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Minäkin olen meikkityttö suurissa määrin mutta enemmän kynsityttö. Mutta en malta olla postaamatta meikeistäkin, osa niistä postauksista tykkää ja jos jotain ei kiinnosta niin ei tarvitse olla huolissaan että joka päivä meikkipostauksia olisi. Nyt luonnoksissa ehkä 20 kynnet ja 3 meikkijuttua joten ei hätää :)

      Poista
  14. Vaalea pohja on selkeä, mutta blogisi sivupalkki "hytkyy", joku muukin blogi tekee samaa. Mutta no hätä, enköhän silti pysty juttuja lukemaan. Tykkään sekä kynsi että meikkijutuista.
    -Rii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hytkyykö se vain latausvaiheessa, mulla ainakin tekee niin?

      Poista
  15. Ite pidin enemmän tummasta taustasta, jotenki hyökkää päälle tää valkonen ;)

    Luen kaikki postaukset ja jos on pidempää taukoo, nii malttamattomana ootan et pääsen uusinta lukee... Vaikka ite en hirveesti meikkaile (eli osaa tehä hienoja meikkejä), niin mielenkiinnolla luen kyllä kaikki meikkijututki.

    Kynsien perässä oon tänne eksyny ja hirveesti oon pitäny. En nyt tarkaan muista milloin aloin seuraamaan, mutta useemman vuoden oon kyl jo lueskellut sun blogia. Tosin lukijaksi kirjauduin vasta äskettäin, laiska ku oon muutenkaa mihinkään kirjautumaan :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta. Mietin pitäiskö tämän tekstin olla musta vai harmaa, kumpi olisi parempi?

      Poista
    2. Ehkä hiukka tummempi teksti olis helpompi lukea vaalealta taustalta, mutta kyllä tää harmaakin erottuu hyvin.

      Poista
  16. Vaalea tausta on selkeämpi, tykkään enemmän tästä kuin edellisestä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, onnea:) Blogiasi on tullut luettua jo vuosien ajan, taidokkaita kynsien koristeluitasi on ilo katsella:)
      -J-

      Poista
  17. Pidän paljon vaaleasta pohjasta. Se toivottaa tervetulleeksi, eikä ole luotaantyöntävä. Vaalealta pohjalta on mukavampi lukea pitkiä tekstejä, kuin tummalta. Nämä on tietysti mielipideasioita, mutta minä pidän vaaleasta sen selkeyden vuoksi kovasti. mun mielestä tuo banneri on nyt todella kivan näköinen kun on valkoisella pohjalla. :)

    Ainiin, onnea Indiedaysiin pääsystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava kuulla palautteesi. Missään nimessä en halua olla luotaantyöntävä :)

      Poista
  18. Mulla ei ole mitään erikoistoiveita, keep up the good work!

    VastaaPoista
  19. Minä tykkään vaaleasta taustasta, koska se on helppolukuinen. Sun blogi kuuluu mun lemppareihin. Oon kiintynyt tähän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen kiintynyt vakkari lukijoihin <3 kiitos että jaksatte seurata :)

      Poista
  20. Onnittelut! :) Kiva, kun tutut bloggaajat lisääntyvät Kauneus -kategoriassa. :) Ei mulla mitään ehdoteltavaa ole blogille ole.

    Onko jo 5-vuotisjuhlat? Huh! Vastahan oli 2-vuotisjuhlat. :D Itse aloin lukemaan CN:ää juuri silloin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) sinähän se muistutit 5v juhlista höpsö :D kyllä se vaan on, aika rientää...monetkohan synttärit sitä tulee pidettyä? Jos juhlin 10v blogitaivalta niin pitää jo shampanja pullo avata :)

      Poista
  21. Eipäs ole tuo Indiedayskään tuttu juttu. Eikä muutkaan lukumahdollisuudet. Jokohan niihin kohta pitäisi tutustua ihan tosissaan :D Sitä vaan on niin kaavoihin kangistunut, että lukee ihan mielellään tuosta omalta suosikkilistalta blogit. Mitä sitä muuta tarttis?

    Valkoinen pohja on tuttu ja turvallinen. En itse asiassa edes huomannut itse, että pohja oli vaihtunut, mutta kai se on, kun niin sanot. Toisaalta pidän jotenkin sitä pinkkiä leopardia tai jotain sen pinkkiä kaveria niin sun blogin pohjana, että nekin tuntuu "kotoisilta". Vaihtelu virkistää.

    En minä mitään muuta haluaisi. Pidän blogistasi tällaisenaan. Kuvien määrä on sopiva ja niiden laatu on hyvä. Tunnustan, että joskus skippaan tekstit yli, kun on kiire (tai aivokapasiteetti ei riitä luetun ymmärtämiseen) ja katselen vaan kuvien perusteella, mistä on kyse. Hyvät kuvat ovat apuna siinä. Koskaan en ole blogista poistunut äkkiä, koska ärsyttää joku juttu.

    Tykkään siitä, että vaikka kyseessä on kynsiblogi pienellä meikkihöystöllä, niin välissä voi olla joskus lifestylehenkisiä postauksia. Kynnet/lakat on itselle se ykkösjuttu täällä, mutta ihan kiva kuitenkin välillä lukea vaikka just näistä remonttijutuista tai jäätelöostoksista.

    Hyvin voit seuraavat 5 vuottakin jatkaa samalla tavalla :)

    ps. Voisi kyllä olla kohta vaikka paikka jollekin teemaviikolle. Miten ois vaikka kaikkien kauhistukseksi joku "hirveimmät väriyhdistelmät" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, olin jo ihan unohtanut sen pinkin leopardin! Näin ne ajat muuttuu, en kyllä sellaista enää laittaisi. Mutta se oli kyllä minua ja olisi edelleen mutta on ajateltava muitakin ;D
      Minukin mielestäni hyvät ja laadukkaat kuvat ovat ykkösjuttu. Itse teen samaa, katson otsikon, kuvat ja luen mikäli kiinnostaa. Jotkut blogit kyllä luen sanasta sanaan, se niin riippuu aiheesta.
      En kyllä tiedä voinko tehdä hirveimmät väriyhdistelmät :D se ehkä olisi jo liian hirveää tehdä :D minä saisin vain kommentteja rumat kynnet hehee :D olen pyörittänyt ajatusta teemaviikosta mutta tuntuu että nyt lakkailen "vähän kaikella" ja ei osaa keskittyä yhteen juttuun. Vähän syksymmällä tulee teemaviikko, sen aiheen olen jo päättänyt :)

      Poista
  22. Valkea pohja on hyvä ja selkeä, ja varmaankin juuri tästä syystä se löytyy joka toisesta blogista (taitaa muuten löytyä myös omastani, hups!). Joten tumma pohja oli persoonallisempi. Sun kuvat on tosi laadukkaita ja lakkaukset siistittyjä ja upeita.

    VastaaPoista

♥ Thanks For The Comment ♥