keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Täydellinen käsihoito

Täydellinen käsihoito on parasta itsensä hemmottelua :)

Ja kerron sitten heti alkuun etten ole ammattilainen millään tavalla! Siskoni kyselee aina käsihoitoa minulta mutta ikinä ei ehdi tekemään koska siihen pitää kuitenkin varata aikaa. Kerron nyt miten itse teen itselleni käsihoidon. Jokainen voi toteuttaa tämän sitten kotonaan vastaavilla tuotteilla.

Kuorinta ensimmäisenä. Minulla on tämä ihana Partyliten sokerikuorinta joka tekee kädet pehmeiksi ja liukkaiksi, täysin sileiksi! Kuorin samalla kynnetkin ja hieron kynsinauhat.


Sitä ei kannata laittaa noin paljoa :)


Kynsien ja kynsinauhojen hoito vuorossa seuraavana. Kynsistä ja kynsinauhoista on nyt kuorittu pois mahdolliset tikut ja repaleet.


Tästä Sinan setistä löytyy kaikki tarvittava kynsinauhojen työntelyyn ja kynsien siistimiseen. Tällä kertaa minä vain työnsin kynsinauhat ja puhdistin kynnenaluset.


Välineisiin löytyy käyttöohjeet eli mitä milläkin tehdään. Tämä on myös kiva ottaa matkalle mukaan, on sopivan kokoinen suljettuna.


Hyvä lahjaidea myöskin!


Seuraavana viilaan kynnet lasiviilalla ja siloittelen taikaviilalla jos on pieniä liuskoittumia. Aluslakka tuli samaan kuvaan mutta sen voi laittaa vasta käsivoiteen jälkeen.



Hieronta käsivoiteen avulla. Tässä voit käyttää mitä käsivoidetta vain. Halutessasi käytä kynsiöljyä tai kynsinauhavoidetta, minä hieroin kynsinauhoille Juvenan voidetta ja käsille BAEHR Lemon käsivoidetta.


Värilakkaus viimeisenä. Ensin kynsille 1-2 kerrosta aluslakkaa ja päälle haluamasi värilakka.


Minulla Zoya Tanzy josta en tykkää, ei tämä sovi minulle. Tulipahan kokeiltua uudestaan :) Konad m55 laatalla mansikat :)

Täydellinen käsihoitosi on nyt valmis :)

19 kommenttia:

  1. Täytyisikin muistaa hommata käsille kuorinta-ainetta! Mites sä teet, kun lakkaat, putsaatko jollain kynnet,että pysyy? Ja samaa oon miettiny kynsiöljyn käytön jälkeen. Jos sen puhdistaa pois, niin eikös vaikutus häviä ja jos taas ei, niin pysyykö siinä lakka?

    VastaaPoista
  2. Tämä oli hyödyllinen postaus! Itse kuitenkin pidän tuosta lakkauksesta. Ellet pidä Zoyan lakasta, olisitko myymässä sitä?

    VastaaPoista
  3. Tosi kivat noi mansikat! =) Et muuten ikinä näytä kuvissasi peukaloita? Teetkö niihin yleensä millaiset koristelut?

    VastaaPoista
  4. Näyttääpä ihanalta toi kuorinta! herkullisen näköinen :) mistähän tota sais ostettua?

    VastaaPoista
  5. miten sä putsaat kynnet ton rasvauksen jälkeen et voi lakata?

    VastaaPoista
  6. Oi toi Partyliten käsikuorinta on ihanaa, sain kerran kokeilla sitä työkaverilta, mut en vaan tiedä ketään Partylite-myyjää, niin en oo pystynyt sitä hankkimaan. :-/ Ja mitä sä höpiset, hyvinhän toi Tanzy sulle sopii, ja ihanat mansikat!! Meikä on ihan hurahtanut Tanzyyn, en varmaan koskaan oo vielä lakannut yhdellä lakalla näin paljon. :-)

    VastaaPoista
  7. Partyliten sokerikuorinta on ollut täällä kovassa käytössä <3
    Samankaltaisia mömmöjähän voisi myös periaatteessa itsekin tehdä?

    VastaaPoista
  8. jestas miten ihana mansikkamanikyyri, ainakin tuossa alla Tanzy on ihan käypä.
    Van

    VastaaPoista
  9. Mia: Annan öljyn ja voiteen imeytyä hyvin. Jos sitä jää vähän niin huuhtaisen äkkiä vedellä :) vaikutus ei häviä kun on ehtinyt imeytyä. Lakka ei pysy jos taas ei anna imeytyä :)

    vierailija :) : Varmaan pitää kirppislakkoja katsella kun on muutamia ylimääräisiä :)

    Anonyymi: Välillä näytän peukut, niissä on aina samat koristelut tietenkin :)

    Maryanneh: Partyliten kutsuilta :)

    malla: Vastasin tähän jo ylempänä :)

    Sara: Huuto.netissä on myös Partyliteä :) ei mulle tuo Tanzy sovi mutta mansikat sopii siihen kivasti :D

    oikosulku: Kyllä varmasti ja pääsee halvemmalla :)

    Van: Kiitos, ei vaan värinä sovi mulle :)

    VastaaPoista
  10. Jes, kiitos kiitos kiitos!!! :) Viikonloppuna täydellisen käsienhoidon tekoon! Nyt sain tietää missä järjestyksessä mikäkin kannattaa tehdä, lähinnä olen arvannut että kuorinta tulee ensin! :D Mutta nyt näkee tuon muunkin järjestyksen. Kiitos vielä!!!

    VastaaPoista
  11. Tosi kivalta näytti toi sun tekemä käsihoito:) Osaatko yhtään sanoa mistä kaikkialta löytyisi noita käsikuorintoja? Ja itse alan jo nyt varautuun syksyyn ja talveen, niin saisko sulta jossain vaiheessa postausta käsien hoidosta/ rutiinista talvisin?:3

    VastaaPoista
  12. En ole koskaan kokeillut tuota partyliten kuorintaa joten en osaa verrata mutta sokeri+öljy tekee myös käsistä aivan mielettömän ihanan pehmoiset. Itse olen käyttänyt avokadoöljyä, pähkinäöljyä ja ihan vaan oliiviöljyä. Suosittelen kokeilemaan. Itse teen niin, että toiseen käteen sokeria kasa, siihen päälle öljyä, sitten hieron systeemin käsiini lavuaarin päällä ja huuhtelen lopuksi vedellä sen verran kun tuntuu hyvältä. Huuhtelemallahan siis tietysti säädellään sitä, miten paljon haluaa öljyä jättää käsiä pehmentämään ja kosteuttamaan.

    VastaaPoista
  13. Mikä on taikaviila? Itellä hirmuisen liuskottuvat kynnet ja en oo saanut millään apuvälineillä helpotusta :/

    VastaaPoista
  14. siis pakko viel kysya et kuinka kauan sä annat sen voiteen imeytyä? ku tuntuu itestä et jos ei putsaa kynsiä rasvauksen jälkeen jotenkin ni lakat ei pysy ollenkaan.. :)

    VastaaPoista
  15. Maira: Ole hyvä :)

    Arlene: Voin tehdä kertauksen talveen valmistautumisesta :)
    Mulla on tämä Partylite, Dermosililla on käsikuorinta, Cesarilla näkyy olevan BAEHR käsikuorintoja limeä ja vaniljaa, OPIlla ja Freemanilla on myös kuorintoja :) nämä tulee ekana mieleen :)

    Mohn: Kuulostaa ihan samantuntuiselta kuin Partyliten kuorinta, pitää kyllä kokeilla joskus, kiitos vinkistä :)

    Claire: Taikaviila = bufferi, siinä on monta pintaa joilla voi viilata kynttä eri tavoin. Löytyy kyllä ihan marketista :)

    malla: En ole katsonut kelloa mutta kyllä sen tuntee kun käsivoide on imeytynyt. Jos haluaa varmistaa niin kannattaa pestä kädet niin ei jää voidetta :)

    VastaaPoista
  16. Sulla on aika keltaiset kynnet:3 vai onko kamera väärentänyt?

    VastaaPoista
  17. Ois sullakin jos joka päivä lakkaat ;-)

    VastaaPoista
  18. Voiko tuommoista kuorinta-ainetta tehdä itse? :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi varmasti, googlesta löytynee ohjetta :)

      Poista

♥ Thanks For The Comment ♥