tiistai 12. heinäkuuta 2011

Benecos meikit

Sain postissa kivan ylläripaketin Benecos meikkejä :) muistatteko kun esittelin niitä teille aiemmin täällä ja täällä? Aiemmin saamani mascaran käytin jo loppuun. 
Mitä mascaran hankkineet tykkäsitte siitä? 
Minulla se alkoi toimia paremmin oltuaan jonkun aikaa käytössä. Mascara tuhri hieman lopussa, silloin kun luomella tai iholla ei ollut meikkiä. Helpommin silloin kyllä tuhrii mikä tahansa ripsiväri.

Mutta saiko Benecos ripsiväri nyt uuden haastajan? Paketista löytyi Natural Multi-effect mascara. Sävy on hauskasti Just black.



Ripsivärin hinta n. 7 e - 9 e. Koko 8 ml.

Tässä kuvissa on juuri otettu käyttöön. Ripsivärissä on melko voimakas tuoksu. Massaa tulee aika sopivasti, hyvä ettei ainakaan enempää.
Laitoin useamman kerroksen koska haluan raskaiden luomien takia näkyvän lopputuloksen jos teen vahvempaa meikkiä.


Tämä pidentää paremmin kuin aiempi Benecos ripsiväri. Tuo volyymiä vähän paremmin. Ei sotkenut mutta toki ripsikampa piti olla apuna etenkin jos laittaa monta kerrosta. 
Ei sotannut luomille muinakaan päivinä jolloin iholla oli vain mineraalipohja. Kiva juttu!


Paketista löytyi myös kaksi kivaa Baked tuotetta. Näitä voi siis käyttää kuivana tai kosteana.


Baked luomiväri Amazing ja Baked poskipuna Coral. Luomivärejä kehuin jo aiemmassa postauksessa. Tykkään tästä sävystä vieläkin enemmän koska on enemmän tyyliäni. Oikein nätti merenneidon värinen luomiväri. 

Poskipunassa on hieman hyvin pientä kimmellystä. Tämä oli myös melko hohtava kädelle kokeiltuna. Poskilla kuitenkin parempi kun laittaa kevyesti. 
Pigmenttiähän näistä Bakedeista lähtee hyvin eikä koostumus ole rakeinen tai kuiva. Minulle kuitenkin kivempi kevyellä kädellä, kateeksi käy teitä hyväihoisia, teitähän pienet hohteet vain kaunistavat ;)
Molemmat n. 7 e.




Laitoin luomille Amazing sävyä kuivana, ulkonurkkaan MAC Satin Taupe ja kulmaluulle L´oreal Golden beige. Rajaus Lumene Blueberry eyeliner ja ripsissä Benecos Multi-effect.



Huulipuna sävyssä Pink rose. 


Miten sitä ei ikinä iske silmiään tämän värisiin puniin? Aina hamuaa nudeja ja vaaleita pinkkejä. Kannattaisin minunkin avata silmiäni uusien sävyjen suuntaan. 

Joskus voi yllättyä positiivisesti. Tämä värihän sopii minulle täydellisesti! 



Ja mikä koostumus! Kosteuttaa huulia ja huulet ovat ihanan houkuttelevan vadelman väriset :D pysyvyys hyvä, laitoin aamulla, söin, kahvittelin yms. päivällä ja monen tunninkin päästä punaa oli vielä huulilla. 
Tällä kertaa sokkona saatu punan sävy yllätti mielettömän hyvin ja voin suositella kokeilemaan tätä Pink rose punaa. Hintaa n. 7,50 e.

Ja vielä pari meikkiä päättävät tämän pitkän postauksen jos joku jaksoi lukea. 
Vähän vahvempi meikki jossa Amazing luomiväriä levitetty kosteana mintun värisen Gosh pohjustuksen päälle. Laitoin sisänurkkaan MAC Creme de Violetia ja ulkonurkkaan MAC Carbonia. Kulmaluulla L´oreal Golden beige. Rajaus ja ripset taas samat Lumene ja Benecos ;)

Huulilla Pink rose ja poskilla Lancome aurinkopuuteri + Benecos Coral poskipuna.


Benecosin meikkejä myy:


Tässä Sannin Amazing meikki joka muuten on AMAZING!  Uskomattoman hyvät kuvat ja väri näyttää niin upealta! Halusin heti matkia!




Amazing + Dior Myriad paletin kasarisininen. Sopivat kyllä niin hyvin yhteen! Pohjustus oli UDPP + MAC Big Bounce Free As Air.

Vilautan vielä huomenna Benecosin kynsilakkaa :)

Mitä ajatuksia Benecos meikit herättivät? Vai oletko jo kokeillut sarjaa?

19 kommenttia:

  1. Onpa taas kauniita meikkauksia ja herkullisia värejä! Kiva nähdä hiukan sun hiuksiakin samassa kuvassa =) Luulin niiden olevan ihan erilaiset ja yllätyin tosi positiivisesti! Ihanat!

    VastaaPoista
  2. Vähänkö toi huulipuna on sulle just passeli! Wauh!!!! Kivan värinen huulipuna antaa niin raikkaan ja pirteän ilmeen. Kaunis nainen! ;)

    Kauniita ja sähäköitä silmämeikkejä. :)

    VastaaPoista
  3. Noita Benecosin meikkejä ainakin Porvoosta Rougesta. Mutta rajatulla valikoimalla.. Eli ainakaan porvoolaisten ei tarvitse välttämättä ostaa netistä Benecosta.

    VastaaPoista
  4. Vähän postauksesta ohitse, mutta... Tiedätkö yhtään kosmetiikkablogin pitäjää, joka olisi punatukkainen? Katselen ihastuksella sinun ja Karkkipäivän Sannin meikkikuvia, mutta itse testatessani joudun taas kerran toteamaan, että punapäälle ei vain sovi sama kuin blondille tai tummatukalle...

    -Morgaise

    VastaaPoista
  5. Moikka CN!

    Luin aiemmin blogiasi, sillä teet tosi kauniita meikkejä ja vaikutat muutenkin kovin asiantuntevalta, kiva aina käydä kurkkimassa esim. tuotevinkkejä.. :) Lopetin kuitenkin, sillä jotenkin en tykännyt kun meikkikuvista ei saanut ollenkaan kunnon käsitystä - mun on vain tosi vaikea käsittää miltä se meikki todellisuudessa näyttää, jos kuvassa on vain pelkästään yksi silmä tai huulet. Niinpä lopetin lukemisen harmistuneena, ettet julkaise parempia kuvia. Pakko myöntää, että vielä ilkeästi ajattelin, että ehkä olet oikeasti ei-niin-kaunis tms :D Nyt palasin blogiisi ekaa kertaa tooosi pitkään aikaan, ja ihanaa, mikä postaus! Mielenkiintoisesta merkista, ja tosi hienoilla kuvilla!! Olet tosi kaunis, kivaa että julkaiset nyt tuollaisia kuvia, niistä saa NIIN paljon paremman käsityksen, ja jotenkin vaan mielekkäämpää katseltavaa!! Pakko oli jättää kommentti, ihan huippua! Palaan ehdottomasti blogisi pariin!! :)

    Hauskaa kesää!!

    VastaaPoista
  6. Ihania meikkejä! Benecosia en ole päässyt testailemaan, mutta tuo poskipuna näyttää ihanan hohtavalta swatcheissa, voisin sen ehkä joskus kotiuttaa ;)

    VastaaPoista
  7. Turkoosi-ruskea meikki on ihana! Kun oppisi itse joskus häivyttämään yhtä hyvin ...
    Tuo ripsiväri sen sijaan ei vaikuta kovin hääviltä, niin sanotusti. Ei näytä kummoiselta edestä eikä ylhäältä :/ Osaatko muuten sanoa mikä on lempiripsarisi?

    VastaaPoista
  8. Misty: Kiitos :) millaisiksi kuvittelit hiukseni, ihan mielenkiinnosta?

    Minna: Kiitos kiitos :) ihastuin kyllä tähän punaan, mulla ei ollut tälläistä enkä tiennyt että mullehan sopii tämän värinen tosi kivasti :)

    Anonyymi: Kiitos tiedosta :) tässä vielä lista jälleenmyyjistä:

    http://www.ekovista.fi/retailers/benecos_ret.html

    Morgaise: Tämä kiva blogi tuli eka mieleen:

    http://makeupmylack.blogg.se/

    Anonyymi: Heh, kiitos kommentista :) pahoittelen että olen karkottanut sinut pois huonoilla kuvilla! Mutta haluan pysyä anonyyminä enkä halua julkaista tunnistettavia kuvia eli meikkikuvia joissa näkyy koko kasvot. Se on vain tyyli jonka olen pitänyt alusta asti ja pidän jatkossakin. Joskus julkaisen puolikkaita kuvia mutta erittäin harvoin. Toivottavasti silti vierailet vielä etkä pety jos kasvojen kuvia ei usein näy :)

    Mukavaa kesää ja kiitos palautteesta!

    Mirssiina: Benecos on kyllä edullinen sarja laadukkailla tuotteilla. Etenkin kynsilakat on kivoja, värejä toivoisin tosin lisää. Poskipuna sopii myös käytettäväksi hohtotuotteena jos ei siedä yhtään hohtoa :) ainakin tätä sävyä olen käyttänyt kevyesti poskipäilläkin.

    Mims: Hyvillä siveltimillä onnistuu häivytys :) ripsiväriä en sanoisi huonoksi vaan hyväksi perustuotteeksi jolla onnistuu nopeasti. Mitään maksimaalista irtoripsi efektiä en tällä valitettavasti saavuttanut mutta totesin kivasti ripsiväriksi silti. En aina joka aamu jaksa kerrostaa enkä ehdikään, hyvä kiireaamuihin. Ehkä tykkään eniten Diorin Extasesta tai Iconicsta :)

    VastaaPoista
  9. Ihana huulipuna! ♥
    Tykkäsin myös tosta vikasta silmämeikistä... :)

    VastaaPoista
  10. Jostain syystä ajattelin sinulle lyhyehköt keskivaaleat hiukset. Hupsu minä =)

    VastaaPoista
  11. Ihania meikkikuvia!

    Mun pitäis ihan näinä päivinä ottaa tuo sama ripsari käyttöön. Myyjä sanoi että hänellä tämä on tuuheuttanut paremmin kuin se volume-ripsari. Kiva kuulla, että säkin oot tykännyt :) Todella herkulliset sävyt huulipunassa, poskarissa ja luomivärissä. Toivottavasti tulee pian paikallisen ekokaupan valikoimaan noita sävyjä!

    Anonyymille, joka kaipaili punatukkaisia kosmetiikkabloggaajia:
    http://jangsara.blogspot.com
    http://eyelinerandspraypaint.blogspot.com/

    Tämä päivittyy harvemmin, mutta arkistosta löytyy paljon meikkikuvia ja tutorialeja: http://zoffe.blogspot.com

    VastaaPoista
  12. twihead: Kiitos tykkäyksistä :)

    milipili: Tänkke :P

    Misty: Hih, ei taitaisi sopia mulle :) hauska kuvitella itselle sellaiset!

    keijukainen: Kiitos linkkivinkeistä :) mites mä nyt oman Jangsaran missasin? Varmaan kun neidillä on niin monipuoliset lookit etten pysy enää perässä mitä on oikeasti :)
    Zoffen blogia olen muuten joskus selannutkin.
    Kerrohan toki sitten mitä tykkäsit ripsarista :)

    VastaaPoista
  13. Empä ole vielä ehtinyt värikosmetiikkaa Benecosilta testailemaan, mutta merkin puuteri tuli ostettua työreissulla Tuurista. Se on kyllä ollut oikein toimiva tuote :)Pakko päästä kokeilemaan tältä merkiltä ehdottomasti muutakin!

    VastaaPoista
  14. Ihania meikkejä taas! Oot kyllä taitava! Tosi kiva nähdä susta myös kasvokuvaa :)

    -Felicity

    VastaaPoista
  15. Mäkin oon innoissani kasvokuvista, ja sulla on upeat huulet ja kauniin sävyinen iho. Itse olen kanssa todella vaalea, olis kiva lukea sun vinkkejä auringolta suojautumiseen ja vaalean ihon meikkivoide sävy etc vinkkejä!

    VastaaPoista
  16. M: Kokeile ehdottomasti jotain värikosmetiikkaakin jos puuterista tykkäsit :)

    Felicity: Kiitos, en nyt tiedä taitavasta :D

    Anonyymi: Kiitos :) minulta löytyy paljon nyt ajankohtaisia vinkkejä aurinkoon ja Benecosin meikkivoiteestakin olen postannut, muita meikkivoiteita en käytä. Kannattaa selata aiheitani Tuotearvostelut, Ihonhoito ja Meikkijutut :)

    VastaaPoista
  17. Ihana nähdä sulla ton väristä huulipunaa ja kuulla, että tykkäät siitä :) Sopii sulle tositosi hyvin ja kruunaa koko meikin. Ihan mahtava herkkusävy sun kauniilla huulilla. Tekis mieli itekin tota sävyä, mutta eiköhän mulla ole kokoelma vastaavia. Toisaalta tuo on aika edullinen. Kunpa se tulisi vastaan joku päivä ni voisi testailla. -sh-

    p.s. Saattaisit tykätä macin chatterboxista ;)

    VastaaPoista
  18. ^Ahaa, kiitos MAC vinkistä. Mullahan ei noita punia yhtään olekaan! Heti rupesi kiinnostamaan :) tulet käymään kylässä niin pääset testaamaan tätä, eihän sieltä pitkä matka ois :)

    VastaaPoista

♥ Thanks For The Comment ♥