torstai 30. kesäkuuta 2011

China glaze Island escape manicure



Rakastan Chinan Island escape lakkoja! Kokoelmassa kaikki oli ihanaa ja oikein kesäistä. Halusin siis lakata niillä tänään.
Electic pineapple nimettömissä ja Papaya punch muilla kynsillä.


Kummassakin lakassa on kiva koostumus ja peittävät parilla kerroksella. Molemmat värit kuuluvat niin hyvin kesään että en oikein osaa kertoa näistä muuta :)


Ihastuiko kukaan muu näihin lakkoihin?


Ikäviä uutisia Sally Hansenin tiimoilta. Tammikuun lopussa avattu Insta-Dri pikakuivattaja koki surullisen kuuluisan lopun. Se on nyt menossa paksun tekstin alapuolella. On mennyt ihan liisteriksi ja venyväksi. Täysin käyttökelvottomaksi. Meni roskiin.

Lisäksi pidän pulloa hankalana käyttää puolen välin jälkeen. On hankala nähdä läpi punaisesta pullosta missä lakan raja menee. Kun lakkaa alkaa olemaan pullossa vähemmän, sitä saa kalastaa siveltimeen siinä onnistumatta. 


En oikein ole tyytyväinen. Kyllähän Poshekin liisteröityy mutta Poshen pullo on malliltaan helpompi käyttää. 


Mitä mieltä loppujen lopuksi olen?


+ Saa marketista edullisesti, n.10 e hintaan. Anttila, Citymarket ja Prisma myy ainakin. 
+ Kestää kulutusta ihan hyvin ja pitää koristeet hyvin paikoillaan.


- Hankala pullo etenkin lopen edellä.
- Liisteröityy ja pullosta jää käyttämättä vajaa puolet.
- Ei tasoita kynsilakan pintaa.


Saatan ostaa hätätilanteessa uudelleen eli jos minulla pääsee loppumaan pikakuivattaja eikä varastossa ole uusia. On kuitenkin paras mitä marketista löytää. Mutta kyllä Poshe ja Seche Vite voittavat tämän ihan helposti...


Mitäs muut ovat Insta-Drista mieltä?

17 kommenttia:

  1. Moi!

    Oot ihan älyttömän hyvä tekemään kynsiä, ihan kateeks käy! :) Oon kans ite yrittäny joskus tehdä kynsiä, vähän huonoin tuloksin kyllä.. Olis kiva jos tekisit joskus videopostauksen miten teet kynnet :) Tietty siin kynsien teos menee aikaa, mut aina joka vaiheesta pieni pätkä, olis mielenkiintoista nähä vähän tarkemmin miten teet näit upeit kynsii :)

    VastaaPoista
  2. Ihastelin tota oranssia eilen Kicksissä, meinasin ostaakin, mutta muistin, että mulla on ihan saman värinen lakka jo kotona. Wet'n'Wildin Wild Shine lakka värissä E405 Sunny Side Up. Ostin Seppälästä, maksoin noin 3 euroa. Peittävä jo ekalla kerroksella, mutta laitoin 2. Kesti pitkään. Kynsien kärjistä kului lakka, mutta työni edistää sitä kulumaa vielä normaalia enemmän.

    VastaaPoista
  3. Oman Insta-Drini ostin helmikuussa, ja olen oikein tyytyväinen ollut. Mulla on tämän lisäksi kokemusta vain Mavalan pikakuivattavasta, ja täytyy sanoa, että pidän Sallysta enemmän.
    Seuraavaksi voisin ehkä kokeilla Poshea, sitä näkyy ainakin Cesarilla olevan.

    VastaaPoista
  4. Sama ongelma Insta-drin kanssa eli on mennyt tekstin alapuolelle ja on todellakin vaikea saada lakkaa enää siveltimeen.

    Muutoin Insta-dri on ollut todella hyvä ostos, ainakin minulla on jättänyt kauniin kiillon ja kuivattanut todella nopeasti.

    Pitänee itsekin luovuttaa ja laittaa roskiin..

    VastaaPoista
  5. Mulla oli tarkotus ostaa insta-dri, mulla en löytänyt sit mistään. Kicksissä sitten törmäsin secheen ja päätin ottaa sen. Ja secheen oon kyllä tosi tyytyväinen ja nyt on sellanen olo, että onneks otin:D

    VastaaPoista
  6. Ihanan pirteät lakkaukset! Insta-Dri on omasta mielestäni ollut huippua, tosin oma pullo ei ole vielä edes puolessa välissä. Toivottavasti ei ala liisteröitymään...

    VastaaPoista
  7. Pullon muodosta olen aivan tasan kanssasi samaa mieltä! Pohjia ei mitenkään saa siveltimeen. Lakkaa minulla oli jäljellä vähemmän kuin sinulla ja sentään liisteröitymättä, mutta roskiin meni vaikka kuinka paljon pullon muodon takia. Empä ole ostanut enää uudestaan, vaikka sinänsä ihan hyvää tavaraa olikin.

    VastaaPoista
  8. Mulla kävin ihan samalla lailla ton Insta-Drin kanssa! Oon kokeillu ohentaa sitä kynsilakanpoistoaineella pariin otteeseen, ihan turhaan. Oon vähän pettynyt, tosin mulla kävi myös China Glazen pikakuivattajan kanssa samalla tavalla, puolet roskiin kun lakka meni kamalaksi liisteriksi :(

    VastaaPoista
  9. Mää niin arvasin että tuo liisteröityy, en vielä itse ole siellä asti, mutta tod.näk. tapahtuu myös omalle pullolle!

    Ihana lakkaus, siinä on myös jotain tuttua ;-)

    VastaaPoista
  10. Mä en ole kokeillut Insta-Drita enkä muuta pikakuivattajaa kuin Inglotin (vaikkei se minusta kauhean pikakuivattaja olekaan) :D

    Taggasin sinut Stylish Blogger Awardsissa @ http://oneofbeautysdaughters.blogspot.com/2011/06/top-10-stylish-blogger-award.html

    VastaaPoista
  11. Mä kävin eilen ManiQ:ssa ja näin myynnissä ihanaa oranssia (vähän seassa glitterihippuja) ja sinistä glitteri deko-lakkaa, sitä millä tehdään niitä rajauksia. Oli tänään pakko käydä hakemassa ne kotiin! :D Pitänee viikonlopuksi pistää oranssit kynnet sormiin ja varpaisiin. :D

    VastaaPoista
  12. Minäkin huomasin tuon liisteröitymisen n. puolessa välissä pulloa ja lisäksi alkoi tekemään kuplia. :/ Innostuin ensin kovin mutta enpä sitten taidakkaan yhden pullon (tai sen puolet) käytettyäni ostaa uutta..

    VastaaPoista
  13. Anonyymi: Kyllä voin joskus tehdä jotain videoita mutta samalla kun tekee kynsiä niin on vähän hankala kuvata ;)

    Serafia: Mulla on ollut tuo WW lakka mutta pitkät kynnet peitti varmaan 4-5 kerroksella, en tykännyt siitä...muuten oli kesäinen kiva väri ;)

    Bronwyn: Poshe on parasta ikinä :) suosittelen!

    Hirmulisko: Ei siitä enää lakkaa saa, sotkee vain manikyyrit :(

    Mmeri.: Seche on kyllä niin hyvää, sata kertaa parempaa kuin Sally ;)

    Karoliina: Samaa toivoin minäkin mutta turha toive oli...

    Ine: En minäkään ole ostanut uutta, ehkä ostan jos pikakuivattaja pääsee loppumaan yllättäen...

    mami: Juu ei näitä kannata ohentaa jos tehot sitten häviää...näin ainakin kuvittelisin. En ohenna aluslakkaakaan ikinä.

    milipili: Essie Braziliant ois muuten vapaana...

    Duvessa: Kiitos taggauksesta, pitää tutkia huomenna :)

    Maira: Kuulostaa mielettömän ihanalta :)

    Celia: Mulla tekee kanssa kuplia ja nehän ei ole kivoja...

    VastaaPoista
  14. Ihania värejä!
    Mun on ehkä ihan pakko tilata ainakin toi Electic pineapple... ;)

    VastaaPoista
  15. Uuu, pitäis muutenkin tulla käymään.

    VastaaPoista
  16. totta, vaikea kuvata mut jos joku kaveri jelppails :p

    VastaaPoista
  17. twihead: Se on ihana lakka :)

    milipili: Welcome, tuohan vaavi mukana :)

    Anonyymi: Kuvaan mieluiten itse niin ei näy ylimääräistä :)

    VastaaPoista

♥ Thanks For The Comment ♥