perjantai 15. lokakuuta 2021

LV Vintage Petit Noe

 Yllätinpä itsenikin hankkimalla monogrammilaukun vaikka olen julistanut etten siitä kuosista välitä :D 

Minun ja Louis Vuitton laukkujen tarina menee pitkälle vuosien taakse. Tunnustan että mulla on joskus ymmärtämättömänä ollut LV feikkilaukkuja mustalla ja valkealla monogram pohjalla. Tosi noloa näin myöhemmin ajateltuna enkä enää ostaisi feikkiä, koska hyviä laukkuja saa ihan edullisesti. Mulla oli välillä aikakausia että tykkäsin logoista, sitten halusin vaan mustaa mutta nyt tykkään taas logoista ja nykyään olen ymmärtänyt mikä on laatulaukku. 

LV Vintage Petit Noe

Jotenkin vain sain päähäni että LV laukku on saatava ja pitkään pohdin millainen. Tykkään kantaa laukkua kädessä tai olkataipeessa. Mutta se on saatava myös olalle mutta mun juttu ei ole iso olkalaukku. Selvitin mitkä olisivat kanavia ostaa aito laukku, kohtuuhintainen toki koska uuteen ei ollut varaa. Eikä uusi ole mun juttu koska sitten en raaski sitä käyttää, se on varma. Pohdin Speedy mallien väliltä ja pari edullista meni ohi koska mietin liian pitkään. Harmitti mutta olin varma että se oikea laukku osuu vielä kohdalle. Lopulta päädyin monogram kuosiin ja Petit Noe -malliin. 

Speedyjen ongelma on lysähtäminen ja minä en oikein siedä ryhdittömiä laukkuja. Niihin olisi ostettava organisoija vielä erikseen ja se maksaa. Enkä halunnut niin käytettyä laukkua jossa olisi jo taittumia lysähtämisen seurauksena. Halusin että laukku on ryhdikäs, sitä ei tarvitse liiaksi varoa, se saisi olla mieluummin vintage mutta siisti ja helposti korjattava. 

Louis Vuitton laukku

Sitten silmiini osui Vintage Petit Noe, siistikuntoinen ja ok hintainen. Katsoin kuvista että laukku on ehjättävissä uudenveroiseksi ja että canvas on liki ehjä. Minun laukkuni canvaksessa on kaksi ihan pientä kulumaa mutta uskon että ne saa ehjättyä. Nahkaosissa on taittumaa, kulumaa ja pohjassa läikkä, lisäksi kiristysnauha on poikki mutta nämä kaikki ovat korjattavissa suutarilla johon mulla on tarkoitus viedä laukku myöhemmin.

Laukkuni on valmistettu Ranskassa 1998. Kyseessä on siis 23 v ikäinen laukku. Sen lisäksi että opiskelin LV laukuista kaiken niin etsin tietoa laukun puhdistamisesta ja ehjäämisestä. Laukku oli siisti tullessaan eikä siinä ollut pahemmin mitään hajuja. Pientä tummumaa nahoissa oli sekä kantokahvassa käden kohdalla. Opiskelin ensin mitä EI kannata tehdä ja toimin ennemmin sen mukaan. Nahkaosia ei saa kastella eikä pyyhkiä vedellä, aineeksi suositeltiin nahan puhdistusainetta. Canvaksen käsittelyyn taas vauvan peppupyyhkeitä, niistäkin tietyn merkkisiä ( X-tra, Rainbow, Natusan muistaakseni ).

LV laukun kunnostus

Nahka-aineita mulla on vaalealle nahalle ja mehiläisvaha kengille. Käsittelin aiemmin yhden kirppikseltä ostamani konjakin värisen nahkatakin ja sen nahka muuttui hieman kovaksi. Ei siis tapahtunut vahinkoa mutta koska olen tottunut keinonahkaan, oikea nahka tuntui napakalta koska takki on nafti muutenkin eikä ole muotoutunut mun mukaan. En sitten uskaltanut puhdistaa kantakahvoja ja laukun ruskeita nahkaosia, käsittelin ne vain kahtena eri päivänä mehiläisvahalla. Kokeilin nimittäin katkenneen nyörin lyhempään osaan ensin käsittelyä nahan puhdistusaineella ja sitten mehiläisvahalla, ja nahkasta tuli yhtä kova kuin nahkatakista. Käsittelemätön nyöri jäi pehmeäksi pelkällä mehiläisvahalla. Joten siksi päädyin pelkkään mehiläisvahaan. Laitoin sitä kaksi kerrosta.

LV vintage laukun puhdistus

Canvas kehotettiin pyyhkimään peppupyyhkeillä mutta unohdin ostaa niitä kaupasta ja mulla oli into käsitellä laukku, päädyin pyyhkimään laukun misellipyyhkeillä. Olen tehnyt näin muidenkin laukkujeni kohdalla ja miselli- sekä vauvanpyyhkeet olettaisi olevan samankaltaisia. Laukusta lähti vähän likaa mutta ei mitenkään paljon, koska laukku oli siistissä kunnossa tullessaan. Huomaa että laukusta on pidetty huolta vuosien mittaan koska näin YouTube -videoissa paljon karumpia laukkujakin. Canvakselle ei tapahtunut mitään tuhoa ja siitä tuli siistimpi. 

Louis Vuitton Vintage Petit Noe

Varsinaisia ennen kuvia en koko laukusta ottanut koska purin sen heti eikä mulla ollut ajatuksena kirjoittaa tästä blogiin. Olen kyllä laukkuun tosi tyytyväinen ja raaskin käyttää sitä huoletta, tietäen että joku päivä se lähtee suutarille kunnostettavaksi ja kaikki on korjattavissa. Mielestäni tyyliini istuu paremmin vintage kuin upouusi Vuitton.





Tässä puhdistettu Petit Noe valmiina käyttöön. Mulla on jo tähtäimessä toinenkin laukku minkä haluaisin, ehkä saan sen joku päivä hankittua vintagena ;) arvaatteko mikä malli se on? 

Kiinnostaako kuulla laukun suutarilla käynnistä? Löytyykö sulta Vuittonia ja mitä mieltä näistä ylipäätään olet? Entä vintagelaukuista?


10 kommenttia:

  1. Ihana laukku! Onnea uudelle omistajalle <3 :)

    Olen haaveillut ja haluan vielä itselleni oman Vuittonin. Tykkää monogrammista kaikista eniten kuvioista. Olen kokeillut neverfullia olalla, mutta en haluaisi sitä. Jotenkin kahvat ovat liian lyhyet olalla pitelyyn enkä halua kyynärtaipeessa laukkua kantaa.

    Pidän kaikista Noe-laukuista, joten tämä on kyllä todellinen helmi! Ja ei uskoisi että olisi ikää jo +20 vuotta laukullasi, ehkä semmoiseksi 7-8 vuoden aktiiviseksi käytölle tätä arvioisi kuvissa. Ostaisin todennäköisesti itselleni uuden laukun, koska en erikseen ole vintage kerääjä. Kävin kerran hypistelemässä laukkuja LV:n HKI liikkeessä. Silloin Multi Pochette vaikutti kivoimmalta ja saisi eniten vaihdeltua variaatioita. Voisin ostaa myös jonkun chain wallet laukun vain alkuun. Mutta tämä pienempi Noea olisi kyllä kiva, Neo Noe alkaa sitten olemaan jo melko iso. Ehkä sitten kolmekymppis lahjaksi itselleni tai jos vain raaskii niin aiemmin.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Neverfull on hieno muttei ehkä mun juttu. En tykkää sen mallisesta olkapäällä kannettevasta :) Multi Pochette on myös omalla himotuslistalla, se olisi kiva ja kaunis pikku laukku :) monogrammina haluaisin. Mulle tämä on Noe -laukuista se sopivin koko :)

      Poista
  2. Haluan Chanelin Boy bagin, se olis semmonen lottovoittajan laukku. Hakemusta vetämään lauantaina.
    Ton mallinen laukku on ihan paras, tilava, muttei iso.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno Chanel, varsin kätevän kokoinen ja mallinen :) mulla ei ole toista Noen mallista laukkua, mutta tämä on tosi kiva, menee kyynärvarressa tai olkapäällä. Ei ole liian raskas, mahtuu tavaraa mutta pystyy kantamaan vaikka just olkapäällä ilman niskajumeja :)

      Poista
  3. Kerro ihmeessä miten laukkua pystyy suutarilla korjaamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä esitellä laukku sitten kunhan löydän hyvän suutarin ;) en tiedä onko tällä kylällä sellaista.

      Poista
  4. Kyllä tää vaan pitäis olla joka naisen oikeus saada valtiolta jonkun suuruinen summa sponsorointia jonkun "luxus brändin" laukkuun! Siis ihan oikeasti, kun miettii minkä ikäinen tämä sinunkin ostama laukku on ja se on edelleen kuitenkin suurimmalta osin ehjä ja tuollainen lähes täydellisen kuntoinen! Ja muutamien kymppien halppis kauppojen laukut murenee jopa alle puolen vuoden köytössä. Näitä sitten ostellaan ja ekologinen ja kaikkea pitäisi olla kun ei varaa ole ostaa laatua mikä kestäisi monta kymmentä vuotta :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D kyllä! Tämä laukku on uskomattoman hyväkuntoinen ikään nähden. Mulla on keinonahkaisia merkkilaukkuja ja ne lötköttävät, ovat menettäneet muotonsa tai niihin tulee aika äkkiä käytön jälkiä. Nyt mulla on tavoitteena toinen ( ja kolmaskin ) Vuitton, vintagena ja käytettynä kun uusiin ei ole vara, mutta jos on näin hyväkuntoinen niin kelpaa mulle ;)

      Poista
  5. Nätin ja käyttökelpoisen laukun löysit. :)
    Nykyään tuo laukun väri miellyttää minua. Kannatan ostamaan laatua, pitkäikäistä ja eteenpäin myytävää. Huonot laukut saavat jäädä kauppaan (ja tekemättä;)).
    t. TQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun olen huomannut miten pitkään laatulaukku kestää niin en osta enää huonompaa :) näillä kun on se jälleenmyynti arvokin.

      Poista

Kiitos kommentista <3