lauantai 2. kesäkuuta 2018

Lifestyle Lauantai - Viisi kuvaa kuukaudesta

Life And Other Disasters -blogin Marika haastoi minut Viisi kuvaa kuukaudesta -haasteessa :) ajatuksena on kertoa kuvin, mitä kuukauden aikana on tapahtunut ja tälläinen haaste onkin sopiva Lifestyle lauantaihin :)

32169311_10216293175381497_23900041303293952_n

Uusi asuntoni on ollut viihtyisä ja olen tykännyt asua täällä. Ainut miinus on pihan puuttuminen, sitä olen alkanut kaivata koiran takia. Kun koira on viettänyt kolme ensimmäistä vuottaan omakotitalossa, luhtitaloon on vaikea sopeutua. Se myös ikävöi isäntäänsä ja entistä kotiaan, kavereitaan ja vapaana olemista. 
Asiaa ollaan ratkaistu sillä että koira on hoidossa entisessä kodissaan mahdollisuuksien mukaan. Minä tietysti kuolen aina ikävään kun se on poissa. Onneksi on kissat mutta ei niistä samanlaista seuraa ole. Ne vaan ääntelevät öisin, huutavat ruokaa aamuviideltä ja sitten painuvat söpöinä nukkumaan :D

32116246_10216293174741481_1486136036777000960_n

Tuntui etten osannut aiemmin arvostaa Kuopiota! En muistanut mitä kaikkia mahtavia mahdollisuuksia täällä on. Puijon torni on upea nähtävyys ja Puijonmetsä suosittu ulkoilualue. Koska mun pitää aktivoida Hippua, ollaan ulkoiltu tosi paljon ja välillä menty autolla kauemmaksi kuten Puijolle lenkille.

Olen myös aktivoinut itseäni enemmän harrastusten pariin. Ostin passin Rauhalahden jumppiin ja vuosien jälkeen aloin taas Zumbaamaan! Se on vaan niin yksinkertaisen hauskaa! Hiki virtaa ja seuraavana päivänä tuntee tehneensä jotain :) Hankin myös uudelleen kuntosalijäsenyyden vanhalle salilleni. Nyt on harrastuksia eikä ole vapaa-ajalla tylsää :) pääsee taas Body Pumppiin ja muihin tehokkaisiin jumppiin.

32750552_10216361013077397_8126058186793811968_n

Tehtiin Hipun kanssa monta sille uutta asiaa. Matkustettiin paikallisbussissa ja junassa ihka ensimmäistä kertaa :) paikallisbussi meni hyvin, koira on ihan tervetullut kyytiin ja saa muilta matkustajilta rapsutuksia. Myös ihan tuntemattomat ihmiset alkavat jutella, toista kyllä olisi ilman koiraa. Junassa hiukka jännitti kuten ilmeestä voisi päätellä mutta matka meni nopeasti. Hippu on kiltisti, ei riehu tai mitään. Kunhan minä olen lähellä, kaikki on hyvin :)

32838109_10216361026317728_5608600571243134976_n

Kesä on muuten ihana mutta punkit...yök!! Pelkään niitä niin paljon koska inhoan ja ällöän poistamista. Ja pelottaa ne taudit ja borrelioosi..siksi satsaan kunnolliseen punkkisuojaan joka estää punkit kiinnittymisen eikä ne näin pääse puremaankaan. Serestosta olen lukenut niin paljon positiivistä kommenttia että uskalsin satsata siihen. Hintava se on mutta en halua huolehtia punkeista. En halua niitä sänkyyni, tiedä vaikka kiinnittyisivät ihmiseen :/ 

32864629_10216369532970389_5401715750396231680_n

Halusin myös ostaa itselle jotain viihdettä :) olen aikoinani ollut aika kova pelaamaan mutta jossain vaiheessa se jäi. Nyt hankin PS4 pelikonsolin ja toivon että mulla olisi joskus aikaa pelata :) ostin 4 peliä, mm. Crash Bandicootin jota olen aikoinani kovasti tahkonnut ;) olen pelannut tätä ehkä puoli tuntia koko kuukauden aikana mutta toisaalta kesä...ei nyt hirveesti tee mieli istua sisällä pelaamassa. Eikä tähän olen enää aikaa kuten ennen. Mutta jospa jossain välissä ehtisi :)

Haastan mukaan kolme bloggaajaa:

Blinger Shimmer
Lipstick Love
Maria Glow 

Kertokaa kuvin viisi asiaa kuukaudesta :)

24 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta, pitääpä katsoa mitä erityisesti haluaisi toukokuusta nostaa esille :)

    VastaaPoista
  2. Kiva, että teit tämän! Puijon lenkkipoluilla tuli vietettyä paljon aikaa, kun siinä melkein vieressä asuin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään käytiin taas mutta oli niin paljon itikoita että mulla meni hermot :DD mutta kaunista aluetta on, ens kerralla sit itikkasuoja mukaan!

      Poista
  3. "painuvat söpöinä nukkumaan" :'DDD En kestä :D

    Hippu istuu hyvin asiallisesti junassa, sivistynyt nuori!

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus:) Aion itsekin ottaa suunnaksi kuntosalin ja ryhmäjumpat, kunhan vielä pari viikkoa tarkkailen, miten kroppa toimii pikkuleikkauksen jäljiltä. Kyllä tekisi niin mieli hypellä hiki päässä;)
    Kivaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otahan iisisti leikkauksen jäljiltä :) Mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  5. Ihana kissakuva heti alkuun. <3 Hienosti myös koira on selvinnyt uusista tekemisistä! :)

    VastaaPoista
  6. Kiva postaus! Voi Hippua, selvästi huolestuttaa. :D Eläinkuvat on niiiin parhaita!

    VastaaPoista
  7. Kivoja kuvia ja ihanaa, kun on aktiviteetteja löytynyt. :) Itsekin ostin uuden pelin, jota pelaan sopivana hetkenä. ;)
    t. TQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen että ehdin pelata vasta talvella, kyllä meni taas viikonloppu niin nopsaan!

      Poista
  8. Kiitos paljon haasteesta! Toteutan tän ihan ehdottomasti :) Mä pelailin viimeksi tänään poikaystävän luona Crash Bandicootia, on se vaan huippu vielä näin vuosienkin jälkeen! Hippu on kyllä niin suloinen, ettei ole ihme jos rapsutuksia tulee bussissakin<3

    VastaaPoista
  9. Hahhahha Crashiä tuli itekin hakattua tuuuuunteja joskus aikoja sitten :D ♡ Samaa mieltä punkeista,muakin karmii.. :|

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsit kun vieläkin olis aikaa pelaamiseen samalla tavalla :D

      Poista
  10. Mua todella harmittaa, että nykyään saa pelätä punkkeja luonnossa liikkuessa. Kun olin lapsi niin silloin ei vielä ollut punkkeja näillä korkeuksilla. Muuten niitä olisi saanut kiskoa irti koko ajan, kun metsässä temmelsi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just kysyin isältä asiasta, ei niitä silloin ollut ollenkaan. Ovat nykyajan vitsaus ja just luin että koko ajan vaan leviämässä :/

      Poista

Kiitos kommentista <3