perjantai 17. lokakuuta 2014

Lavera 30+ tuotteet

Minua ei kauhistuta kuulua 30 + sarjaan, ei ollenkaan :D Laveralla on Firming Anti-Wrinkle sarja joka on suunnattu kolmekymmentä ylittäneille. Aikuisen ihon anti-aging sarja on sertifioitu ja sillä on kiinteyttävä vaikutus, teho perustuu valkoiseen teehen, karanjaöljyyn ja hyaluronikappoon. Sarjan tunnistat valko-violetista pakkauksista. 
Sarjaan kuuluu tänään esiteltyjen lisäksi päivävoide, seerumi ja silmänympärysvoide. Kahta viimeistä olen käyttänyt aiemmin ja erittäin hyviksi totesin. Etenkin seerumi oli huippuhyvä. Nyt minulla on Laveralta saadut yövoide ja kasvonaamio joista kerron vähän tarkemmin. Molemmat tuotteet ovat vegaaneja.


Syksyllä on otollisin aika testailla uusia voiteita. En oikeastaan kesällä tarvitse vahvaa voidetta, ihoni ei ole ollenkaan kuiva mutta ei niin rasvainenkaan kuin nuorempana. Mutta syksy, tuntuu että iho karahtaa ihan kuivaksi. Enemmän se on pintakuivuutta mutta joskus ihan kutiaa ja hilseilee! Kannattaa muistaa että vanhemmiten kannattaa kosteuttaa kunnolla niin ei tule niitä ryppyjä!

Firming Night Cream - Kiinteyttävä yövoide kuuluu uusiin suosikkeihini talvi-iholle. Kermaisen pehmeä ja sopivan täyteläinen voide sopii hyvin yöksi jotta se ehtii kunnolla imeytyä. Voide edistää ihon uusiutumisprosessia yön aikana. Ravitsee ihoa häivyttäen samalla juonteita ja ryppyjä. Yksi paksuimpia voiteita joita minulla on nyt käytössä, olen kyllä tykännyt koska aamulla iho ei ole enää kuivan tuntuinen. 

Firming Skin Care Mask - Kiinteyttävä kasvonaamio myydään 10 ml kokoisessa pussissa. Yhdestä pussista riittää 3-4 kertaan ainakin minun käytössäni. Naamio kosteuttaa ja kiinteyttää ihoa sopien hemmotteluhetkiin vaikkapa saunan jälkeen. Parantaa ihon elastisuutta tehden ihosta pehmeän ja sileän. Minun ihoani tämä kosteutti kivasti mutta tarvitsin kyllä voidetta vielä tämän jälkeen. Näitä naamioita on muuten eri ihotyypeille, tosi käteviä ostaa vaikka montaa erilaista ihon eri tarpeisiin. Olen niin naamiofriikki että haluan käyttää monia erilaisia naamioita ;)

Yleisesti ottaen sarjan tuotteita laajemminkin kokeilleena hankkisin tätä sarjaa  ikääntyvälle iholleni. Tuoksu on miellyttävä, en osaa kuvailla mikä mutta hyvä tuoksu. Kohtuuhintaisia tuotteita jotka kosteuttavat ja ajan myötä auttavat ihoa pysymään terveenä ja hyväkuntoisena. 

Lavera uudistaa tuotteitaan ahkerasti ja on innovatiivinen tuotekehittelyssään. Uudistuneissa tuotteissa on mm.kosmetiikkaa, huulirasvoja, karpalo & argan käsivoide joka on suunnattu ikääntyvälle iholle. Tämä mun pitää kyllä hankkia! Myös perussarjan Q10 naamio ja roll-on dödö ovat uudistuneet.

Laveran löydät I Love Me -messujen osastolta 7C38. Käykäähän tutustumassa!

Postaus sisältää mainoslinkit Hyvinvoinnin tavarataloon.

6 kommenttia:

  1. Laveralla on hirmu hyviä tuotteita. Nytkin käytössä kroppavoide ja käsivoide. Iho kiittää. Naamajuttuja en olekaan ikinä kokeillut.

    Ihanaa viikonloppua toivottelee Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikkipuuteria ostan lisää kunhan loppuu. Kivipuuteria käytän koko ajan :) Basic sensitiv on myös hyvä sarja, geeliputsari tekee ihosta ihanan tuntuisen. Kiitos samoin sinulle ihanaa viikonloppua!

      Poista
  2. Äh voi pahus. Tämäkin on purkissa tulevaa mallia. Mä en oikein syty pakkausratkaisulle. Laveran tuotteista tykkään kyllä muuten.
    Mulla oli aiemmin joku laveran rasva. Muistaakseni se Q10. Oli kyllä ihan lirua ja valui pitkin kierteitä jne. En tykännyt koostumuksesta, enkä purkista. Tuo päivävoide näyttäisi olevan pumpussa...

    Muttamutta. Kuukauden päästä olisi luvassa Saksan reissu. Mikäli saamme ottaa ruumaan menevän matkalaukun, niin voi olla, että naurettavan vähiin kutistunut kosmetiikkavarastoni saa aikalailla täydennystä:D Käsittääkseni luonnonkosmetiikka on Saksassa melko paljon mukavemmissa hinnoissa!
    -Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laveralla on onneksi tuubimallisia voiteitakin ;) seerumi on muistaakseni pumppupullossa. Mulla ei ole ollut ongelmaa yhdenkään Laveran pumpun/purkin kanssa mutta maanantaikappaleita saattaa olla missä vaan, harmihan se tietysti on jos sulle on sellainen osunut :/ ehdottomasti kannattaa antaa palautetta ostopaikkaan viallisesta pakkauksesta ;)

      Oi mikä ihana reissu tulossa! Sieltä jo passaakin shoppailla vaikka koko laukku täyteen ;D

      Poista
  3. Toi vegaanijuttu on hyvä asia.
    Täällä blogissa minulle on auennut kynsien (ja muiden ruumiinosien) kaunistamisen ihmeellinen maailma. Ostin tuon yhden aiemman postauksesi perusteella kasan kynsienhoitojuttuja, kynsinauhaöljystä kynsibalsameihin ja repair-lakkoihin :D.
    Lavera on totaalisen outo merkki minulle, mutta argan, Q10 jne kuullostaa todella hyvälle!
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa ja kiva jos tästä blogista on jotain hyötyä ollut :) toivottavasti tuotteista on apua ja iloa :)

      Poista

♥ Thanks For The Comment ♥