perjantai 5. syyskuuta 2014

Bitchcraft

Tuossa kesälomalla oli vähän joutilasta aikaa. Siitä ei yleensä hyvä seuraa. Se joutoaika kun tuli tällä kertaa vietettyä selaillen erilaisia kynsilakkoja ja kynsiblogeja. Jotenkin eksyin indielakkojen maailmaan ja yhteen uuteen merkkiin; Starrily.

Eksyin Starrilyn sivuille ja silmät tipahtivat päästä! Ahaaa, mitä ihanuuksia nämä ovat? Juuri sellaisia tosi uniikkeja indielakkoja! Pidän indieistä joilla on persoonallinen nimi, pitää tietenkin olla hauskan ja ihanan värinen ja kohtuuhintainen. Pikainen selvitys paljonko postikulut, check. Kohtuullista, check.

Kolme lakkaa postikuluineen 35 e ja tilauksesta tasan kaksi viikkoa ne olivat postilaatikossa kuplapussissa hyvin huolella pakattuina. Olin tosi kärsimätön kun odotin näitä hulluna, mietin jo välillä jäikö ne tekemään näitä. Sitten tajusin, no niinhän ne itseasiassa jäivät ;D


Starrilyn lakoissa on kyllä ihanat laatikot! Muutenkin persoonallisen oloinen merkki mutta aika tuntematon suomessa? Minä halusin tutustua ja tosiaan tilasin kolme lakkaa.


Instagramissa sain kuvasta kommenttia että ihana sateenkaariponi ;P sanoin että joo, ihana poni oksentaa ;) hahah, tuo on kyllä niin hauska!

Tänään esittelen lakan Bitchcraft. Ihan nimen ja oikean asenteen takia päädyin ostamaan tämän. On värikin hieno, tottakai! Mutta parasta on nuo kunnon asennekallot lakassa, onko ennen nähty pikku pääkalloja kynsilakassa??

P9030075.ORF

Alla oleva lakka Color Club Fashion Moment. Sen päällä yksi kerros Bitchcraftia. Pääkalloja tuli yllättävän helposti lakan mukaan vaikka luulin että niitä joutuu kalastelemaan. Pikku pääkallot ovat mustia, hologrammikultaisia ja valkeita. Glitter lakassa on eri kokoista pinkkiä ja kultaista. Bitchcraft levittyi nätisti, siististi ja hyvin, ei vaikuttanut jankilta vaikka mulla ei siis ollut mitään tietoa ovatko tämän merkin lakat millaisia. Ihan sikahieno lakka päivänvalossa, kuvat ei_tee_ollenkaan oikeutta tälle upealle asennelakalle. 

 P9030097.ORF

Mitä tykkäsit Bitchcraftista? Tai onko sinulla kenties kokemusta Starrilyn lakoista?  

41 kommenttia:

  1. En oo ennen kuullutkaan näistä, joten oottelen postauksia noista kahdesta muustakin! Aivan ihanat pakkauksetkin noilla :)

    VastaaPoista
  2. IIK! Nää on ihan yli-ihania, pakkauksista lakkoihin <3 Tuolta on ehkä pakko saada pari lakkaa, kun tilipäivä koittaa! Eipä oo pitkää aikaa ollut näin kovaa lakkahimotusta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu arvaan vaan pääsinkö minä pois Starrilyn sivuilta...pakko oli ostaa, olivat niin hienoja!!

      Poista
  3. Tää vaikuttaa tosi kivalta lakkamerkiltä, oli sun Instagrampäivityksen jälkeen pakko käydä kuolaamassa noita lakkoja! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kuolasin ja kuolasin näitä, sitten ne vaivasivat niin paljon että piti tilata :)

      Poista
  4. Oi mitä ihanuuksia.Tosi kauniit pakkaukset

    VastaaPoista
  5. Siis wau! Mää oon myyty pääkallolakan edessä... <3

    VastaaPoista
  6. Tuo poni kuva on loistava! Sillä nuo lakat näyttää juuri siltä että poni olis ne oksentanut, koska nuo on niin söpöjä ja aaaahhh! Ihanaa glitteriäääää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on ihan huippuhienoja ja persoonallisia. Tykkään juuri tälläisistä indieistä <3

      Poista
  7. Ooh. :) Mä en oo näihin vielä törmännytkään! Ihana tuo lakka on ainakin <3

    VastaaPoista
  8. Uu, ihanalta näyttää! Mä olen niin tietämätön näistä lakoista, sinulta mä aina kuulen näistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olin tietämätön näistä. Toisaalta on parempi ettei tiedä liikaa kaikista ihanista merkeistä, se on pahaksi kukkarolle ;)

      Poista
  9. Lakat ovat jo tulossa :P
    Moni lakka saa nimensä Facebookissa, kun saa ehdottaa lakoille nimiä.
    heiltä saa myös custom- lakkoja, mutta jokainen glitter maksaa erikseen ja ilmeisesti tällä hetkellä se on päivityksen alla (jospa sinne tulisi viimeinkin hieman enemmän vaihtoehtoja kuin ne kymmenen erilaista glitteriä :D), koska sitä ei tuolla ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh ;P juu katsoinkin että saa ihan omanlaisen lakan jos haluaa :)

      Poista
  10. Pääkalloglitteri... Vaihtaisin heti kaikki sydänglitterit tähän. :D

    VastaaPoista
  11. Voi miten ihana lakka ja noi pakkaukset. <3 Vähän rock-henkisenä noi pääkallot kolahti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa vaan miten kolahti kun näin pääkallot ja lakan nimen...

      Poista
  12. Ohhoh mikä ihana pääkallolakka! Ja ihan mahtava tuo oksentava poni :D

    VastaaPoista
  13. Interesting looking polishes and I love that one :-)

    VastaaPoista
  14. Oho, ihan outo merkki mulle. :D En ole kyllä missään aiemmin tainnut nähdä pääkalloglitteriä, pähee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole minäkään! Pakko oli tilata, tosi kivoja nämä muutkin mitä otin. Siks ne KbShimmerit näytti pliisuilta kun enemmän ihastun tälläisiin höpötyksiin ;)

      Poista
  15. Vastaukset
    1. Kuva on minusta vähän huono jopa..livenä niin siististi kimaltaa!!

      Poista
  16. Ai että PÄÄKALLOGLITTERI! Oispa tommosia yksittäisinä! Muuten lähtis toi lakka mulle vaikka heti, mutta vaaleanpunainen glitter, eijeijei. Pitäs olla joku sininen tai hopea varsinkin, niin sitten ei tarttis miettiäkään ja tosiaan tommosia, kun sais yksittäisenä *läääääh*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saiskohan sieltä oman pääkallolakan kun on siis mahdollista tilata itsesi suunnittelema lakka?

      Poista
    2. Vois harkita kyllä :) Tai ettii irtoversioina, varmana jostain löytynee :)

      Poista
  17. PS. Tosin mä katoin eka nopee, että ne on söpöjä, ihania mustekaloja :D :D

    VastaaPoista
  18. Oho! Mun pitää unohtaa tää postaus välittömästi. . . ;-)

    VastaaPoista
  19. Voi ei mikä glitterkrapulainen yksisarvisponi!! :DD Aivan ihana! Indielakkoja mulla ei ole vielä yhtään, mutta just samat jutut on tärkeitä kuin sullekin: söpöt pakkaukset, ihanat nimet ja toimiva laatu. Esim. pupulakkoja olen katsellut monesti sillä silmällä... ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmasti tule tätä samaa lakkaa heti vastaan :) se on parasta indieissä, ovat niin yksilöllisiä ja uskomattoman hauskoja ;)

      Poista

♥ Thanks For The Comment ♥