tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuoden parhaat 2013

Vuosi 2013 lähenee loppuaan ja on aika pohdiskella vuoden 2013 parhaita juttuja kosmisrintamalla.

Innostuin tekstuurilakoista. Minä, joka inhosin niitä aluksi ja pidin täysin ohimenevänä juttuna ;) luulin parin kokoelman ihmeeksi mutta kyllä on myönnettävä että ne ovat tulleet jäädäkseen. Myös minun kokoelmaani :) tänä vuonna olen ylivoimaisesti eniten hankkinut tekstuurilakkoja. 

Pidän mattalakoista mutta myös kimalteista. Kiva että kaksi kaunista asiaa yhdistyy yhdessä lakassa. Ensin epäilin tekstuurien pysyvyyttä kynnellä mutta ihan yhtälailla pysyvät kuin tavan lakatkin jos laittaa yhden ohuen kerroksen päällyslakkaa ( varmuuden vuoksi ).

IMG_2942

IMG_3104

Minulla ei ollut kokemusta Peel Off aluslakoista joten ihan huippua että IsaDora toi markkinoille sellaisen. Mikä Pee Off aluslakka? Kurkkaa tästä arvosteluni :)


Meikkipuolella en hirveästi uusia hankintoja tehnyt. Ostin vain tarpeellista ja satunnaisesti uusia juttuja mutta ei enää entisaikojen sokeaa ostamista. Naked Kolmosta odotan kovasti, se voisi olla vuden kohokohtia. Olen myös iloinnut vanhoista meikeistäni ja käyttänyt niitä ahkerasti. Toki joitakin uusia silmämeikkipaletteja olen ostanut mutta mielestäni hyvin kohtuullisesti ;)



Rimmeliltä tuli ScandalEyes rajauskyniä joita ostin sinisen ja mustan. Näitä vertaisin legendaarisiin Urban Decayn 24/7 kyniin jotka ovat ihanan pehmeitä, liukuvat hyvin luomella eivätkä sottaa. Hyvä Rimmel!



Hiuspuolella on tapahtunut edistymistä. Kun hiukseni leikattiin lyhyiksi, mulla meni pitkään että osasin niitä muotoilla. Aina ollut pitkä tukka niin en osannut tehdä yhtään mitään. En osannut käyttää oikeita tuotteita enkä edes vahaa. Minulle sanottiinkin että nyt sinulle aukenee vahojen yms maailma joista vain lyhyhiuksiset tietävät. Noh, meni pitkään että se aukeni mutta olen löytänyt ihan huippujuttuja!

Goldwellin pastamaista vahaa minulle suositeltiin heti alusta lähtien ja on ollutkin ihan huippu. Riittoisa, kestää puolisen vuotta. Seuraavaksi halusin kokeilla KMS sarjaa ja valitsin Molding Paste vahan. Tätä riittää pieni määrä, ei lähmää, antaa rakennetta ja tällä saa muotoiltua rokkitukan. Tilasin halvemmalla BeautyBaystä ja eiköhän tämäkin kestä puoli vuotta ainakin melkein päivittäisessä käytössä ;)



Herbinan tuotteista olen kovasti tykännyt, mielestäni näissä on hyvä hinta-laatusuhde. Ovat myöskin riittoisia ja pullot kivan näköisiä. Hiuslakat pitävät kovassakin tuulessa!



Jos mietit vuotta 2013 niin mitkä tuotteet olisivat niitä kohokohtia? Kynsilakoissa tai kosmetiikassa?

Kuvissa esiintyvät IsaDora aluslakka, IsaDora hiekkalakka ja Essie hiekkalakka saatu blogin kautta.

maanantai 30. joulukuuta 2013

Snake siirtokuvia voitti

Snake siirtokuvat voitti: 

Married To Nails bloggaaja Katariina :) Onnea, laitatko minulle osoitteesi --> charmingnails@suomi24.fi

Huom. Päivän postaus on alla :) jatkossa pidän varmasti lisää tälläisiä puolisalaisia arvontoja joten seurailkaahan mukana. Ja mukavaa uudenvuoden odotusta kaikille :)

Arvostelussa Seche Recondition

Taas arvosteltavana yksi aluslakka; Seche Recondition.



Recondition lupaa tehdä heikoista kynsistä joustavat. Lupaa kosteuttaa kuivia ja karheita kynsiä. Erityinen koostumus parantaa kynnen omaa kosteutta.

Ajattelin tämän sopivan minulle kun kynteni tuntuivat liian kovilta ja poikki napsuvilta. Käytin tätä pullon loppuun mutta totesin tämän pehmittävän hiukan liikaa kynsiäni. Toki kynnet pysyvät kuosissaan mutta nyt talven tullen tarvitsen hieman paremmin kovettavan aluslakan pitämään liuskoittumat kurissa. 

Recondition kyllä auttoi liuskoittumiin ja kynnet olivat hyvän tuntuiset. Mutta huomasin liian pehmeyden siinä että kynsi taipuu herkemmin ja se saattaa aiheuttaa lohkeamaa tai repeilyä.



Silloin tällöin voisin tätä käyttää kynnenkovettajan rinnalla. Toki aluslakkaa pitääkin välillä vaihtaa ettei kynttä totuta liikaa ja mun mielestä on hyvä käyttää hoitavaa/kovettavaa ja välillä pehmentävää mikäli siltä tuntuu.

Eli suosittelen tätä jos kyntesi tuntuvat liian kovilta ja ikävän kuivilta. Kosteuttaa kyllä ja pehmittää, tekee mitä lupaa. Mutta kannattaa olla kovettava aluslakkakin mitä käytät rinnalla. Itse pidin Seche Rebuildista vähän enemmän, esittelin sen tässä :)

Sechen aluslakat myy CesarsShop, josta olen saanut Sechen tuotteita arvosteltavaksi. 

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Testissä Snake kynsitarrat

Joulunaikaan sain Cesarin lähetyksessä uusia hienoa SNAKE water decals tarroja! Näitä löytyy monissa eri väreissä ja tarroja pääset kurkkaamaan tästä. Muistathan että Cesars linkit eivät hyödytä minua mitenkään :)

PC260053.ORF

Ensimmäisiksi käärmekynsiksi valitsin mustanharmaat tarrat. Näiden käyttö on ihan helppoa jos olet water decals tarroja käyttänyt. Kynsille laitetaan kerros aluslakkaa ja varmistetaan että kynnenpinta on siisti.

PC260038.ORF

Poista arkista muovi päältä ja leikkaa iso arkki vähän pienemmäksi. Minä leikkasin puoliksi ja siitä sopivat kokoiset suirut joka kynteen. Kuppiin vettä ja tarranpalat sinne lillumaan. Näitä liotetaan n. 10 sekuntia ja irtoavat ihan helposti.

PC260065.ORF

Mulla meni nämä ekat kynnet vähän harjoitteluksi. Kannattaa tehdä mieluummin yksi kynsi kerrallaan. Eli ota yksi tarra, irrota se kevyesti pahvista ja liimaa kynnelle.
Painele kevyesti ja hae tarralle oikea paikka. Jos sinulla on pitkät kynnet niin paina tarraa kynnen reunaa vasten. 

PC260069.ORF

Ylimääräinen tarra leikataan kynsisaksilla varovasti ja reunoja tasoitetaan karhealla viilalla. Laita heti päälle Seche Vite pikakuivattajaa joka kiinnittää tarran paikalleen ja antaa kiiltoa. Päällyslakkaa kannattaa laittaa vähän kynnen kärkeen ja reunoille jotta tarra ei ala vahingossakaan repsottamaan. 

PC260086.ORF

Koska minua ärsytti etten saanut heti täydellisiä kynsiä niin tein sitten toisetkin käärmeskynnet ;) pinkit käärmekset olivatkin hienommat!

PC260005.ORF

PC260055.ORF

Ps. Kaikkien tähän postaukseen kommentoineiden kesken arvon pienen paketin näitä käärmetarroja sekä laitan mukaan muitakin kivoja tarroja ;)
Annan kommentointiaikaa huomisaamun klo kuuden postauksen ilmestymiseen asti ;)

Miltä nämä käärmetarrat vaikuttivat, uskaltaisitko kokeilla? Vai onko sinulla jo kokemusta ja vinkkejä koko kynsien tarrojen käytöstä?

lauantai 28. joulukuuta 2013

Jouluiset kuunsirpit

Kuunsirpin muotoon lakkaaminen jatkuu...tätä se aina on kun jotain kokeilee pitkästä aikaa niin siihen sitten jämähtää :) mutta puolustuksena sanon että tämä kuunsirppi sopiikin hyvin näille pyöreämmille kynsilleni...

Päätin tehdä lakkauksen valkealla, punaisella ja vihreällä lakalla. Näitä värejä löytyikin Essieltä ja juuri sopivissa joulunsävyn vivahteissa. Nämä kaikki lakat on saatu kuluvan vuoden aikana blogini kautta.

PC210002.ORF

PC210021.ORF

Blanc; Valkea creme. Olen lukenut netissä mietintöjä onko tämä se täydellinen valkea, hyvin käyttäytyvä lakka, kaiken hypetyksen arvoinen? Kyllä mä tästä tykästelen, en niin osaa vertailla kun tiedän lakatessani onko hermojen menetys -valkea vai saatan hankkia toisenkin pullon -valkea. Sanon että tämä on erittäin hyvä valkea, minulla ei ole ollut ongelmia tämän kanssa.

Shake Your Money Maker; myrkyllisen värinen, neonvihreä, kolmella kerroksella peittävä lakka. Sopii joulun väritykseen mutta nätti kesälläkin.

Hip-Anema; tätä olen aiemminkin ylistänyt! Kahdella kerroksella täydellisesti levittyvä, kerrassaan huippulaadukas Essien punainen lakka. Parhaita lakkakokemuksiani ikinä!

PC210019.ORF

Lakkasin joka toiseen kynteen punaisella ja vihreällä. Kuunsirppi onnistuu hirmu helposti Blancilla, Essien hyvin aukeneva, leveä suti hoitaa lakkauksen siististi. Leimaukset Konad m77, China Glazen 2030 lakalla. Kultaiset niitit Adeninasta.

PC210095.ORF

perjantai 27. joulukuuta 2013

Hiekkaa joulukynsissä

Joulunajan kynsiin piti hiekkalakkaakin ängetä. Kultainen ja punainen ovat klassiset valinnat.

OPI Magazine Cover Mouse* on rehellisen, raikkaan seksikäs punainen jossa glitterit kimaltavat hillityn kauniisti. IsaDora Gold Crush* on...no niin ihana, moneen kertaan olette nähneet tätä kynsilläni. Parhaita IsaDoran Crusheista. 
Molemmat jouluisia värejä mutta sopivat myös vaikka kesällä käytettäväksi. Pysyvyys oli muuten hyvä, kolmatta päivää pidin näit. Oikean käden tekemiskynsissä ( keskari ja etunen ) oli vähän kärkikulumaa mikä on ihan normaalia.

PC190002.ORF

Päällyslakkaa oli yksi ohut kerros ( Essie 3-Way Glaze ). Tuo valkea lakka on Orly French Tip. Kuunsirppi manikyyri olikin kiva idea lakkaukseen joka olisi muuten ollut melko tylsä. 

PC190055.ORF

Mitä meiltä olette kynsien muodosta, joko ne olisi mantelit? On muuten pirun hankala pitää tässä muodossa, päivittäin joutuu viilaamaan! Mulla lähtee niin helposti lapioitumaan ja pyrkii vanhaan rakennekynsimäiseen muotoon...tästä muodosta olen kyllä tykännyt, ihanat jo vaihtelun vuoksikin!

PC190014.ORF


torstai 26. joulukuuta 2013

Tapsan tahtiin

Tapaninpäivän kynsissäni nähdään sitä perinteistä joululakkaa. Et voi välttyä näkemästä tätä missään blogissa joulunaikaan vai pääsikö jopa omille kynsillesi tätä jouluna? 

PC230044.ORF

China Glaze Ruby Pumps on vanhimpia lakkojani. Käytän tätä kyllä vain jouluna ja tätä riittääkin vielä moneksi jouluksi...koostumus ei nimittäin ole muuttunut. Katsokaa kuvasta miten kaunis glitterlakka tämä ja miten hyvä koostumus! Ihmettelen kovasti kun luin Facen Kynsikoristelut palstalta tai jostain että tämä peittää neljällä kerroksella? Onkohan näitä sitten eri versioita koska kahdella kerroksella ei kärjet enää kuulla läpi...

PC230023.ORF

Adeninasta saatu A England lakka Dragon koristaa nimetöntä ja peukkua. Keksin tämän sopivan jouluun ihan hyvin. Vihreä hololakka, tämä oli muuten ensimmäinen A Enkkuni. Nyt muuten tuli mieleen että olisin voinut käyttää täysin unholassa ollutta Nubarin Reclaimia...

Mukavaa Tapsanpäivää kaikille! Huomenna töihin..ääh...no onneksi ei ole kuin perjantai :)

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Sopiiko sininen joulukynsiin?

Enpä kyllä olisi sinistä ensimmäisenä värinä valinnut. Mutta silti, näistä tuli mahtavan ihkut!
Idean näihin sain K-kaupan mainoksesta. Ei siitä enempää, olen vähän hassu välillä ja ideat kynsiini saan melko ihme jutuista.

Tämä on itseasiassa toinen versio näistä. Ekoista ei tullut niin kivat. Laitoin niihin valkeaa kärkiin mutta se ei erottunut tarpeeksi. Näihin laitoin harmaahopeaa ja se toikin lakkaukseen ihanaa talvista huurteisuutta.

SAM_0461

Näissä siis sinisenä lakkana pohjalla OPI Keeping Suzi At Bay ( saatu Cesarsista ). Sen päällä Color Club Take Me To Your Chateau ja Zoya Seraphina ( saatu NailCitystä ).

SAM_0475

Leimausjutut saatu Cesarista, valkea Konad lakka ja XL laatta K.

tiistai 24. joulukuuta 2013

Hieman erilaista vihreää ja punaista

Jos haluaa joulukynsiin punaista ja vihreää niin eihän niiden tarvitse olla ihan ne perinteiset punainen ja vihreä?

Tänä vuonna rikotaan perinteitä :) olenkin tehnyt vähän erilaisempia joulukynsiä ja näistäkin tykkäsin oikein paljon! Just sellaisia ihania, hieman likaisia ja murrettuja värejä.

Benecos lakat Dream On Ja Pepper Green ovat blogin kautta saatuja. Ilmestyivät keväällä ja käsittääkseni ovat ihan vakiovalikoimassa. mm. Matkuksen Life myymälässä käyn aina Benecos hyllyllä tsekkailemassa oiskos uutuuksia. Pigmenttisiä lakkoja, nämä peittävät kahdella kerroksella.

SAM_0427

Kultaiset leimaukset China Glaze 2030 joka loppuikin nyt, ihan viime tipat sain kaavittua. Nyyh, olisi pitänyt aikoinaan ostaa useampi. On paras kultainen lakka leimauksiin!
Leimakuvio on Cesarin XL laatasta Z ( saatu ).

SAM_0440

Aluslakka Trind Nail Repair. Päällyslakaksi laitoin kimallusta Inm Hologram Top Coatista ( saatu Cesarista ). Sitä kaksi ohutta kerrosta. Erillistä päällyslakkaa tämän jälkeen ei enää laiteta.

SAM_0399

Oikein mukavata aattoa kaikille! Toivottaa CN ja kissat :)



maanantai 23. joulukuuta 2013

Parasta joulussa: Suklaat!

Herkkupeppu tässä terve!

Lokakuussa se helvetti alkaa. Joulun tuputus, pidit siitä tai et. Kiva mennä nälissään kauppaan kun on pantu esille jos jonkun sortin suklaata. Ja te tunnette minut, ei mitään selkärankaa vastustaa niitä. Toisaalta jouluna saa syödä, sen laihdutuksen voi aloittaa tammikuussa.

Minun jouluuni kuuluvat perinteiset ruoat, kinkku, tortut ja suklaat. Jotta joka kauppareissu en ostaisi eri konvehteja, päätin kerralla mitä suklaata haluan syödä ja That's it! Eivät sitten kummittele mielessä ja niitä ei niin tee mieli kun kotona ne odottavat. Joten siis parhaat palat joulusuklaista!

Fazer tekee parhaat suklaat. Kyllä nämä lootat ovat ihan klassikoita ja jokainen joulu ostan niitä itselle sekä lahjaksi. Kyllä yleensä Fazerin sininen tai Geisha loota kelpaa kaikille? 
Fazerina on klassikko, nam ihania! Harvoin ostan sitä patukkaa mutta loota tulee ostettua. Eipähän lopu heti kun ne pötkön 5 palaa saavat vain vihaiseksi ;) 
Entäs Fazermint, ne oikein sulaa suussa! Niitä voi imeskellä tai puraista kerralla. Jotenkin parhaita kun näitä saa vain jouluna. Rasian värit ovat todella kauniit, hopsua ja minttua :)


Fazerilla rakastan myös rasioita joissa eri makuja. Kaksi tasoa takaa pahan olon mutta eipä lopu heti ne parhaat maut ;) minusta olisi ihana saada lahjaksi joku tosi kallis ja hieno suklaarasia mutta eipä semmosia ole tullut...
Pandalta tykkään noista Suomi mustikka konvehdeista. Ihania! Mustikka on erikoinen mutta hyvä valinta. Tobleronessa paras maku tämä Hedelmä-rusina. Joka ei peitä liikaa suklaan makua. Ison Toblen palat on myös sopivia pahan olon aiheuttajia :D
Maraboulla taisi viime jouluna ilmestyä Symphony rasiat. Maraboun suklaa on kyllä hyvää mutta imelämpää kuin Fazerin. Ei tätä voi syödä kerrallaan paljoa, yleensä annan aina puolet näistä isoista rasioista ukolle. Oikeasti oksennus tulisi jos kerralla söisi.



No niin siellä ruudun takana. Tunnustakaa syntinne, meneekö enemmän vai vähemmän? Saako jouluna herkkupeppuilla kaloreista välittämättä? Alkaako Tammikuussa herkkulakko vai lupaatko jotain muuta? 

Minä tumppasin viimeisen tupakan viime uutena vuonna ja sillä tiellä ollaan edelleen :) siksi ajattelin että jos saan lopetettua niin herkkulakko on pieni paha sen rinnalla.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Viva La Diva kynsilakat

Tänään vuorossa esittely blogin kautta saaduista Viva La Diva kynsilakoista. Nämä olivatkin minulle ensimmäiset merkit kynsilakat ikinä!

Sävyt ovat Fireworks ja Infinity.

IMG_4630

Fireworksin odotin olevan pullon perusteella jonkunlainen pinkki glitter hässäkkä. Mutta tässä onkin vaaleanvioletti pohjaväri joka peittää jo kahdella kerroksella ja vieläpä raidoittumatta! Aika jännä, en ole vähään aikaan törmännyt tälläiseen. Täten se sopiikin joko pelkästään kynnelle tai kärkiin liukumaisesti.

Koko kynnellä Essie Go Ginza ( saatu ), kärjissä liukumalla kostealla meikkisienellä töpötetty Wet´n´Wild On A Trip ja Viva La Diva Fireworks. Water Deacls tarrat Viva La Nailsista. Minusta nämä kynnet olivat ihanat! Hienot! Tosi erikoisen näköinen töpsötyspinta tuli. Aina pakko välillä kehua tuotoksiaan kun tulee sellaiset mistä itse tykkää.

IMG_4627

Infinity on läpikuultavalla pohjalla oleva hologrammi glitterlakka. Tosi kaunis, etenkin tumman Color Club Jewel Of A Girlin päällä. Konad leimaus m36 laatasta. Näistä tuli myös hienot ja aika lailla oman maun mukaiset :) tekisi mieli käyttää Infinityä pian uudestaankin kun on niin ihku. Tämä on kuultu ennnekin mutta eihän minulla tälläistä glitteriä vielä ollutkaan ;D

IMG_4608

Oletteko kokeilleet Kicksissä myytäviä Viva La Diva kynsilakkoja? Ihan harmittaa kun ei itse pääse ostamaan, ei ole Kicksiä lähimailla. 

lauantai 21. joulukuuta 2013

Joulukynsiä; Punaisia ja vihreitä omenoita

Kyllä joulukynsissä pitää vähän fimojakin näkyä...nämä kynnet ovat uudelleentoteutus jostain vanhoista omppukynsistäni. 

Tein tämän joskus vuosia sitten kärkimanikyyrinä mutta kun kynnet ovat edelleen värjäytyneet petroolista lakasta niin en pysty nyt manikyyreihin :( piti siis lakata koko kynnet ja liimata fimot siihen :)

SAM_0346

Käytetyt tuotteet:

Trind Nail Repair
Color Clubin Winter Affair kokoelman lakat Ho-Ho-Holly ja Berry And Bright *
( Winter Affair on muuten yksi parhaita CC kokoelmia, värit ovat ihania ja lakat laadukkaita, oli viime vuoden joulukokoelma. Parasta lakoissa on se että ne eivät ole liian joulua vaan sopivat ympäri vuoden. )
Fimo omenat eBay
Kynsitimantit jostain
Fimojen kiinnitys Inm Out The Door pikakuivattajalla *

*- merkityt tuotteet saatu.

Halvalla pokkarilla otettu kuva, laatu ei ole paras mahdollinen mutta ei ollut muuta kameraa siihen hätään :)

Sitten saapui uusi Olympuksen kamerani. Rakkautta ensi silmäyksellä ja parempaa kuvanlaatua...näissä kynsissä valkeana lakkana Orly French Tip. Kultainen lakka Color Club Antiquated* ja violetti Winter Affair*. 3d tarrat lahjoja Cesarista.

PC180107

*- merkityt tuotteet saatu.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Joulukynsiä; Pipariukkokynnet

Muistan kun viime vuonna tein yhdet pipariukkokynnet ja pidin niitä niin hauskoina. Joten sama uusiksi tänä vuonna :) toivottavasti kellään ei ole vielä mennyt hermo joulukynsien kanssa, ei näitä ole kuin kerran vuodessa ( sitten siitäkin edestä ;D )...

SAM_0320

Käytetyt tuotteet:

Trind Nail Repair
IsaDora Gold Crush *
Benecos Sweet Nougat *
Orly Nail Armor
Bundle Monster laatat ( pipariukko ja misteli )
Konad lakat vihreä, valkoinen ja punainen *

*- merkityt tuotteet saatu

SAM_0324

Näistä tykkään, yhdet parhaista joulukynsistä tänän vuonna :)
Älkööt peljätkö, nämä kuvat on otettu 40 e pokkarilla pakollisen oman kameran odottelu -tauon aikana. Vähän kyllä järkytyin kuvanlaadusta mutta pääasia nyt oli tallentaa hienot kynnet jollain vehkeellä...on tuo Lumian kamerakin niin huono että sillä viitsi edes yrittää...

torstai 19. joulukuuta 2013

Golden Rose Holiday 58

Tätä kaunotarta olen pantannut kesästä lähtien :D jostain syystä se vain lojui Lakkaamattomat lakat -laatikossa enkä saanut aikaiseksi käyttää tätä. Aina tuli jotain uutuuksia tielle ja seliseli.

Tiesin kyllä jo valmiiksi että rakastan tätä. Pohjaväri tässä on luumuinen ruskea ja glitterit kimaltavat kultaisina ja pinkkeinä. On niin älyttömän upea että jos olet tummien lakkojen ystävä ja tykkäät tekstuurilakoista niin tämä sinulla on vähän pakko olla.

PC180008

Kaksi kerrosta, nopea lakata kun kuivuu niin äkkiä. Levittyy siististi eikä kynsinauhoja tarvinnut siistiä ollenkaan.

PC180006

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Joulukynsiä; Ruma villapaitakynnet

Ei kyllä saa sanoa rumaksi kuvioksi. Kuvio on kaunis ja ihan superhieno leimattuna mutta tulee mieleen joku kasari yltiöruma villapaita...

IMG_4650

Leimaukset Nailz Crazen laatasta, punainen lakka OPI Dear Santa ja kultainen OPI Glitzerland.

IMG_4667

Nämäkin olivat kivat ja tykkäsin näistä, ilmiselvästi punainen on suosikkivärini tänä jouluna kynsilakoissa :)

tiistai 17. joulukuuta 2013

Joulukynsiä; Punaista, Kultaa ja luumua

Tänään ihan aimo annos joulukynsiä! Kahdet erilaiset! 

Ensin omat suosikit, rakastin näitä, tulin näistä niin hyvälle joulutuulelle! 

China Glaze Thunderbird on seksikkään punainen shimmerlakka. Melko tavallisen värinen mutta silti niin kaunis. Kaksi kerrosta, hirmu hyvä laatu. Vähän vanhempi lakka mutta suosittelen ostamaan jos törmäät tähän.

 Keskisormessa OPI Liquid Sand Baby Please Come Home ( Cesarista saatu ), peukalossa ja nimettömässä punaisen päällä nättejä säärikarvoja/matoja by Essie Peak Of Chic ( Cesarista saatu). Peak Of Chic on valkeita ja hologrammisia matoja...anteeksi siis tikkuja :) ei tosi, ihana on, ei muistuta mitään säärikarvoja! 
Tikkunekut, nekkutikut by Konad laatta m12.

IMG_4742

IMG_4720

Seuraavaksi yhdistelmä luumua ja kultaa. Toimii! Myös meikissä. 

OPI Golden Eye ja Yves Rocher Aubergine ( saatu Yvesiltä ). Leimaus Bondle Monsterin laatasta. Tuo koukerokuvio on nätti mutta miksi, miksi en saa ikinä leimattua sitä? Ärsyttävä kuvio :D aina leimautuu vaan osittain :/ nämäkin oli kivat kynnet mutta kakka leimaukset pilasi ne aika tehokkaasti. Taidan ruetaan boikotoimaan tuota kuviota!

IMG_4639

maanantai 16. joulukuuta 2013

Joulukynsiä; Briar Rose

Nyt rupee tulemaan niitä joulukynsiä! Jos haluatte ideoita niin tälle viikolle on lähestulkoon joka päivälle luvassa 1-2 joulukynnet :)

A England lakka Briar Rose on upea tummahko punainen scattered hololakka. Tyypilliseen A Enkku tapaan laitoin tätä kaksi kerrosta, levittyi kauniisti tasoittuen kynnelle helposti ja kuivui hyvin nopeasti. Yksi parhaita A England lakkojani, vaikea niistä on kyllä parhaita valita kun kaikki on niin ihania! Tämä on saatu Adeninasta.

IMG_4494

Koristelut tein valkealla Konad lakalla Cesarin joululaatasta ( saatu ). Pilkut Dotting toolilla.

IMG_4488

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Active Beauty arvonnan voittaja

Active Beauty arvonta on nyt suoritettu ja voittaja on nimimerkki Chaos :) oikein paljon onnea, sinut tuntien nyt meni voitto ihan oikeaan osoitteeseen! Laitan yhteystietosi eteenpäin ja sinuun otetaan yhteyttä :)


Huomenna sitten jatketaan joulukynsillä :) Mukavaa sunnuntai-iltaa!