sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Luukku 4 - Suut makiaksi!

 
Joulussa melkeinpä parasta on joulukonvehdit :) ne kuuluvat niin olennaisena osana jouluun ja jouluhan on herkuttelun aikaa. Muistan lapsena miten saimme aina yhdet konvehtirasiat lahjaksi vanhemmiltamme ja muutamia sukulaisilta. Ne oli kuin suuria aarteita, suklaat laskettiin ettei vaan sisarukset syö niitä toistensa rasioista salaa. Ai että ne oli lapsena hyviä!


Ja kyllähän ne nyt aikuisenakin maistuvat. Minua vaan ärsyttää että ne tungetaan kauppoihin myyntiin jo syksyllä. Ei niiden tarviisi tulla kuin aikaisintaan marraskuussa. Aina sitten tulee himoja kaupassa käydessä mutta tiedättekö mitä tänä vuonna tein himon uhrina?


Ostin kaupasta kerralla kaiken merkkiset konvehtirasiat joita himoitsin ja jemmasin kaappiin. Nyt mun ei tarvitse kuolata niitä joka kerta kauppareissulla. Ja ei, ei ole tarkoitus ahtaa kaikkia kerralla jouluna vaan nautiskella niitä pitkin talvea ja kevättä ;) kyllä mä pystyn siihen, ei tuota ongelmia.


Saan nykyään pahan olon jo hyvin pienestä määrästä makeaa. Ennen oli toisin. Tiedän myös miten rutosti noissa on kaloreita, tiedän että ne pitää liikkua pois ja jos syön konvehteja, joudun nipistämään niiden osuuden pois muista päivän ruoista. Jos saan syödä 1500 kaloria päivässä niin se on kaikki hyvää ruokaa eikä siihen kuulu konvehdit. Noudatan joka päivä ma - pe tiukkaa ruokavaliota ja syön joka päivä samaa ruokaa. Viikonloppuna saa herkutella suklaalla mutta rajoissa ja järjellä. Siksi nämä riittävät minulle kuukausiksi.

Kyllä mä tiedän että kuulostaa pöpiltä mutta en vaan pysty vastustamaan vain kerran vuodessa saatavia herkkuja. Onko teillä mitään jokavuotisia ostoksia konvehdeissa, jotain suuria suosikkeja?

Ps. Ben&Jerry´s, Fazer tai Marabou olette etsineet jotain sponssattavaa blogia niin tästä löytyisi sellainen ;)

Ja pyydän anteeksi sitä että moneen päivään ei ole ollut kynsiä. Tässä edes pieni maistiainen; China Glaze Thunderbird. Joulukynsiä olen kyllä tehnyt ja joulukalenterissa niitä tulee :)



17 kommenttia:

  1. Mukava aihe postaukseksi. Itse en niinkään suklaasta välitä vaan pikemminkin toffeesta(vai kinuskista mitä se nyt on?) Just eilen kävin kaupassa ja hamstrasin pari rasiaa Omareita. :D Ja syykin oli hyvä. Ne oli tarjouksessa! Vitsi kun mä aina kirjotan jotain soopaa... Mut kynnet on kivat. Noin tummapunainen ei sovi mulle, mutta muuten kyllä tosi naisellinen.

    VastaaPoista
  2. ^Omarit on kyllä hyviä, onneksi niitä saa ympäri vuoden :) saa täällä höpistä soopaa! Joo nää kynnet on naiselliset, olen nyt tykästynyty enemmän punaisiin lakkoihin. Ne on niin pornoja :)

    VastaaPoista
  3. Oih suklaata <3! Ihanat kynnet! Tuo on aivan mahtavan värinen tuo CG Thunderbird! Siirtyy kyllä ostoslistalle! <3

    VastaaPoista
  4. Hienot sivut :) ja paljon ihania kynsiä.

    Tiedätkö saisiko jostain tilattua konad laattoja omalla tekstilla/kuvalla? Olisi hyvä idea mut ei ole olemassakaan kyseistä kuvaa laatoissa.

    VastaaPoista
  5. Argh, tällaista postausta ei olis saanut lukea nälkäisenä!! ;)

    Mä en myöskään pysty syömään suklaata hirveästi kerralla, ihmettelen niitä ihmisiä (kuten äitiäni) jotka pystyvät syömään melkein kokonaisen Fazerin levyn kerrallaan :o Ja mun ehdoton jokajouluinen hankinta on klassinen Pandan Juhlapöydän konvehtirasia. Tuun vihaseks jos sitä ei ole tarjolla, koska se on se ainut ja oikea :DD

    VastaaPoista
  6. Ja vähän repesin tolle sivupalkin "Himotuslistalle": onko yllättävää että sulla on himotuksena "jotain lakkoja" :D <3 Ihana!

    VastaaPoista
  7. Lilli: Juu se on ihana väri, en ole paljoa käyttänyt mutta tekisi jo mieli lakata sillä uudelleen :)

    Anonyymi: Kiitos :) ei saa tilattua, ei ole helppo homma.

    Martina: Jotain lakkoja pitäis tilata mutta kun ei saa samasta paikasta kaikkea niin ärsyttää :D
    Hyi Juhlapöydän konvehdit...kannattaa rohmuta joulun jälkeen halppis tavaratalojen laarit, täällä on lavatolkulla Juhlapöydän konvehteja alessa. Niitä ei siis osta muut kuin sinä! Hehe no niissä on ainuita hyviä ne ananakset muut on turhia :D

    VastaaPoista
  8. Onpas kerrassaan ihana punaisen sävy <3
    Mä lähden kohta Siljalla Tukholmaan ja laivalta haalin taatusti säkillisen suklaata :D Ja ehkä vähän kynsilakkoja... ;) Ja TUkholman kaupoista vähän lisää... ;)

    VastaaPoista
  9. Twist pussi on mun ehdoton suosikki! En osaa kuvitella joulua ilman sitä. Hyvä idea hamstrata kaikki kerralla, kaupassa konvehtihyllyn kohdalla voit ajatella, että mulla on kotona kaapissa noita, ja voit kävellä hyllyn ohi hyvillä mielin :) Lisäksi sillä keinolla välttää "kaksi päivää aattoon" paniikin, kun kaikki kaupat ovat tyhjinä eikä konvehteja saa enää edes naapurin avokätiseltä pariskunnalta. Oikeastaan mun jouluherkkulistalleni kuuluu enemmänkin leipomukset kuin konvehdit: rakastan leipomista! Kaikki joululeivokset ovat ihania, ainoastaan pipareita alkaa pikkuhiljaa tulla korvistakin ulos... Pipareita sovellan tänä vuonna ainoastaan piparkakkutaloon. Sensijaan "pääleivokseksi" valmistan klassisen croquembouchen, joka on oikeastaan ranskalainen hääkakku mutta sopii ihan hyvin jouluunkin (ja joka on ihan ehdoton tällaiselle tuulihattufriikille kuten minä!) T. KaniFani (jota Blogger ei päästä kirjautumaan tilillensä)

    VastaaPoista
  10. En ees hirveesti välitä peruskonvehdeista, mutta esim. Pandan enkelisuklaa on hyvää. Ja Toffifee on niin parasta! Nyt ostin jo jokin aika sitten Toffifeet ja Mozartin kuulat, ettei tarvi sitten joka kerta kaupassa tosiaan kuolata ;)

    VastaaPoista
  11. Yonna: Se on herrrkkku :) Mukavaa matkaa!

    KaniFani: Mestarileipuri oot :) kuulostaa herkulliselta, saisko tuota kakkua tulla maistamaan :D

    asetonihuuruja: Mukava kuulla että muut harrastaa samaa kuin mä :)

    VastaaPoista
  12. Twist pussi pitää olla, jouluversiossa on Raideriakin, eiku Twist:hän se on nykyään.

    Juliat on pop ja Rocher-tryffelit. Nykyään kun ei ole enää varsinaisia karkkikauppoja pitää hakea joko Makuunista tai Film Townista irtonamia ja hallista sitten niitä hienompia konvehteja.

    En onneksi saa suklaarasioita lahjaksi, niistä jää aina puolet syömättä ja jäävät pyörimään kaappiin.

    VastaaPoista
  13. Onneksi itelle riittää, että vaan katselee noita konvehtirasioiden kuvia :) Kai sitä silti tulee jouluna vähän suklaatakin syötyä..
    Kaunis lakka!

    VastaaPoista
  14. milipili: Onko näitä Twistejä muka muulloinkin kuin jouluna myynnissä?
    Juliat on niin hyviä mutta tänän vuonna en ostanut itselle niitä :) Filmtown ja Makuuni on tuttuja paikkoja :D

    Kätsy Kissa: Mulle ei riitä...valitettavasti :)

    VastaaPoista
  15. Onhan niitä ympäri vuoden, ja tarkoitin Twixsejä.

    VastaaPoista
  16. Liköörikonvehdit ja vihreät kuulat kuuluvat omaan jouluuni :) Niin ja punainen Aladinkin on hyvää.

    Twist-konvehteja saa ostettua myös muuhun vuodenaikaan mutta pussin koko on silloin n. 200g eli hieman pienempi kuin jouluna.

    VastaaPoista
  17. ^Mä muistan että niitä joskus olisi ( Twistejä siis ) mutta en ole nähnyt aikoihin missään kaupassa??

    VastaaPoista

♥ Thanks For The Comment ♥