lauantai 31. lokakuuta 2009

Happy Halloween!


Hui apua tänään on se päivä kun Michael Myers vaeltaa pusikoissa. Minua ainakin pelottaa ja Halloweenistä tulee vain Michael mieleen.

On minulla myös kurpitsalyhdyt pihalla palamassa mutta Halloweenin vietän peläten Michaelia, katsoen kauhuleffoja ja ihailleen Halloween manikyyriäni Ö_Ö

Koko kynnellä Manglaze The Death tar 2 kerrosta. Kärjissä vinottain China glaze Spellbound topcoat, taisin laittaa 3 kerrosta. Halloween tarra kynnellä, laitoin vain yhteen kynteen ettei mene liian sekavaksi.


Toivottavasti illalla minulle ei käy näin...


Juttua vitamiineista ja kalkkitableteista oli toivottu joten tässä muutama vinkki.

Yleistä:

Syy kynsien heikkoon kuntoon voi olla ulkoinen kuin sisäinenkin. Sisäisiä syitä ovat esimerkiksi vitamiinien ja mineraalien puute. Ulkoisia syitä ovat kynsille vääränlainen hoitaminen/puuttuva hoito, pesu- tai puhdistusaineet, kirjoittaminen näppäimistöllä tai jatkuva kynsillä repiminen.

Älä käytä kynsiä työvälineenä mihinkään. Ei minkään raaputtamiseen edes varovasti! Paitsi jos kättä kutittaa mutta kynsillä ei siis revitä tarroja irti cd-levyn kannesta yms!
Edelleen myös jankkaan sitä kynsinauhavoiteen tai öljyn käyttöä sekä päivittäistä rasvailua.

D-vitamiinit:

D-vitamiini kalkkitableteissa on tärkein kynsien kannalta. Myös hiuksille, iholle ja luustolle. Olen syönyt kalkkitabletteja lähemmäs 10 vuotta. Ilman niitä kynteni eivät yksinkertaisesti kasva.

Syön myös D-vitamiinia pelkkinä tabletteina ja kalaöljyä. En tosin kaikkia ihan samaan aikaan mutta yritän saada talviväsymystä pois. Mutta jos otan 3 kalkkitablettia päivässä ja yhden D-vitamiinin, se on jo hyvin riittävä päiväannos. Ei kannata rueta ihan kaikkia nappeja vetämään. En tiedä onko niistä haittaa vai ei mutta en halua kokeillakaan.
Kalaöljy tableteissakin on D-vitamiinia joten otan vain niitäkin ja kalkkitabletteja, en enää lisäksi muita D-vitamiini valmisteita.

Kalkkitabletteja saa marketista ja tuo purkki on alle 10e hintainen.


Olen testannut Dermosilin Vivante tabletteja hiuksille ja kynsille mutta en huomannut mitään eroa käytettäessä tuotetta. Onkohan joku muu saanut näitä toimimaan?

Onko myöskään kokemuksia Vivida nail valmisteesta? Olen monesti tuota miettinyt mutta on niin kallista kalkkitabletteihin verrattuna.

Seuraavaksi aion testata koirien biotiinia jota olen kuullut kehuttavan. Nyt saa sanoa hulluksi :)


Olen kyllä miettinyt että auttaakohan suklaan syönti kynsien kasvuun. Yritystä ainakin on. Tänään Halloween herkkuina...no en ehkä ihan kaikkea kykene tänään syömään...mutta tuollaisia suklaapalleroita kun JOKU taas niitä esitteli blogissaan ja uutuuksia joulukonvehdit osastolta Fazerilta. Sinisiä konvehteja joissa Lemon ja Jogurt täytettä. Ei pystynyt vastustamaan.

14 kommenttia:

  1. No nyt sullakin on noita samoja konvehteja tuossa, kun JOKU jo esitteli blogissaan ja minä jätin eilen kauppaan. Sunnuntaina juostaan kieli pitkänä sitten hakemaan :P

    Samat Halloween suunnitelmat on täälläkin. Telkkarin eteen istumaan sipsien ja karkkien kanssa ja katsotaan kauhuleffoja koko yö (eli siis mies katsoo ja mä nukun vieressä ennen puoltayötä) ;)

    VastaaPoista
  2. Itse olen syönyt yhden kuurin koirien ja kissojen Biorioneja :D Huomattavasti edullisempi ja biotiiniåitoisempi kuin ihmisten vastaava.
    Söin niitä lähinnä tukan takia, mutta en kyllä huomannut kynsissä yhtään parannusta!

    VastaaPoista
  3. Polishaholic: Hihih, onneksi kaupat on huomenna auki :)
    Sama homma täällä, siis mies katsoo ja minä nukun jo klo 23 :D

    Laura: Höh jos ei tullut kynsiin parannusta :(

    VastaaPoista
  4. Did google translate that right? You are trying biotin / vitamines for dogs?
    Why is that?

    VastaaPoista
  5. Kirsten: Because it maybe works better, i have to try it!

    VastaaPoista
  6. Juu biotiinia vaan nassukkaan, kyllä huomaa ripsissäkin. Kynnet kasvaa kohisten, mutta en tiedä ovatko varsinaisesti vahvemmat, mutta nopeammin kasvavat. Jatkossa ajattelin tilata biotiinit iherbistä varmaankin, mycket halvempaa. Onnistuneita herkkuostoksia jee, ostin jo yhden rasian lisää.. tsiizz. No, tätä menoa jouluksi ei tarvitse ostaa suklaata ollenkaan!

    VastaaPoista
  7. Vanity: Sinulta tosiaan piti kysyä mielipidettä kun olet käyttänyt. Onko noista koirien biotiineistä mitään haittaa ihmiselle? Et ruennut haukkumaan?

    Joo minuakin pelottaa ettei jouluna enää konvehdit aistu kun niitä jo nyt syödään. Törkeetä laittaa niitä kauppaan näin aikaisin :)

    VastaaPoista
  8. No siis.. musta tuntuu, että olen jopa vähentänyt räksyttämistä HAHAAA. Tuossa Biotiini Fortessa on lisäksi sinkkiä ja metioniiniä, joten saa monta ainetta samalla. En ihan äkkiä luopuisi ; ) tosin välillä pidän taukoa, vaikkei sekään kai välttämätöntä ole.

    VastaaPoista
  9. Vanity: LOL pitää varmaan ostaa tuota sitten jossain vaiheessa :D

    VastaaPoista
  10. Oletko jo ehtinyt ostaa noita koirien biotiinejä?? Itsekkin olen niitä miettinyt, ja kuullut että ne olisivat parempia (en tarkoita nyt makua:D) kuin ihmisten omat! Pitäisikö ensin kuitenkin ostaa ihmisten omaa ja sitten vasta koirien...

    VastaaPoista
  11. Mä otin kokeiluun OptiMSM:n. Tuo koirien biotiinijuttu kai sisältää myös MSM:aa? Tämän aineen sanotaan tekevän hyvää hiuksille, kynsille ja iholle. Lisäksi syön piimaa/biotiini/kalkkivalmistetta ja kalanmaksaöljyä.

    OptiMSM maistuu tosi kitkerälle, mutta mitäs sitä ei kynsien ja hiusten hyvinvoinnin eteen tekisi. Toivottavasti saan tuloksia, vasta viikko MSM:n käyttöä takana.

    Tutustu ihmeessä MSM:aan jos lisäravinteet kiinnostaa.

    Terkuin Saara

    VastaaPoista
  12. ^Tule ihmeessä kertomaan millaisia tuloksia sait! Mistä kaupasta ostit ja paljonko maksoi?

    VastaaPoista
  13. OptiMSM saa ainakin luontaistuotekaupasta nimeltä Life. Pussin koko 400 g ja maksoi pari kymppiä. Päivän annos 2-5 g eli tuo riittänee pitkään. Avomieheni isä on käyttänyt tätä pidempään ja kertoo että nyt on virtaa! Hiusten ja kynsien voinnista mieheltä on tietysti turha kysellä mitään, ei ne kuitenkaan muutosta huomaa mutta muuten aine on vaikuttanut positiivisesti suorituskykyyn ja vointiin.

    Mä palailen kertomaan minkälaisia tuloksia saan. Googlettele ihmeessä OptiMSM:sta, taisi löytyä paljon juttuja muistaakseni.

    -Saara

    VastaaPoista

♥ Thanks For The Comment ♥